Suljettu ryhmä keskenmenon kokeneille - näin pääset mukaan

Miramaria

Tietävä tietäjä
Hei kaikki!

Keskenmenon kokeneille on perustettu oma suljettu ryhmä, jossa voi jakaa kipeimmät tunteet ilman, että ulkopuoliset (ylläpitoa lukuunottamatta) pääsevät keskusteluja lukemaan. Ryhmän jäsenet näkevät salaisen ryhmän Keskenmeno-osion ylimpänä alaosiona.

Ryhmän säännöt

Ennen kuin sinut lisätään ryhmään:


- Sinulla tulee olla nimimerkki (Nimimerkin voit vaihtaa täältä.)
- Olet kirjoittanut vähintään 5 viestiä foorumille (Haluamme pitää ryhmäänliittymiskynnyksen matalana, sillä tiedämme, että vertaistuki on tärkeää. Olisi kuitenkin mukavaa, jos hieman saisimme tutustua sinuun, ennen kuin lisään sinut ryhmään. Tällä tavoin pyrimme varmistamaan myös, että ryhmään ei pääse sinne kuulumattomia. Ryhmään jo kuuluvista tuntuu lisäksi turvallisemmalta, kun ryhmään ei putkahda täysin tuntematon uusi kirjoittelija. Viestien ei tarvitse olla kirjoitettu Menetyksen kokeneet -osastolle. Minne hyvänsä foorumin osastolle kirjoitetut viestit lasketaan.)

Kun sinut on lisätty ryhmään:

- Sinun tulee kirjoittaa ryhmään kuukausittain (Jos jäsen ei kirjoita yhtään viestiä kalenterikuukauden sisällä, jäsen voidaan poistaa ryhmästä.)
- Sinun tulee esittäytyä Esittelykierros-ketjussa kahden viikon kuluessa ryhmään lisäämisestä (Jos esittäytymistä ei kuulu kahteen viikkoon ryhmään lisäämisestä, jäsen voidaan poistaa ryhmästä.)

HUOM! Ryhmä on tarkoitettu vain keskenmenon kokeneille vertaisryhmäksi. Jos olet saanut keskenmenon ja kaipaat yksityisempää vertaisryhmää, lähetä adminille liittymispyyntö yksityisviestillä, niin sinut lisätään ryhmään! (Lue yksityisviestien lähettämisohjeet täällä!)

Kun sinut on lisätty ryhmään, saat vastauksen viestiisi. Jäsenen avatarin alle ei ilmesty banneria - ryhmään kuuluvia ei siis voi tunnistaa muualla foorumilla aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ryhmästä poistetulle jäsenelle lähetetään aina viesti ja toivotetaan tervetulleeksi takaisin, jos aktivoituu kirjoittelemaan taas lisää.
Uudet ryhmäläiset lisätään maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
 
Last edited by a moderator:
Ryhmäänliittymiskriteerit lisätty!

Haluan olla varovainen, keitä ryhmään lisään, varsinkin kun kyseessä on herkkä aihe. Keskenmenon kokeneiden salattu ryhmä on niin uusi juttu, että emme ole osanneet varautua siihen, miten uusien foorumin jäsenten kohdalla toimisimme. Nyt nousikin esille, että jonkinlaiset kriteerit ryhmään liittymiseen tarvitaan.

Päätimme ylläpidon kesken, että salaiseen ryhmään liittyvällä tulisi olla nimimerkki ja vähintään 5 viestiä kirjoitettuna foorumille. Haluamme pitää ryhmäänliittymiskynnyksen matalana, sillä tiedämme, että vertaistuki on tärkeää.
 
Tosi hienoa että ootte perustanut tämmöisen ryhmän. Uskoisin että näin kipeästä aiheesta on helpompi puhua intiimimmin.
 
Tämä on hieno ryhmä. Itse kovia kokeneena kannatan ajatusta. Minun mielestä he, jotka ovat usean keskenmenon tai yhden tai ušeamman raskauden keskeytyksen kokeneet, kun sikiöllä ollut joku sairaus yms.. Olisimsopiva kriteeri. Se kuinka usein ryhmään kirjoittaa on jokaisen oma asia. Ryhmän tulee olla suljettu ja ns. Tarkasti valvottu, jokaisella oikeus purkaa tuntojaan. Jokainen kokee menetyksen eri tavalla. Tässä olisi ehdotuksia.
 
Heippa!

Sain vinkin tämmöisestä ryhmästä ja kopioin tuon mun aiemman juuri sinne kirjoittamani tekstin...

Siirryn tuolta la 2016 marraskuun puolelta tänne kirjoittelemaan tuntemuksia. Keskeytynyt keskenmeno ja tasan viikko sitten lääkkeellinen tyhjennys takana.

Matka tuohon tyhjennykseen oli tosi kivinen, mua syvästi järkyttävä ja täynnä epätietoisuutta.

Miltei kuukauden päivät elin selkeiden raskausoireiden kanssa olettaen odottavani esikoistamme kunnes ensimmäisellä neuvolakäynnillä kohdusta ei mitään ultrassa löytynytkään. Juuri ennen tätä saimme mieheni kanssa sydäntä lämmittävät onnittelut raskauden johdosta. Minä tietenkin ihan tippa linssissä... Sain ajan sairaalaan tarkempaan ultraan siitä viikko eteenpäin, kamalaa ja ahdistavaa odotusta.

Sairaalaassa ei myöskään erikoislääkäri mitään löytänyt, heräsi epäilys tuulimunasta. Sain käskyn ravata muutamaan otteeseen labroissa josko hormonit kertoisivat tarkemmin.

Taas muutama päivä odottelua ja saan puhelun lääkäriltä. Hcg nousussa joten tämän mielestä näytti siltä että kohtu ei aio tyhjentyä tuulimunasta itsekseen. Sain seuraavalle päivälle aikaisen aamuajan jotta aloitetaan tyhjennys.

Aamulla lääkäri tahtoi vielä ennen lääkkeiden antamista kerran ultrata, on aina kuitenkin hyvä olla tarkkana. No, sieltähän se sitten näkyikin, sikiökaiku joka vastasi rv 6+4. Olin hysteerinen ja ihan sekaisin. Olenko siis raskaana? Jälleen kerran kätilö ja lääkäri onnittelee ja kehoittavat olemaan stressaamatta, sehän kun ei odottavalle äidille sovi. Sain taas kerran ajan tasan viikon päähän jolloin pitäisi sykkeen varmasti jo näkyä. Toivonkipinä syttyi uudestaan.

Toiveikkaana saavuin polille ja kätilö hymyillen kutsui minut huoneeseen. Lääkäri ryhtyy ultraamaan ja vastuksen odottaminen tuntuu ikuisuudelta. Kunnes tämä sanoo sen ääneen... Sykettä ei näy ja sikiö edelleen vastaa viikkoja 6+4. Keskenmeno. Odotetaan vielä hetki viimeisintä hcg:tä jotta saadaan lopullinen varmistus. Kyllä, arvo laskussa joten lääkäri antaa diagnoosin keskeytynyt keskenmeno.

Olin musertunut, tuntui niin tyhjältä. Olin viimeisten viikkojen aikana itkenyt niin paljon että itsekkin jo aloin ihmettelemään että mistä niitä kyyneleitä riitti kuin loputtomiin. Sain ohjeet ja lääkkeet kotiin, tyhjennys sattui ja oli yhtä tuskaa. Minua hävetti ja lääkkeiden laittaminen tuntui nöyryyttävältä... Että piti sekin vielä kokea kaiken muun lisäksi.

Nyt viikko tyhjennyksestä eteenpäin mielialat vaihtelee ihan hirveästi. Kokemus oli niin kamala ja satutti niin paljon että tahtoisin melkein "pitää lomaa" koko vauva-ajatuksesta kun taas toinen osa musta tahtoisi heti yrittää uudestaan. En vaan tiedä että kestäisinkö toista samanlaista tuskaa heti perään.

Vuosi ollaan oltu ilman ehkäisyä aluksi ajatuksella "tulee jos on tullakseen" joka vuoden aikana vaan vahvistunut kovaan haluun saada oma pieni ja ovulaatiotestien ostamiseen.

Aiempia raskauksia minulla ei ole...
Marraskuussa tein yhden positiivisen testin joka osoittautui kemialliseksi keskenmenoksi.

Haluaisin kuulla kokemuksia muilta km kokeneilta. Kuinka nopeasti raskauduit uudestaan ja milloin ylipäätään uskalsitte alkaa yrittämään uudestaan?

Pahoittelen tätä jäätävän pitkää romaania, teksti näköjään hieman venyi :)

Tämä on tuntunut melko aktiiviselta ryhmältä joten tästä syystä lähdin tänne puolelle kirjoittelemaan... Josko saisi juttukavereita.
 
Miramaria taitaa olla lomalla. Taisi olla vargynja joka tuuraa, joten koira laittaa myös hänelle yksäriä. Toivottavasti pääset pian liittymään. :)
 
Hei liityin tänne vasta äsken. Haluaisin kovasti päästä keskustelemaan keskenmenostani salaiseen ryhmään. Olen niin rikki..lääkkeellinen thjennys tapahtui keskiviikkona. Puhuisin mieluummin enemmän asiasta salaisessa ryhmässä.

terkuin, surullinen susku.
 
Hei!

Olen etsiskellyt netin syövereistä nimen omaan salaista, aktiivista keskustelupaikkaa menetysten jälkeiseen mahdolliseen vauvakuumeiluun. Voisiko ko. ryhmä olla paikkani? Taustalla kolme menetystä, joista 2 keskeytyneitä keskenmenoja.

Vertaistukea kovasti kaivaten,
talja
 
Muokattu viimeksi:
Hei!

Olen etsiskellyt netin syövereistä nimen omaan salaista, aktiivista keskustelupaikkaa menetysten jälkeiseen mahdolliseen vauvakuumeiluun. Voisiko ko. ryhmä olla paikkani? Taustalla kolme menetystä, joista 2 keskeytyneitä keskenmenoja.

Vertaistukea kovasti kaivaten,
talja

Hei talja, olet varmasti löytänyt oikeaan paikkaan! :)

Meillä on liittymiskriteerit salaisiin ryhmiin, ja keskenmenon kokeneiden salaisen ryhmän liittymiskriteereihin kuuluu, että jäsen on ennen ryhmään lisäämistä kirjoittanut vähintään 5 viestiä foorumille. Lähetäthän minulle yksityisviestin (kuvalliset ohjeet löydät täältä), kun kriteeri täyttyy, niin lisään sinut pikimmiten ryhmään!

(Haluamme pitää ryhmäänliittymiskynnyksen matalana, sillä tiedämme, että vertaistuki on tärkeää. Olisi kuitenkin mukavaa, jos hieman saisimme tutustua sinuun, ennen kuin lisään sinut ryhmään. Tällä tavoin pyrimme varmistamaan myös, että ryhmään ei pääse sinne kuulumattomia. Ryhmään jo kuuluvista tuntuu lisäksi turvallisemmalta, kun ryhmään ei putkahda täysin tuntematon uusi kirjoittelija.)

Ps. Lisää ohjeita foorumilla navigointiin löydät osoitteesta http://forum.vau.fi/threads/ohjeita-aloittelijalle-lue-tämä-ensin.1577871/.
 
Takaisin
Top