Raskaudesta kertominen

Tänään olis ollu mahollisuus kertoa mun vanhemmille ja anopille yhtä aikaa. Loisto tilaisuuski olis ollu ku vessaan kuulin, kuinka siellä puhuttiin siitä kuinka kiva olis saada lapsenlapsia, mutta ehtiihän sitä jne. Teki mieli huikata, että malttakaa joulukuuhun. Tuntu vaan, että vielä ei ole hyvä hetki kertoa ennen ku ollaan käyty eka ultra. Olis kamalaa kertoa heti perään huonoja uutisia jos selviäis, että ei olekaan raskaana tms. Ne kuitenki kaikki oottaa sitä niin innolla.
 
Mä oon parille läheisimmälle ystävälle kertonut, muille kerrotaan vasta nt-ultran jälkeen :)
 
Ensi viikolla varhaisultran jälkeen mies aikoo kertoa veljelle ja äidille. Itse odotan kesäkuun alkuun, kun ollaan 12 viikon tietämillä, ja toinen ultra käyty.
 
Vaikka käytiin varhaisultrassa, niin ei tee vielä mieli kertoa kenellekään. (Paitsi sisko siis tietää.) Välillä tulee fiilis, että oispa hauska jo kertoa ihanat uutiset, mutta haluaa kuitenkin pitää vielä tämän salaisuuden itellä. Oma jännitys siinäkin, että kukaan ei tiedä. :grin
 
Mies sitten eilen illalla möläytti vanhemmilleen vaikka yritin ettei vielä sanois mitään..
 
Mies sitten eilen illalla möläytti vanhemmilleen vaikka yritin ettei vielä sanois mitään..

Se oli niin innoissaan :wink

Meillä lähti kertominen ihan lapasesta tän päivän ultran jälkeen, kiitos hölösuu äitini! Laitoin sille viestillä hyvät ultrauutiset (sille siis olin jo kertonu) niin äitihän meni kertomaan samantien noin koko suvulle ryhmäviestillä, en kestä :hilarious: Olin sanonu sille et ekan NEUVOLAN jälkeen saa kertoa, mut sillä meni nyt ar-ultrat ja neuvolat sekasi.. Tuli noin kolmen viikon varaslähtö uutisille :grin Mies kertoo vielä illan päälle vanhemilleen mut sinne sukuun ei muuten vielä uutista levitellä..
 
Muokattu viimeksi:
Ootteko te jo kertonu pomoillenne raskaudesta? Miten kerroitte tai miten ajattelitte kertoa?

Mun pomo ei varmasti ilahdu uutisesta, joten jännitän sitä hirveästi, enkä tiedä miten ottaa asian puheeksi.. ja pian se varmaa on kerrottava, kun vatsa vaan kasvaa ja kasvaa.
 
Tässä raskaudessa ei oo pomoa kenelle kertoa, mut viimeksi mulla oli oli aivan sama tilanne.. Työpaikalla oli ollu mammalomauutisissa kunnon piikki ja pomo selvästi aatteli musta et onneks mä sentään oon ja pysyn, oli aivan kauheeta kertoa sille :grin Kerroin vasta siellä joskus 12. viikon tienoilla, ei tarvinu onneks pahoinvoinnin takia saikkua tms niin oli helppo salata..
 
Se oli niin innoissaan :wink

Meillä lähti kertominen ihan lapasesta tän päivän ultran jälkeen, kiitos hölösuu äitini! Laitoin sille viestillä hyvät ultrauutiset (sille siis olin jo kertonu) niin äitihän meni kertomaan samantien noin koko suvulle ryhmäviestillä, en kestä :hilarious: Olin sanonu sille et ekan NEUVOLAN jälkeen saa kertoa, mut sillä meni nyt ar-ultrat ja neuvolat sekasi.. Tuli noin kolmen viikon varaslähtö uutisille :grin Mies kertoo vielä illan päälle vanhemilleen mut sinne sukuun ei muuten vielä uutista levitellä..

Se voi olla joo. Onneks ei muille viel oo kerrottu kun jännätään sinne np-ultraan ennen kuin kerrotaan. Vaikka ar-ultrassa olikin kaikki hyvin. Meillä varmaan mun puolella käy just noin että kun kertoo yhdelle niin tietää sitten heti koko suku.
 
Ootteko te jo kertonu pomoillenne raskaudesta? Miten kerroitte tai miten ajattelitte kertoa?

Mun pomo ei varmasti ilahdu uutisesta, joten jännitän sitä hirveästi, enkä tiedä miten ottaa asian puheeksi.. ja pian se varmaa on kerrottava, kun vatsa vaan kasvaa ja kasvaa.

Työnantajalle ei ole lain mukaan pakko kertoa vielä näin aikaisessa vaiheessa. Itse kerroin vasta rakenneultran jälkeen esikoisesta, eikä se ollut mikään ongelma.
 
Josko kirjoittelisi kun istun aamupalan äärellä, mutta ei mee alas.
Itse en ole myöskään pomolle enkä kenellekään töissä kertonut enkä varmaan kerro ennen nt-ultraa. Välillä ollut tilanteita et tekis mieli kertoa, mutta sitten jotenkin ei ole töissä ehkä ketään sellaista josta voisin olla varma ettei kerro eteenpäin. Enää 9 vuoroa pitää sinnitellä ennen nt-ultraa. Toki jos ei ekalla kertaa ole tarpeeksi viikkoja ettei voi sitä niskaturvotusta mitata niin odotan kyllä niin kauan että tietää sen tuloksen.
 
Jouduin kertomaan heti plussan jälkeen pomolle. Sen tyyppinen työ, että raskaana ei voi työskennellä suurimmassa osassa tehtäviä. Onhan se vähän inhottavaa kertoa niin aikaisin, kun loputkin työkaverit arvaa aika nopeesti tilanteen. Toisaalta ei siitä kukaan teen sen suurempaa numeroa ja kaikki ovat tosi ymmärtäväisiä.

Joo, asia on toki eri, jos työ on sen laatuista, että on rakkaudelle vaarallista/haitallista. Mutta muussa tapauksessa ei siis ole pakko kertoa aivan heti.
 
Työnantajalle ei ole lain mukaan pakko kertoa vielä näin aikaisessa vaiheessa. Itse kerroin vasta rakenneultran jälkeen esikoisesta, eikä se ollut mikään ongelma.

Wk_78, heh tiedän kyllä, mutta eihän se käytännössä yleensä niin mene. Työpaikassani on yhteensä kolme ihmistä, joten pomo kyllä huomaa raskauden siinä kohtaa, kun en sitä enää saa peiteltyä. Ja peittely on nyt jo vaikeaa. Olen normaalisti hoikka ja nyt mulla on pömppö. Minusta tässä tapauksessa kuuluu kertoa ennenku pomon tarttee siitä itte huomauttaa, vaikka laki sanoo mitä.. Ajattelen siis tässä myös tulevaa uraani, ja mitä pomo musta ajattelee. En tietenkään haluaisi vielä kertoa ja pitkitänkin kertomisen niin pitkälle kuin ikinä vaan kehtaan..
 
Minä kerroin eilen neuvolan jälkeen töissä, ihan sen takia, että meillä joudutaan työt uudelleen järjestelemään ja joudutaan hommaamaan sijainen, että työt saadaan hoidetuksi. Koin, että oli reilua jo kertoa. Ja toisekseen, olen niin turvoksissa, että pystyisi jo vähän arvailemaankin. :)
Esimies oli hyvillään, että asian jo kerroin, että ehtii reagoimaan asiaan, koska kohta alkaa kesälomatkin pyöriä.
Mitä vain voi tietysti vielä tapahtua, mutta tottakai itsellä on ajatukset siihen suuntaan, että kaikki menee hyvin ja pienokainen syntyy joulukuussa!
 
Wk_78, heh tiedän kyllä, mutta eihän se käytännössä yleensä niin mene. Työpaikassani on yhteensä kolme ihmistä, joten pomo kyllä huomaa raskauden siinä kohtaa, kun en sitä enää saa peiteltyä. Ja peittely on nyt jo vaikeaa. Olen normaalisti hoikka ja nyt mulla on pömppö. Minusta tässä tapauksessa kuuluu kertoa ennenku pomon tarttee siitä itte huomauttaa, vaikka laki sanoo mitä.. Ajattelen siis tässä myös tulevaa uraani, ja mitä pomo musta ajattelee. En tietenkään haluaisi vielä kertoa ja pitkitänkin kertomisen niin pitkälle kuin ikinä vaan kehtaan..

Ehdottomasti tietenkin kerrot sitten kun tuntuu, ettei peiteltyä saa. Lain mukaan raskauden takia ei saa työntekijää asettaa eriarvoiseen asemaan.

Minulla onnistui peitellä raskautta löysillä vaatteilla, kun esikoista odotin, nyt ei tilanne varmasti olisi yhtä helppo.
 
Mulla oli esikoisen aikaan sama juttu, että ei työpaikan miehet olisi varmaan mitään huomanneet ennen äitiyslomalle lähtöä :grin Mahani oli niin pieni, että sitä sai hyvin peiteltyä. Mutta silloisessa työpaikassa kerroin myös jo nt-ultran jälkeen.

Nyt olen eri paikassa ja pomo on vanha, kiukkunen akka, joten kertominen jännittää ihan suunnattomasti :nailbiting: :hilarious: Kai siihen pitää asennoitua vaan, että ennemmin tai myöhemmin se on kerrottava.
 
Mun töissä ne vanhat kiukkuset akat ovat olleet innokkaampien onnittelijoiden joukossa. :D Yllätyin siis viime raskaudessa siitä.
Onhan se lapsen saanti iloinen asia, ehkä kiukkuset akatkin herkistyy :p
 
Takaisin
Top