raskaus ja kannabis

Kyllä minusta saa ihan vapaasti tehdä henkilöanalyysin mun viestien perusteella siinä missä itse teen muista. Säkenöivän älykäs tuskin oonkaan mutta vanhaa kunnon maalaisjärkeä saa vissiin välillä käyttää?

Vituttaa nää tyypit jotka elää niin jossain omassa pikku kukkuluuruu-maailmassa ettei oo enää mitään hajua miten täällä nyt pitäis olla edes itse, saati vastuussa toisen elämästä.

Ja tuo perhevalmennuksen naisen tarakkakommentti oli vaan jäävuoren huippu, mutta tietysti hyvä että ottaa asioista selvää ja uskaltaa esittää niitä helvetin tyhmiäkin kysymyksiä. Mutta Mamma_76 puhui niin asiaa tuossa että ei lasten pidä kärsiä aikuisten ihmisten typeryydestä, oli se sitten ihan oikeeta älyn köyhyyttä tai sitten silkkaa narsismia.

Pahimman ärtymyksen laannuttua aiheeseen palatakseni, itse en käytä mitään aineita mikä vaikuttaa keskushermostoon. Se on totta ettei kannabiksen polttelusta kulkeudu niitä eri myrkkyjä yhtä paljon kun tavan röökin vetämisestä, mutta ei se minusta siitä mitenkään hyväksyttävämpää tee. Ja kun vauva syntyy niin aika pahalta tuntuu miettiä että toista hoitaa äiti pilvessä, samalla lailla niinkun tuntuu pahalta ajatella äitiä hoitamassa vauvaa kännissä.

Ja vaikkei vauvaa hoitaiskaan pilvipäissään niin nuo seuraukset mitä siitä käytöstä tulee loppupeleissä vaikuttaa joka tapauksessa lapsen elämään.
 
Minäkään en käytä mitään päihteitä, alkoholin kanssa nyt tuli nuoruudessa läträttyä, mutta luojan kiitos se vaihe on kaukana takanapäin. Tiedän myös itse omasta kokemuksesta millaista on kun vanhemmat ovat sekaisin, joten sitä en suurin surminkaan soisi kenellekään.
 
(kaduttaa jo valmiiksi että laitan lusikkani tähän soppaan, keskustelu on harvoin hedelmällistä ja kantavaa ihmisten kanssa, jotka perustavat mielipiteensä ainoastaan päihdevalistuksen kautta saatuihin tietoihin)


Kannabiksen vaikutuksen sikiöön rinnastetaan syntyvän samalla mekanismilla kuin tupakankin haittavaikutukset - sikiö kärsii hapenpuutteesta joka näin ollen vaikuttaa sikiön kehitykseen ja kokoon, toisaalta tästäkin on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Sattuneesta syystä laajoja tutkimuksia aiheesta ei ole tehty - kukapa sitä raskaana ollessaan suostuisi koekaniiniksi.

Kannabiksen käyttö ei mielestäni kuitenkaan ole rinnastettavissa tupakointiin - kannabista käytetään päihtymiseen ja näin ollen käyttö ei ole jokapäiväistä. Ihan lääketieteellisten tutkimusten perusteella
yksittäisenä tekijänä kannabistuotteiden poltto kerran viikossa raskaudenaikana ei ilmeisesti heikennä sikiön kasvua tai alenna sikiön syntymäpainoa, mutta kasvua hidastava vaikutus voi olla yhteydessä kannabisaltistuksen määrään ja muihin sosiomedisiinisiin tekijöihin.

Jokainen lastaan odottava tekee omat ratkaisunsa sen suhteen mitä syö tai käyttääkö päihteitä ja sen päätöksen kanssa on elettävä jos sattuukin syntymään lapsi joka ei ole terve. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on että satunnaiset tötsyt silloin tällöin ovat paljon turvallisempaa kuin tupakan jatkuva poltto läpi raskauden (trust me, tämä ei ole mikään pieni joukko odottajia jotka polttavat läpi raskauden. Salistakin olen nähnyt synnyttäjän lähtevän avautumisvaiheessa hermosavuille). Ketjun aloittajalle heitän pallon että jos sitä kannabista pitää käyttää raskausaikanakin, miks et leipoisi keksejä ennemmin kuin polttaisit pilveä, haitalliset aineet jotka polttamalla vedät henkeen jäisivät pois..
 
Raskausaikanaan polttaneiden lapset ovatkin usein fyysiseltä rakenteeltaan normaaleja. Ei kuitenkaan ole mitään tietoa, kuinka kannabis vaikuttaa lapsen psyykeen. Tiedät varmaan asian tuntevana kannabiksen kuitenkin olevan voimakas psykedeeli. Olettaisin että kannabikselle altistuneilla lapsilla voi hyvinkin esiintyä iän myötä ainakin ADD tai ADHD, ellei sitten jopa jotakin vakavempia mielenterveydellisiä ongelmia. Siksi toivoisinkin että otat itseäsi niskasta kiinni ja pysyttelet raskauden ajan polttelematta, kun ei kerran pakollista tarvetta siihen ole.
Jos nyt lapsen synnyttyä ja imetyksen loppuessa silloin tällöin poltat (olettaen että lapsi ei tätä joudu näkemään), anna mennä vaan. Minun kantani asiaan on, että vanhemman lähtiessä "tuulettumaan" on aivan sama juoko hän perskännit vai polttaako kannabista. Päihteitä yhtäkaikki.
 
Yhtä juttua en vaan käsitä... Jos pystyy olemaan polttamatta kannabista raskausaikana, niin miksi ei olisi? Ja jos taas ei, niin sitä suuremmalla syyllä olis se syytä lopettaa, koska silloin on jo kyse riippuvuudesta. Mun puolesta ne, ketkä tykkää poltella poltelkoon, ei ole mun juttu ei, mutta että raskausaikana??? Tai lapsien läsnäollessa. Äitiys on kuitenkin työtä 24/7 mahdollisesti muutamalla vapaapäivällä silloin tällöin, eikä kukaan pilvessä tai kännissä normaaliakaan työtä tee. Ainakaan toivottavasti[:D]
 
täytynee ottaa kantaa tähänkin asiaan.. täällä onkin otettu hyvin kantaa arkaan aiheeseen. hatun nosto aiheen aloittajalle.
itse pidän kannabiksen satunnaista käyttöä hyväksytympänä kuin alkoholin kaa läträämistä. vaikkakin olen nähnyt myös niitä joilta mopo on karannut täysin satunnaiskäytöstä vahvempiin ja sen myötä elämää vietellään joko vankilassa tai suletulla osastolla mieli mustana tai sitten elämä on jo eletty. mutta on myös niitä jotka vannovat satunnaiskäytön nimeen koska se on niille kuin pala suklaata, hyvä hieronta, lasi viiniä, tms. jokku osaa käyttää jokku ei. samahan on alkoholin käytössä. vahvempia huumeita ei tääkään hyväksy sillä niiden käytön sivuilmiöinä tulee niiin paljon pahaa.. kuten alkoholismissakin. ja kun aletaan olemaan riippuvaisia johonkin päihteeseen jopa tupakkaan mennään väärillä linjoilla...
jokainenhan saa elää miten parhaakseen näkee, käyttää mitä rentoutumis menetelmää itte halluu ja tekee mitä haluaa kunhan siitä ei aiheudu haittaa muille.... mutta se että raskaana oleva äiti vetää huumeita, alkoholia, kannabista, lääkkeitä (ja jopa röökiä) on kyllä todella tuomittavaa! [&:]

siitä pienestä solumölleröstä joka kehittyy ja kasvaa vauvaksi pitäisi tulla niiin rakas ja niin tärkeä että sitä suojelee ja varjelee kaikin keinoin jo kohdussakin kaikelta pahalta ja haitalliselta. se pieni on täysin riippuvainen meistä ja en ymmärrä miten äiti voi tietentahtoen haluta aiheuttaa haittaa pienelle elämän alulle vetämällä päihdyttäviä aineita... en voi ymmärtää[&o] mulle tää massussa mylläävä ipana on tärkeintä, rakkainta mitä on ja huoli sen terveydestä on todella suuri.. panikoin jo yhdestä antibioottikuurista että entä jos....??

tietenkin se on jokaisen oma valinta miten elämänsä ja raskautensa elää mutta pitäisi kyllä miettiä haluaako se pieni ihmisen alku siellä mahassa elää niin ja kokea vieroitusoireet yms synnyttyään.......
[&o]
välillä harmittaa kun kaikilla ei oo kaikki muumit laaksossa ja lapset joutuu kärsimään siitä.
 
pakko vetästä tähän väliin, et se jolla oikeesti sellainen käsitys että kannabis on "luonnontuote" huomauttaisin että karsinogeenejä ja paskaa sisältää sekin ja röökin puruissahan sitä vedellään. vai poltteleeko joku muka lehtiä tai kukintoa itellään....että miten niin ei niin vaarallinen ku rööki????
no täytyy sanoa, että luojalle kiitos meillä nykypäivänä viranomaiset reagoivat tilanteisiin, ja voisin sinullekin pössyttelevä äippä sanoa että sen "tuoksun" kyllä tunnistaa muut äipät, naapurit, neuvola tädit ym ym..että ihan ajan kysymyshän se on....mutta valinta on sinun.
onneksi uusi lastensuojelulain asetus an tehnyt helpommaksi puuttumisen myös raskauden aikaiseen päihteiden käyttöön [:@][:@][:@]
 
Voi kääk!
Mä toivon että ottavat ton neuvolassa sun kans puheeks! Sen nimittäin kyllä haistaa...
Ja toivottavasti myös itse kerrot siellä ihan avoimesti tosta ongelmastasi niin voit saada apua.
Lapsi on kuitenkin sun armoilla ja sä olet hänestä vastuussa.
 
Hei!

Mulla olisi tämmöistä asiaa: Älkää lyökö nyrkillä sitä, joka kysyy neuvoa! Tai pyytää apua! Tai jopa tietä!

Että: "tästä saat turpaa, anteeks vaan, mutta kerta oot tyhmä, niin vielä toisen(kin) kerran!"

Kunnioitus hyvälle aiheelle ja ihmisille, jotka osaavat keskustella.
 
maarinen erittäin hyvä pointti. Tähän ilmiöön törmää NIIN valitettavan usein keskustelupalstoilla, että jos jotakin erehdyt kysymään, joka jonkun mielestä on tyhmää tai hölmöä niin johan aletaan haukkua [8|] nimim. itsekin tähän täällä törmännyt...
 
Rohkea olet joka aloitit keskustelun tästä asiasta.
Itse olen aika samanlainen, en tupakoi, en käytä alkoholia, en käytä (ellei ole pakko,pakko,pakko) minkäänlaisia lääkkeitä ja myös ehdoton ei kemikaaleille.
Mutta tämä kannabis, sitä käytän ja avoimesti siitä myös puhun.
Se ei tee meistä huonoa ihmistä, eikä huonoa äitiä/tulevää äitiä.
Raskauden ajaksi kumminkin päätin lopettaa koska ei tämä pieni otus täällä sisälläni ole sanonut mielipidettään haluaako hän olla pilvessä ja selvähän se mielipide on.
On hienoa että päätit ainakin alun olla polttamatta ja kun on ollut polttamatta jonkin aikaa ei enää edes tee mieli ja on helpompi pitää vaikka miten pitkä tauko. Ja mitä noihin tuttaviisi tulee niin täältä löytyy myös ihmisiä ketkä ovat polttaneet mutta se on heidän oma päätoksensä, siitä en tuomitse.
Voimia ja mielen lujuutta toivottavasti raittiille raskausajallesi!
 


Henniv kirjoitti:
Sori vaan mutta ei kauhean "normaaliälyiseltä" kuulosta! "Ite eilen päätin että nyt olisi tauko paikallaan, ainakin tämän alun." öööö,loppuvaiheessako meinasit sitten uudestaan alkaa käyttämään?!?! "Mulla paljon tuttavapiirissä henkilöitä jotka ovat polttaneet raskauden aikana joku vähemmän ja joku enemmän ja terveitä lapsia on tullut. " JEPJEP!....[:-][:-][:-][:@]

Te ketkä kirjottelet tämmöstä ni ottakaa nyt saatana selvää ennenku tuutte pätemään!
Tutkimuksissa kahvikin on vaarallisempaa ku kannabis. Saatika tupakka ja alkoholi!
Kannabikselle ei ole tähän päivään mennessä todettu haittavaikutuksia sikiölle.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/212294
 
ei hyvää päivää sentään!! kahvi, tupakka, ja alkoholi, yksikään näistä ei oo suomen laissa kiellettyä toisin ku kannabis! vaikka mikään näistä ei ole hyväksi raskauden aikana. ja  mulla kyllä neuvolan lippulapuissa lukee kahvista että, korkeintaan 1-2 kuppia päivää kohden voi juoda mut misään kohtaa ei lue että, yksi kannabis sätkä päivässä sallittu!!ccessu:  ja ei oo todettu haittavaikutuksia vai?? ottaisit sä nyt ihan keskenäs vaan selvää paremmin ennenkuin sun sanojas lainaten "tulet pätemään" mut hyvähän on tulla puolustelemaan jos ite harrastuksena on pilvenpoltto muutaman kerran viikos, ainakin siltä toi teksti vaikuttaa.. ei mitään rohkastaan vaan näit kamapäitä vetämään "aineita" raskauden aikana niin samanlainen on tuleva sukupolvikin..siinähän sit onkin ihmettelemistä kerraksee! nämä jotka tätä aihetta kovasti puolustelevat ovat varmasti pysähtyneet miettimään haluaako se sisällä kasvava vauva vetää samoja höyryjä kuin äiti??!! PROPSIT KAIKILLE JOTKA ON TÄTÄ "KANNABISTA/HUUMEITA" VASTAAN!!
HUUMEETON SUOMI <3
 


maarinen kirjoitti:
Hei!

Mulla olisi tämmöistä asiaa: Älkää lyökö nyrkillä sitä, joka kysyy neuvoa! Tai pyytää apua! Tai jopa tietä!

Että: "tästä saat turpaa, anteeks vaan, mutta kerta oot tyhmä, niin vielä toisen(kin) kerran!"

Kunnioitus hyvälle aiheelle ja ihmisille, jotka osaavat keskustella.


Ihan samaa mieltä. Ei tuo kannabiksen käyttö varmasti parastakaan ole, mutta täältä suurin osa ihmisistä tulee neuvoja ja tukea hakemaan...
 
itse olen sitä mieltä että mitään ylimääräistä ei pitäs raskus aikana käyttää siis alkoholia,lääkkeitä,tupakkaa jne... itse en tosin pidä cannabista HUUMEENA se on ennemminkin luonnonlääke.(kaikille se ei tietenkään sovi) omasta mielestäni alkoholi ja kovat huumeet on ovat se rankempi paha.ite oon elämäs nähny yht sun toista ja ois sata tuhatta tarinaa vaik kenestä,mutta se mitä oon ite nähnyt niin eise cannabis pahimmast pääst oo... ei edes lähellekkään.

mutta lapselle kaikki nämä edellä mainitut ovat yhtä myrkkyä eri nimillä. ,joten suosittelen että tosiaan lopetat ja muutkin mitä tahansa päihteiden käyttäjät lopettavat ihan kokonaan. sellasta riskiä ei kannata ottaa että oma lapsi syntyy terveenä koska muidenkin "polttelijoiden" lapset ovat syntyneet. kaikki "viat" ei näy heti syntymän jälkeen vai voivat ilmaantua vuosienkin päästä mm mielenterveys ongelmina.

muistan joskus 10v sitten erään piri nistin joka viimesillään hillu kylillä sekasin ja etsi uutta jauhopussia :O se oli melko järkyttävä näky,se iso maha ja ne suuret pupillit... laps huostaan otettiin melko pian syntymän jälkeen
 
Jotenkin tätä lukiessani en voi muutakuin hymyillä. :D
Miten ihmisillä voikaan olla heti hirmuinen tarve tuomita toinen,
vaikka ei mitään tietäisi toisen elämästä tai elämän tilanteesta.
Meitä on erilaisia ja eri kultuureista,
Jossakin myös alkoholi, tupakka, kahvi, ja muut nautintoaineet on ehdottoman kiellettyä
jossakin.

Vastapalloksi tähän pikaruoka äidit, jotka vetävät sitä p....skaa itseensä koko raskauden ajan.
Buustavat energia juomilla,

Mites masennus lääkkeitä käyttävät odottavat äidit tai vanhemmat lapsen syntymän jälkeen..
joita suomessa on 1/5!!

Tai vahvat kipulääkkeet, mofiini ja opioidi pohjaiset...?
mutta päihteenä kiellettynä.

Suurin osa lasten kehitys häiriöistä kuitenkin johtuu miehen siittiöistä,
ja miten ne miehet elävätkään 3 kk ennen kuin lapsi saadaan aluilleen...?


Olen nähnyt polttavia äitejä raskaus aikana, mutte ne hyväksi tupakointiakaan..

Raskaus aikana en voisi itse mitään käyttää,
koska mielestäni syntymätön lapsi ansaitsee vain parasta, ja itse tiedän miten sen pystyn tarjoamaan.
Poikaa odottaessa kärsin kovista pään säryistä, mutta koitin elää niiden kanssa sillä en halunnut myrkyttää itseäni.
 
Mun mielestä mikään päihde/nautintoaine ei ole hyväksi raskaanaolevalle ja kyllä harmittaa niiden lasten puolesta jotka joutuvat em.itseensä tankkaamaan kun äiti ei voi lopettaa...

Ja sillä elämällä mun mielestä ei oo merkitystä mitä on ollu ennen raskautta. Siis saa ja pitää elää täysillä oman järjen mukaan :P Vaan ainoastaan sillä on merkitystä mitä se on nyt raskaana ollessaan ja lapsen synnyttyä. Musta jokaisella on lupa elää niinku tahtoo ennen ku on velvollinen huolehtimaan jostakin muusta kuin itsestään. :)
 
Takaisin
Top