Sairaalakassi(t)

Jyväskylässä sai itse pitää huolen että muisti hakea ruoan. Mutta synnytyksen jälkeen sain itse syömistä (leipää ja jogurttia) ja miehelle tarjottiin myös samaa. Oli Tosin kotona ehtiny syödä niin ei tarvinnut syömistä).
 
Meilläkin kuuluttelivat radion kautta, että ruoka on salissa. Siinä oli vain se ongelma, jos sattui olemaan vauvanhoito huoneessa jäi se kuulutus kuulematta. Meillä sai syödä joko salissa tai omassa huoneessa ja kyllä minä aika usein söin omassa huoneessa. Aluksi oli niin väsynyt ja huonossa kunnossa, ettei jaksanut mennä saliin ja sitten neiti joutuikin valohoitoon niin en raaskinut sitä yksin jättää vaikka olisikin nukkuknut. Oon myös niin ranttu ruoan suhteen, että ois aina hävettäny kun hyvä jos koskin ruokaan.
 
Mä sain taas pyydellä heräämössä useaan otteeseen vettä, kun janotti ihan järkyttävän paljon. Ja aina sitä annettiin vain kupin pohjallinen, ja varoitettiin juomasta liikaa. Syytä en kyllä muista, vaikka se kyllä kerrottiin :grin
 
^Mulla oli ihan sama, etten saanut juomaa heräämössä kuin pienen tilkan kerrallaan. Ja mua janotti aivan tolkuttomasti! Mäkään en muista miksei sitä saanut enempää :grin
 
Voisin kuvitella, että nukutus aine / puudutus tekee sen ettei elimistö pysty käsittelen ravintoa ja Vettä kuin pienen määrän. Eli jos jos paljon kerralla, niin sen oksentaa heti pois (mutu)
 
Ne nukutusaineet lamaa suolta. Kaikki nielty jää mahalaukkuun ja laukaisee herkästi pahoinvoinnin tunteen. Monesti nukutuksesta heräilevät sitten tästä johtuen oksentaa ja silloin joutuu haavat koville.
 
Takaisin
Top