Suuri Nimikeskustelu

Meillä myös lapselle tulee isän sukunimi,kihloissa ollaan. Mieheni sanoi jo pari vuotta sitten että jos meille tulee joskus tyttö niin hän tykkäisi nimistä Jessica ja Emilia. Itse en oikein ensin "lämmennyt" niille,mutta kun olen mielessäni nimiä pyöritellyt jo niin pitkään niin olen myös itse tykästynyt tuohon Jessicaan.Ja meille on siis tyttö tulossa ja Jessica hänestä tulee.Ja sillä nimellä me keskenämme jo hänestä puhumme :) Toinen nimi on vielä hakusessa koska en jotenkin halua tuota Emilia nimeä kuitenkaan. Minä saan kuulemma päättää tuon toisen nimen.
Pojalle olisikin ollut mielestäni vaikeampi keksiä,mutta pari ihan kivaa löysin niitä myös almanakasta.
 
Eilen hätäpäissään laitettiin vaan joku nimi tytölle sinne sairaalaan.. Kumpikaan ei keksi nyt semmosta mikä kelpais molemmille.. Päätettiin nyt ottaa aikalisä.. Jos ei mitään keksitä, ni sit ku nähään vaavi, ni varmaan on sit jonkun nimen näkönen..
 
Meillä myös vauva tulee saamaan miehen sukunimen. Melko samoista syistä kun muillakin, eli jos mennään sitten joskus naimisiin niin on koko perheellä sama sukunimi sitten. Vaikka emme ole vielä kihloissa tai mitään.. Ja onhan se nyt perinteikästä että lapsi saa isän nimen.

Mun itse täyty saada mies sanomaan että se sukunimi asia olis sillekkin merkitsevä asia kun taitaa olla mulle vaan tässä isompi juttu. :D Kun sain aluksi vaan kommentteja "ihan sama, mulle käy molemmat" ja " mikä sopii etunimen kanssa".. Mutta kyllä se sieltä sit lopulta tuli et sekin on kuulemma ylpee kun saa sukunimensä lapsellensa... vaikkakin tais olla vaan mun tivauksen tulosta. :D!

Meillä on jo muutamat nimisuosikit valittu. Etunimivaihtoehtoja on vielä kaksi.. (ellei nyt mieleen tulisikin yhtäkkiä joku muu, mitään ei siis lyöty lukkoon vielä) Mutta toisessa näistä vaihtoehdoista mua harmittaa se kun mulla on jo sen niminen pikkuserkku. En oo ollut tekemisissä ko. henkilön kanssa, ikinä vielä nähnytkään(ihme). Mutta mua vähän pelottaa että sukulaiset suhtautuis siihen sit jotenkin oudosti.. Turha pelko ehkä.. en tiedä..
 
Nia: Kaarina on nätti nimi. ku luin ton niin heti tuli jostain kumman syysta mieleen " Mira Nina Kaarina" tai " Mira Ninja Kaarina"

Mie jo pienenä sanoin et jos saan joskus pojan se on "rasmus mikael"
tai jos tulee tyttö niin se on "noora emilia"
Mulla mies sano et hänelle käy kumppikin hyvin niin ei oo tarvinnu miettiä oikein
ja tappeluakaan ei tule :)
 
Me ei olla vieläkään pahemmin mietitty nimeä. Nyt kun miehellä alkoi työt, niin voisin alkaa keräämään nimivaihtoehtoja paperille... Ainakin näin alustavasti mietitään jotain J:llä alkavaa nimeä, ensin pojalle ja sitten varmuuden vuoksi tytölle. Aika moni J:llä alkava nimi vaan on "varattu", minun ja mieheni nimi alkaa J:llä, samoin kun mieheni veljen ja siskon nimet. Naureskeltiin, että pojan nimeksihän voisi tulla Jarkko Mikael, näin kun voitettiin MM-kultaa. :D
 
Jes! Meillä saatiin tänään nimi mietittyä. Tähän mennessä ollaan oltu kaikkien nimien kanssa sillai, että ei, hyi, yäk, ei ikinä, kamala... mutta nyt yhtäkkiä lamppu sytty päässä ja meillä on nyt kaks vaihtoehtoa. Toinen on kolmen nimen yhdistelmä ja toinen kahden nimen yhdistelmä. Katsotaan miltä tirppana näyttää ku syntyy ja lyödään lukkoon sitten. Nyt on hyvä mieli!
 
Tähän mennessä lienee kaikilla elokuisilla jo nimi valittuna? Meillä oli oikeastaan nimet valittuna sekä pojalle, että tytölle jo ennenkuin lapsi oli saanut edes alkunsa. -. Jouduimme hiukan harjoittelemaan ennenkuin tärppäsi ;).

Juhannuksen alla synnytystapa-arviossa meille sitten lupailtiin 80% toden näköisyydellä tyttöä ja aloimme puhuttelemaan vaavia nimellä. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että miehen siskon toisella tyttärellä on sama toinen nimi, jota olimme suunnitelleet (toiseksi nimeksi meilläkin). Mies ei ollut moista edes muistanut.

Joka tapauksessa tämä tuleva täti sai asiasta suunnattoman primitiivireaktion. Melko hämmästyneinä äärimmäisen vahvasta reaktiosta, päätimme siis viime viikolla miettiä kok oasian uudelleen. Ei tuntunut enää hyvältä antaa viattomalle pienokaiselle nimeä, joka saa aikaan niin vahvoja vihapuheita.
 
APUA!! Tyttö syntynyt ja meillä ei ole nimeä. Kohta siitä tulee sisko, ku poika ei osaa enää muuksi sanoa.. HUOH!
 
Hih :) Teimme tuloksekkaan "toivioreissun" Malmin hautausmaan vanhempaan osaan ja uusi etunimi on nyt löytynyt. Toiseksi nimeksikin on monta ehdokasta, joista pitäisi valita. 

Itseasiassa taidan olla jopa tyytyväisempi tähän nimeen, kuin siihen aluksi suunniteltuun.

Idaho, voin siis suositella leppoista kävelyreissua paikalliselle hautausmaalle, kunhan ensin saatte Siskon ;) kanssa päivärytmin jonkinlaiseen järjestykseen. - Voimia!
 
Meiän esikoinen on Noel (ei toista nimeä) ja senkin kanssa oli aikamoista hakua. Meillä kun mies on Intiasta, niin piti löytää sellanen nimi mikä on helppo molempien maiden sukulaisten lausua ja että se on mahdollisimman kansainvälinen. Päädyttiin sitten pitkän kädenväännön jälkeen Noeliin.

Nyt sitte on toinen tulossa, eikä meillä ole tiedossa vielä kumpainen hää on. Niia ollaan kuitenkin nyt valittu tytölle nimeksi, edelleen ilman toista nimeä. Pojalle ollaan kahden vaiheilla, eli joko Leon tai Milo. Mä tykkäisin enemmän Milosta, mies taas enemmän Leonista ( = Noel toisinpäin, hehheh). Meillä siis vielä asia auki..

Joka tapauksessa meillä on tasan 4 viikkoa aikaa päättää nimi syntymän jälkeen, kun joudutaan 28. päivä syntymästä järjestämään Etelä-Intialainen nimenantoseremonia. Ehkä se sitte sairaalassa viimeistään päätetään jos toinen poika saadaan.
 
Me oltiin äijän kanssa päätetty, että tytöstä olis tullu Aino Emilia Anniina, neitiä ei sit tullutkaan, pojan nimeä ei ehditty miettiä, mutta nyt eron jälkeen on itellä ollut kyllä tiedossa, että pikkupoitsusta tulee Tatu Juhani =)
 
Takaisin
Top