Raskaus ja ahdistavat ajatukset

äippä92

Silmät suurina ihmettelijä
Hei

Haluaisin kysyä teiltä muilta onko teillä raskaus aiheuttanut mitä erikoisempia ajatuksia?

Itselläni on mieheni kanssa yksi lapsi entuudestaan 1-vuotias, ja nyt olen aivan alkuraskaudessa n. viikolla 8 odotamme siis toista :)

Itselläni tämän toisen raskauden myötä ensinnäkin seksuaalisuus on vähentynyt. oon kamalan väsynyt joka ilta ja muutenkin päivisin vaikka nukkuisin kuinka paljon.. Illalla saa olla tikut silmillä että pysyis hereillä edes jonkin aikaa :D

Mutta sitten näihin itse ajatuksiin, olemme nuoria vanhempia reiluja parikymppisiä, ja itselläni on nyt tullut tämän alkuraskauden myötä outoja ajatuksia pelkoja ikäänkuin miten kahden lapsen kanssa sitten pärjää? Sittne on tullut outo menemisen halu?!? vaikka lapsi on toivottu ja tekemällä tehty :D se on outoa! Iskee paniikki että nyt sitä ei sitten pääsekkään ulos miehen kanssa viettämään iltaa joskus, ja alkaa kadehtia ns muita jotka on ''nuoria'' ja vapaita menemään.. kamalaa :D en haluaisi ajatella tällaista,vaikka neuvola psykologin luonakin olen käynyt hän ja mitä olen muualtakin lukenut niin erilaiset negativisetkin tunteet liittyvät asiaan :) Luulempa että tämä menemisen halu on tullut siitä kun tietää että toisen lapsen myötä elämä rajoittuu vielä entisestään.. Onko muilla ollut vastaavaa??

Sitten kun ajattelen tuollaisia niin rupean miettimään että miten voin edes ajatella tuollaista.. minullahan on mies ja lapsi, toinen tulossa.. ja alan syyllistämään etten muka rakastaisi miestäni koska ajattelen tuollaisia.. plaaah, niin rasittavaa :sad001

Onko kanssa eläjiä?? toivottavasti en ole asian kanssa yksin pohtiva! OLISI MUKAVAA JOS VOITAISIIN JAKAA TÄNNE NÄITÄ NEGATIIVISIAKIN puolia / ajatuksia raskaudesta, kun aina puhutaaan vain että raskaus on niiiiiin ihanaa ja hehkuvaa aikaa! :)
 
hei mama92! Itekki 92-syntynyt. Meillä on 11kk vanha tyttö ja mulla oli rakaudessani vähän samantyyppisiä ajatuksia. Vaikka lasta halusin, niin siinä kuitenkin tuli ristiriitaisia ajatuksia, että miten pääsee vauvan tulon jälkeen enää mihinkään.

Aattelin, että joudun yksin olla vauvan kanssa kotona ja mies pääsee meneen miten haluaa. Ajattelin jopa ihan ääripäitä välillä, että jään vauvan kanssa yksin yms. Vaikka toinen aivolohkoni tiesi kyllä, ettei niin tulisi käymään. Ja itse kans tunsin ajatuksistani syyllisyyttä, mutta se on ihan normaalia :)

Ja et varmasti ole yksin tämän asian kanssa, varmasti on monia samojen asioiden kanssa kamppailevia :) Vaikken ite oo vielä ainakaan raskaana niin edellisen raskausajan ajatuket ovat kyllä varsin kirkkaina vielä mielessä :)

Tsemppiä sulle raskausaikaan, ja toivotaan että kaikki sujuu odotetusti :) Onko sinulla läheisiä, jotka voivat tarpeen tullen hoitaa lapsianne, että pääsette miehesi kanssa yhdessäkin ulos? :)
 
Vastailkaapa joku edes jotain! :) pakkohan nyt jollain muullakin jotain negatiivisia ajatuksia olla ;D Vai oonko oikeesti ypöyksin!?! :sad001
 
Hei kiitos paljon vastauksestasi!! Juuri ehdin jo huolestua että oonko tosiaan ainut!! =D
Mutta tosiaan joo, kun tätä toista lasta yritettiin niin olin niin positiivisin ajatuksin että ''kyllä mä kestän sen jos mies johonkin lähtee, oonhan mä sitten vihdoin raskaana ja saan vaan hehkua raskaus onnea''! vaan mitempä kävi.. :D plaah! ON niin rasittavaa et miksi pitää miettiä tämmösiä :sad001

Välillä juuri muistelee jopa aikaa kun asui vielä vanhemmilla ja oli yksin, siis ei parisuhteessa ei lapsia. niin välilä haikailee sitä aikaa, vaikka en tarkoita sitä millään pahalla ja olen onnellinen mieheni kanssa tästä mitä on! ristiriitaiselta kulostaa! Mutta kai se on tämä matka tähän äitiyteen! vaikka lapsi entuudestaan jo on! Mutta jotenkin varmasti se kun tietää että tulee vain lisää vastuuta toisen lapsen myötä ja kaikki hankaloittuu, niin ehkä se ahdistaa näin alkuun..

Ja vielä kun on näin alku raskaudessa en osaa aina edes ilosta pomppia, kun en tunne vielä mitään liikkeitä tai ole nähnyt että sielä edes on mitään.. ja ajattelen vain että onkohan sielä kukaan?? ehkä sitten ultrien ja sydänäänten ja varsinkin kun vatsa kasvaa ja potkut tuntuvat niin se varsinainen onnellisuus herää ja huolet hälvenee!! :)

raskausaikahan on niin lyhyt aika elämästä että kyllä sitä bailaamaankin myöhemmin kerkiää :D Meillä on tosi ihanat isovanhemmat ketkä kyllä ottavat lapsen / lapset hoitoon aivan varmasti tarvittaessa, esikoisemme on aina ottanut jos olemme halunneet lähteä ulos! :)

Lisäksi haluaisin myös jutella tuosta seksuaalisuudesta?? onko teillä kokemusta tässä alkuraskaudessa että seksin himo olis lopahtanut?? ekassa raskaudessa sitä ei ollut mutta nyt tässä tokassa alkoi heti ku raskauskin alkoi :sad001 siitä sitten tietty syyllistää myös itseään että mikä mua vaivaa kun en halua / jaksa..
 
Jep, muistan tuon tunteen :) Sit ton vauvan tulon jälkeenki itellä sitä hetken aikaa jatku, mutta sit ku pääsin kunnolla mukaan uuteen arkeen, niin huomasin että ne ajatukset oli ihan turhia :) Eikä enää haitannu yhtää, että mies menee, kun tiesin että kyllä itsekin pääsen tuulettumaan silloin kun haluan. Meni kuitenki yli puoli vuotta, ennenku teki mielikää mennä ja sillonki se oli vaan pikkuvisiitti ku ei malttanu olla erossa pienestä, heh :)

Itselläki tuli nuita haikailuja menneisyyteen, mutta sit ku ajatteli et mitä mulla nyt tällä hetkellä on, nii ne ajatukset lähti aika äkkiä :) Kyllähän sitä välillä tulee mietittyä (vaikkei raskaana ookkaan) että miten asiat olsi esim. jos en olis koskaan tavannut miestäni yms. :)

Niin, ja me tässä kans yritämme toista lasta :)

Jotenki sen jälkeen kun vauva syntyi, niin oon tavallaan haikillut sitä masuasukkia takas :) Edelleen monesti aattelen miten ihanaa olis ku olis vauveli masussa :)

Aika kuluu niin äkkiä, että pian jo huomaat, että vauva on sylissäsi :) Pian alat tuntea pienen liikkeet, oijoi, oma kuume vaan nousee :wink

Noin oon sen itekki aatellu, että ku oon niin nuori vielä niin ehin myöhemmin sitten juhlia jos intoa on :) Ja tuo on kyllä tosi hyvä kun on hoitopaikkaa lapselle :) Meillä kummit on muutamia kertoja olleet :) isovanhemmista toiset asuu niin kaukana, ettei heille voi viedä. Ja toisilla taas on itsellään 2v-tyttö, niin en oikein viitsi viedä sinne kovinkaan usein, kun heillä se oma rumbansa siellä :)

Omalla kohdalla ei ollut tuota halujen vähenemistä, mutta sitä kyllä lukemani perusteella on monilla ja monesti miehilläkin. Älä huoli, et ole mitenkään poikkeava :)
 
Kiva että en ole yksin :) Toivottavasti saadaan tänne muitakin jotka on painineet omien ajatustensa kanssa tai painii par aikaa..

Meillä on ollut niin että ennenkun olin raskaana tästä toisesta niin kun menimme viettämään iltaa ulos menimme aina yhdessä, koska se oli meille aina sellaista laatuaikaa toistemme kanssa. ei siis koskaan menty erillään omien kavereidemme kanssa ( meillä sama kaveripiirikin ) ei olla oikein sellaisia et lähdettäis selvin päin vaan muutenvaa esim keilaamaan tms :D Mutta ehkä semmoinen vaihtoehto pitäis ottaa nyt kun on raskaana ettei tulis sitä semmosta masennus tilaa :D että kun ei pääse miehen kanssa ulos juhlimaan :D

Mun miehelle sali harrastus on tooosi tärkeä, joten hän sanoi et nyt raskausaikana niin ettei välttämättä kävis ollankaan yksin ulkona, mutta ei lupaa mitään :D mutta uskallan pelätä että viimeistään kun alkukesä koittaa niin teke mieli lähteä :D

Saimme esikoisemme aika pian tuoreeseen suhteeseemme ja se oli silloin tietenkin erilaista, nyt yritimme lasta kovasti ja olin aivan täpinöissäni miten ihanaa se sitten on kun olen raskaana joku kaunis päivä :D aika nopeasti tärppäsi, eka kierto ei tapahtunut mitään ja lannistuin heti kun rupesin ajattelemaan etten voi tulla koskaan raskaaksi :D (TYPERÄÄ:. monet yrittää monta vuotta..))pettymys oli alkuun niin suuri :D mutta toisesta kierrosta kun tärppäsi niin en osannutkaan hyppiä ilosta :D välillä tulee niitä tunteita kun on niiiin onnellinen, mutta kaikki tuntuu silti vielä niin kaukaiselta ja juuri että onko siellä edes kukaan =D mutta ehkä ne tunteet tulevat juuri sitten kun sen pienokaisen näkee ultrassa ja alkaa tuntea potkut :)

on kamalaa vain pyöriä näiden tyhmien mietteiden kanssa kun nämä asiat saavat minut syyllistämään etten rakasta miestäni tarpeeksi ja haluanko nyt olla hänen kanssaan varmasti. kaikki tämä alkoi oikeastaan pahana kun tulin raskaaksi tästä toisesta, ensimmäisestä ei siis ollut mitään! ehkä se pelko siitä että jompi kumpi joskus kyllästyykin kun lapsetkin on tehty rakkaudella, oon todella semmonen läheisriippuvainen ja et haluan sitä rakkauden osoitusta.. aina ylihuolehtiva miehestä jne.. ja aina oon ollut et jos joskus erottaisiin se olisi hänen puolelta, ei minun koska haluan olla hänen kanssaan aina, mutta nyt olen ruvennut pelkäämään että voinhan minäkin ihan hyvin kyllästyä joskus kymmeninen vuosien kuluttua mieheeni ja halutakin erota.. JOs mieheni joskus puhui yhteisestä asunnosta ja että pitää myös ottaa huomioon jos tulee esim avioero, niin en voinut sietää ajatuksta että hän edes voi puhua moisesta asiasta!! mutta nyt kun olen itsekkin alkanut ehkä kasvamaan että asioista pitää puhua JOS jotain tapahtuisikin.. ehkä se että kun olen ennen visusti kieltänyt jonkun asian ja nykyään jos itse mietin sitä niin koen siitä sen takia syyllisyyttä. toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan! :)

mulla on kyllä ollut ongelmia näiden mun typerien ajatusten kanssa, kaikki alkoi oikeastaan esikoisen syntymän jälkeen ,mutta nykyään käyn juttelemassa neuvola psykologin kanssa.
Minulla on niin typeriä juttuja kuten esim jos näen hyvännäköisen miehen esim kaupassa, alan syyllistämään etten saa ajatella niin koska minulla on oma mies! tai saatan esim ajatella syvällisemminkin että voisinko harrastaa tuon näköisen ihmisen kanssa seksiä tai voisinko seurustella tuollaisen ihmisen kanssa.. eli kehitän itselleni kokoajan joten mietittävää josta pitäisi oman mieleni mukaan tuntea syyllisyyttä.. vaikka kaipa se on ihan normaalia? Mieheni aina sanoo ( kun olen näistä hänelle MONESTI kertonut..) että aina sitä voi ajatella mitä vain, teot on eri asia. :)

huh tulipa pitkä sepustus!
 
Hah, kuka nyt muka ei joskus jää katsomaan jos näkee hyvännäköisen miehen? :D Ja yhtälailla ne miehet vilkuilee, jos sattuu hyvännäköinen nainen näköpiiriin. Ihan täysin normaalia, eikä siitä missään nimessä pidä syyllistää itseään. Jatkuva syyllistäminen (joko itsensä tai toisen osapuolen) yleensä johtaa vaan ajan myötä sitten niihin vääriin tekoihin...

Itse odotan nyt ensimmäistä (raskaus myös vasta ihan alussa), ja yksi ahdistavimmista ajatuksista on kyllä ollut se, ettei voi enää juoda. Se kuulostaa omaankin korvaan tosi tyhmältä, eihän monet käytä alkoholia ylipäätäänkään, ja silti voi pitää hauskaa ja mennä kavereiden kanssa. Mutta kyllä se silti vaan jossain määrin ahdistaa, kun on tottunut siihen joka viikonloppuiseen rentoutumiseen ja saunasiidereihin. Ja nyt kun tietää ettei sitä saa, niin vaikee arvata tekeekö sitten tuplasti mieli koko ajan
:rolleyes:
 
Noniin... :D itse olen ollut aina sellainen että ''ei ole olemassa hyvännäköisiä miehiä muuta kun oma mieheni''... :D olen siis aina elänyt ns. vain hänelle. Ja olen ollut joskus todella mustasukkainenkin että hän ei saa katsoa / ajatella kenestäkään mitään.. joten ehkä tämä kostautuu siksi huonona omatuntona minulle jos jostakin jotain ajattelen =D

ensimmäisessä raskaudessa minulla ei ollut tuota baareissa menemis ongelmaa : D mutta nyt kun arki on helpottanut esikoisen kasvettua niin olemme jonkin verran käyneet ulkona mieheni kanssa. Ja joskus vielä vannoimme ettemme tekisi vielä toista kun olemme nyt ns. asettuneet aloillemme, on ihana perhe arki ja kiva käydä Joskus ulkona, mutta pikku seikkojahan nuo ovat kun miettii että raskaus kestää 9kk elämästä, eli kyllä sitä kerkeää =)

kiva kuitenkin saada muidenkin näkökulmaa tähän asiaan, muutkin kommentit tervetulleita!:)
 
Mä luulen että se on tää ''nuoruus'' mikä tekee sen :D kun näkee nuoria tuolla perjantaisin juomaostokset mukana :D Niin tulee aina välillä se ''haiku'' voi kumpa itsekkin vois..:D Uskon myös et se on tää alkuraskaus, ku ei oo viel sitä tunnetta siitä lapsesta, ettei se potki tms tai ettei oo nähnyt sitä ultrassa vielä, joten ei osaa kokea sitä niin, mutta juuri se kun vatsa kasvaa jne alkaa asiaan sopeutua! :) ja tajuta että nyt sitä sitten todellakin odottaa sitä lasta ja se on sen arvoista todellakin olla se pienet 9 kk juomatta :)
 
Meillä oli kans sama homma, että yhdessä mentiin joka paikkaan. En muista menimmekö kertaakaan vain omien kavereiden kanssa. Muutenkin meillä oli yhteiset kaverit. Tai miehen kavereista tuli omiani ja toisin päin. Muutenkin olimme lähes joka viikonloppu jossakin menossa. Sitten raskausaikana koin jonkinlaista ihme tunnetta, kun en osannutkaan iloita joka hetkestä tai eläytyä raskaana olemiseen. En halunnut jäädä kotiin yksin kun mies meni. No sitten olikin niin, että monesti oli raskaudestani huolimatta mukana, baarissa otin sit limuja yms. Ja kuskina ite sit paljon olin. Sitte vauvan syntymän jälkeen oli "pakko" jäädä kotiin kun mies meni, uudet vuodet yms olivat pahoja, muut eivät niinkään. Sit kun aloin kunnolla eläytyä äitinä oloon ja tajuamaan mitä se oikeasti on, lakkasin kaipailemasta mihinkään. Mieskin menee nykyään todella harvoin, hänelläkin se menemisen halu hävinnyt. SE oli kai sellasta nuoruuden huumaa vielä :D Nyt en koe mitään epämukavia tuntemuksia kun mies lähtee, vaan osaan myös nauttia yksin olosta aivan eri tavalla kuin ennen.

Nyt vietämme aika paljon koti-iltoja. Kun lapsi menee aina 20.00 nukkumaan, niin saa hyvin omaa akaa illalla. Tehään monesti viikonloppuna vasta kaheksan jälkeen ruokaki ja nautitaan kynttilä-illallisia ym :) Ja sit leffailtoja herkutteluineen :) Aika harvoin ulkona käydään, mutta silloin kun mennään niin lähinnä syömssä tai elokuvissa.

Voisin sanoa että meille molemmille miehen kanssa tuli kunnon kasvupyrähdys lapsen syntymän jälkeen. Ja tämä teki meille todella hyvää :)

Ollaan nyt oltu yhdessä reilut 6v. Pari vuotta sitten kihlauduimme ja häät ovat sitten joko seittämäntenä tai kaheksantena vuosipäivänä :)

Toivottavasti miehesi kans oikeasti noudattaa omia lupauksia :) Raskaana ollessa kun tunteet ovat niin herkillä :) Ainakin itsellä oli :)

Teillä tärppäs kyllä nopeesti :) Me yritettiin lähemmäs vuoden esikoista :) (en tiiä sanoinko sen jo, mutta kumminkin :))

Itellä raskausaikana ei ollut mitään raskausoireitakaan ja tunsin potkutkin vasta 19. viikolla. Että siihen asti elelin apäluulossa ja joka neuvolakäynti oli raastava kun pelkäsin ettei sydänääniä kuulukaan. No sitten kun potkut alkoivat tuntua, niin aloin sisäistää sen ja vasta silloin rupesin ostelemaan vauvantarvikkeita/vaatteita :)

Heh, luonteelta oon aika samanlainen. Haluan hirveesti hellimistä ja että mies arvostaa minua. Sanotaan joka päivä ainakin kerran että rakastetaan toisia. Miehellekin on tärkeää, että osoitan avoimesti tunteeni. Puhumme kaikesta ja ollaan toisille myös parhaita kavereita. Ja ite kans pelkäsin hirveesti eroa just jos mies sanoi tuohon tyyliin "et jos joskus erotaan", käskin aina olla sanomatta niin enää koskaan ja joskus itkin sellasesta :D heh, oon aina ollut vähän herkkis ja en pystynyt olla yötäkää erossa miehestä. Varsinki intti oli tosi paha, itkin melkein joka päivä/ilta kun en osannut olal yksin. Sekin kasvatti minua toden teolla. Enää ei tee tiukkaa jäädä yksin, mutta edelleen olen rakkaudenkaipuinen, hellyyttä haluava , ylisuojeleva mamma sekä vauvaani että miestäni kohtaan :)

Uskon, että raskaushormonit vain sekoittavat päätäsi. Sitähän sanotaan, että jokaine raskaus on erilainen, toki se on myös tuntemusten takia erilainen :) Sinuna en olisi lainkaan huolissani, hormonien piikkiin menee niin moni asia/tuntemus :)

Ja hei! Kyllä sitä kaikki seurustelevat joskus katsovat muita. Itsekin syyllistyn siihen, ja todentotta joskus siitä tulee huono omatunto, sillä en haluaisi, että miehenikään niin tekisi :D heh, vaikka tiedän että varmasti hänkin joskus katselee muita :D Mutta katsellahan saa, kunhan ei kosketa. Voin kyllä täsin mieheeni noissa asioissa luottaa ja samoin itseeni. Toisin oli ennen kun ei vielä ollut kunnolla kehkeytynyt se keskinäinen luottamus, ehkä senki takia oli niin vaikea jäädä yksin kotiin. Nyt kun luottamus on 100%, voin helposti vaikka tyrkyttää miehelleni "miesten iltaa" baarissa :)
 
Kiitos taas vastauksestasi! :) Meillä myös tuo sama että mieheni kavereista on sitten tullut minunkin kavereita ja toisinpäin! :) Oikeastaan kun miehen tapas ja tuli pian raskaaksi niin kaveripiirikin kyllä vaihtui aikalailla, tai juuri se että siinä sen huomasi ketkä ovat ne tosi ystävät ja ovat rinnalla raskaudesta huolimatta kun ei enään heidän kanssaan notkukkaan joka päivä tai lähde baariin.. :) mutta näin on parempi, oon saanut raskaudenkin myötä monta hyvää mamma ystävää! :) jotka ovat arvokkaampia kyllä kuin ne jotka eivät pysyneet rinnalla aijemmin.

Minullakin tuo ihan sama , kamala läheisriippuvuus ;D JA aina oltava miehen vieressä jnejne.. :D arvaappa vaan kun ihan suhteen alussa ja kun tulin pian raskaaksi silloin niin mies oli armeijassa.. siinä sitten olin suurimman osan raskausajastani vaan yksin kotosalla kamalien murheiden kera :D SIlloin murehdin vain kokoajan lasta, että onko sillä nyt kaikki hyvin, onko tuo normaalia jnejjne ja luin nettikeskusteluja ja tulin entistä hullummaks XD Mutta mielummin valitsisin nuo murheet kun nämä mitä nykyään poden :D Mutta kai nää kuuluu tähän asiaan :D!

Oltiin tossa muutama vklp sitten mökillä , meillä ei ole omaa mutta vuokrattiin. Se teki kyllä hyvää! aijemmin tosiaan näiden tyhmien asioideni takia pelkäsin etten muka rakastaisikaan omaa miestäni jos jotain tuommoista ajattelen ja se oli kamalin pelkoni :sad001 Mutta kun on sitä yhteistä laatuaikaa ja rentouduttiin vain, niin sitä tuommoisissa asioissa kyllä ymmärtää ja osaa arvostaa että tosiaankin puolisoa rakastaa ja oma perhe on tärkein:Heartred Aina näin koti oloissa kun lapsen kanssa on itse 24h kaiket päivät niin ei sitä osaa niin arvostaa, välillä on tunne että voi kumpa mies vois itse jäädä kotiin mun puolestani ja mä mennä töihin :D tosin mä kyllä oon nyt hakenut töitä tässä jos tekisin vähän aikaa niin saisin parempaa äippä rahaakin sitten. :)

Alunperin oli tarkotus että oon kotona kokoajan tuon esikoisen kanssa niin kauan kunnes toinen syntyy ja menee itsekkin tarhaan sitten joskus, mutta nyt oon kyl ajatellu et pakko mennä vähän tekee töihtä juuri sen rahan takia, sekä muutenhan tässä pää tyystin hajois jos tässä olis ollu siitä asti kotona kun tiesin olevani esikoisesta raskaana =D

Oon kyllä sen huomannut, että kun oon ollu oikeestaan siihen asti kun tuo esikoinen oli 10 kk vanha niin AINA Kotona, neljän seinän sisällä.. niin ei kyllä ihmekkään että mietin ja syyllistän kaikenlaista kun ei ookkaan muuta kun aikaa! nyt oon ruvennut enemmän näkeen just mamma kavereita :) kahvitellaan puolin ja toisin, sekä sitten oon löytänyt semmoisen ''avoimen päiväkodin '' :) jonne vanhemmat saavat mennä lastensa kanssa leikkimään ja vanhemmat saa sitten vertaistukea toisistaa, se on kyllä tosi hyvä keksintö! eikä maksa mitään! :) Se toimii joka viikko kaikkina arkipäivinä!. Lisäksi sielä on parkkihoito, eli sinne voi viedä lapsen olikohan se 3 tunniksi hoitoon 5e vastaan ! :) Ei paha, jos äippä tarvii omaa aikaa / on jokin tärkeä meno! :)


Jep minulla oli/ On kyllä vieläkin tuo sama vähän että vaikka itse saatan tiedostaa juuri että joku on hyvännäköinen / Ajatella jotain. niin kun ajattelen niin päin että jos mies ajattelisi jostakin niin piru se tuntuu pahalta :D pitäis vaan oppia siihen että ei tarvis olla niin herkkä tommosten suhteen :D Sepä nimenomaan jos on kokoajan päältäpäsmäri ja kieltämässä kaiken voi nimen omaan tuhota suhteen :sad001 Ei semmoista varmasti jaksa katsella! mutta onneksi mekin olemme kasvaneet PALJON lapsen tulon myötä :)

Huh toivottavasti osasin vastata edes joihinkin aiheisiin mistä puhuit :P jatketaan taas kun seuravaksi kirjoitetlet! :)
 
niimpä, taitaa nuo kaverit vaihtua aina sen ekan raskauden kohdalla. Meilläki karsiutu pois pajon ja jäi sit ne todelliset ystävät :) Voi oon kade, täällä ei oo mitään tollasta päiväkotisydeemiä, en ainakaan oo kuullu. Sit itellä ei mamma-kavereitakaan oo ku kavereilla kellään ei vielä oo eikä uusiakaan oo ainakaan vielä siunaantunu. Saattaa olla et sit ku tyttö tulee kunnolla puisto-ikään niin ehkä siellä sit tapaa muita äitejä, mut toistaseks ei seuraa muista äideistä ole muutaku keskustelupalstoilla :) niin ja äidilläni nyt kans pieni, mut seki kuitenki jo pari vuotias ja ihan eri elämäntilanne jne.

Voin hyvin kuvitella minkälaista sulla on ollut raskausaika, kun mies armeejassa. Ku muistaa minkälaista itellä oli ja miettis raskauden vielä siihen päälle nii oisin varmaan seonnu ja tullu hulluks :D Asuitteko sillon jo yhessä?

Ihanaa, kun ootte saanu rentoutua mökillä :) Pitäis itekki järjestää enemmän kaksinkeskistä aikaa meille :)

Itekki miettiny tuota töihin menoa. Aattelin et sit ku tää kävelee kunnolla nii menisin ainaki töissä pyörähtää. Sit ku tosiaan seuraava vauveli olis toiveissa, nii sit saaki taas olla kotona. Että ymmärrän hyvin miski sinäkin töihin haluat. Ja onhan tuo kyllä taloudellisestikin kannattavaa.

Ja varmasti seuraava lapsi kasvattaa taas lisää :) Niin se kyllä on, että vanhemmiksi kasvetaan :)
 
Vastailit kyllä hyvin kaikkiin :) Ihan kiva kun täällä voi toisille mammoille jutella, kun ei "tosielämässä" sellaisia ole. Ja vieläpä samanhenkisten ja ikäisten :)
 
mulla on kyllä ollut ongelmia näiden mun typerien ajatusten kanssa, kaikki alkoi oikeastaan esikoisen syntymän jälkeen ,mutta nykyään käyn juttelemassa neuvola psykologin kanssa.
Minulla on niin typeriä juttuja kuten esim jos näen hyvännäköisen miehen esim kaupassa, alan syyllistämään etten saa ajatella niin koska minulla on oma mies! tai saatan esim ajatella syvällisemminkin että voisinko harrastaa tuon näköisen ihmisen kanssa seksiä tai voisinko seurustella tuollaisen ihmisen kanssa.. eli kehitän itselleni kokoajan joten mietittävää josta pitäisi oman mieleni mukaan tuntea syyllisyyttä.. vaikka kaipa se on ihan normaalia? Mieheni aina sanoo ( kun olen näistä hänelle MONESTI kertonut..) että aina sitä voi ajatella mitä vain, teot on eri asia. :)

Helou!

Ihanaa, joku muukin, jolla on tälläisiä syyllisyyden tuskia omista ajatuksistaan! :D Itselläni on tuo sama, että mieli oikein kehittelemällä kehittelee asioita, joista pitäisi tuntea syyllisyyttä. Nykyään jo vähemmän, aikaisemmin meni ihan niin pahaksi että alkoi kunnolla ahdistamaan. Mulla tämä raskaus on oikeastaan helpottanut koko juttua, nyt menossa 26+5. Eikä todellakaan kenenkään kuuluis tuntea syyllisyyttä ajatuksista, suurin osahan on sellaista höttöä vain mikä tulee ja menee. Mites muuten teidän raskaus on edennyt? Oletteko kuinka pitkällä nyt?
 
jes hyvä etten ole ainut joka tuntee tällasta tunnetta/pelkoa että tiettyjä asioita jää taakse toistaiseksi raskauden aikana. :) ei ole vielä tietoa että olenko raskaana mutta eiköhän se selviä kun alkaa siltä tuntumaan. pelkoja ja ahdistuksen aiheita on pulpahdellut mieleen esim, mitä jos mieheni ei ole "se oikea" vaikka nyt kyllä tuntuu että hän on se jonka kanssa haluan olla tai mitä jos hän tuntee minusta etten olisi hänelle se nainen, olenko valmis äidiksi kun olen näin nuori. tänään viimeksi ajattelin että p*rkele en kait minä voi olla ainut joka tuntee näitä pelkoja? onko tämä sitten ihan normaalia? helpottaako tää ahdistus alkuraskauden jälkeen?
huh tuntuu että menee niin nopeaa tämä aika ja asioita jää kokematta. olen siis -94 syntynyt nainen jolla on ollu tätä vauvakuumetta nuoresta lähtien. viime keväänä ajateltiin että jos on vauva tullakseen niin tulkoon. olin sitten 8-9 viikolla, ja sitten nämä pelot iski tuplasti pahempana mitä tällä kertaa (ei pelkästään näitä asioita, vaan kaikki esim miten pärjätään, mitä ihmiset ajattelee, olen vasta niin nuori, ollaan seurusteltu -92 miesystävän kanssa vasta alle vuoden ajan, tulevaisuus lapsen kanssa ja raha asiat, omaisten suhtautumiset tähän tilanteeseen että vauva on tosiaan tulossa jne...) ja päädyttiin sitten tekemään abortti kun ahdistukset ei loppunu.. katunu sitä tekoa joka päivä. mutta sitten päätettiin että kokeiltas uudestaan ku mulla ylty tämä kuume taas. tässä sitä ollaan ja ihmetellään :) on mukavia ja ihania hetkiä ajatella että jospa sieltä tulis terve lapsi ja välistä iskee taas ne ahdistukset.. eniten pelkään että kun olen vaikkapa puolessa välissä raskautta niin tulisin katumapäälle taikka jos masennus iskisi. on ollut vaikeita aikoja teiniiässä, masennusta juuripa. mutta nyt tuntuu paljon varmemmalta ja toivotaan parasta että kaikki menisi hyvin :)
 
Muokattu viimeksi:
itsellä ensimmäinen raskaus kohta puolessavälissä ja olen miettinyt vapauden "menetystä" ja oman ajan katoamista, vaikka lapsi onkin toivottu ja odotan sitä kovasti. Huono omatunto tulee pelkistä ajatuksista. Lisäksi tunnen itseni pinnalliseksi hirviöksi kun ajattelen miten kehoni tulee muuttumaan, raskausarvet, ja mahapussi yms ei vaan houkuta. Toivottavasti osaisi olla sinut vartalonsa kanssa vielä synnytyksen jälkeenkin.
 
Takaisin
Top