Sisarusten nimet

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kuinka paljon olette miettineet pikkusisaruksille nimeä antaessa niiden yhteen sopivuutta aiempien lasten nimien kanssa? Voiko esimerkiksi kuopuksella olla erikoinen nimi jos esikoisella on hyvin tavallinen?
 
Meillä on kaikilla kolmella perinteiset suomalaiset nimet, joiden alkuperä on myös kotimainen. Sointuvat ainakin itsestäni kauniisti yhteen.
 
Kun valittiin nimiä niin ehdot oli, että ensimmäinen nimi on nelikirjaimen ja pehmeän kuuloinen (ei esim r:ää). Eli tavallaan samanoloiset nimet.
Esikoisen nimi hieman harvinaisempi, kahden seuraavan nimet aika suosittuja tällä hetkellä. Kovin erikoisia nimiä en halunnut etunimiksi.
 
Meillä on vain yksi lapsi, toista ei vielä ole tullut. Lasten nimien sointuminen yhteen ei ole meillä minkäänlainen tavoite, vaan tarkoitus on antaa jokaiselle sellainen nimi, joka on itsessään hyvä, koska suurimman osan elämästään lapsi esiintyy elämässään itsenäisenä ihmisenä eikä sisarustensa kanssa. Sisarusten nimien sointuminen toisiinsa on siis meille täysin yhdentekevää, ja on ihan kivakin, että lasta ajatellaan omana itsenään eikä sisaruksensa kopiona tai sisaruksesta riippuvana.
 
Kyllä sitä vähän tulee ajateltua, ainakin jos on samaa sukupuolta olevat sisarukset.. Tai tyyliin että haluaisi alkavan vaikka samalla alkukirjaimella kuin aiemmankin lapsen yms. Ainakin tuo etunimen ärrättömyys tulee meillä pätemään toisenkin kohdalla ettei sitä siihen haluta, kun se kuitenkin on sitten jo sukunimessä. Saapa nähdä mikä tulee toisen nimeksi sitten aikanaan :wink
 
Takaisin
Top