Raskausmasennus/-ahdistus

[Tii]

Tervehdys kaikille taas pitkästä aikaa. Alkuraskaudesta kävin säännöllisesti seuraamassa kuulumisianne, vaikken juuri silloinkaan itse tänne mitään kirjoitellutkaan. Sitten seuraaminen jäi - niin kuin moni muukin asia elämässäni.

Olen aktiivisesti urheillut ennen raskautta minulle niin rakkaan lentopallon muodossa. Tuo laji piti kuitenkin lopettaa jo alkuvaiheessa ja samalla jäi muutkin urheilut vähemmälle. Urheilun jäämisen myötä sosiaalinen elämä hiljeni ja vähitellen tuntui, ettei kavereita juurikaan ollut. Päivät kulkivat samaa rataa; herätys, töihin, kotiin, telkkaria, nukkumaan.

Väsymys on seurannut minua koko raskauden ajan ja alkuvaiheessa se olikin hyväksyttävä osa päivää. Tilanne ei kuitenkaan ole helpottanut yhtään - ehkä jopa pahentunut. Syketaajuudet ovat nousseet huimasti ja tämä aiheuttaa tuntee, että olisi jatkuvasti urheillut itsensä hapoille. Mitään ei jaksa tehdä.

Tämän lisäksi pinetkin asiat saavat minut aivan pois tolaltani ja itkeskelen päivittäin. Olen yrittänyt jutella puolisoni kanssa kaikista mahdollisista asioista, mutta jatkuvalle alakulolle ei ole löytynyt mitään muuta selitystä kuin raskaus. Nyt en tarkoita mitään pikkuisen ikävää oloa, vaan monen tunnin itkeskelyä ja sulkeutumista muulta maailmalta.

Neuvolassa olen tästä asiasta yrittänyt jonkin verran jutella, mutta ohjeet ovat olleet rautatablettien syömistä ja liikunnan lisäämistä. Puolisoni on ollut huolissaan ja on ihanasti jaksanut tukea minua (ja välillä pakottanut kävelemään tai syömään hedelmiä). Työpaikalla eräs työkaverini painosti minua menemään lääkärille ja heti. Hänen mielestään poden masennusta.

Huomenna olisi nyt sitten normaali raskauden aikainen lääkärikäynti. Siellä pitäisi yrittää saada sanotuksi, että olo ihan kamala myös henkisesti. Pelkään jo nyt, etten saa sanotuksi mitään.

Onko täällä ketään, kuka olisi kokenyt raskausaikana masennusta tai ahdistusta (diagnoosilla tai ilman)? Vertaistuki voisi auttaa, niin ei tuntisi olevansa ihan epäonnistunut yksilö.

 

[SJ13]

Itkeskely ja jaksamattomuus/vetämättömyys kuulostavat tutuilta tännekin. Varsinaisesta masennuksesta en omalla kohdallani puhuisi, mutta alakuloa on ilmassa ollut. Lähinnä kropan pettämisen (liitoskivut jne joita en osannut odottaa) sekä erityisesti töiden aiheuttaman stressin vuoksi. Koska olin alkuraskaudestakin hyvin väsynyt, oletin alkuun että on aivan normaalia olla jatkuvasti näin väsynyt ja alla päin sekä itkeskellä liki päivittäin. Sitten kävin lääkärillä liitoskipujeni vuoksi, ja hän huomautti ettei väsymykseni määrä ollut aivan normaalia. Sain häneltä lyhyen sairasloman helmikuussa, joka helpotti oloani huomattavasti. Tuntui niin ihanalta ja ihmeelliseltä, että pystyin olemaan iloinen ja että energiaa riitti muuhunkin kuin välttämättömyyksiin. Vihdoinkin innostuin touhuilemaan, mm. suunnittelemaan vauvanhuonetta. Oli uskomaton tunne, kun selvisin kokonaisesta viikonlopusta ilman ainuttakaan itkukohtausta! Vasta sairasloman aikana aloin ajattelemaan, että taisin olla epänormaalin allapäin, ja että henkinen olo on vähintään yhtä tärkeä kuin fyysinenkin. Tuon jälkeen olen ottanut henkiset oireet yhtä vakavasti kuin fyysisetkin. Omissa negatiivisissakaan tunteissa ei ole mitään pahaa, ja ne ovat täysin normaaleja, mutta ne on hyvä saada purettua ulos ja etsiä apua.

Tsemppiä sinulle, Tii! Suosittelen ehdottomasti puhumaan lääkärille tunteistasi. Omalla kohdallani lääkäri kyllä ymmärsi hyvin, eikä ollenkaan vähätellyt tai syyllistänyt minua tunteistani (kuten olin itse tehnyt). Kannattaa yrittää hoitaa tämä ahdistus/masennus kuntoon nyt (tai edes paremmaksi) ennen synnytystä.

Voimia!

 

[Tii]

Kiitos tsempistä... lähden tästä kohta terveyskeskuksen suuntaan :)

 

[Tii]

Suosittelen kaikille lääkärin kanssa jutustelua. Se oli aluksi jotenkin vaikeeta, mutta helpottui sitten kun tajusi, että lääkäri ottaa tosissaa. Oon ainakin loppuviikon sairaslomalla ja ens viikolla katsotaan tilannetta uudelleen. Hassua kuinka oloa helpotti jo pelkästään se, että joku "ammattilainen" totesi minut ihan normaaliksi. Nyt saa sitten hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Nyt jos koskaan on hyvä syy olla passattavana :)

Katsotaan miksi nämä fiilikset tästä lähtevät, mutta ainakin vähän jo helpotti.

 

[SJ13]

Tosi hyvä että uskaltauduit ja sait apua, Tii! Tuo on aivan totta, että se jo helpottaa omaa oloa, kun ammattilainen ottaa tosissaan ja myös ilmoittaa ettei tämä ole mitenkään epänormaalia. :)