Raha-asiat ja lapsettomuus

N

november-rain

Satasella mukana keskusteluissa
Ajattelin uuden keskustelun aloittaa tälläsestä vaikeasta asiasta. Tää on kuitenkin raadollinen seikka joka vaikuttaa varmasti kaikkiin hoidoissa oleviin tavalla tai toisella.

Taustaa sen verran, että tässä mietitään asunnon vaihtoa ja sen rahoittamista. Toisaalta takana kaksi hyvin epäonnistunutta julkisen puolen ivf kierrosta ja lähiviikkoina konsultaatiokäynti yksityisellä. Alkaa pikkuhiljaa olla pakko miettiä yksityisen puolen hoitojen hintoja ja niiden rahoittamista. Tulevaisuudessa mahdollisesti joutuu myös lahjasoluja tai adoptiota pohtimaan. Eli raha-asiat on hyvinkin paljon nyt mielessä.

Pohditaan ja pohdituttaa se kuinka paljon halutaan laittaa elämä tämänkin asian suhteen holdille lapsettomuuden takia.

Miten olette siis rahoittaneet hoidot, erit kalliimmat yksityisen puolen kierrokset, omilla soluilla tai mahd lahjasoluilla? Lainalla? Säästöillä? Suoraan palkasta?

Oletteko minkälaisia uhrauksia muussa elämässä kokeneet tai joutuneet tekemään jotta hoidot mahdollistuisivat? Miten olette ne käsitelleet?

Onko lopputulema lopulta ollut kaiken rahan arvoista? Ehkä koskee lähinnä jos hoidot ei tuotakaan lopulta tulosta, mutta toki kiinnostaa kuulla ajatuksia myös heiltä jotka ovat tälleen karusti ilmaistuna maksaneet lapsestaan kalliin hinnan ja mahd lyhentävät lainaa vielä seuraavat 10 vuotta.
 
Säästöillä ja suoraan palkasta. Tällä hetkellä takana 2,5 ivf-hoitoa yksityisellä (1 kokonainen, yhdessä ei päästy siirtoon asti, viimeinen keskeytettiin tuloksettomana ennen punktiovaihetta), ja luultavasti seuraavana vaiheena lahjamunasoluhoidot. Siellä yksi kierros ja mahdollinen alkiodiagnostiikka söisikin sitten kaiken finanssipuskurin.

Meillä ei ole lapsia, ja molempien tuloilla ollaan tähän mennessä pystytty onneksi hoitamaan sekä asuntolaina että hoidot ilman lisälainaa. Säästötilillä on tullut vierailtua, ja isoimmat matkat ja hankinnat on joko pausella (kylppäriremppa) tai vaihtuneet pienempiin vastaaviin (kaukomatkat viikonloppureissuihin). Peruskulutus on myös pienentynyt huomattavasti.

Elämä ei kuitenkaan ole pysähtynyt; me mennään hoito ja päivä kerrallaan, ja tiedostetaan koko ajan että tääkin on tilapäinen vaihe. Joko maksetaan itsemme kipeiksi lapsesta, tai sitten hoidot ei onnistu, ja rahat menee niin sanotusti lääketieteelle. Oltiin jo alussa sovittu ettei lähdetä vuosikausien hoitorumbaan, joten montaa kierrosta ei enää ole edessä.

Budjetointi ja yksityisen puolen maksuaikajärjestelyt on ollut hyödyllisiä asioita tässä projektissa - monella klinikalla on rahoitusoptio, josta saa jonkin verran korotonta maksuaikaa.
 
Silloin, kun käytiin läpi julkisen puolen hoitoja, olin työttömänä, joten suurin osa kuluista jäi miehen maksettavaksi. Hän maksoi valtaosan lääkkeistä ja hoitokuluista ja mä sit sen, mitä pystyin. Onneks on Suomessa tää lääkekatto...:happy: Nyt ollaan molemmat töissä, meillä on edullinen asunto eikä autoa lainkaan, joten taloudellinen tilanne sikäli paljon parempi. Tosin yksityisellä puolella on sitten yksityisen hinnatkin ja lisäksi viime kuukausina on ollut isoja menoja lemmikin eläinlääkärikuluista. Miehellä on jotain säästöjä, mut mä en vielä oo saanut säästöön pennin hyrrää. Tarkoitus olis nyt tässä tulevan kesän aikana saada säästöjä tulevaa hoitoa varten. Anoppi jeesaa onneksi myös kuluissa. :Heartred Oon kyllä aika vahvasti sitä mieltä, että jos tästä tulevasta luovutetuilla munasoluilla tehtävästä hoidostakaan ei lasta tule, niin sitten loppuu meidän yrittäminen. Ei pelkästään taloudellisista syistä, vaan myös oman jaksamisen vuoksi.

Oon kyllä sitä mieltä, että tää kaikki on tämän arvoista siinäkin tapauksessa, että hoidoista ei tule sitä omaa lasta. Välillä mietin, et tulevan lapsettomuushoidon rahalla sais melkeen maksettua käsirahan omistusasunnostakin, mutta en halua vanhana mummuna miettiä, et olisko sittenkin pitänyt vielä kokeilla. Mihinkään kymmenien tuhansien eurojen lainaan en kuitenkaan ole valmis. En halua myöskään olla vuosikymmenen velkavankeudessa hoitojen takia.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä meni 6 kierrosta IVF:ää, joista 3 lahjamunasoluilla. Omilla soluilla tehtäviin hoitoihin palkoista pystyttiin maksamaan, mutta lahjamunasolut on ihan pirun kalliita. Olimme hankkineet luotollisen käyttötilin, minkä avulla jopa noin 9.000€ kertalaskuista selvittiin. Luonnollisesti, säästöjä ei paljon kerry, kun hoidot vaan jatkuvat ja jatkuvat tuloksettomina.
Meillä hoidot nyt ohi. Viime vuonna yritettiin viimeisillä pakastealkioilla (turhaan) ja rahaa paloi kaikkineen vielä 4.000€.
En tiedä, mitä olisi tehty, jos emme olisi olleet hyväpalkkaisissa töissä. Onneksi uurastus ja kymmenien tuhansien eurojen panostus palkittiin ja saimme tytön. Luulen, että olisin jonkin verran katkera, jos olisimme jääneet kaksin ja tili on edelleen miinuksella.
Tsemppiä ja plussapuhallus!!
 
Säästöillä ja palkasta, lainaakin olisin ottanut, jos se sitä olisi vaatinut. Minulle lähes 40 vuotta elämää ilman lasta riitti, ja jos en lasta olisi saanut, en rahallakaan olisi mitään tehnyt, kun ei sitä hautaankaan voi viedä.
 
Säästöillä, palkasta ja luottokortille. Lainaan olisin myös valmis, jos tilanne niin vaatii. Miehellä parempi palkka ja enemmän säästöjäkin kuin mulla, mutta suurinpiirtein puoliksi ollaan tähän mennessä kulut maksettu.
 
Kiva kuulla kokemuksia. Musta vähän tuntuu että me ei oikein olla valmiita hirveästi elämästä joustamaan tän asian suhteen. Mitä se sitten tarkoittaakaan tai kertoo meistä, en tiedä... Halutaan edelleen ostaa isompi asunto, halutaan matkustella, halutaan käydä ulkona syömässä, halutaan harrastaa. Okei matkat on käytännössä suuntautuneet Euroopan sisälle, mutta silti n 2-3 kpl vuodessa on tullut tehtyä tähän mennessä.

Säästöjä mulla ei ainakaan ole juurikaan kertynyt, oon valmistunutkin vasta 3v sitten työelämään. Miehellä on enemmän, mutta niille on kyllä vähän toisia ajatuksia ollut hänellä. Eli summa summarum tuntuu aika hankalalta yhtälöltä tämä.

Se ajatus että lopettaisi elämästä sitä oman näköistä ja tuntuista elämää näinkin epävarman asian takia, kuin lapsettomuushoidot, tuntuu tosi vaikealta ja pahalta. Se oma elämähän on nimenomaan se mikä pitää meidät järjissään ja jollain tasolla onnellisena, vaikka syvissä vesissä välillä ollaankin käyty ja aika epätoivoiselta koko oma tilanne usein tuntuukin.

Ainut onni on vähän se että meillä on kohtuulliset palkat ja mä voin vielä ekstratyöllä tienata enemmän mutta sitä en vaan tiedä jaksanko henkisesti tai fyysisestikään pidemmän päälle mitään 60h-70h viikkoja tehdä...
 
Minulla oli siis se tilanne, että olin jo vuosien aikana kokeillut kaikki mahdolliset mielenkiintoiset harrastukset laitesukelluksesta musiikin tekemiseen puoliammattilaisesti, olin myös matkustanut ympäri Eurooppaa yhden maailmanluokan bändin perässä (ja tutustunut tusinaan muitakin samaa tekevään, todella mielenkiintoinen kokemus), matkustanut maailman ympäri, pelannut tietokoneella pari vuotta täysipäiväisesti, käynyt Afrikan luonnonpuistoissa katsomassa luonnonvaraiset leijonat, virtahevot, seeprat, gepardit ja kirahvit, jne. Mikään tämä ei minua enää millään tavalla kiinnostanut, koska kaikki oli jo nähty. Urakin on ihan hyvä, mutta siitäkin oli se vaihe jo mennyt ohi kun halusi tehdä töitä ympäri vuorokauden.

Tuossa kohtaa en siis enää keksinyt mitään sellaista, jota haluaisin lapsettomana tehdä, koska kaikki oli jo koettu. Tämä tuli vasta neljänkympin lähestyessä, siihen asti vielä keksi tapoja tappaa aikaa. Teillä varmaan on vielä eri tilanne, koska olette nuorempia.
 
Olen menossa yksityiselle leikkaukseen, joten rahaa kyllä menee. Toistaiseksi säästöillä. Keskipalkkaisissa hommissa, mutta olen aika huono käyttämään rahaa (shoppailu ei kiinnosta, kaukomatkailu ei kiinnosta, asutaan ahtaasti ja se on aivan ok...), joten vielä ei tunnu. Vedän rajan kyl siihen, rahankin takia, että muita leikkauksia ei tehdä ja pas-yrittämisen jälkeen korkeintaan yksi (eli 2. ) ivf. Max 2 ivfää alun perinkin ideana
 
Mielenkiintoisia näkökulmia. Itse olen ollut julkisen puolen hoidoissa ja vasta 1 ivf takana, joten ollaan päästy taloudellisesti suhteellisen helpolla, kun raha on kulunut lähinnä lääkkeisiin eikä ne ole vielä syöneet säästöjä kovin radikaalisti.

Meillä on ollut ns. henkisenä kipurajana julkisen puolen hoidot ja omat solut. Tämä tietysti rajoittaa myös kustannuksia. Tämä henkinen raja lähinnä siksi, että tuntuu etten kestä enää kovin montaa vuotta tätä limboa, ja tuntuisi helpommalta lopettaa hoidot tavallaan itse, eikä jatkaa kunnes kaikki maan ja taivaan väliltä on kokeiltu. En siis tavallaan ole valmis antamaan aivan kaikkeani, ja tämä pätee myös rahaan. Voisin käyttää säästöni ja käyttämään luottoa, kenties ottamaan hyvin pientä lainaa. En kuitenkaan olisi valmis uhraamaan taloudellista turvallisuutta tai esim myymään asuntoa.

november-rainilla oli hyvä pointti, pisti miettimään itsestään huolehtimisen tärkeyttä. Varmasti nämä on hyvin yksilöllisiä asioita, ja joillekin esim. arjen jatkuminen suht samanlaisena on tärkeämpää kuin toisille.

Olen miettinyt paljon myös sitä, että vaikka lapsettomuushoidot eivät väkisinkään ole täysin tasa-arvoiset (hyvätuloisilla on mahdollisuus yrittää nopeammin, tiheämpään tahtiin ja pidempään), olen kyllä mielettömän kiitollinen siitä että valtio kustantaa minulle aika paljon aika kalliita hoitoja. Alunperin oli vähän kynnyksen takana ylipäätään lähteä hoitoihin, en tiedä olisinko lähtenyt koko hommaan jos kaikki olisi pitänyt alusta asti maksaa itse.
 
Lapsettomuushoidot ovat kaikkea muuta kuin tasa-arvoiset. Julkisella puolella tehdään hoitoja ainoastaan heteropareille, kaikki muut joutuvat maksamaan kaiken omasta pussistaan. Minusta julkiset hoidot pitäisi olla kaikille saatavissa tai sitten ei kenellekään.
 
Suski75, olen vähän eri mieltä (itse naisparin osapuolena). Julkisen raja voi hyvin esim. kulkea siinä, ettei lahjasoluhoitoja tehdä kenellekään, jos resurssit rajalliset. Tai siinä, että hoitoon pääsee naisparikin, jos on todettu ongelma (esim. tehty 5? 10? inseminaatiota yksityisellä). En ihan ymmärrä, miksi yhteiskunnan olisi pitänyt meitä suuremmin jeesata, kun tehtiin (helposti, insseillä) ekaa lasta, tai oikeastaan nytkään. No, nämä jos mitkään on mielipideasioita, ja tiedostan sen, että mun on "helppo puhua" kun johonkin määrään hoitoja on varaa.
 
AiraP sanoi:
Suski75, olen vähän eri mieltä (itse naisparin osapuolena). Julkisen raja voi hyvin esim. kulkea siinä, ettei lahjasoluhoitoja tehdä kenellekään, jos resurssit rajalliset. Tai siinä, että hoitoon pääsee naisparikin, jos on todettu ongelma (esim. tehty 5? 10? inseminaatiota yksityisellä). En ihan ymmärrä, miksi yhteiskunnan olisi pitänyt meitä suuremmin jeesata, kun tehtiin (helposti, insseillä) ekaa lasta, tai oikeastaan nytkään. No, nämä jos mitkään on mielipideasioita, ja tiedostan sen, että mun on "helppo puhua" kun johonkin määrään hoitoja on varaa.
Click to expand...
Lahjasolut ovat vain pieni osa hoitoja. Sekin olisi oikeudenmukaista, että lahjasoluja tarvitsevat maksavat kokonaisuudessaan itse sen lahjasoluosuuden. Jos esim. naisparilla on naisesta johtuvaa hedelmättömyyttä, pitäisi heidän saada hedelmättömyyteensä yhtälailla hoitoa riippumatta siitä, mistä ne maljalle kipattavat siittiöt tulevat. Naisen hedelmättömyys ei liity siittiöiden alkuperään mitenkään, vaan se on sairaus, johon tulee saada hoitoa tasapuolisesti seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
 
Minä kävin hoidoissa yksityisellä itsellisenä naisena (kunnallisella meitä ei hoideta), joten kaikki kustannukset meni omasta pussista. Maksoin palkasta ja otin lainaa. Minulle tehtiin kaikkenaan 7 inseminaatiota luovutetuilla siittiöillä (kolme raskautta, joista yksi km ja toivottavasti kesällä kolme lasta). Jonkin verran jouduin tinkimään omista menoistani, mutta minä maksoin unelmaani, joten hoitoihin kulutettu raha ei harmittanut. Kalliimpiin hoitoihin minulla ei olisi ollut varaa, joten olen iloinen, että hoidot tuottivat tulosta vähän halvemmalla. Viimeisimmistä insseistä on vielä velkaa, mutta tiedän niistä selviäväni pikkuhiljaa. Olen elämässäni laittanut rahaa paljon turhempaankin, joten en usko, että harmittaisi yhtään, vaikka hoidot eivät tulosta olisi tuottaneetkaan. Voisin ainakin sanoa yrittäneeni toteuttaa haaveeni. Minulle raha on tuhlattavaksi ja itselle tärkeiden asioiden havitteluun tarkoitettua.
 
Kyllä minustakin lapsettomuushoidot ovat melko epätasa-arvoiset. En tosin ole ihan varma mitä mieltä olen muutamasta inssistä terveille sosiaalisesta syystä lapsettomille, mutta 10 tai nykyään Kela-korvauksiin (jotka ovat naurettavan pienet) vaaditut 12 klinikkainssiä on ihan järjetön määrä. Jos siis vertaa siihen, että heteroille riittää vuoden luomuyritus. Minusta luomuyritys pitäisi rinnastaa koti-insseihin, ei klinikkainsseihin. Klinikalla siittiöt pestään ja ajoitus varmistetaan ultralla ja ovulaatiotesteillä, usein tehdään myös aukiolotutkimus. On vaikea uskoa, että kovin moni lääkäri suosittelisi kahtatoista inseminaatiota ilman muita tutkimuksia. Lukemani ja kuulemani mukaan yleensä viimeistään kuuden inssin jälkeen lääkäri suosittelee ivf-hoitoa.
Lisäksi kaikilla ei ole varaa edes pariin inssiin; niihin menee jo useita tuhansia euroja. Toisaalta, jos sos. syistä lapsettomilta vaadittaisiin tiettyä varattomuutta ennen julkiselle pääsyä, miksei muiltakin? Jos tapauksessa, minusta naispareilla ja itsellisillä naisilla pitäisi olla pääsy julkisille edes lääketieteellisen diagnoosin jälkeen, mitä ei tällä hetkellä ole. Hesari uutisoi esim. endometrioosia sairastavasta naisesta, jonka hoidot julkisella päättyivät kun parisuhde loppui. Sitä paitsi julkisella on ennen annettu lahjasoluhoitoja. Sairaanhoitopiirien ylilääkärit vain mieluummin kielsivät hoidot kaikilta kuin tarjosivat niitä myös em. naisille.
 
Pitkälti lainarahalla mentiin kaikki hoidot läpi, näitä lainoja makselen vielä piiiiiitkään, mutta en pidä sitä lainkaan ongelmana. Ei tätä äitiyden onnea voi oikeasti mitata rahalla, jos vaan saa pidettyä katon päänsä päällä ja pöydässä riittää ruokaa. Ei olla jouduttu tinkimään oikeastaan mistään, kun muu talous on suht hyvällä tolalla. Ei tosin esim. matkustella koskaan, mutta ei ole ennenkään matkusteltu, joten siitäkään ei ole erikseen tarvinnut luopua. En ole koskaan laskenut, miten paljon hoidot oikeasti maksoivat. Kaikki siis yksityisellä, koska julkiselle tuskin oltaisiin ikiemme puolesta päästy. Ei tosin kyseltykään. Otettiin lahjamunasoluhoidoista halvempi vaihtoehto, pienempi munasolumäärä, vain kaksi niistä hedelmöittyi, ensimmäinen meni kesken ja toinen, se viimeinen mahdollisuus tuotti meille pienokaisen :Heartred Kokeiltiin kyllä omillakin soluilla, mutta ei niistä tullut mitään.

Muoks: lisään vielä, että raha-asioiden vuoksi meille tuli vain yksi lapsi, olisin halunnut useamman, mutta hoitoihin ei kertakaikkiaan ollut enää varaa :sad001
 
Muokattu viimeksi:
Kiitos kaikille keskustelusta :) on ollut kiva lukea mietteitä. Paremmalla ajalla haluun vielä tarkemmin palata. Mutta iloitsen nyt tässä hetkessä sen suhteen, että meillä asuntoasiat kuitenkin onnistui lapsettomuudesta huolimatta menemään meidän toiveiden mukaan eikä jouduttu tekemään kompromissejä. Muutto isompaan asuntoon ensi kuussa :) asunto on myös suunniteltu lähinnä aikuisille, mikä tuntuu myös hyvältä että ei valmiina ole mitään lastenhuoneita mietittynä (vaikka muuteltavissa on kyllä huoneet JOS joskus tarve tulee...)
 
Itsellisenä naisena ollessa tää menee yksityisellä. Kolme inssiä nyt mennyt ja kaikkineen varmaan noin 4300€ on kulunut. Kyllähän se tuntuu "paljolta", mutta kun odotettavissa ehkä joskus joku pikkunen niin kyllä se sen arvoista on. Nyt piinaillaan ja ihmetellään meneekö vielä rahaa, vai miten on. Sanotaan nyt vaikka näin, että ilman yritystä, ei ainakaan tule mitään.

Mutta säästöihin ei paljon tässä saa.
 
Me ollaan toistaiseksi julkisella, mutta ikärajat paukkuu, joten jos pas:t ei tuota tulosta, joudutaan yksityiselle. Ja käytän sitten säästöni.. :facepalm:

Hus:han aikoo aloittaa lapsettomuushoidot myös naispareille ja itsellisille naisille. Mun mielestä on ihan selvää, että lääketieteellisistä syistä pitäisi olla hoitomahdollisuus kaikille, ja esim. yksityisellä todettu hormonihäiriö, sairaus tms. pitäisi riittää perusteeksi. En ole kuitenkaan ihan varma, mitä mieltä olen siitä, paljonko hoitoja pitäisi saada ilman lääketieteellistä perustetta julkisella puolella. Tuntuisi ehkä vähän kurjalta, jos joku sairauden takia lapseton ei pääsisi hoitoon siksu, että resurssit menisivät terveiden hoitamiseen. Vastaavasti ymmärrän, että 40v on julkisen hoitoraja, vaikka esim. itselläni amh on ikäistäni nuoremman tasolla ja munasolujen laatu hyvä - mutta jossain on oltava raja, kun käytetään julkisia varoja. Toki jos resursseja olisi rajattomasti, soisin kaikkien pääsevän hoitoihin :)

Käytän itse paljon yksityisen puolen lääkäripalveluita ml. pienet leikkaukset, mutta lapsettomuushoidot haluaisin hus:ssa. Olisin valmis maksamaan vaikka ne yksityisen hinnatkin siitä, että saisin jatkaa hoitoja Naikkarilla, kun 40v raja ylittyy.
 
Takaisin
Top