Raskausdiabetesruokavalio

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Radilaiset, mitä syötte? Tökkiikö? Jääkö nälkä? Sallitteko satunnaisen herkuttelun? Mitkä ruuat olette kokeneet parhaaksi?

Minulla oli ruokavaliohoitoinen radi esikoisen raskausaikana ja olin jatkuvasti nälkäinen. Arvojen ylityksiä tuli vain kaksi kertaa, kun olin ollut liian pitkään syömättä. Lopulta tuli luistettua dieetistä, silti arvot pysyivät hyvänä. Liekö ollut väärä diagnoosi? Muistan kuinka ahdistunut olin, kun tuntui ettei mitään sallittu.
 
Mua kiinnostaa aihe, kun uskon että joudun tarkkailemaan sokereita pian. Vinkit ennaltaehkäisyyn ois tervetulleita. Ihan karppilinjalle siirtymistä ei varmaan suositella?
 
Mä luovuin pastasta ja riisistä (täysjyväversioista), ja otin tilalle ohrahelmet. Perunaa en syö käytännössä muutenkaan juuri koskaan, nykyään taitaa olla ainut jos on esim uunijuureksissa mukana.

Ruisleipä nostaa mulla rajan yli joten luovuin siitä, samoin hapankorpusta. Oon syönyt friggsin maissileipää joka tuntuu pitävän arvot kurissa. Normimaito kahvissa vaihtui Eila-maitoon tai juon mustana.

Muutama satunnainen ylitys ollut, niistä osa sellaisia että edellinen identtinen ruoka jäi alle ja toinen yli. Saattaa olla että oli pitempi paastoväli, sitä en oo kellottanut. Närästykseen syön yöllä maustamatonta jugurttia tai rennietä. Rennieyön jäljiltä aamun paastoarvot on korkeammat, kertaakaan ei rajan yli, mut lähellä.

Tälläviikolla söin ulkona lounaalla muusia ja lihapullia puolukkahillolla, ja jälkkäriksi letun kermavaahdolla ja hillonokareella. Tulos 7,4. Ensimmäinen ns kuormitus, eikä noussut tuon enempää, en käsitä. Muuten en oo syönyt makeaa käytännössä ollenkaan, nyt tuli monessa muodossa, toki hilloja oli vajaat ruokalusikalliset eikä kermavaahtoakaan ollut paljon.

Mulla ei töki yhtään, oon joutunut luopumaan käytännössä vain jälkiuunileivästä, muut muutokset olleet niin pieniä. Ainut että tuntuu ettei mun oo juurikaan nälkä, pitää muistuttaa itseään syömään. Alkuraskaudessa söin yölläkin mutta nyt loppua kohti pitää mennä kellon kanssa. Plus että annoskoot saattaa olla liian pieniä, kun ei vaan mahdu.
 
Ei ole kauheasti motivaatiota diettiin kun ruoka ei muutenkaan maistu yhtään, pitäisi kyllä alkaa iltasyömisiin lisätä jotain maitorahkaa kun meinaa aamu arvo olla usein 5.5, rajamailla. Muuten ollut normaaleja arvoja. Puuro kyllä maistuu ja leipä :hilarious:
 
Radilaiset, mitä syötte? Tökkiikö? Jääkö nälkä? Sallitteko satunnaisen herkuttelun? Mitkä ruuat olette kokeneet parhaaksi?

Minulla oli ruokavaliohoitoinen radi esikoisen raskausaikana ja olin jatkuvasti nälkäinen. Arvojen ylityksiä tuli vain kaksi kertaa, kun olin ollut liian pitkään syömättä. Lopulta tuli luistettua dieetistä, silti arvot pysyivät hyvänä. Liekö ollut väärä diagnoosi? Muistan kuinka ahdistunut olin, kun tuntui ettei mitään sallittu.

Kuinka tarkat ohjeet sait? Itsestäni tuntuu että ohjeet oli tiivistetysti: vaalean sijasta täysjyvää, rasvatonta maitoa ja vähärasvaista juustoa, ei mehua tai limsaa, sokeroimatonta jugurttia ja herkkuja vain satunnaisesti jälkiruokana (kohtuullinen määrä). Määristä ei ollut mitään puhetta.

En tehnyt ruokavaliolleni paljoa mitään, tuoremehun jätin pois ja herkkuja yritän olla syömättä liikaa. Herkut tai se mehu ei ole aiheuttanut yhtään ylitystä. Ainoa ylitys on tullut aamupalan jäkeisessä mittauksessa. Vähän hassusti niin että en juonut mehua, kun yhdellä kerralla join ja arvo oli hyvä. Taitaa tuohon arvoon vaikuttaa se, mitä teen (tai teenkö mitään) aamulla.
 
Sain kirjalliset ohjeet. Muistan, kun ahdistuneena laskin sovelluksella hiilareita, ne eivät saaneet ylittää tiettyä määrää, en muista mikä se oli. Tästä on nyt nelisen vuotta aikaa.
Tsemppiä! Hetken menee tottua kaikkeen diagnoosin jälkeen.:)
 
Jännä miten paljon nuokin vaihtelee. Onkohan tämä vain muuttunut neljän vuoden aikana voi onkohan hoitaja/neuvola/sairaanhoitopiirikohtaista. Tai varmaan siihen sekin voi vaikuttaa minkä verran arvot on rasituksessa olleet pielessä. Minulle sanottiin että ei tarvitse laskeskella hiilareita.
 
Takaisin
Top