Raskaana 40v. molemmin puolin

Puolivälissä menmään jo :) Itselläni ei ole aiempia raskauksia joten ei ole mihin verrata, mutta toistaiseksi raskaus on ihan hyvä kokemus. Toki liikuntaharrastukset on joutunut jättämään, kun kipuja on suht herkästi ja paino nousi siksi nopeaan mutta sen kanssa voi elää kun lopputulos on mieluinen :). Väsymys oli se pahin vaiva mutta nyt se on helpottanut sen verran että pystyn käymään töissä. Synnytys ei pelota kun olen saanut synnytyssairaalassa niin superia hoitoa että luotan saavani apua tosi paikan tullen. Myös miehen kyky tukea mua raskauden aikana on ylittänyt kaikki odotukseni, hänestä on tullut todella huomioiva ja auttavainen puoli päässyt esille kun olen ollut pakotettu pyytämään apua nyt.

Tosi kurjia kokemuksia sulla OldMama. Synnytystraumoista johtuen varmasti olisi perusteltua pyytää sektiota. Varmasti asia otetaan vakavasti tuolla synnytyshistorialla.
 
Onnea kaikille uusille plussaajille ja Hellulle erityisonnittelut kaksosista. :Heartred
Kokeilen tässä päivittää listoja jollekin mallille, yleensä vauva hälyttää heti kun yrittää tehdä jotain "tärkeää", kuten roikkua tietokoneella :D
 
Synnyttäneet:
jensan / 28.1 / 51cm 3270g/ tyttö / TAYS / alateitse/ 1.
Lambi/ 11.2 / 52cm 4120g/ poika / VKS / alateitse/ 6.
Pioni77 / 24.2 / 50 cm 3350g / tyttö/ OAS/ alateitse/ 1.

Odottajat:

L82day / helmi ? / 42
Pioni77 / 2.3 / 40 / OAS / 1.
Taimi 77 / 27.4. / 39 / K-SKS / 1.
Mama40 / 5.5 / 41 / KOS / 3.
OldMama / 1.6 / 40
Adele40+ / 14.6. / 45 / OAS / 6.
Verde / 30.6. / 39 / KOS / 3.
Mohana / 41
Dolcetti / 27.7. / 40
Pyrstötiainen / 31.7. / 38 / TAYS / 1.
Kirsiliini77 / 15.8. / 39 / 4.
Syysminttu / 2.9. / 38 / 1.
Hellu:Heartred /38/
mimmy / 39 / 4.
mamitzu-75 / marraskuu / 41 / 7
 
Oma synnytys oli ihan hyvä kokemus vaikka kivulias tietenkin. :D Supistukset alkoi yöllä puoli kahdentoista aikaan ja puoli kolmen jälkeen lähdettiin sairaalaan. 40 minuutin ajomatka meni onneksi ihan hyvin vaikka supistuskipu iski 2-3 minuutin välein. Onneksi kesto oli vain puoli minuuttia. Sairaalassa todettiin että 4cm olin auki ja heti laitettiin antibioottitippa, streptokokki kun oli yhdellä plussalla. Lääkkeen jälkeen suihkuun joka auttoikin suppareihin. Meinasin kuitenkin koko ajan nukahtaa supistuksien välillä ja pyysin epiduraalin, jotta saisin vähän nukkua. Sinänsä supistukset olivat ihan siedettäviä.

Vauvalle piti vielä laittaa pinniä päähän sydänäänten kuuluvuuden takia, minä sain oksitosiinia suoneen ja mitähän muuta ohjelmaa siinä oli ennen kuin pääsin hetkeksi nukahtamaan. Sitten heräsin taas kipuihin, alkoi jo olla tarve ponnistaa. Sain epiduraalia lisää mutta ei siitä oikein ollut enää apua, ainakin kipu oli koko ajan kova loppuun saakka. Ja todellakin tunsin sen ponnistamisen tarpeen. Ponnistusvaihe kesti n. 50 min, viimeisen pätkän olin synnytysjakkaralla, n. 15-20 min kun vauva tuli ulos. Parit repeämät siinä tuli ja tuntui kyllä etten saa vauvaa puskettua millään ulos mutta kyllä se ihmeellinen voima jostain löytyi. Ajattelin siinä istuessani vauva sylissä, etten kyllä ikinä enää toista tee ja että miten ihmiset kestää tämän kaiken. Minä kyllä itkin koko sen ponnistuksen ajan kun kirveli ja sattui niin kamalasti. :D Äkkiä ne kivut kuitenkin muuttuu omassa mielessä niin, että se kipu on varmasti kaikilla jonkinlainen ja äkkiä se kuitenkin on ohi. Repeämätkin paranee aikanaan ja toisen synnytyksenhän pitäisi olla helpomman ja nopeamman kuin ensimmäisen. Nopeahan tämäkin synnytys sinänsä oli, n. 12h kaikkineen.

Vauva on terve ja täydellinen, ihana pieni prinsessa. :Heartred
 
Pioni77 sanoi:
Oma synnytys oli ihan hyvä kokemus vaikka kivulias tietenkin. :D Supistukset alkoi yöllä puoli kahdentoista aikaan ja puoli kolmen jälkeen lähdettiin sairaalaan. 40 minuutin ajomatka meni onneksi ihan hyvin vaikka supistuskipu iski 2-3 minuutin välein. Onneksi kesto oli vain puoli minuuttia. Sairaalassa todettiin että 4cm olin auki ja heti laitettiin antibioottitippa, streptokokki kun oli yhdellä plussalla. Lääkkeen jälkeen suihkuun joka auttoikin suppareihin. Meinasin kuitenkin koko ajan nukahtaa supistuksien välillä ja pyysin epiduraalin, jotta saisin vähän nukkua. Sinänsä supistukset olivat ihan siedettäviä.

Vauvalle piti vielä laittaa pinniä päähän sydänäänten kuuluvuuden takia, minä sain oksitosiinia suoneen ja mitähän muuta ohjelmaa siinä oli ennen kuin pääsin hetkeksi nukahtamaan. Sitten heräsin taas kipuihin, alkoi jo olla tarve ponnistaa. Sain epiduraalia lisää mutta ei siitä oikein ollut enää apua, ainakin kipu oli koko ajan kova loppuun saakka. Ja todellakin tunsin sen ponnistamisen tarpeen. Ponnistusvaihe kesti n. 50 min, viimeisen pätkän olin synnytysjakkaralla, n. 15-20 min kun vauva tuli ulos. Parit repeämät siinä tuli ja tuntui kyllä etten saa vauvaa puskettua millään ulos mutta kyllä se ihmeellinen voima jostain löytyi. Ajattelin siinä istuessani vauva sylissä, etten kyllä ikinä enää toista tee ja että miten ihmiset kestää tämän kaiken. Minä kyllä itkin koko sen ponnistuksen ajan kun kirveli ja sattui niin kamalasti. :D Äkkiä ne kivut kuitenkin muuttuu omassa mielessä niin, että se kipu on varmasti kaikilla jonkinlainen ja äkkiä se kuitenkin on ohi. Repeämätkin paranee aikanaan ja toisen synnytyksenhän pitäisi olla helpomman ja nopeamman kuin ensimmäisen. Nopeahan tämäkin synnytys sinänsä oli, n. 12h kaikkineen.

Vauva on terve ja täydellinen, ihana pieni prinsessa. :Heartred
Click to expand...

Voi sua Pioni! Kyllä me naiset ollaan urheita. Jos miesten pitäisi synnyttää, olis ihmiskunta jo sukupuutossa. :wink Mutta vakavasti: mua alkoi itkettää tuo sun synnytyskertomus. On se synnyttäminen vaan niin kamalaa. Ihan hirveää. En tiedä mitään yhtä kamalaa asiaa.. :sad001 Jotenkin näköjään ajatus on alkanut pyöriä siinä, vaikka en haluaisi. Minua on leikattu monta kertaa, ja vaikka leikkauksien jälkeen olen ollut todella kipeä, niin en koskaan niin kipeä kuin synnytyksistä. Täytyy toivoa, että saisin sen sektion. Mutta jotenkin en jaksa uskoa tässä maassa, jossa ollaan kovasti sektiokielteisiä. Se kyllä harmittaa. :sad001
 
Mulla on oikeasti todella raskas elämä, menemättä tässä nyt sen tarkemmin siihen. Mutta siitä johtuen voimia työssäkäyntiin ei tahdo olla. Miten te pidemmälle ehtineet jaksatte töissä? Mistä saatte voimaa? Kun mulle jokainen päivä on ponnistus jaksaa aamusta iltaan, unelmoin vain nukkumisesta (joka sekään ei sitten kovin hyvin suju - valvon paljon ja ravaan vessassa). Kovan väsymyksen, anemian ja sokeripulmien lisäksi on alkanut supistella varsin tiuhaan. Ja vihloa alavatsasta tosi kipeästi. Veikkaan liitoskipuja. Mulla on kova kynnys mennä minnekään päivystykseen tai soittaa edes neuvolaan, en tykkää ajatuksesta, että soitan tai menen ns. turhaan.

Mutta lähinnä siis: mistä saatte voimaa? Vinkkejä kaivataan.. :) Itsellä on kai mielialakin pakkasella, myönnän. Mutta jostakin pitäisi saada sitä iloa, tai edes pientä helpotusta rankkaan elämään.

Se on kivaa, että aurinko paistaa tänään. :)
 
Oldmama, mulla oli matalapainetta mielessä alku-ja keskitaskaudessa, mutta nyt vähän valoisampi mieli niin yleisesti.
Nuoremman pojan kanssa on tässä talven mittaan ollut vähän haasteita ja se todella vetää mielen maahan. Toivotaan että päästään yli tästä suvantovaiheesta. Mietittiin just tänään pojan isän kanssa että reagoikohan se tähän tulevaan muutokseen ottamalla etäisyyttä äidistä.. tuntuu ihan kamalalta kun poika yhtäkkiä haluaa olla vaan isän kanssa [emoji20] en ole tarkoituksella mitenkään kauheasti puhunut vauvasta, mutta kyllähän 14-v osaa jo itsekin asioita miettiä. Olen kyllä ollut aika ankara sille koulunkäynnin suhteen koko syksyn ja isän luona taas pääsee vähän helpommalla niin että syy voi olla siinäkin ainakin osittain.

Kaikkea mieltä mataloittavaahan sitä aina elämässä on mutta pitäisi aina itselleen muistutella niitä hyvin olevia asioita [emoji4]
Niinkuin esimerkiksi nyt 17-veen lähettämä ison pojan sydänviesti "kaikki hyvin" vanhojen risteilyltä [emoji7]
 
Ja vielä, mulla mielialaan vaikuttaa ihan uskomattoman paljon uni, liikunta ja terveellinen ruoka. Jos joku näistä on vähissä tai huonolla tolalla niin synkkä on olo [emoji23]
 
OldMama, mulla itsellä jäi hyvä mieli synnytyksestä. Puhu neuvolassa ja vaadi pääsyä pelkopolille, kyllähän niiden on otettava vakavasti sun pelot.

Itelläkin oli raskausaikana myös mieli välillä maassa. Koetin ottaa omaa aikaa muulta perheeltä, kävin yksin uimassa, luin tai tein jotain muita omia juttuja. Paljon unta ja hyvää ruokaa, ja nyt kun pääsee lenkille kevätaurinkoon niin voiko parempaa olla! Meillä on tosin tällä hetkellä kaikki nämä vähissä :)

Muoks. Mä sain keskusteluapua perheneuvolasta ja olisin päässyt varmaan psyk. hoitajalle tai lääkärillekin tarvittaessa. Sairaslomaa kannattaa ottaa nyt herkästi eikä yrittää jaksaa kaikin voimin.
 
Muokattu viimeksi:
OldMama, hakeudu ihmeessä sinne pelkopolille. Kun sulla on kokemusta synnytyksistä, niin tiedät tasan tarkkaan mistä puhut. Näin ollen haluasi sektioon ei voida ohittaa!!!! Kun synnytyksen pitkittyessä ja kipujen uuvuttamana pyysin synnytyssaliin siirtyessään sektiota, mulle sanottiin, että ei tällai sektiota tehdä. Pitää olla käynnit pelkopolilla ja sen jälkeen tultu tulokseen sektiosta, jotta sellainen tehdään.
Mulla oli todellinen synnytyspelko, on ollut aina, mutta ajattelin, että alatiesynnytys on lapsen parasta ajatellen järkevämpi vaihtoehto. Enkä muutenkaan usko mihinkään jutusteluihin ja puhumiseen, niin en tullut pelkopolille koskaan menneeksi. Nyt tiedän paremmin; jos saamme toisen lapsen, menen varmasti pelkopolille ja vaadin sektiota!
 
Heissan! Mitäs täällä kaikille kuuluu?
Täällä mennään viikolla 33+2 ja enää reilu viikko töitä ennen äitiysloman alkua [emoji4]

Kysymys - oletteko huomanneet selkeästi vatsan laskeutumisen?
Mä kävin eilen pitkällä kävelylenkillä (en tiedä oliko sillä vaikutusta) jonka jälkeen poikani sanoi että äiti, miten toi sun maha?? Huomasin vasta silloin itsekin, että maha on tosiaan ihan huomattavasti alempana kuin vielä aamulla. Aiemmin se alkoi rintojen alta, mutta nyt on 5, jopa 10 senttiä alempana [emoji15]
Tuntuu kyllä alavatsalla että painopiste muuttui ja paineen tulee eri tavalla, mutta onkohan normaalia että laskeuma on noin raju..?
 
Hei odottajat! Täällä on ollut pitkään niin hiljaista! Olisi kiva lukea kuulumisiani ja raskauden edistymisestä. Taimi, sinulla alkaa laskettu aika jo lähestyä, tosin melkein kuukausi vielä matkaa, mutta jos vauva päättää tulla vaikkapa laskettua aikaa aiemmin, niin synnytykseen ei aikaa välttämättä ole kovinkaan pitkästi. Vai joko olosi on niin raskas, että toivoisit synnytyksen jo pian alkavan?
Meidän pikkuinen, Annu nimeltään, on jo kovasti seurusteleva, hymyilevä, jäntevä. Hän yrittää koko ajan nousta pystyyn, esim. sitteristä, turvakaukalosta, sylissä makuuasennosta, jne.
Annulla on temperamenttia, ja hän on kova ilmaisemaan tahtonsa. Niinpä häntä pitää kaiken aikaa KANTAA sylissä. Päivisin hä,ei nuku kuin sylissä. Joskus jos käy tuuri, hän saattaa nukkua vaunuissa, ja silloin nukutaankin kunnon unet. Mutta Annu on sellainen, että kun lähdetään vaunulenkille, hän huutaa aivan raivona vaunuissa niin kauan, että nostan hänet syliini. Kun hän sitten nukahtaa syliin, saattaa hän hyvinkin jatkaa unia vaunuissa sen jälkeen....joten haastavaa tämä on. Eilen, kun laitoin Annun vatsalleen lattialle, hän alkoi liikuttaa jalkojaan....tarve päästä eteenpäin on jo valtava. Joten eipä liene ihan kauheen kaukana se, että jonkinlaista etenemistä alkaa tapahtua. Ikää meidän pikkuisella on nyt 2kk ja viikko päälle, eli reilut 9vkoa.
 
Moikka, on päässyt hetki vierähtämään viimeisimmästä kirjoituksesta.

Mulla alkaa perjantaina vika kolmannes, nyt viikkoja 27+5. Nopeasti on viikot vierineet! Käytiin reilu viikko sitten ultrassa yksityisellä, ja kaikki oli hienosti. Tytön painoarvio oli jo vähän päälle kilon. Perätilassa majaili silloin ja potkujen perusteella myös tällä hetkellä...

Mahatautia on ollut perheessä viime ja tällä viikolla, mutta itse olen toistaiseksi säästynyt... Muutenkin vointi on ollut yllättävän hyvä. Käynnit OMT-fyssarilla sai kankun jumituksen helpottamaan, ja olen pystynyt hyvin käymään kävelylenkeillä lähes päivittäin. Raskausdiabetesdiagnoosin sain jokunen viikko sitten, mutta sokeriarvot on pysyneet tätä aamua lukuun ottamatta kurissa. Tänään oli paastoarvo vähän koholla, vaikka eilinen ruokailu oli aika normisettiä. Ainoa mikä poikkesi normaalista, oli että söin yhden banaanin pahimpaan nälkään iltapäivällä. Ehkä se sitten nosti sokereita sen verran vielä tänä aamuna, että paastoarvo ei pysynyt normirajoissa? Tai sitten mulla on mahatauti lievänä versiona ja se vaikuttaa. Maha on ollut vähän kipeä ja eilen illalla oli vähän huono olokin ja varauduin jo oksuralliin yön aikana. Ei onneksi tullut rallia kuitenkaan.

Hyviä vointeja kaikille ja kivoja äitiyslomapäiviä mama40 ja muut jo äippälomalle päässeet! Mulla on edessä vielä vajaat 7 viikkoa töitä.
 
Heissan täältäkin!

Äippälomalla juu ollaan jo, onneksi! [emoji4]
Olin muka täynnä energiaa loppuun saakka töissä, mutta viikonloppuna ennen viimeistä työpäivää piti käydä Naistenklinikalla tarkistuttamassa verensekaisen vuodon syy, ja lääkäri totesi että kohdunkaulaa 1,5 senttiä jäljellä eikä mitään asiaa enää töihin viimeiseksi reissupäiväksi.

Olen nyt sitten koittanut ottaa hissukseen, hieman haastavaa kyllä koska muutto olisi ensi viikolla ja mammalomalle jäädessä meillä oli valmiina kaksi vauvanvaatetta ja yhdet työkaverilta saadut villasukat [emoji23]

Nyt on vauvan tavarat suurin piirtein kasassa ja muuttolaatikot tulee tänään [emoji4]

Eilen kontrollissa nkl:lla, ja kohdunkaulaa jäljellä sentti. Lääkärit ovat kuitenkin sanoneet, että pikkuinen on kasvunsa suhteen ihan keskikäyrillä eli eivät enää jarruttele jos on tullakseen. Painoarvio oli eilen 2,5 kg.
Kaikki ylimääräinen on kyllä jäänyt ja liikkuminen pitää suunnitella siten että fyysistä rasitusta tulee mahdollisimman vähän.

Aurinkoista päivää ja hyviä vointeja kaikille! [emoji4]
 
jensan sanoi:
Hei odottajat! Täällä on ollut pitkään niin hiljaista! Olisi kiva lukea kuulumisiani ja raskauden edistymisestä. Taimi, sinulla alkaa laskettu aika jo lähestyä, tosin melkein kuukausi vielä matkaa, mutta jos vauva päättää tulla vaikkapa laskettua aikaa aiemmin, niin synnytykseen ei aikaa välttämättä ole kovinkaan pitkästi. Vai joko olosi on niin raskas, että toivoisit synnytyksen jo pian alkavan?
Meidän pikkuinen, Annu nimeltään, on jo kovasti seurusteleva, hymyilevä, jäntevä. Hän yrittää koko ajan nousta pystyyn, esim. sitteristä, turvakaukalosta, sylissä makuuasennosta, jne.
Annulla on temperamenttia, ja hän on kova ilmaisemaan tahtonsa. Niinpä häntä pitää kaiken aikaa KANTAA sylissä. Päivisin hä,ei nuku kuin sylissä. Joskus jos käy tuuri, hän saattaa nukkua vaunuissa, ja silloin nukutaankin kunnon unet. Mutta Annu on sellainen, että kun lähdetään vaunulenkille, hän huutaa aivan raivona vaunuissa niin kauan, että nostan hänet syliini. Kun hän sitten nukahtaa syliin, saattaa hän hyvinkin jatkaa unia vaunuissa sen jälkeen....joten haastavaa tämä on. Eilen, kun laitoin Annun vatsalleen lattialle, hän alkoi liikuttaa jalkojaan....tarve päästä eteenpäin on jo valtava. Joten eipä liene ihan kauheen kaukana se, että jonkinlaista etenemistä alkaa tapahtua. Ikää meidän pikkuisella on nyt 2kk ja viikko päälle, eli reilut 9vkoa.
Click to expand...

Meillä on sama juttu, useimmiten vauva suostuu nukkumaan vain sylissä, huoh... Tänään on nukkunut pätkiä kopassaan kunhan ensin saa kunnon unet sylissä. Vaunuissa ja turvaistuimessa nukkuu onneksi ihan hyvin, huutaa pukiessa mutta rauhoittuu kun saadaan viimeinenkin vetskari kiinni. Isi on tämän viikon taas lomalla, helpottaa huomattavasti kun on apukädet lähes koko ajan. Ensi viikolla iskäkin on taas töissä joten kantoliina lähtee vakavasti kokeiluun. Onneksi on lyhyitä viikkoja nuo seuraavat.

Vaateongelmia meinaa olla. Raskaushousut ei enää pysy jalassa mutta vanhoista farkuista menee vain muutamat. Vyö hukassa. Nuo vanhat housut ovat ovat sinänsä ihan ok mutta matalavyötäröisiä ja löysä nahka roikkuu vyötärön päällä. Pitäisi kai hommata korkeavyötäröiset farkut jonne saisi mahan kuristettua piiloon. :) Raskausvaatteet jää jemmaan, jos niitä vielä tarvitaan... :joyful:
 
Hei vaan täältäkin! Pitkästä aikaa kirjoittelen ja äippälomalla olen nyt kolmatta viikkoa. :happy: Olen voinut koko raskauden ajan varsin hyvin, mutta viikko sitten mulle ilmestyi sitten peräpukamat, joka on varsin viheliäinen vaiva. Oletteko kokeneet samaa? Alkujärkytyksen jälkeen ei se ole kuitenkaan muuta menoa vielä haitannut ja uskon/toivon, että viimeistään synnytyksen jälkeen se katoaa itsestään. Päivät menevät kotona puuhaillessa lastenhuoneen kanssa, olen käynyt elokuvissa, järjestellyt tavaroita, yms... vielä ei ole pitkästymisen tunnetta tullut ja vauvallakaan ei tunnu olevan vielä mitään kiirettä maailmaan. Oletan siis, että tässä menee vielä viikkoja synnytykseen, mutta saapa nähdä...

Onnea hurjan paljon jo teille synnyttäneille, joilla on jo pikkunyytit sylissänne!
 
Kiitos Taimi77. :)

Kyllä vaan, peräpukama on mullakin ja roikkuu mukana. En ole muistanut siitä missään lääkärissäkään mainita mitään mutta ei tuo vielä vaivaakaan. Yritän muistaa kysyä asiasta jälkitarkastuksessa vaikka sen terkka tekeekin mutta eiköhän sekin jotain osaa sanoa.

Ihanaa aikaa se äitiysloma ennen vauvaa, viimeiset hetket itsekseen kun saa rauhassa tehdä mitä haluaa. :) Nauttikaa!! Vauvankin kanssa on ihanaa mutta myös raskasta kun koettaa miettiä kuinka pääsen vessaan, syömään tai suihkuun... Sitteri on hyvä apu näihin hetkiin. Onneksi on poikapuoli joka rakastaa pientä siskoaan suuresti ja katsoo perään tarvittaessa. Isi auttaa enemmän kuin tarpeeksi kotona ollessaan ja mummu ja pappakin asuvat lähellä. Heitä en vielä ole isommasti vaivannut koska anoppi yrittää sitten tehdä kaiken mahdollisen ja mulla alkaa palaa käämit. :D Mutta helpottaa tieto että ovat lähellä.

Ihana kun on kevät ja pääsee ulkoilemaan. :)
 
Juu, Taimi, peräpukamat tulivat mullakin riesaksi raskauden viime viikkoina:mad: olivat kivuliaat ja kamalat! Synnytyksen jälkeen pukamat edelleenkin olivat, mutta nyt enää viikkoihin ein ole ainakaan niitä.enää tuntenut.:)
 
Kiitos Pioni ja Jensan kommenteistanne!

Kyllä yritän nauttia tästä ajasta ennen vauvaa, mutta huomaan, että olen myös aika väsynyt, eikä jaksaminen oikein riitä kaikkeen siihen, mitä vielä töissä ollessani suunnittelin tekeväni. No, teen sen mitä kerkiän.:)

Auts, enpä arvannutkaan että peräpukamat voi olla näin yleinen vaiva, todellinen "pain in the ass". :wink Olen käyttänyt apteekista saatavaa voidetta kipuihin, mutta sen enempää ei tässä vaiheessa kannata tehdä, kun synnytyksessä tämä voi vielä pahentua. Kannattaa Pioni ottaa asia terkan kanssa puheeksi, siihenkin vaivaan on kuitenkin käsittääkseni erilaisia ratkaisuja olemassa.
 
Taimi77, paras pukamarasva, ainakin minusta, oli/on Hädesalva. Se viilensi pukamia niin mukavasti, että kipu helpotti ihan tosissaan. Ja sai jopa minut unohtamaan pukamat...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top