Raskaudesta kertominen

Me ollaan kerrottu molempien vanhemmille ja sit töissä oon kertonu ku en saa kaikkia aineita enään käsitellä :P ja kavereille jotka on asiasta jo tienny :) muut sukulaiset saavat odottaa ekan ultran jälkeen :D
 
Me ei olla kerrottu vielä kun parille mun ystävälle, tai siis mä oon kertonut. :) Halutaan salata asia ainakin vielä viikon verran, että saadaan vietettyä veljen häät alta pois ensin. Haluisin malttaa sen aikaa, että ehdittäis käydä varhaisultrassa, jotta näkisi kaiken olevan hyvin. Mutta katsotaan nyt maltetaanko sinne saakka. :D Viimeksikin mun vanhemmilla molemmilla tuli tippa linssiin, kun esikoisesta kerroin, veikkaan saman reaktion olevan edessä jälleen. :)
 
Me kerrottiin viimeksi heti kaikille lähimmille ja varhaisraskauden uä:n jälkeen muillekin ja siis myös töihin kerroin. Tällä kertaa on niin paljon epävarmempi olo, että odotellaan nyt sinne varhaisultraan ennen kun kerrotaan yhtään kellekään ja sitten varmaa 12 viikon ultran jälkeen kerrotaan laajemmalle joukolle ja töihin.
 
Mä kerroin heti plussapäivänä yhdelle parhaista ystävistäni, kun sitä osas jo kysyäkin. Samoin yksi netistä tutuksi tullut laihdutustuttuni sai ikäänkuin vahingossa tietää jo muutama viikko sitten kun en voinutkaan osallistua kuntotesteihin ja nyt sitten varmistin hälle ettei testiä tehdä toivottavasti vielä vuoteen... Nyt viikonloppuna olen lähdössä kahden ystäväni kanssa risteilylle, ja olenkin pohtinut että miten reissun hoidan. Kävin mielessäni läpi kaikki juomisen esittämiset ja lääkekuurit, mutta päätin että taidan tytöille perjantaina lähtiessä tämän kuitenkin paljastaa, uskon että tulee kaikille mukavampaa näin.. :) siskoni myös tietää yrityksistä ja esikoisen raskaudessa kerroinkin jo aika alkuviikoilla joten varmaan tulee nytkin tietämään. Isovanhemmille ja muuten läheisimmille taidamme kertoa sitten vasta ultrailujen jälkeen. (Ja tarkotus olisi siis yrittää pystyä odottamaan np-ultraan..)
 
Me ollaan perinteisesti kerrottu np-ultran jälkeen lähisukulaisille ja läheisimmille ystäville.  Isovanhemmille on teetetty ultrakuvasta postikortti ja lähetetty postitse.
 
me ei olla kerrottu kenellekkään. kerrotaan sit ekan neuvolan taikka ultran jälkeen :)
Viime raskaudesta kerrottiin monelle ja sit tuli kesken, niin kauhee homma kerto että ei meille tuukkaan vauvaa.. niin nyt sit ootellaan vähä aikaa että ollaaan vähä varmemmalla pohojalla :)
 
Mun mieheni ei halua kertoa kellekaan ennenkuin 12 vk jalkeen, vaikkei viela taida ymmartaa miten vaikea taa on pitaa salassa siihen asti...Meilla on takana yritysta vasta 4 kk (km 2 kk sitten rv 5), joten olen itsekin tosi varovaisella mielella. Ois ihana kertoa aidille ja siskolle ainakin mutta jos meneekin huonosti niin sitten niitakin sattuu. Varmaan kerron vaan parhaalle ystavalle joka tietaa tuosta km:stakin, miehen kanssa ei kuitenkaan voi jauhaa pahoinvoinnista jne mista tekee mieli jollekin raportoida! Muut saa tietaa ultran jalkeen. Ihana kun voi taalla anonyymisti iloita :)
 
Hyville ystäville olen jo kertonut ja äitille ja siskolle. Puolison vanhemmille kerromme huomenna mikä muuten jännittää tosi paljon! olisin halunnut kertoa vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen mutta en malttanut odottaa :))
 
Mä olin jo esikoista odottaessa aika varovainen kertomaan. No nyt tätä toista yrittäessä on ollut jo pari keskenmenoa, joten aika varovaisesti nytkin edetään. Ekan kohdalla isovanhemmille kerrottiin varhaisultran (8+0) kohdalla kuvan kanssa ja nyt aiotaan tehdä samoin. Kahdelle parhaimmaille kaverilleni olen kertonut. Heille on helppo kertoa, jos jotain ongelmia tulisi.

Mulla oli esikoisesta oikein todella paha ja pitkä raskauspahoinvointi. Onneksi silloin en ollut töissä. Nyt jännittää, että jos tulee uudestaan yhtä hirveä pahoinvointi, asia paljastuu työpaikalla vääjäämättä. Se on kuitenkin vähän niinkuin viimeinen paikka, jossa haluaisin varhaisessa vaiheessa raskaudestani kaikille kuulutella. Jännittää...
 
Mä oon kertonu muutamalle lähimmälle kaverille jo.. Meillä on tulossa yks tyttöjen risteily marraskuun alussa ja siellä tulee oltua juomatta, niin aiheuttais melko paljon ihmetystä muissa. Aattelin sitten, että kerron jo tällee vähän etukäteen, että osaavat varautua :D

Isovanhemmille ollaan aateltu kertoa jossain vaiheessa silleen, että tilataan neidille paita, missä lukee edessä "pikkusisko" ja takana sitten "isosisko".. varmaankin joskus ekan ultran jälkeen. 
 
Meilläki kun noita km:iä takana ni ootellaan rauhassa. Puolison äiti arvasi mun käytöksestä (vähentynyt tupakointi eikä saunakaljaa) ja sit soitti mulle kylailyn jälkeen ja kysy. Hän sitten ehti kertoa omille vanhemmille ja appivanhemmille. Tän puhelun sit kuuli puolison isä :D no sit tietää yksi mun kaveri töissä ja yks koulussa. Puolison paras ystävä tietää. Kauhee liuta ihmisiä vaikkei kenenkään pitänyt saada tietää ennen np ultraa :D
 
Me ei olla vielä kerrottu kenellekään, mikä on välillä tuntunut aika vaikealtakin. Kun esimerkiksi joutuu jatkuvasti kieltäytymään viinilasillisista ja saunakaljoista niin varmasti joku pian jo arvaakin, että mitä on meneillään.
Olen menossa neuvolaan 17.10. ja päätettiin miehen kanssa, että ainakin siihen asti odotetaan kertomista ja sen jälkeen sitten voi kertoa vanhemmille ja sisaruksille ym. kun tavataan. Ollaan menossa mieheni ja parin kaverin kanssa Unkariin marraskuussa ja mietittiin, että ehkä olisi ihan reilua kertoa myös heille ennen matkaa, ettei sitten tarvitse ihmetellä jos ei esim. baarien kiertely niin innosta:D
Etenkin haluaisin kertoa vauvasta äidilleni, koska hänen kanssaan voisin puhua kaikesta raskauteen liittyvästä, synnytyksestä ja lasten hoidosta ja saada ehkä hyviä neuvoja tai esimerkiksi tietoa siitä minkälaiset oireet yms voivat olla normaaleja jne.. Mutta ehkäpä jaksan vielä hetken odottaa..:)
 
Meillä kyl tietää kummankin perheenjäsenet ja parhaimmat kaverit.. Siis sai tietää heti plussauksen jälkeen. Miten niin malttamattomia.. :D
 
Meillä tietää mun vanhemmat ja mun veli, joka itse kysyi kun kiinnitti huomiota, ettei nähnyt mun juovan omissa häissään reilu viikko sitten. Skarppi poika! :) Samoin muutama mun ystävä tietää, ei muut vielä. :) Nyt odotellaan sitten sinne np-ultraan, ennen kun aletaan kertoa.
 
Mä myönnän kuuluvani noihin malttamattomiin, meillä tietää jo vanhemmat sekä ystävät :) into on niin kova ettei malta olla kertomatta, onhan se km:n riski aina, mutta mul on jotenkin niin hyvä fiilis etten pysty vaikenemaan.. :) mikäli käy huonosti niin jokatapauksessa nämä samat ihmiset siitä kuulisivat..
 
Meillä tietää meidän molempien äidit ja muutama mun kaveri. Viimeks kerrottiin  sit muille läheisille rv 9+2 ultran jälkeen. Varmaan nyttekkin kerrotaan sitten jos kaikki on kunnossa nyt viimenen päivä kun on se ensimmäinen lääkärineuvola ja ultra.
 
Ma niin haluaisin kertoa mun aidille! Tuntuu et sen kanssa just ois ihana paasta juttelemaan kaikesta :)

Ajattelin kertoa vanhemmilleni tuossa rv 10 paikkeilla, koska silloin ois sattuvasti isanpaiva, niin teetan sellasen kortin isalleni jossa lukee etta tulevalle ukille... Miehen isapuolella on synttarit samana paivana niin nekin saisivat kortin sina viikonloppuna. Olisin niin halunnut kertoa omille vanhemmilleni kasvotusten mutta kun asun ulkomailla niin se ei oikein onnistu, enka nyt halua jouluunkaan asti odottaa.

Huomenna tulee 6+0 tayteen, ja viikonloppuna olen lahdossa tyttojen kanssa viikonlopuksi reissuun... en haluaisi viela kertoa (ei niita parhaita kavereita, mutta vanhoja hyvia kurssikavereita kuitenkin), mutta pakko se kai on, koska ihan varmasti arvaavat. Yksi heista tietaa km:stakin niin varmaan osaavat odottaa. Toisaalta kiva paasta asiasta iloitsemaan :)
 
No ei me varsinaisesti keritty kertomaan, kun molempien porukat arvasivat (näkivät pyöristyneen vatsani), että heistä on tulossa isovanhempia, asutaan kihlatun (lapsen isän) kanssa eri paikkakunnilla, joten ei nähdä kauhean usein.

Kavereille ja töihin ollaan ilmoitettu, koska itse työskentelen paljon hevosten kanssa ja omistan 2 heppaa ja 3 koiraa (bichon frisé narttu Wilma, pomeranian narttu Usvaniityn Hippula "Hippu" ja kultainennoutaja narttu Liisalan Lisbeht "Lissu")
Lissu jotenkin vaistosi, että olen raskaana, vaikken itse edes tiennyt silloin olevani... Vauva oli haluttu ja positiivinen raskaustesti oli avokille positiivinen järkytys, kun hän asuu eri paikkakunnalla, kuin minä...

Mitenkä teillä joilla on koira tai joku muu lemmikki on reagoinut raskauteesi?
 
Meillä tietää molempien vanhemmat. Hauskinta tässä on se että mun vanhemmat ja 10v pikkuveljet on etelässä lomamatkalla. Perjantaina ku plussa pärähti tauluun nii oli pakko äitille laittaa viestiä että näin on käyny.. aluks sovittiin että iskälle kerrotaan sit kasvotusten ku palaavat kotiin, samoin pikkuveljille.. tänään kuitenkin tuli viestiä äitiltä että ei ollu osannu suutaan pitää kiinni ja oli isällekkin kertonu ja hyvin ilosia siellä oltiin :) äiti oli jo markkinoilla katellu kaikkee ihanaa pienelle, yllättäen meni ihan sekasin kun ekaa kertaa mummoksi tulossa !

Poikaystävä kävi kertomassa eilen vanhemmilleen ja sisaruksilleen ja siellä tosiaan oli ihan ilon kyyneleiden kanssa uutinen otettu vastaan.

Myös mun yks hyvä ystävä tietää. Jännä nähä mihin asti osaa pitää suunsa muille kiinnin. Tai millon ystävät arvaa kun ollaan kuitenkin tähän asti vietetty melko vauhdikasta elämää ja nyt kun viikonloppusin ei enää tuu esim. baareissa käytyä. Jännää jännää :)
 
Takaisin
Top