siviilisäätynne?!?

Mentiin naimisiin viime viikolla maistaraatissa ja laskettu aika maaliskuun alussa. Molemmat haluttiin naimisiin ennen lapsien syntymää. Tietenki oltais haluttu oikeat häät ja juhlat, mutta ei se ollut meille niin tärkeää kuin itse avioliitto. Nyt ollaan oikea perhe ja kaikilla sama nimi. Minulla häiritsi todella paljon ajatus, että minulla tulisi olemaan eri nimi kuin minun omilla lapsilla.

Ajattelimme vuoden parin sisällä pitää kirkossa avioliiton siunaustilaisuuden ja oikeat hääjuhlatkin. Joten sitten saadaan nekin.
 
Menimme naimisiin maistraatissa tammikuussa 2011, eli 2 kk ennen laskettua aikaa. Kihloissa kerkesimme olla 10 kk. Olimme jutelleet häistä jo ennen kuin tulin raskaaksi, mutta viime kesä ja syksy meni taloa remontoiden ja koulun lopputyötä tehden, joten päätettiin järjestää häät myöhemmin. Kuitenkin joulun tienoilla aloimme pohtia, että haluaisimme naimisiin ennen kuin vauva syntyy. En ole koskaan unelmoinut isoista häistä, vaan sen sijaan pienistä ja intiimeistä. Hääpäivän olimme kahdestaan, ja ihana ja romanttinen päivä se olikin:) Kävin meikattavana ja kammattavana, ja kävimme syömässä hyvässä ravintolassa ja teimme pienen häämatkan naapurivaltioon, jossa hääyökin vietettiin. Oikein ihana päivä oli. Tarkoitus on nostaa malja vauvan ristiäisissä myös avioliiton solmimisen kunniaksi, emme kuitenkaan avioliiton siunausta pyydä ristiäisissä. Kesällä ehkä järjestämme sitten epämuodolliset juhlat ystäville.
 
Kihloissa ollaan ja häät ois näillä näkymin kesällä 2012.kerkee meijän poju kasvaa (la oli nyt 3.3 mut vielä antaa odotuttaa) ja kerkeen miekiin laihduttaa prinsessa mittoihin ;).voih ei kyl malttas odottaa!<3<3
 
katopas... en ole tänne saanut vielä mitään aikaseks O.o Ooops! :D

Elikäs kihloissa ollaan... juhannuksena 2010 mentiin ja samaan syssyyn sai tämä vauva alkunsa... Häitä vietellään 6.8.2011.

isyys siis pitää tunnustaa jos vanhemmat eivät ole avioliitossa, tunnustus tehdään paikallisella lastenvalvojalla ihan suullisesti kysymällä: tunnustatko isyytesi? :) Tämä sitten kirjataan ja allekirjoitetaan. Jos on epäselvyyksiä tai muutoin halutaan niin dna testiin sitten mennään, mutta muuten näin yksinkertainen homma.
 
Takaisin
Top