Sormiruokailu

Kake

Silmät suurina ihmettelijä
Täällä oli jotkut ilmeisesti harrastaneet sormiruokailua vauvojen kanssa. Meidän pojalla tulee loppukuusta 6 kk täyteen ja vielä mennään täysimetyksellä. Ajateltiin alotella sitten 6 kk iässä sormiruokailulla, jos vaan pojan voi syöttötuoliin istuttaa siinä vaiheessa.

Kaipailisin muiden kokemuksia aiheesta. Millä ruualla olette aloittaneet? Kuinka isoja palasia olette antaneet? Mitkä ruuat toimii parhaiten? Minkälainen syöttötuoli olis hyvä, kannattaako olla semmonen missä on tarjotin, että lapsi yltää paremmin poimimaan ruokia? Annatteko vettä tuttipullosta, nokkamukista vai mukista? Kaikki neuvot on tervetulleita.
 
Meillä on sormiruokailtu nyt n.viikko. Alotettiin kun tyttö oli 5ja puolikuukautta vanha. Sitä ennen oli parin-kolmen viikon ajan halunnut kaiken mikä minulla oli ollut käsissä ja vienyt sen suuhun. Toki suuhun oli vienyt tavaroita jo aiemmin, mutta tällöin siis halusi kaiken mitä minä pidin käsissä. Joten katsoin että sopiva aika oli tullut.

Alku oli hankala, vaikka alussahan me vieläkin ollaan, mutta tarkoitan niitä ekaa paria-kolmea päivää. Ja hankalia ne oli nimenomaan minulle, ei niinkään tytölle. Istuin vaan katsoin syömistä, olin varma että tukehtuu joka palaan. Mutta oppi nopeasti miten syvälle ruuan voi laittaa ja kuinka paljon kerralla, joten kakominen väheni sitten huomattavasti. Ja nyt voin jo rennosti itsekkin syödä samaan aikaan tytön kanssa ilman pelkoa tukehtumisesta.

Viikon aikana meillä on maisteltu seuraavia ruokia:
Porkkana
kukkakaali
parsakaali
bataatti
maissinaksut, joita on dipattu ruusunmarja- tai luumusoseessa.
banaani
persikka
avokado
Eli vielä mennään kasvis linjalla.
Jääkaapissa odottaa hunajameloni ja tuoremaissi.

Vettä otetaan aina ruokailun lopuksi ihan tavallisesta lasten mukista.

Ja jotakin myös mahaan asti menee, sillä pierut ja kakka on alkanut haisemaan. Ja pieniä ruuan paloja myös näkyy kakassa, joka on jo paksunpaa kuin ennen.

Huikeaa on minusta se että puolivuotias osaa jo syödä itse!
 
Ja jos ei syöttiksessä istuminen ei vielä luonnistu, ruokailla voi myös sylissä :)
 
Meillä tyttö vasta huomenna 6kk niin ei olla alotettu kiinteitä, mutta yritän muistella miten esikoisen kanssa alotettiin. Ihan ensimmäinen mitä sai oli banaani. Sitten porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia ym kasviksia. Aika pian(noin viikon päästä) annoin lähes kaikkea mitä itekkin söin; (jauhe)lihaa, penne-pastaa, perunaa, leipää..
Parhaiten onnistuu sellasten pitkien suikaleiden syönti, niin ei katoa kokonaan nyrkin sisään. Ja sen verran paksuja, että sopii hyvin käteen :) Vettä annettiin snapsilasista :D oli sopivan kokonen lasi pienelle.
Syöttötuoli tarjottimella on varmasti kätevä, mutta ihan hyvin meillä onnistu perinteisessäkin tuolissa syöminen :)
 
Mie olen ainakin vielä joutunut tekemään tytön syömät ruuat erikseen. Syödään miehen kanssa sen verran "epäterveellisesti", ettei niitä ruokia voi vauvalle vielä antaa. Mutta tavoitteena olisi saada tämän mukana muutettua myös omaa ruokavalioa terveellisempään suuntaan. Eli tuoreeseen ja mahdollisimman pitkälle itse valmistettuun ja maustettuun. Suolahan se suurin ongelma tytön kannalta on, meillä kun nyt kesän aikana grillataan paljon (lihat on yleisesti ottaen valmiiksi marinoituja ja nehän sisältää suolaa. Mutta ei tuo kasvisten höyryttäminen nyt niin iso operaatio ole :)
 
Luin jostain, että lapsen pitäis osata istua ite, koska sitterissä tai sylissä asento ei oo tarpeeks pysty ja palat jää vissiin helpommin kurkkuun. Sitä pitiki kysyä, että kuinka tarkkaan ootte vauvoilta kiellettyjä aineita esim. suolaa välttäneet? Eikös esim. leivässä ole aina suolaa?
 
niin, riippuu tietysti mitä itse syö.. meillä kun mies on kokki niin on aika tarkka ruoan laadusta niin meille ei mitään valmiiksimarinoituja ym tuotteita juuri osteta :D Kaikki tehdän periaatteessa alusta asti ite, niin on helppo lisätä suola ym. vasta jälkeenpäin.

Mulla on kyllä tän toisen lapsen kohalla pieni ongelma tähän sormiruokailuun liittyen.. Kun toi tyttö ei laita mitään suuhun! ei oo ikinä vieny lelujakaan suuhun eikä niitä ruokia mitä oon antanu :D kattoo vaan ja tutki käsin... en tiiä pitäskö vaan ootella, josko se alkas jossain vaiheessa niitä suuhunki viemään vai siirtyä soseisiin? :D terkkari nyt tietysti oli sitä mieltä että lusikalla..
 
joo, ehdottomasti pystyasento ennen kun antaa sormirukia :)
leivässä on ilmeisesti niin vähän sitä suolaa, että se sallittaisiin? näin mä oon asian ymmärtäny. mutta kaikessa muussa mä oon kyllä ollu ihan nollalinjalla 1-vuotiaaseen asti... eli jos jossain on suolaa niin en ole sitä antanu. Ruokaanki lisänny vasta omalla lautasella
 
Siis pystyasento, ehdottomasti. Eli kielletty on juuri sitteri ja esim. turvakaukalo, mutta kyllä sylissä voi syödä. Kunhan vaan ei istuta takakenossa.

Minä en ole antanut kaupan leipää, vaan olen tehny itse. Näin on saatu varmasti suolatonta.
 
En näe siinä mitään ongelmaa, että aloittaa kiinteiden syömisen myöhemin kuin 6kk, jos siis lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti. Ja ravinnon saa äidinmaidosta. Vasta 8 kuukauden iässähän (jostain näin luin) äidinmaito ei enää riitä lapsen ravinnon tarpeen tyydyttäjäksi. Joten jos sinä pumpkin luotat itseesi tuossa asiassa ihan täysin ja uskot että lapsesi kyllä alkaa syömään kun on siihen itse valmis niin odota. Mutta jos epäilyttää niin antaisin soseita. Voihan sitä siitäkin siirtyä sitten sormiruokailuun myöhemmin.

Minä itse uskon siihen, että terve lapsi alkaa kyllä viemään ruokaa suuta kohti kun on sen aika ja kun on siihen itse valmis.
 
Joo, no mä oon tässä joka päivä aina laittanu jotain tarjolle ja tänään ekan kerran sitten vei ne suuhun asti :D katteli kun isoveli söi ja teki perässä. Ehkä ei tosiaan ollu ihan valmis vielä kiinteisiin vaikka 6kk olikin täynnä :) Eiköhän tää tästä lähe sujumaan. Ihmetytti vaan niin kun toi esikoinen alko laittaa kaikkea mahollista suuhun heti kun alko kädet toimia...
 
Minä yritin yks aamu pistää tytön eteen banaanin paloja että ois alkanu popsiin ku ahnaasti suu auki katteli ku minä söin banaania :D
No sotkemiseksihan se vaan meni, suuhun ei menny yhtäkään :D

Noo, kerkiääpä tässä vielä :) Kokeillaan taas joku päivä.

Hei muuten, tietääkö joku voiko vauvalle antaa kurkun paloja jo ihan ensimmäisinä sormiruokapaloina?
 
Voi hyvin antaa kurkkua :) Tän ikäselle voi jo antaa periaatteessa ihan mitä vaan kuhan muistaa ne kielletyt (sokeri, suola, maitotuotteet... ja sitten esim pähkinät missä tukehtumisvaara)
 
Meillä on annettu maissinaksuja jo yli kuukausi, niitä syö sujuvasti selällään, kontillaan, sitterissä ja nyt pyydystää palasia pöydältä syöttötuolista.
Banaania on syönyt niin että jätin osan kuoresta paikoilleen ja 5cm pätkän kuorittua, jäyräsi sitä innoissaan. Yleensäkin haluaa itse laittaa ruokaa suuhun kun syöttää lusikallakin, siinä on sitten käsi suussa ja mukana innoissaan. Vesimeloni oli vähän huono, sai siitä ison palasen irti ja kakoi sitä sitten. Spagetti oli taas yli-mahtava, heilui kädessä ja sai lussuttaa pitkää narua =D

Tähtäys on edelleen niin että nyrkki menee silmien väliin tai nenään, siitä sitten lasketaan kädessä oleva ruoka suuhun. Maissinaksujen myötä on tajunnut myös miten siihen nyrkin sisään jäävään ruokapalaan päästään käsiksi, ei enää yritä kuolata omia sormiaan pois tieltä.
 
Hih, aivan mahtavaa ku vauva kasvaa kokoajan isommaksi ja isommaksi ja voi antaa jo "paljon vapaammin" kaikkea :D Ja elämä muutenki kokoajan "helpottuu" kun vauva kasvaa :)
 
Hannan: Minkälaista leipää oot tehny? Taidetaan meilläkin tehdä ainakin alkuun itse leivät niin ei varmasti saa suolaa.

Ootteko keittäneet vauvojen juomavettä?
 
Kake: Kysyin viime neuvolassa samaa vesijuttua (en muistanu esikoisen ajalta että miten se meni)  ja se täti sano ettei enää tarvitse keittää. Valuttaa vaan kylmää vettä ja antaa sen tulla vähän huoneenlämpöseksi.
 
Hups ja mulle ei ole tullut mieleenkään keittää vettä.. Tai antaa lämmetä. Ihan hanasta kylmää vettä olen tarjonnut.

Sama juttu maitotuotteissa, ostin jotain piltin tai bonan jugurttihässäkkää kun siinä purkissa luki se 5kk, yksi pojan lemppareista on puuro jugurtin kanssa. Sen jälkeen olen vasta lukenut ettei saisi antaa mutta nyt vahinko taitaa olla jo tapahtunut. Eikä siinä mössössä ole kuin 20% jugurttia. Puurossakin on maitojauhetta muuten, sekin piltin kamaa.
 
Minä annan vielä keitettyä vettä ja maidonkin teen (maitojauheesta) keitettyyn veteen. Maitohappobakteeri on veteen sekoitettava jauho ja sen annan ihan kylmään hanaveteen sekoitettuna, että saisko meidän tyttö n. 10-20ml hanavettä päivässä.
Siitä lähden pikkuhiljaa nostamaan määrää. Ihan sen takia näin kun tyttö on erittäin herkkämahainen ja allergiapalstalla aikaani viettäneenä siellä oli juttua just tästä keitetyn veden antamisesta herkkävatsaisille.

ammy, miksei saa antaa tuota jugurttisosetta? Minä kans ostin sellasen soseen ja ajattelin kokeilla josko maistuu, kun perus-marja/hedelmäsoseita ei ala syömään, ne on niin hirmu kirpeitä ja vahvan makusia omaanki suuhun. Niin heräs tosiaan kysymys että miksei saa antaa jos kerta purkin kyljessäkin lukee 5kk?

Oon tehny nuista marja/hedelmäsoseista kiisseliä perunajauhoihin. Uppoaa ihan eri hyvin verrattuna "raakaan" soseeseen. Suosittelen vauvoille jotka tykkäävät vähän neutraalimmasta mausta :) 
 
eyewink, googlettamalla on löytynyt ettei alle 10kk tai alle vuoden ikäiselle tulisi antaa maitotuotteita. Kai se liittyy imetykseen? Ettei alettaisi "väärällä" maidolla täyttää vauvaa? En ole niin tarkkaan etsinyt syitä. Aion jatkaa sen jugurttisoseen antamista, antaa niitä "oikeita" maitotuotteita sitten vanhempana.

Meidän poika tykkää selvästi vahvemmista makuelämyksistä, ensin syötin maissia ja niitä neutraaleita kinkku-kasvisjuttuja, mutta kun kerran sai maistaa jotain pikkufarmarin herkkua missä oli valkopippuria ja selleriä ym, niin ei ole enää neutraalit mössöt maistuneet. Ja poitsu ei ole kieltäytynyt syömästä mitään! Mangosose oli ainoa mitä makusteli pari kertaa ennenkuin alkoi uppoamaan kunnolla, kaikki muut on olleet suu auki ja lisää, mielellään äkkiä =)
 
Takaisin
Top