Potutusketju

Mua kanssa ärsyttää se, miten muut (eli anoppi) ovat sitä mieltä, että olen kontrollifriikki, kun haluan pitää kiinni ruoka-ajoista, ja haluan valvoa, mitä syödään. Lapsi on huono syömään ja herkkävatsainen / allerginen... ärsyttää, kun juotetaan vettä, vaikka pitäisi juottaa maitoa, ja kun annetaan naksuja ennen ruoka-aikaa ja ylipäänsä se, että annetaan järsiä raakaa porkkanaa (kielloista huolimatta), josta voi saada isoja palasia irti ja tukehtua. Mikä ihmeen tarve muilla on ruokkia meidän lasta?

Ärsyttää myös se, että paheksutaan avoimesti sitä, että haluaisin jäädä pikkuisen kanssa vielä vuodeksi kotiin. Ja sekin sapettaa, kun sanotaan, että älkää vaan hankkiko toista lasta, kun yhdestäkin on noin paljon vaivaa. Eihän se ole muiden asia.

Jos tän purkauksen jälkeen tulis vaikka unikin...
 
Meillä ei onneksi ole ketään niin läheistä tunkeilijaa, että ne syöttäis luvatta lasta. Mutta sitten mun äiti on semmonen, että se sanoo tehneensä jostain ruokaa ja ehdottaa, että pallerokin voisi sitä syödä. Kun kysyn onko siinä maitoa, kun ollaan yritetty välttää lehmän maidon antamista, niin se iloisesti ilmoittaa: "Eeiii tässä maitoa ole! Kun en itsekkään maidosta niin piittaa. Tässä on piimää, rahkaa ja loraus kermaa. Mmm, jep, jep...

Sit mua ihan oksettaa kun mun äiti pussailee pallroa suulle. Meillä ei ole ikinä lapsille niin tehty, enkä tule tapaa aloittamaan ja kaksi edellistä vauvaa se sai helliteltyä ja hoidettua ilman moista yököttävyyttä. Lisäksi se päristelee ja nuoleskelee palleron käsiä. Hyi mua ihan puistattaa. Aina kun näen sen, niin keksin jonkun verukkeen jolla pääsee käsien pesulle. En kehtaa sanoa, koska me kipeästi tarvitaan hoitoapua siltä kolmesti kuussa. Mä en haluaisi pahoittaa sen mieltä kun se parhaansa kuitenkin tekee. Ja sit mua ottaa päähän vielä enemmän.

Mä luulen, että ihmiset jotka paheksuu pitkää imetystä tai kotonaoloa on niitä jotka itse lopetti imetyksen kolmikuisena ja palasi samoihin aikoihin töihin, koska ei ollut uuta vaihtoehtoa. Ne on ehkä pettyneitä omaan suoritukseen ja sitten halua, että muutkin tekis huonoja valintoja jolloin siitä tulee itselle parempi mieli.
 
Mua kanssa niin ärsyttää kun oma äitini on koko ajan syöttämässä tytölle jotain, koko ajan tarvis vaan syödä, eikä äiti käsitä ollenkaan että meillä on ruokailuajat kun saa ruokaa, muutoin saa maitoa. Kerran syötin tytölle perunaa ja jauhelihakastiketta äitillä, tyttö sylki osan pihalle, äitini käski laittaa siihen ruokaan suolaa ettei tyttö sylkisi. Mä oon ruuan kanssa tarjonnu vettä, se ei mee äitille jakeluun, hän koittaa aina tarjota mehua. Toinen asia mikä ärsyttää, se miten äitini puhuu tytölle, se on sellasta kiekumista että korviin sattuu, tuntuu että tyttö pelkää sitä ääntä, en vaan oikeen viittis sanoa mitään.
 
Mua kans vituttaa anoppi ja sen lässytys.Ja sit se hokee neidille "sano mamma". Ja käyttää sellasia sanoja mitä on omille pojillee hokenu,kuten poppa (joka on lamppu) et miks hemmetissä ei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kyllä ne lapset sit keksii omat versionsa jos on keksiäksee.
Yks päivä se oli muutaman tunnin hoitamassa likkaa kun olin lähdössä jumpalle ja sanoin et nyt mun pitää mennä et ehdin ajoissa niin eikös sen just siinä kohdassa pitäny päästä nopeesti käymää tupakalla... Oma-alotteisuutta siltä ei kyllä löydy,esim vaipan vaihto. Jos en sano eriksee et sen voi vaihtaa jos tuntuu täyttyneeltä niin ei se sitä vaihda. Ja ruoka ja juoma pitää laittaa valmiiksi kun ei muuten osaa annostella :bag:
 
Mua ärsyttää kans se kun väkisin yritetään tarjota jotain maistiaisia ruuasta mitä en halua että annetaan. Tarkoitan nyt jotain missä sokeria tai niin että tarjotaan samalla lusikalla mitä on itse käyttänyt. "No mutta tästä lusikan kärjellä nyt vähän..." "ei tässä oo mitään ylimääräistä! Ei ole muuta kuin mansikkaa, perunajauhoo ja SOKERIA...". Blaah.

Poika tykkää ihan hurjasti mummusta mutta mua ärsyttää se että mun imetystä on ihan alusta asti jotenkin vähätelty. "Kohta poika on jo niin iso ettei halua tissiä. Jos osaa itse pyytää tissiä niin on liian iso syömään sitä. Maistuuko maito happamalta." Jne.
 
Mua niin lohduttaa se, että muitakin ketuttaa tällaiset asiat. Kiitos kaikille avautumisesta.
 
No niin, tänään mulla oli tuolla ilmoituksissa ohjeet kuinka pääsee mukaan LA marraskuussa 2016 salaiseen ryhmään. Oi miten näppärrää, murrr! Nyt vaan enää puuttuuu se, että olis raskaana ja LA marraskuussa 2016.
Kun mä tästä rauhotun niin laitan jonkun tulenkatkuisen palautteen menemään.
 
Mullekkin oli tää ilmoitus tullut, kunpa oisinkin raskaana onneksi käydän puhelin vauforum sovellusta niin ei näy ilmoituksia :D
 
Kyllä pistää vihaksi taas nuo anoppi ja appiukko. He tekivät harvinaisen selväksi että meidän neiti ei kiinnosta heitä lainkaan. Sanoivat suoraan ja ovat sen alusta asti osoittaneet. Tänään oli meidän postilaatikkoon tuotu kirje tytölle, eihän sitä suoraan tytölle olisi voinut tulla tuomaan. Kirjeessä oli onnittelukortti ja 100e rahaa. Kortissa luki onnea 1 vuotiaalle toivottaa isovanhemmat. Mitkähän isovanhemmat.. nimpparina tuli samanlainen kortti ja 50e. Olen niin raivoissani, sieltä ei tarvittaisi yhtään mitään kun ei kerta kiinnosta ja ovat sitä mieltä että lapsenlapset on sellasia että niitä vaan moikataan kylällä kun nähään ei muuta. Ehkä oon raivoissani ihan turhaan, ehkä en. En oikein tiedä tarttisko niille taas tehdä muutama asia selväks vai ei. Miehen kanssa ollaan sitä mieltä että osallistuvat tytön elämään joko kokonaan tai ei ollenkaan ja ite ovat valintansa tehneet eli ei ollenkaan. Olipa helpottavaa kun sai avautua.
 
^Haistattaisin pitkät.Ei tarvi rahaakaan lähettää jos ei oma lapsenlapsi kiinnosta.Uskomattomat appivanhemmat. Lähetä takas ne rahat viestin kera,et kiitos mut ei kiitos.
 
Eikös noi ole ihan unelmatapaus appivanhemmiksi. Jos ne on jotain mulkkuja, niin sehän on ihan hyvä kun pysyvät vähän etäisempinä. Mieti positiivisia puolia. Tässäkin ketjussa on muutama esimerkki toisenlaisista iso/appivanhemmista. Ei taida kaikki olla ihan mukavimmasta päästä.
Mä luulen, että mä olisin tyytyväinen, varsinkin jos rahasumma merkkipäivinä kasvaa lapsen kasvaessa. Nyt relaat vaan ja odottelet seuraavia nimipäiviä, joulua, synttäreitä....rahat talteen ja pesämunaksi tyttärelle.
:D
 
Man flu. Ihan tosi. Olen viikon hoitanut sairasta lasta, ollut itse kipeä, valvonut pari yötä, hoitanut kaiken yksin, ja nyt pitäisi vielä katsoa, kun mies tekee kuolemaa flunssassa ja 37 asteen kuumeessa. Itse sain kyllä pärjätä 38 asteen kuumeessa sairaan lapsen kanssa, kun miehen oli pakko katsoa formuloita jne.

Joskus en yhtään tiedä, miksi edes olen tässä enää.
 
Ärsyttää yksi lapseton ystäväni. Tyttö menee juhannuksena ekan kerran yökylään, äidilleni, me juhlitaan silloin ystäväni ja sen miehen kanssa, se on sovittu. Nyt ystäväni sai päähänsä että juhlitaan jo ensi viikon perjantaina porukalla. Oon päättänyt että tyttöä en laita äidille yöksi ennen kuin kävelee tuetta, se on hänelle ok. Isälleni en laita yöksi kun ensinnäkin isä on yleensä viikonloput 100km päässä nii en vielä nii pitkälle anna tyttöä ja jos isä on täällä niin hänen naisystävä on myös ja tyttö vierastaa häntä todella paljon. En halua laittaa tyttöä paikkaan yöksi jossa ihminen jota vierastaa niin paljon että vaatii minut, isääni ei vierasta kyllä. Ystäväni ei tietenkään tätä ymmärrä, hänen mielestään ei saisi antaa periksi tytölle ja pitäisi vain jättää isälleni. Mun mielestä on kyllä aikaa odottaa että se vierastaminen loppuu. Isällä ollessa tyttö on niin papan perään ettei välitä ollenkaan jos mä meen pihallekkin mut isän naisystävä on sille nii järkytys että tulee mun perässä joka paikkaan ja huutaa vaikka pappakin olisi lähellä. Ärsyttää kun ihminen jolla ei mitään kokemusta ole tulee jakelee mulle neuvoja. Ja useet neuvot perustuu siihen millanen hän on kuulemma ite ollu vauvana.
 
Mulla on vaihteeks hieman pinna kireellä miehen touhujen takia. Mä en käsitä että miten se voikaan ymmärtää KAIKEN päinvastoin mitä sanon tai pyydän tekemään. Siis oikeesti kaiken. Mä en tiedä miten mun pitäisi puhua tai pyytää tai neuvoa tai olla neuvomatta vai mitä kun kaikki mahdollinen tehdään kuitenkin just täysin päinvastoin kun on pyydetty. Täytyykö mun alkaa pyytään vastakkaista mitä tarkoitan jos osuis lähemmin kohdalleen. :BangHead Nyt ei puhuta siis yhdestä tai kahdesta kerrasta vaan tää on aivan jatkuvaa.
 
Takaisin
Top