Raskausdiabetes

Eipä napsahtanut ainakaan vielä. 5.1-6.2-4.9 (Saatan muistaa keskimmäisen väärin, mutta suunnilleen.) Toisaalta tokassa raskaudessa ekan rasituksen arvot oli ihan samat ja sitten tokaan nousivat pari kymmenystä niin, että paasto meni rajalle.
 
Voihan.. Oliko näin että paastoarvon pitäisi olla alle 5.3? Mulla oli 5.4 eli hitusen yli. Täytynee siis odotella puhelua neuvolasta. :inpain:
 
Mulle annettiin ohjeeksi että sokereita pitää mitata joka toinen päivä aamulla paasto ja aina 1h ruuan jälkeen. Ennen ruokaa ei tarvitse mitata.
Ja tätä tehdään nyt ainakin niin kauan että menen polille, johon sain kiireellisen lähetteen!
 
Voihan.. Oliko näin että paastoarvon pitäisi olla alle 5.3? Mulla oli 5.4 eli hitusen yli. Täytynee siis odotella puhelua neuvolasta. :inpain:

Joo näin on, taisi radi nyt napsahtaa. Mutta ei tarkoita vielä mitään sen vakavampaa, saat kyllä mittarin ja joudut arvoja seurailemaan kotona.
 
Minun uudet mittaus ohjeet oli, että aamupaasto joka aamu, mut aterian jälkeiset voi ottaa vähän siltä miltä tuntuu koska niissä ei ole ollut vikaa. Esim jos syön jotain uutta niin kokeilen mitä arvot siihen sanoo. Ja tosiaan illasta pistän pitkä aikutteisen insuliinin. Nyt on toistaseks pysyny aamupaastot kohdillaan eikä insuliinia mene kuin 6ky.
 
Mulla napsahti kans tuo radi. Paastoarvo oli 5.6, muut oli kunnossa. Nyt on mittari ja seuraavat kuus päivää pitää mittailla neljästi päivässä. Ruokavaliolappuset tuli mukaan. Ihmettelin kyllä suunnattomasti sitä leivän määrää niissä ohjeissa. Joka aterialla kaks tai useampi siivu. :wideyed:
 
Tutkin tuossa esikoisen aikaista äitiyskorttia ja siinä oli mun silloisen sokerirasituksen tulokset: 5.8-12.4-10.8.... Huoh! Eiks vois suoraan saada sitä mittaria tässä raskaudessa ilman testiä? Noh, maanantaina testaillaan... Saa nähdä tuleeko äippäpolin täti taas linjoja pitkin kimppuun parissa päivässä.
 
Itse kävin RV 12:sta rasituksessa, koska ikä, BMI 29 ja äidillä DM2. Tulokset 5,3-7,2-5,7, radi siis tuon paaston raja-arvon perusteella. En tiedä oisinko aiempien päivien fiksummalla syömisellä tuon alittaa, mutta tällä nyt mennään.
Neuvolan mukaan ei nyt hirveästi kannata huolestua, yritetään saada ruokavaliolla ja liikunnalla pysymään sallituissa. Ohjeistus oli, että ekat 2vko mittauksia 4pvä/vko 5krt/pvä. Mikäli arvot kurissa niin siirrytään satunnaisempaan seurantaan. Toistaiseksi kaikki mittaukset selkeästi alle sallitun, toivottavasti myös pysyvät :wacky:

Alun harmituksen jälkeen näen tän vain hyvänä asiana, niin itseni kun vauvankin puolesta, sitä tulee karsittua turhia hiilareita ja herkkuja ruokavaliosta.
 
Muokattu viimeksi:
Mä oletin, että laittaisivat aiempaan rasituskokeeseen, kun ikää 33 ja himpun verran ylipainoa ja toisella vanhemmista diabetes. Soitin tänään vielä ja tsekkasin niin vasta sillon rv20 tms.
 
Mä oletin, että laittaisivat aiempaan rasituskokeeseen, kun ikää 33 ja himpun verran ylipainoa ja toisella vanhemmista diabetes. Soitin tänään vielä ja tsekkasin niin vasta sillon rv20 tms.

Tässä ilmeisesti kuntakohtaisia eroja sitten, meillä sanoivat heti, että rasitukseen viikoilla 12-14. No hyvähän se vain on, että seuraavat.
 
Minäkin olisin joutunut viikolla 12, koska edellisessä raskaudessa oli radi. Mutta meninkin jo rv 8 koska kotimittauksella ei pysynyt paastot normaaleina. Ja siitähän se sitten napsahti kokeessakin.
 
Olin tänään polilla ja mulle aloitettiin lääkitys tabletteina. Parin viikon päästä menen diabetes hoitajalle ja todennäköisesti silloin aloitetaan insuliini joko lisäksi tai sitten pelkästään...
Mulla ei ole aiemmin ollut insuliinia joten kertokaa fiksummat kokemuksia ym.
 
Olin tänään polilla ja mulle aloitettiin lääkitys tabletteina. Parin viikon päästä menen diabetes hoitajalle ja todennäköisesti silloin aloitetaan insuliini joko lisäksi tai sitten pelkästään...
Mulla ei ole aiemmin ollut insuliinia joten kertokaa fiksummat kokemuksia ym.

Mulla on vain pitkävaikutteinen insuliini, jota pistän iltaisin noin klo 21 aikaan. Mulla siis aamupaastot olleet ongelma ja aterian jälkeiset on olleet yleensä alle rajan, mutta tuo ilta insuliini on kyllä vaikuttanut niihinkin laskevasti. Pistäminen on todella helppoa ja kivutonta, ja sen oppii tosi nopeesti. Ei myöskään tartte miettiä että pitää ottaa aterioiden kanssa tms, kuten tabletit. Multa unohtui pistää insuliini yhtenä iltana ja silti oli seuraavan päivän arvot kunnossa, joten ei oo niin kuolemaksi jos se joskus unohtuu. Tietty jos lähtee illaksi johonkin niin pitää muistaa ottaa kynä ja neula mukaan, mutta helppo oli baarin vessassakin pistää samalla kun kävi pissalla :p Insuliinista ei tule mitää sivuoireita ja ainakin mulla on tasannut verensokerit todella hyvin. Oon kyl sitä mieltä että insuliini voittaa metformiinit mennen tullen. Annosta on helppo nostaa itse jos tulee tarve. Ainoa miinus on se, että ainakin mua ohjeistettiin mittailemaan verensokereita paljon useammin verrattuna siihen kun oli pelkkä tablettihoito.

Kannattaa muuten lukea se insuliinikynän mukana tuleva käyttöohje huolella läpi ennen kuin alkaa pistellä, siinä oli mun mielestä paljon fiksummin ne ohjeet, ja sain aika puutteelliset ohjeet diabeteshoitajalta.
 
Mulla oli torstaina äippäpolin käynti sokereiden takia. Kätilö sano että insuliini tulee varmana mut lääkäripä antoki metut ku ne mulla on ollu ennen raskauttaki. Tuli vähän noottia et lopetin ne plussaan. :D mut insuliini sitte jos ei ala metuilla pysyyn aamun arvot kurissa.
 
Niinhän siinä taas kävi. Kaikki arvot yli sallitun eli 5.6-11.0-10.0. Tosin ei niin korkeat kuin esikoisesta jolloin tuo tunnin arvo oli lähemmäksi 13 ja kahden tunnin liki 11. Terkkarikin soitti heti, kun arvot napsahti sen koneelle. Olinkin just itse ne ehtinyt myös katsoa.
Huokaili alkuun kun kaikki oli yli, mutta muisteltiin sitten yhdessä, että esikoisessa oli myös niin ja vielä korkeammat. Noh, viikon päästä diabeteshoitajalle. Ei ollut ihan varma meneekö myös äippäpolille lähete suoraan, kun nyt tuo tunnin arvo oli matalampi kuin viimeksi ja kahden tunninkin alle niiden läheterajan, mutta kun esikoisessa oli Metformiini lääkitys loppuvaiheessa niin se taas saattaa riittää lähetteeseen.
Kävin äidin kahvilassa syömässä sämpylän heti testin jälkeen ja mies oli mittarin kanssa ovella vastassa, kun pääsin kotiin. Noh, tunti syömisestä (ja 3.5 h sokerilitkusta) oli sokerit 7.4 eli ei nyt niin huonot.
 
Kuin herkästi tulee lääkitys/insuliini, jos paastoarvot on nyt olleet pari päivää koholla? 5.5-7.2 välillä(ja muutamana aiempana aamuna 2 viikon ajan)
Muut arvot alle rajan.
 
Toi
Kuin herkästi tulee lääkitys/insuliini, jos paastoarvot on nyt olleet pari päivää koholla? 5.5-7.2 välillä(ja muutamana aiempana aamuna 2 viikon ajan)
Muut arvot alle rajan.

Toi 7.2 on jo korkea paastoarvoksi, jos niitä on usein ja ei ruokavalio vaikuta, niin Metut saa aika herkästi. Mutta tässäkin asiassa isoja eroja kunnittain.
 
Voi olla et jos tota 7.2 on useempi nii tulee inskat. Riippuu paljo lääkäristä. Mulla oli monta 6.2 arvoa ja kätilö jo insuliinia oli antamassa mut lääkäri antoki metut ja toistaseks sillä pysyny kurissa
 
Mulle napsahti tänään kans radi. Paasto 5.2, 1h 10.2 ja 2h 8.1. Tunnin arvosta kärysin. Maanantaina neuvolaan aika.
 
Jos mulla pysyy kaikki arvot kotimittauksissa alle rajojen niin miten tää yleensä jatkossa menee? Koko loppuaika seuraillaan mutta jos arvot pysyy hyvinä niin ei kai mitään isompia lisätoimenpiteitä?
 
Takaisin
Top