Raskausajan liikunta

Mullakin terkka sanoi, että 150 yläpuolella ei sais pitkäkestoisesti olla sykkeet edes alkuraskaudessa, mutta satunnaiset syke"piikit" korkeammalla ei haittaa. Ite oon pyrkinyt pitämään keskisykkeet 140 tuntumassa juostessakin ja noita yli 150 sykkeitä maksimissaan parin minuutin pätkissä.
 
Uhkaavan keskenmenon vuoksi minulle tule liikuntakielto ja olinkin viimeisen kuukauden liikkumatta. Normaalisti urheilen päivittäin, mutta nyt en uskaltanut yhtään. Viikonloppuna uskaltauduin ekaa kertaa salille ja lenkille. Teki kyllä tosi hyvää :)
 
Ennen esikoista harrastin liikuntaa 3-4 kertaa viikossa, mutta sitten vauvan myötä jäi pois ja vähitellen viimeisen vuoden aikana (nyt esikoinen on 2v 4kk) olen liikkunut kerran viikossa. Tuntuu tosi oudolta, kun liikunta on mennyt niin minimiin, mutta toisaalta tämä pikkulapsiaika on niin lyhyt että ihan mielelläni keskityn nyt enimmäkseen lapseen(-iin). Nyt raskaana en ole liikkunut juuri yhtään, koska ei ole vointi oikein sallinut. Eilen koetin pitkästä aikaa tehdä vähän kotijumppaa, kun väsymys oli niin kova, etten jaksanut lähteä minnekään.
 
Mä oon ollut niin väsynyt, että liikunta on jäänyt aika minimiin :sad001 Toivottavasti toisella kolmanneksella helpottaa ja pääsee hyödyntään syksyn parhaat juoksukelit.
 
Tänään vedetty hiit treeni ja kulki tosi hyvin. Moneen viikkoon en ole pystynyt tekemään pahoinvoinnin takia. Kyllä raskaana pystyy ja pitää liikkua jos ei lääkäri ole erikseen antanut muuta ohjetta. Oman kunnon mukaan jokainen liikkuu. Siitä saa virtaa ja hyvän mielen.
 
Joo tuntuu että noissa on aika paljon mutu-tuntumaa ja eri mielipiteitä. Mulle neuvolassa th puhui sykerajasta 150 et sen yli ei ainakaan pitkäkestoisesti sais sykkeet nousta. Ite en tosin oo sykkeitä mittaillut vaan meen ihan oman tuntemuksen mukaan. Tälleen alkuvaiheessa oon kyllä uskaltanut vielä tehdä vähän kovempiakin vetoja ja testimielessä oon kympinkin pari kertaa juossut omaa kovaa (alle 50 min).
Maratonpäivänä mulla on rv 14+1 ja tosiaan ihan hölkkäämään sinne lähden, "nautiskelemaan".

Tsemppiä sinulle myös pyöräilykisoihin! Kuinka pitkät matkat sulla on?

Pomppasin varhaisultran jälkeen maaliskuisten ryhmään ja jäi nämä helmikuun keskustelut vähemmälle huomiolle. Hyvää vauhtia oot siis kympinkin vielä juossut! Ite oon välillä kans mennyt reippaammin ja huolehtinut lähinnä siitä, ettei syke pysy yli 150 kovin kauaa yhtäjaksoisesti.

Nyt vkoloppuna olisi 42 km pyöräkisa ja parin vkon päästä 84 km.
 
Harrastan kahvakuulaa ja joogaa, niitä oon nyt alkuraskaudessa tehnyt ihan normaalisti. Harmittaa, kun ei meiltäpäin löydy mammajoogaa livenä, nyt oon netistä yrittänyt kaivaa. Esikoisen aikaan kansalaisopisto järkkäs ja se oli musta niin ihanaa :)
 
Joo sen huomasin kanssa, mutta metsästän kanssa halvempaa. Mulla on kyllä Yoogaia ollu aikasemmin ja tykkäsin kovasti siitä ja siellä välillä on tarjouksia, jos niitä kyttäilis :)
 
Pelaan itse lentopalloa ja heti ensimmäisellä neuvolakäynnillä terkkari kielsi pelaamisen ! Syynä se että en tunne adrenaliini huuruissani kipua tai rajojani, syöksyn jokaisen pallon perään ajattelematta seurauksia :grin tämän seurauksena tullut useita polvi ja nilkkavammoja joten no no palloilulle :sad001
 
Liikuntaa myös rajoittaa pahat alaselkä ja vasemman pakaran kivut.. metsässä pehmeällä alustalla hölkkäily koiran kanssa on riittävää juuri nyt :)
 
Täällä on nyt maratoni takana ja baby ja minä selvittiin hyvissä voimissa maaliin asti! Mutta huh mikä reissu, meinas katketa 35 km:ssa kun ukkosmyrsky iski rajusti päälle lauttasaaressa! Pakenin sit muutaman muun juoksijan kanssa rappukäytävään odottelemaan reilu 15min että pahin myräkkä menis ohi. Tuuli todella rajusti, taivas välkehti ihan koko ajan ja sade oli rankkaa. Sielä rapussa oli aivan ihanat asukkaat, jotka antoivat meille kuivia pyyhkeitä ja vettä, suurkiitos heille ♡♡! Jatkoin tuon episodin jälkeen sit matkaa entistä nopeammin taivaan yhä salamoidessa yllä. Ajattelin vaan että pakko päästä nopeasti pois sieltä :) .
Loppuaika ois ollu hyvin alle 5h ilman tuota stoppia (ja paria vessataukoa) mutta nyt painui hiukan yli. Nettoaika 5.05. Sain koko matkan pidettyä suht tasaista, kevyttä hölkkää ja tuntui hyvältä. Tai niin hyvältä kun nyt jaloissa voi yli 42km tuntua :D . Hyvissä voimissa maaliin asti siis! Huh, olipa reissu!
 
Tupuna,onnea maratonista! Mietin eilen että mitenköhän siinä myrskyssä käy.

Mä pelasin eilen mun lyöntipeli enkan golfissa.Aina raskaana kulkenut golf hyvin [emoji4]

Tän viikon urheilut on kaksi jumppaa ja yksi juoksu +golf. Tänään taidan käydä poluilla juoksemassa illalla.
 
Täällä on nyt maratoni takana ja baby ja minä selvittiin hyvissä voimissa maaliin asti! Mutta huh mikä reissu, meinas katketa 35 km:ssa kun ukkosmyrsky iski rajusti päälle lauttasaaressa! Pakenin sit muutaman muun juoksijan kanssa rappukäytävään odottelemaan reilu 15min että pahin myräkkä menis ohi. Tuuli todella rajusti, taivas välkehti ihan koko ajan ja sade oli rankkaa. Sielä rapussa oli aivan ihanat asukkaat, jotka antoivat meille kuivia pyyhkeitä ja vettä, suurkiitos heille ♡♡! Jatkoin tuon episodin jälkeen sit matkaa entistä nopeammin taivaan yhä salamoidessa yllä. Ajattelin vaan että pakko päästä nopeasti pois sieltä :) .
Loppuaika ois ollu hyvin alle 5h ilman tuota stoppia (ja paria vessataukoa) mutta nyt painui hiukan yli. Nettoaika 5.05. Sain koko matkan pidettyä suht tasaista, kevyttä hölkkää ja tuntui hyvältä. Tai niin hyvältä kun nyt jaloissa voi yli 42km tuntua :D . Hyvissä voimissa maaliin asti siis! Huh, olipa reissu!

Mahtava suoritus! Mitä energiaa käytit juoksun aikana? En ole ihan varma, miten raskausaikana voi käyttää esim. energiageelejä. Parin viikon päästä pitkä pyöräkisa ja pitää sinne keksiä jotain sopivaa energiaa...
 
En oo kyllä löytänyt mitään syytä miksei geelejä sais käyttää! Mulla oli pari mukana ja sit järjestäjiltä nappasin yhden mukaan, mutta mua jotenki ällötti ajatuskin niistä joten jätinkin sit kaikki käyttämättä :D . Joka pisteellä otin urkkajuomaa ja pari mukia vettä joista toisen kaadoin aina päähän ennen ku myrsky alkoi. Sit parilla tai kolmella pisteellä matkan aikana oli banaania, suolakurkkuja ja rusinoita niin niitä vedin. Hyvin näillä eväin pärjäsin :)
Tsemppiä sullekin kisaan!
 
Kävin äsken kuntosalilla ekaa kertaa raskautumisen jälkeen! Alkuraskaudessa en päässyt kuntosalille, kun oli juhannusta ja muuta lomaohjelmaa ja sitten tuli pahoinvointi ja väsymys. No olen mä ollut nytkin tosi väsynyt, mutta tänään pakotin itseni salille. Aika voimaton olo siellä oli, mutta tein rauhassa kaikenlaista.
 
Takaisin
Top