Raskausajan diabetes

Kiitos Huli! :) Kahlasin läpi koko tutkimuksen. Eniten puhuttiin varmaan insuliinista. Kilpirauhashormonien vaikutuksesta ei niinkään. Yhdessä lauseessa oli että äidin hypotyreoosi ensimmäisen trimesterin aikana voi johtaa kasvuhäiriöön, mutta ei selitetty millaiseen kasvuhäiriöön. Jossain toisessa kohtaa taisi olla, että lapsen oma kilpirauhashormonien vajaus vaikuttaa kasvuun hidastavasti mikä on tietenkin ihan loogista. En tiedä voiko tuo aiemmin pohdiskelemani äidin hypotyreoosi vaikuttaa lasta lihottavasti kuten vajaatoiminta voi aikuisilla tehdä.. Mielenkiintoinen tutkimus kaiken kaikkiaan. Tuolla mainitun keskisyntymäpainon perusteella meidän molemmat pojat on olleet syntymäpainoltaan keskiarvon yläpuolella, mutta esikoinen nyt vaille 7-vuotiaana mielestäni kaikilta mitoiltaan pienempi useimpiin ikäisiinsä verrattuna. Hyvin sopusuhtainen ja hoikka. Pieniähän me vanhemmatkin ollaan, että sen mukaan varmasti menee. Kakkonen isompi kuin esikoinen saman ikäisenä, mutta myös sopusuhtainen ja hoikka.
 
Täällä se sit napsahti radi diagnoosi tänään :sad001 viimeinen arvo oli koholla, jotain yli 9. Nyt sitten miettii koko ajan että mitä tehnyt väärin kun koen kuitenkin suht terveellisesti syöväni. Alkuraskaudessa tuli syötyä usein että sai pahan olon pidettyä poissa, mutta sen jälkeen tilanne kyllä tasoittui syömisen kanssa. Liikunta tosin jäänyt jo aika aikaisessa vaiheessa pois liitoskipujen takia. Mutta ei auta, nyt on vaan yritettävä skarpata entisestään tuon syömisen kanssa. Maanantaina aika neuvolaan niin saan välineet kotiseurantaan.

Eniten toki alkaa heti huolettaa vauvan vointi ja sen koko. Onko se niin että se vauvan koko ja kasvutahti riippuu niistä sokeriarvoista? Eli jos saa sokeriarvot pysymään kurissa niin vauva ei välttämättä kasva liian isoksi vaikka diabetes diagnoosi olisikin. Tyhmiä kysymyksiä :D, mutta tässä taas yliväsyneenä ottaa tämänkin asian vähän turhan rankasti ja miettii kaikenlaista
 
Minulla tosiaan napsahti radi jo aika alussa, mutta kotiseurannassa ei arvot ikinä ylittyneet, vaikka söin mitä ja milloin vaan. Nyt on sitten tässä kuussa tullut ylityksiä varsinkin paastoarvoissa, sekä päivällisen jälkeen jos on oikein hiiliarinen ruoka tai jos otan jälkiruokaa.

Poika kasvaa täysin keskikäyrällä, mutta nyt pitää loppuraskaus olla tarkkana näiden syömisten kanssa ja jättää herkut pois... Ei tätä raskautta onneksi ole jäljellä kuin vähän päälle kuukausi. Ehkä pystyn olemaan ilman jälkkäreitä tämän ajan.:grin
 
Nonnih, nyt soitettiin sitten Gravidasta ja kätilö pyysi minun luottelemaan koko viime kuun paastoarvot, kirjasi ne ylös ja konsultoi lääkäriä, että miten toimitaan. Lääkäri totesi, että aloitetaan tablettihoito. Eka minimimäärällä, jos ylityksiä tulee niin sit nostetaan lääkitystä.
Poika kasvanut koko ajan tasaisesti ja keskikäyrällä menee, samoin sf-mitta mennyt koko ajan tasaisesti keskikäyrällä, että ei sen puoleen mitään huolta. Mutta olen niin lyhyt (154cm) niin siksi haluavat huolehtia ettei lapsi vahingossakaan kasva liian suureksi.
 
Nonnih, nyt soitettiin sitten Gravidasta ja kätilö pyysi minun luottelemaan koko viime kuun paastoarvot, kirjasi ne ylös ja konsultoi lääkäriä, että miten toimitaan. Lääkäri totesi, että aloitetaan tablettihoito. Eka minimimäärällä, jos ylityksiä tulee niin sit nostetaan lääkitystä.
Poika kasvanut koko ajan tasaisesti ja keskikäyrällä menee, samoin sf-mitta mennyt koko ajan tasaisesti keskikäyrällä, että ei sen puoleen mitään huolta. Mutta olen niin lyhyt (154cm) niin siksi haluavat huolehtia ettei lapsi vahingossakaan kasva liian suureksi.

Kurjaa että joudut lääkehoidolle, mutta tosi hienoa että huolehtivat. Toivottavasti pärjäät loppuun asti pelkällä tablettihoidolla.

Minäkin oon koko raskauden mittaillut arvoja ja toistaiseksi ovat olleet hyvät. Joitakin viikkoja sitten alkoi aamupalan jälkeinen arvo nousta yli 7 mutta kun tajusin jättää tuoremehun pois niin arvo on pysynyt hieman 6 yläpuolella. Vielä olis 7 viikkoa jäljellä joten todella toivon kaiken menevän hyvin tän raskausdiabeteksen(kin) osalta. :)

Tsemppiä sinulle! :)
 
Takaisin
Top