Raskaus uusi asia, pelkoon alkaa jo tottua..

[Pörryli]

Hei.
Minun ei pitänyt edes kovin helpolla tulla raskaaksi, olen aina lähinnä ajatellut ja totuttautunut siihen ajatukseen ettei minusta emoa tule. Nyt kuitenkin kävi niin, minulla on maha-asukki ripustanut ruokapussin masun kylkeen ja päätti jäädä sinne, itkuistani ja peloistani huolimatta. Kai se mietti että minä sen kanssa pärjään vaikka pelottaa niin että sukat tärisee jaloissa.

Ja kuitenkin, vaikka olin seota huolesta ja pelosta niin en laittanut kesken. Miksi? Koska minua sekavammatkin saa yrittää, minä haluan koittaa siinä kuin muutkin. Valmistautuminen on jäänyt vähemmälle, mutta parhaani koitan nyt..

Isikin on lähettyvillä, tosin epäilee ettei isä ole koska meidän suhteemme nyt on ollut vähän tauolla ja katkolla. Mutta minä tiedän.. ja kaipa se ukkelikin asian tajuaa, vinkuu vaan. Pelottaa hänelläkin..
Ei asuta yhdessä, eikä edes kai tulla asumaan. Osiltaan haluan asua yksin, pelkään sitäkin että asun toisen kanssa mutta olen silti ihan yksin, sehän tekee kaikesta raskaampaa. Mietin että jos asun yksin alun alkaenkin, niin arjen kanssa on helpompi olla, tottuu selviämään yksin.

Tuntuu kuin revittäisiin sisältä kahteen suuntaan, kuulen ja tajuan minä että ihan hyvin tulen pärjäämään. Mutta kun en ole "ihan hyvin"-suorittaja, haluan tehdä parhaani ja nyt tuntuu hieman siltä että vaikka kaikkeni annan ja laitan likoon niin minusta riippumattomat ulkoiset tekijät tässä rassaa ja haittaa.

Entä jos.. rahat ei riitä? Jotain tavaraa, mitä tarvii, ei ole? Unohtanut hankkia.. En olekaan valmistautunut tarpeeksi hyvin? Asunnossa ei ole tilaa? Olen aina yksin ja paniikissa, lapsella on huono olla? Ja edelleen, lapsen teko on ilmaista, hupia melkeen, mutta sen elättäminen, huolehtiminen.. kallista.
Tiedän että lapsi on niin suuri lahja että raha kait siinä ei kuuluis niin rasittaa, mutta kun surullinen fakta on, että raha tätä maailmaa vispaa ja rivityöntekijällä sitä ei ole.

Eli hommasinko nyt itsekkyydessäni (etten edes ajatellut keskeytystä vaihtoehtona) ja osittaisessa onnen huumassa sekä itseni ja toukan nesteeseen kaulanikamia myöten..?

 

[Tipitiitii]

Ihan ekana, hengitä syvään ja rauhoitu.

Nuo mainitsemasi pelot, ainakin osa niistä+liuta muita pelkoja, joita et vielä listannut, vaivaavat odottajista varmasti suurinta osaa, ellei jopa kaikkia. Täältä foorumilta saa porukalta tosi hyvin vertaistukea ja neuvoja, kun vähän selailet ja katselet [:)]

Itse henkilökohtaisesti olen huono lohduttamaan ja rauhoittamaan, mutta sen sanon, että valintasi oli varmasti oikea, ja asioilla on tapana järjestyä.

Hyvää vointia sinulle ja pikkuisellesi!

 

[liekki]

Samanlaisia mietteitä ollut ajoittain täälläkin. Parisuhde ei oo mikään maailman parhain ja ennestään epätasapainoista mieltä jännittää tuleva kovasti. Kuitenkin jo nyt tiedän, että rakastan tuota pientä olentoa enemmän kuin mitään ja olen valmis tekemään sen puolesta mitä tahansa. Uskon siis myös pärjääväni tuli mitä tuli. Monenlaista apua on saatavilla ja sitä kannattaa ottaa vastaan. Juttele neuvolassa avoimesti peloistasi, osaavat varmasti auttaa. Paljon voimia! Kyllä sä pärjäät, on ne muutkin pärjänny. Eikä vanhempana olo ole mitään suorittamista tai kilpailua vaan yksilöllistä elämää.