Vihdoinkin kirjauduin tänne foorumille. Lueskellut olen aina välillä, mutta nyt alkoi olemaan vertaistuen tarve jo sen verran suuri, että tuumasta toimeen ja kirjoittelemaan.
Minä 40 vuotta ja teinitytön äiti. Yksinhuoltajuutta takana koko lapsen elämä ja n. puolitoista vuotta sitten löysin vihdoin rakkauden. Olin aina toivonut perhettä ja paria lasta, mutta tyytynyt ajatukseen, että perhettä, jossa mies ja lapsia ei minulle suoda. En vain vuosien saatossa ollut löytänyt miestä, jonka kanssa elämää voisi suunnitella perheeseen asti ja kun ikää vain tuli niin siinä ne ajatukset lapsesta vaan karisivat. Ajatus, että lapsia tehdään vakaaseen suhteeseen, on ollut vahva.
Mieheni on paljon nuorempi minua ja lapseton. Aloimme puhumaan lapsista jo viimesyksynä. Minun aikani tikittää ja niin suuri pelko, että olen jo liian vanha ja ehkä en hedelmällinen enää. Tämän vuoden alussa poistettiin kierukka ja sen jälkeen yritystä ollut kovasti. Olen tikuttanut ovulaatiota vaikka kyllä ovulaatioajan tunnistankin, mutta ihan vain varmistamiseksi. Yrityskierto 6 vai 7 jo nyt menossa. Tostaina oli LH huippu. Maanantaista asti touhuiltu jokaikinen päivä.
Mua pelottaa, että mitä jos ei vieläkään, mitä, jos en onnistukkaan tulemaan raskaaksi. Muutamat itkutkin jo olen peloistani tihrustanut. Mies on positiiviinen ja tukee ja vahvistavia sanoja luettelee, että kyllä meillä on vielä aikaa ja jos tässä kierrossa, niin sitten seuraavassa tai joskus myöhemmin. Mulla vaan alkaa usko loppua ja tuntuu, että eikö se hemmetti tajua, että mun parasta ennen päivä on jo ehkä ollut ja jokaikinen kuukautisvuotokerta on mulle kova paikka ja lisää pelkoa, että mä en saa mun miehelleni lasta.
Nyt tässä sitten taas kärvistellään viikko pari odottaen, että onnistuimmeko tällä kierrolla. Yritystä ei ainakaan ole puuttunut ja mukavaa yritystä ollutkin Tosin aloin jo pelkämään, että nyt loppuviikosta olin piinannut miestä sänkypuuhilla ja hermoilullani jo ihan liikaa, mutta mikä ihanaa me tehdään tätä yhdessä, mutta paineita en haluaisi miehellekkään luoda. Onneksi huumorinsa kestää kun kommentoin, että alkaa siirtymään makuuhuoneen puolelle viljelemään siittiöitänsä.
Vertaistukea kaipaisin muistakin vauvaunelmoijista. Pitäkä mulle peukkuja, että nyt meitä onnistaisi.
Minä 40 vuotta ja teinitytön äiti. Yksinhuoltajuutta takana koko lapsen elämä ja n. puolitoista vuotta sitten löysin vihdoin rakkauden. Olin aina toivonut perhettä ja paria lasta, mutta tyytynyt ajatukseen, että perhettä, jossa mies ja lapsia ei minulle suoda. En vain vuosien saatossa ollut löytänyt miestä, jonka kanssa elämää voisi suunnitella perheeseen asti ja kun ikää vain tuli niin siinä ne ajatukset lapsesta vaan karisivat. Ajatus, että lapsia tehdään vakaaseen suhteeseen, on ollut vahva.
Mieheni on paljon nuorempi minua ja lapseton. Aloimme puhumaan lapsista jo viimesyksynä. Minun aikani tikittää ja niin suuri pelko, että olen jo liian vanha ja ehkä en hedelmällinen enää. Tämän vuoden alussa poistettiin kierukka ja sen jälkeen yritystä ollut kovasti. Olen tikuttanut ovulaatiota vaikka kyllä ovulaatioajan tunnistankin, mutta ihan vain varmistamiseksi. Yrityskierto 6 vai 7 jo nyt menossa. Tostaina oli LH huippu. Maanantaista asti touhuiltu jokaikinen päivä.
Mua pelottaa, että mitä jos ei vieläkään, mitä, jos en onnistukkaan tulemaan raskaaksi. Muutamat itkutkin jo olen peloistani tihrustanut. Mies on positiiviinen ja tukee ja vahvistavia sanoja luettelee, että kyllä meillä on vielä aikaa ja jos tässä kierrossa, niin sitten seuraavassa tai joskus myöhemmin. Mulla vaan alkaa usko loppua ja tuntuu, että eikö se hemmetti tajua, että mun parasta ennen päivä on jo ehkä ollut ja jokaikinen kuukautisvuotokerta on mulle kova paikka ja lisää pelkoa, että mä en saa mun miehelleni lasta.
Nyt tässä sitten taas kärvistellään viikko pari odottaen, että onnistuimmeko tällä kierrolla. Yritystä ei ainakaan ole puuttunut ja mukavaa yritystä ollutkin Tosin aloin jo pelkämään, että nyt loppuviikosta olin piinannut miestä sänkypuuhilla ja hermoilullani jo ihan liikaa, mutta mikä ihanaa me tehdään tätä yhdessä, mutta paineita en haluaisi miehellekkään luoda. Onneksi huumorinsa kestää kun kommentoin, että alkaa siirtymään makuuhuoneen puolelle viljelemään siittiöitänsä.
Vertaistukea kaipaisin muistakin vauvaunelmoijista. Pitäkä mulle peukkuja, että nyt meitä onnistaisi.
Mulle mies sanoi, kun täytin 40v., että oon tosi nuori ja kohtapuolin vois alkaa hankkiakin lasta.... mutta ei ihan vielä. Olin silloin maani myynyt ja kaikkihan on suhteellista. Miehen mielestä kaikki eivät ikäänny samassa tahdissa ja myös elämäntavat ((pahin= tupakointi, on se joka vanhentaa), vaikuttavat tähän. 
Myös tressaava työ pitää vaihtaa.
