Raskauskilot pois!

Kyllä nuista jokapäiväsistä vaunulenkeistä on tullu jo tapa. 1-1.5h joka päivä ja pikkuhiljaa alkaa poikaki nukkumaan pitempiä pätkiä ulkona sitte ku on kotiuduttu. Se on totta että ku edes vähän pääsee neljän seinän sisältä jonnekki niin on jo paljon reippaampi olo. Pakkaspäivänä kaatuu seinät äkkiä päälle. Onni on jo niin tottunu tuohon pukemis hommaan, että yleensä nukahtaa jo pukemisen aikana. Ja kiloja on iteltä karissu ihan kivasti. 17kg tuli ja ny on lähteny 20kg. Ei sillä vara on vieläki lähteä ;) Mut lihavat on lepposia emoticon
 
Ihanaa, kun oon vihdoin löytänyt ton uimisen. Ennen pidin sitä liian leppoisana liikuntana omaan makuuni. Ja siihen vielä huono uimatekniikka, niin en ole oikein koskaan tykännyt koko puuhasta.
Nyt oon käynyt parin viikon ajan siskoni kanssa ja oon ihan koukussa siihen. Osaltaan siihen vaikuttaa se, että kerrankin mulla on harrastus, mitä en tee työkseni :). Salilla ja spinningissä käynti kun on just sitä työtä, joten kun salin oven avaa, niin tuntuu, että oon töissä.
Uiminen sitävastoin tuo sen harrastamisen tuntee joka on aivan mahtavaa! Tänään uin 30min, vesijuoksin  sen päälle viitisen kertaa radan päästä päähän ja lopuksi vielä 200m kelluntalaudalla polskin pelkillä jaloilla.
Ja nyt ajattelin vihdoin toteuttaa yhden haaveen, eli kysäisen meidän uintiseuralta, jos joku tulisi opettamaan mulle rintauinnin tekniikan. TOivottavasti saan hyvän opettajan. Nyt äippälomalla kun on aikaa toteuttaa näitäkin haaveita.
 
Mullekin maistuu vaunuilu ja punttitreeni edelleen...flunssan takia oli viikon tauko, nyt sitä suuremmalla innolla!
Mutta herkut maistuu myös...kerran viikossa oleva herkkupäivä onkin lähinnä puolet viikosta...Mulla on huono tapa myös korvata kunnon ruokaa herkuilla, vatsavaivoja on seurannut sekä mulle että vauvalle. Nyt sit aattelin, jos pystyisin unohtaa kaiken karkin ja kahvileivän loppukuuksi. Sen jälkeen ei varmaan enää tekis niin mielikään. Tää on nyt lupaus, kun sen tänne kirjoitan ;)
 
Mä oon niin tyytyväinen, kun vihdoin oon saanut kuntoilun käyntiin! Oon jopa tehnyt kotona kahvakuulalla ja muita perusliikkeitä niinä päivinä kun en pääse salille. Salilla taas pyrin tekemään sitten vähän kaikkea. Pitäis vaan miettiä nyt tarkemmin saliohjelma itelle, jotta saisi taas lihakset takaisin. Ja kun imetys jossainvaiheessa vähenee, tiedän, että myös kilot tulevat takaisin.
Kotona oon nyt tehnyt seuraavia liikkeitä:
Etuheilaitus 1min kahella kädellä, 1min molemmilla käsillä erikseen
Kahvakuulalla kasia ja pysäytettyä kasia 1min molempia.
Askelkyykky + pystypunnerrus 1min per jalka
Kyykky + ojentajapunnerrus kahvakuulalla
Perus punnerrukset
Vatsoissa vinojavatsoja sekä linkkaria

Kyllä tälläkin treenillä sai paikat kipeeksi :)
 
Tällä saralla ei oo mulla ainakaan tapahtunu muutosta suuntaan eikä toiseen. Tavoitteeseen en päässy.. :/
 
Mulle tuli raskaus aikana n.12 kg painoa.En paljoakaan herkuttelua silloin harrastanut ja söin terveellisesti.Ennen jälkitarkastusta en uskaltautunut lainkaan vaa alle,mutta kun jälkitarkastuspäivä silloin koitti,ni jo oli häippässy -14kg.Ja normaalipainoinen olen.Nyt ois tavoitteena flunssan helpottaes jatkaa taas lenkkeilyy,kuhan ninniki viel paranee lenssustaa :)
 
Täällä ainaki kilot jämähtäny...
sillai kivasti on lähteny et paino on nyt kutakuinkin samassa kuin ekalla neuvolakäynnillä kun meni raskaustestin jälkeen.. (tekemättä mitään)
mutta silti pitäis saada vielä itestä irti ja innostua jättään kaikki hyväskä pois ja liikkua ahkerammin. Varsinkin toi vatta.. hirvee löllö pussi siinä vieläki ja ihan niiku olis raskaana vieläki.. mutta millä ihmeellä toi nahka tosta ikinä kiinteytyy :)
Sitten kysyisin siitä että miten ahkerasti te muut olette muistaneet tehä lantionpohjalihas-harjoituksia? itsellä ainaki usein unohtuu ja silloin tällöin vain muistaa...
 
Mä en oo noita lantionpohjalihaksia erikseen treenannut. Mulla ne tulee tuossa omassa jumpissa treenattua vähän niin kuin vahingossa :). Silloin kun treenasin salilla ihan tosissani en myöskään tehnyt erikseen vatsoja. Ne kehittyi ihan siinä, kun oli tarpeeksi suuret painot ja joutui aina jännittämään vatsat, teki sitten mitä tahansa liikettä.
 
Ö
Pitkästä aikaa täällä :D. vauvani Rafael on puolivuotias ja nyt mua jaksaa taas alkaa kiinnostaa sosiaalinen elämä: sekä netissä että livenä. Ei oo ollu nii kauhee helppoo tää eka puoli vuotta, energia meni lähinnä parisuhteen ja vauvan kanssa taistellessa. Rafael on ollu suht helppo lapsi mutta miehen kanssa meni sukset vähän väliä ristiin ekat 4 kk ja nyt vasta alkaa tasottua. EI siinä sit jaksanu kiinnostua mistään.

Mulla paino lähtöpainossa noin 5 kk synnytyksestä. Mutta maha roikkuu. Palautuuko toi nahka ikinä?!
Oon käyny salilla pari kertaa viikossa, enempään en oo ehtinyt mutta nyt aion lisätä kolmeen. Siellä sit teen kovaa reeniä isoilla painoilla 8-10 toistoilla ja oon aina aivan kipee. vatsalihaksia teen kotonakin ja ne onkin hyvässä kunnossa. Mut ei vaan vatsa näytä hyvältä, arpinen löllö nahka siinnä on ja varmaa rasvaakin liikaa mahan kohdalla.

Mutta oon positiivisesti yllättynyt että kilot karisivat. Vaikka en imettäny ku 1 kk.
 
Mulla on ylövatsalihasten välissä vielä kahden sormen mentävä kolo. Alavatsojen välissä enää yhden sormen. Onko muilla jo vatsalihakset menneet yhteen? En ole tehnyt vatsalihastreeniä vaan ne on pikkuhiljaa treenaantunut tässä ohessa.
 
Mä en osaa yhtään arvioida onko noi vatsalihakset palautuneet. En siis tunne sitä väliä. Vatsa on mulla aikas littana, joten kaipa nuo lihakset ovat palautuneet. Oon joutunut noissa jumpissa vetämään vatsalihastreeniä, enkä hirveesti oo miettinyt koko asiaa. Välillä tosin tuntuu, että vatsa pömpöttää varsinkin iltaisin, mistä lie johtuu....
 
Musta niin tais jäädä tämmönen höllyvä ja löllyvä löllerö äiti! ..toivon, et kun töihin pääsee syksyllä, ni kilot viimeistään sitten katoaa kun kaheksan tuntia päivässä juoksee paikasta toiseen ja nostelee tavaroita jne. Toivossa on hyvä elää. Ottaa vaan päähän, kun ei omat housut vieläkään mahdu jalkaan! tai mahtuu just ja just kiinni, mut niin ihanat kylkimakkarat ja etureppu jää roikkumaan, ettei sitä kyllä peitetä millään säkkipaidalla! :D

Ei oo jotenkaan energiaa ees ajatella mitään laihdutusta, mä oon ollu ennen sellanen, et oon vaan laihtunu sen suurempia ajattelematta - vähentäny vaan herkkuja jne, mut nyt ei kyllä lähde millään enkä todellakaan jaksa murehtia jokaista suupalasta. Eikä oo energiaa jotenkaan kauheesti enää liikkuakaan - eikä oo ees rahaa lähteä jumppiin/salillekaan. Liikkuminen on siis täysin pelkkää vaunulenkkeilyä.. ja sitäkin niin, että vaeltelen vaan pitkin katuja ihan koomassa - enkä todellakaan jaksa mitään kauheeta hikitreenikävelyä vedellä :D

Mies vakuuttaa, et oon sen mielestä ihan yhtä kaunis kun ennen raskautta, mutta mua kyllä niin ällöttää kattoa tätä kroppaa! pläääääääh. Mä kestäisin noi raskausarvet kyllä, jos toi maha ees vähän katoais! :P
 
Nyt on sitten alkanut paino nousemaan. Imetyksen lopetuksesta on 2 viikkoa ja painoa on tullut 3kg ja näyttäis vain paino nousevan. Ja koska mulla on iltaisin ollut ihan järjetön turvotus, aloitin taas vhh:n ruokavalion (en tosin yritäkään ketoosiin). Nyt sitten turvotukset ovat lähteneet ja tästä se taas lähtee. Herkkujen tilalla (kahvin kanssa) syön sitten tummaa suklaata pullan sijasta. Leipä on vaihtunut aamiaisella turkkilaiseen jogurttiin, leikkelelautaseen ja välipaloilla tulee syötyä juustoja. Onneks on grillikausi ja saa salaatin kanssa grillattua kanaa ja pihvejä. ainut mikä tietty ottaa vähän koville on uudet perunat. Mutta niitäkin aion nauttia juhannuksena.
Liikuntaa tulee edelleen reilusti, noin 5-7 kahvakuulatuntia viikossa. Ja nyt oon alkanut myös iltaisin venyttelemään 15min kerrallaan. Siitä se uusi elämä taas lähtee.
 
Mä otin itseäni pari kuukautta sitten niskasta kiinni ja liityin Elixiaan. Aloitin silloin myös VHH:n. Tai siis jätin herkut, leivän, perunan, riisin ja pastan pois.

Tuloksena -31 cm koko kropasta ja 4kg! Olin kyllä aivan äimänä tuloksista kun eilen mittailin yms. Vanhat farkutkin menee jalkaan :) Vyötäröltä on lähtenyt kahdessa kuukaudessa 9 cm pois ja kaikista hauskin paikka, käsivarsi, on kaventunut 5 sentillä :DD Olo on kyllä hyvä. Ei sovi turhat hiilarit mulle.

Imetyksen lopetin toissapäivänä, paino vaan laskee. Saas nähdä vaikuttaako se hetken päästä miten, toivottavasti ei huonosti..
 
Se on kyllä jännä juttu miten nopeasti hiilareiden vähentäminen tuntuu kehossa! Ensinnäkin tuo turvotus lähtee muutamassa päivässä ja mulla se vaikuttaa myös makeanhimoon. Kun hiilareita tulee vähemmän, ei vain tee sokeria mieli. Ennen pysty helposti vetää päivän aikana pullaa, suklaata ja jäätelöä ym. Nyt riittää se pari palaa tummaa suklaata kahvin kanssa. Ja kun tulee päiviä, että syö hiilareita, se laukaisee mulla samantien hirveen makeanhimon ja sitten taas tulee mätettyä herkkuja.
Mulle perjantait ovat pahimpia päiviä. Meillä on iät ja ajat ollu miehen kanssa tapana hemmotella itseämmä ruualla ja juomalla perjantaisin. Silloin on ostettu punaviinipullo, suklaata, sipsejä ym. Nyt pitää keksiä jotain muuta perjantai-iltoihin :)
 
Siis joo, jos vähänkään sortuu syömään jotakin "kiellettyä" niin se on sen päivän osalta menetetty peli. Silmät ja kädet hakee koko aika jotain hyvää ja makeanhimo on kamala.
Nyt ei oo enää edes tehnyt mieli syödä karkkia tai pullaa yms. Jäätelö olis kyllä maistunut tuossa helteillä, yhden mehujään söinkin :D

Olo on muutenkin paaaljon parempi. Vatsa toimii moitteettomasti, ei turvota, ei väsytä enkä oo enää niin kiukkuinenkaan. :)

Kyllä mä suosittelen jokaiselle tätä, jos vähääkään empii. Eihän tämä jokaiselle tokikaan sovi, mutta kannattaa testata. Mulla oli muuten aloitettuani 3 päivää pää kipeä (varmaan vieroitusoireita sokerista :D), mutta sen jälkeen ei mitään :)

PS. Tuo perjantai on se kamalin päivä täälläkin.. :D
 
Meillä myös tuo Onni-poika syö suht vähähiilarista ruokaa. Yleensä aamulla syö turkkilaista jogurttia sokeroimattomalla mehukeitolla ja siihen sitten yhden näkkileivän. Lounas ja päivällinen sisältää yleensä lihaa ja kasviksia eri muodoissaan. Välipalana tehdään sitten omenasta, kurkusta, paprikasta ja esim. leipäjuustosta herkkulautanen :). Iltapala on aika sama kuin aamulla. En keksi miksi pitäisi syödä enemmän leipää, jos vatsa toimii ja lapsi voi kaikin puolin hyvin. En toki läträä hänellä kauheesti rasvalla ja yritän rasvat ottaa pääsääntöisesti kalasta ja öljyistä.
En ole kauheesti neuvolassa tästä asiasta sanonut, koska edelleen vhh:ta pidetään diettinä kuin elämäntapana, vaikka en kyllä tajua miksi. Itse en ole koskaan (silloinkaan kun vhh:sta ei vielä puhuttu) syönyt mitenkään hirmuisesti hiilareita joten niistä luopuminen ei ole tehnyt hirveän tiukkaa. En edes muista, koska olen viimeksi syönyt makaronia, riisiä tai perunaa.Yleensä pihvit menee salaatin kanssa tai lämpimien kasvisten.
Ootko muuten ollut tyytyväinen elixiaan? Onko teillä siellä lapsiparkki? Mua ottaa niin päähän, kun mun tunnit ovat aina siihen aikaan, etten voi ottaa lapsia mukaan. Meillä Onni melkein itkua vääntää, kun ei pääse mukaan lapsiparkkiin.
 
Oon kyllä ollut tosi tyytyväinen. Hyviä tunteja ja salilla hyvät laitteet. Lapsiparkki siellä on, oon tehnyt sinne sen hoitosopimuksen, mutta vielä ei oo tarvinut Ameliaa sinne viedä, kun mies on ollut niin sopivina aikoina sitten kotona, vuorotyötä kun tekee.

Tuosta vhh:sta ja lapsista: mä oon huomannut, että tytön vatsalle ei myöskään sovi peruna yms. niinkuin ei mullekaan. Oon käyttänytkin sitten enemmän kasviksia soseena ja lihaa siihen. Hedelmä- ja marjasoseita kyllä syö ihan normaalisti.
Kaurapuuroa kyllä syö aamuisin, mutta siinäkin tarttee olla lisukkeena puoli purkkia luumua ettei mene vatsa kovalle.

Luulen, että sitten kun tytö syö "ihan oikeaa ruokaa", niin syö samaa kun minä. En ala pottuja yms keittelemään. Ja tästä en kyllä jaksa alkaa neuvolassa sanomaan mitään, turhaa vääntöähän siitä tulisi. Tyttö voi näillä eväillä tosi hyvin joten mielestäni tässä ei ole mitään huolestuttavaa. :)

Ärsyttää kyllä tuo, kun vhh-ruokavalioo pidetään diettinä. Miehen äidille ja isälle kun kerroin että syön nykyään näin, olivat he että "Ei tuollaisilla ihmedieeteillä kannata kyllä laihduttaa, kun sitten kun lopetat niin kaikki tulee tuplana takaisin." Plaah. En aio palata takaisin turvottaviin hiilareihin enää ikinä, sillointällöin voin kyllä niitä syödä, jos heille esim. menemme syömään. Ei VHH nyt kuitenkaan mikään kaalisoppa-dietti ole.. :D Joidenkin on vaikea ymmärtää.
 
Liputan kyllä kans vhh:n puolesta! Kyllähän tuon perjantain herkuttelupäivän voi kääntää positiiviseksi. Ainakin me tehdään usein viikonloppuna jotain gurmeekarppiruokaa! Tai sitten joku karppipitsa tai napostellaan juustoja yms. herkkuja.
 
Hitsit mä oon ihan unohtanut tuon karppipizzan! Sitä täytyykin kokeilla heti perjantaina. Samoin juustot uppoo täälläkin, mutta meil on aika huono juustovalikoima paikallisessa kaupassa. Goudat on ihan mun suosikkeja. Ja tumma suklaa onkin sitten se makea herkku :)))
 
Takaisin
Top