Raskaudesta kertominen

Jumijumi

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kesäkuiset 2023
En kerro kellekään ennen rakenneultran paitsi mies tietää ensimmäisenä.
 
Meillä aika moni lähipiirissä tietää keskenmenosta ja on päätellyt yrityksen olevan käynnissä, joten osaavat aavistella ihan varmasti. Kerrotaan sitä mukaan, kun hyvältä tuntuu. Parhaalle kaverille lähetin heti jo testistä kuvan, koska en millään uskonut näkeväni siinä kahta viivaa.
 
Mä halusin kertoa heti kahdelle mun parhaimmalle ystävälle, että mulla on sit jotain muutakin tukea ku mies tähän alkutaipaleelle, ja jos sit meneekin kesken yms. Saatan ehkä vielä yhdelle mun siskolle (mulla on kolme yhteensä) kertoa aikaisemmin kuin muille, mutta en ihan vielä. Meilläkin lähipiiri tietää että olemme alkaneet yrittämään, joten ei se kauaa salaisuutena pysy. 🫢
 
Kerroin kahdelle kaverille (miehen lisäksi), koska tää oli niin iso järkytys ja yllätys. Esikoisen lasketunajan wa-ryhmässä myös kerroin kun pakko saada purkaa jollekin. Vaikken edes tiedä vielä pidänkö tätä🙈.
 
Kerroin yhdelle parhaista ystävistä tänään lounaalla, kun piti kysellä tarjoilijalta ruoka-aineita enkä jaksanut alkaa mitään kikkailemaan. Vappuna oli vastaava homma brunssilla ystävien kanssa, mutta en kertonut syytä, vaikka varmaan arvaavat.

Vähän ristiriitainen olo, kun en halua läheisille esittää/valehdella, mutta en vielä halua julkistaa asiaa, koska ollaan niin alussa, että en halua onnitteluja enkä uskalla vielä itsekään iloita uutisten kertomisesta.

Lähtökohtaisesti siis odotellaan NT-ultraan ja kerrotaan ystäville sitä mukaan, kun nähdään ja muille tutuille/töihin RU jälkeen.
 
Kerroin lähimmille ystävilleni samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. Ajattelen, että on huojentavaa tietää, että voi mahdollisen surun iskiessä itkeä heidän olkapäitään vasten. Ettei tarvitse yksin itse kestää.
 
Lähimmille ihmisille kerroin heti kun raskaustestit alkoi selvästi tummu, jotta voi yhdessä iloita ja tarvittaessa saa heti tukea jos tulee keskenmeno. Kolmelle työkaverille kerron varmaan varhaisultran jälkeen koska he tietävät hedelmöityshoidoista. Loput saa tietää sitä mukaan kun tarvitsee/käy ilmeiseksi.
 
Ei olla kerrottu vielä kenellekään, tää on tavallaan aika kutkuttavakin vaihe, kun kukaan ei tiedä ja tää on meidän oma salaisuus. Syksyn raskaudessa kerrottiin molempien vanhemmille, siskoille ja muutamalle läheiselle ystävälle varhaisultran jälkeen. Varmaan samalla tavalla tehdään nytkin, läheisistä oli myös iso tuki sitten kun tulikin keskenmeno 🩷

Miehen sisko on myös nyt raskaana, heille syntyy toinen lapsi lokakuussa. Vitsi miten paljon toivonkin, että meilläkin menisi nyt kaikki hyvin, ois ihanaa päästä elämään raskausaikaa sit osittain yhdessä ja serkuksilla olisi vaan muutaman kk ikäero.
 
Takaisin
Top