Plussanneet joulukuiset

Meillä myös mies ollut mukana ultrissa, ja nytkin on tulossa nt-ultraan. Siellä tarkistetaan mittoja ja kehitystä. Meillekin lääkäri erikseen selitti tarkkaan, että mitä kuvassa milloinkin näkyy. Ja toki myös tsekataan se niskaturvotus, jota varten vauvan pitää olla sopivassa asennossa. Esikoisen kohdalla hypin pitkin toimenpidehuonetta, kun ei hän millään suostunut kääntymään niin että oltais saatu siitä mittaa. :joyful: Heitti vain käsiä ilmaan ihan kuin olis sanonut: "Mitä te haluatte mun tekevän?!" Kääntyi sitten lopulta kuitenkin.
 
Hei kaikille :happy:
Hyppään tänne tuolta tammikuun puolelta, kun tänään nt-ultrassa siirtyi la joulukuun puolelle, ollen 26.12. Meille siis esikoista odotellaan, aikamoisena yllärinä tuli tämä täysin luomuvauva, kun takana on km-historiaa ja muitakin terveysmurheita. Nyt kuitenkin kaikki näyttäisi olevan hyvin, ja huomenna alkaa 13. viikko :happy:
Oon kärsinyt hyperemeesistä viimeiset viikot ja kovasti toivon, että ekan kolmanneksen loppuminen auttaisi ja pääsisin taas töihin ja normaaliin elämään :depressed:
 
Täällä vielä odotellaan ultraan menoa ensi viikon maanantaina oisi matka sinne nyt tähän tietoon olisi menossa viikot 12+1 mutta saas nähdä kuinka sitten käy. En ymmärrä miksi on kauhea pelko jäänyt keskenmenosta ja miettii nytkin että jos siellä ei enää olisikaan elämää tai että jos kehitys on vaan loppunut tai jotain :banghead: ja ei siis ole vuotoja eikä kipuja vaan pelko
 
Onko muut saaneet np-ultrassa arviota sukupuolesta? Olin ihan ihmeissäni, kun kätilö oli perehtynyt nup-teoriaan ja kertoi varovaisen arvion tytöstä :Heartred meillä siis 4 poikaa ennestään, enkä todella luota vielä arvioon :woot:

Joo me arvuuteltiin kätilön kans sukupuolta, mutta ei oikeen siinä osattu sanoo kumpi ois. Ite perehyin paremmin nub teoriaan ja kyselin viisaammilta, niin aika varma oon että poika ois tulossa meille. :)
 
Mistäköhän tosta nub teoriassa on kyse? Mä olen useasti miettinyt, mutta en ole jaksanut googlettaa:banghead: Mä haluaisin jo niin kivasti tietää tän sukupuolen
 
Alapäässä on nupukka joka jos oikein muistan niin ylöspäin kun on poika ja alas/suoraan tyttö. Ei näy kaikkien ultrakuvissa ja melko harva ultraaja lähtee kattoon.
 
Meillä siis ilmeisesti se nub alaspäin tai suorassa linjassa selkärankaan nähden. Pojalla se nub osoittaa 30 astetta ylöspäin selkärangasta. Mut tiedä sit mikä se nub noista on o_O
 

Liitteet

  • 20190612_102251.jpg
    20190612_102251.jpg
    28.3 KB · Katsottu: 49
Meillä siis ilmeisesti se nub alaspäin tai suorassa linjassa selkärankaan nähden. Pojalla se nub osoittaa 30 astetta ylöspäin selkärangasta. Mut tiedä sit mikä se nub noista on o_O

Saattaa kyllä olla aikanen poikaki. :) Olettaisin että tuo tumma pieni alue on virtsarakko ja viiva nubista sen kautta menee jonku verran selkärankaan päin. Lisäks nubissa näkyy päällä tommonen "nuppi", mikä saattaa viitata myös poikaan. :)
 
Kuvia vaan tulemaan nii arvuutellaan. :D
 
No 7 viikon päästä se selviää :) teoria toimii siis vain rv12-14, mulla tossa viikot 13+1. Molemmilla nub näyttää samalta, mutta suunta on vain eri.
 
Tänään pääsi vihdoin kurkkaamaan ja kaikki oli hyvin ja erittäin vilkas kaveri :hilarious: sykkeet oli yli 150 joka viittais tyttöön :dummy1: mutta saas nähdä kumpi siellä sitten on lopulta. Onko ideaa :)
 

Liitteet

  • 20190617_162222.jpg
    20190617_162222.jpg
    23 KB · Katsottu: 36
Onnea ihanista ultrakuulumisista Hanni_! Meillä nuo sykkeet on ollut tytöllä matalat ja pojilla korkeat, eli ihan päinvastoin kuin ajatellaan.
 
Tänään pääsi vihdoin kurkkaamaan ja kaikki oli hyvin ja erittäin vilkas kaveri :hilarious: sykkeet oli yli 150 joka viittais tyttöön :dummy1: mutta saas nähdä kumpi siellä sitten on lopulta. Onko ideaa :)

Mitkä viikot sulla oli ultrassa? :) Vähä on sumee kuva, ei oikeen saa nubista selvää.
 
@Hanni_ voisi kyllä hyvin olla tyttö, kallon ja vatsan muotokin sen mukainen, mutta siis tämä on vain veikkaus :grin

@Lilian18 sulle en kyllä osaa sanoa mitään veikkausta :sad001

Itse laitoin omat kuvat tonne vauva.infon nub-ryhmään, jossa on aika perehtyneet veikkaajat :happy:

Pettyyköhän sitä sitten jos ei olekkaan sitä sukupuolta mitä on kuvitellut?
 
Mä oon asennoitunu ainaki aika rennosti tähän sukupuoliasiaan. Vaikka oon aika varma jo pojasta ja sitä "ootan", nii silti tyttöki on kiva yllätys. :) Mulle ei oo mitään väliä kumpi tulee, mut hauska veikkailla osuuko oikeeseen. :D
 
Tytöks mäki ehkä ton kuvan perusteella Hanni_ veikkaisin. :)
 
Mitkä viikot sulla oli ultrassa? :) Vähä on sumee kuva, ei oikeen saa nubista selvää.
13+1 oli nyt ja joo toi oli nopea näppäisy kuvasta kuten voi kuvitella sitä on leijunut jossain pilvien välimaastossa näin esikoista odottaessa ja kuullessaan sydänäänet ja että kaikki on hyvin :love7
 

Liitteet

  • 20190617_202609.jpg
    20190617_202609.jpg
    22.8 KB · Katsottu: 23
Takaisin
Top