Plussanneet joulukuiset

Jotenkin aika niin matelee, vaikka arjessa menee hirmuista kyytiä :whacky011

Käytiin äsken meidän perheen ainoan poitsun (muut neljä tyttöjä) kanssa äiti-poika treffeillä syömässä ulkona ❤️ On vain niin ihana toisinaan kaiken näiden ruuhkavuosien keskellä antaa aikaa myös perheen isommille❤️

Iines: onpa hyvä että pääsette myös ultraan:happy119 on nämä seuraavat viikot kovin pitkiä!
 
Minustakin oli mukava huolta etten ole porukan ainut "vanha" odottaja Keräilen vielä rohkeutta soitella neuvolaan, varmaankin maanantaina edessa ja varhaisultraan mekin päästään edellisen kohdunulkoisen takia, tosin olen kovin luottavaisin mielin kun vatsa on aivan eri tuntuinen (kohtu turvoksissa ja yskiessä tuntuu epämiellyttävältä). Väsymys työpäivien jälkeen on aika valtava, mutta ainakaan vielä ei muita oireita vielä olekkaan ilmestynyt.
 
Katselin et edellisessä raskaudessa olin käynyt ekan kerran neuvolassa 7+6, eli ei tässä mikään kiire ole laitella viestiä neuvolalle. Meillä päin saa helposti aikoja. Jos tässä vaikkapa odottelisi rauhassa viivan vahvistumista. :) Tokihan neuvola ohjeistaa että heti kun saa positiivisen raskaustestin, niin saa ottaa yhteyttä.

Meidän neuvolassa on ikivanha ultralaite, jonka anturista toimii vain puolet... Mutta niin vaan terkka saa sillä alkion näkyviin ja määrittää aika tarkasti iänkin. On se etevä. :) Eli kunhan viikot ovat jossain 5-6 välillä, niin varmaankin pääsen pikkuista kurkistamaan. :)

Väsyttää ja kuvottaa. Luulin että kahvin vähentäminen olisi vaikeaa kun sitä on tottunut lipittämään lähes janoonsa... mutta ei, sekin kuvottaa.
:laughing025
 
Varovasti mukaan ilmoittaudun. Tiistaina tein ensimmäisen haalean positiivisen testin. Ja tänään digitestin johon ilmesty teksti raskaana. Yritystä tulee lauantaina 7 vuotta. Eli tämä on meidän ns. Vuosipäivä yllätys. :love017 ja esikoinen. LA olisi 4.12

Ikää on miehellä kohta 34 ja mulla kohta 28

Täällä on oireina rintojen arkuutta ja menkka maisia jomotuksia, onko muilla? Itsellä pieni pelko takaraivossa sen takia. :scared001
Maanantaina pitäisi soittaa naistenpolille varhaisultraan (kun meillä inseminaatio tehty)
 
Joo, rintojen arkuutta ja menkkajomoa täälläkin silloin tällöin. Imetän edelleen nuorimmaistani, ja se tuntuu! Jospa sitä saisi mahdollisimman pitkään imetettyä raskauden ajan.
 
Liityn myös mukaan, LA 6.12.19 :) Mulla endometrioosia ja ehdin kuumeilla vauvaa monta kuukautta ennen kuin mies innostui ideasta. Pillerit lopetin joulukuussa ja nyt tärppäsi. Täytin just 30, meillä on myös reilu 3-vuotias poika. Esikoisen vauvavuosi oli aika traumatisoiva kaikkine uniongelmineen ja haasteineen ja vähän kyllä ahdistaa jos seuraava onkin yhtä haastava. Mulla ei kovin voimakkaita oireita ole vielä ollut, myllerrys mahassa jne, ei vielä pahoinvointia.
 
Iines-19 kiitos tsempeistä❤️

Alan itse pikkuhiljaa selvitä järkytyksestä, keskeytys ei oo mulle vaihtoehto. Mies on ihana ja tuki mua pahimman järkytyksen yli, nyt olikin sitten hänen vuoronsa ahdistua ajatuksesta, tai ajoituksesta; ollaan puhuttu, että vuoden parin päästä haluaisimme lapsia, ei vielä. Mutta oon yrittänyt ajatella että ei niitä lapsia niin vaan tilata saapuvaksi silloin kun omasta mielestä aika olisi sopivin. Uskon ja toivon, että me voidaan molemmat tottua ajatukseen ja kasvaa vanhemmiksi.

Niin ja oireista, mua väsyttää enemmän kuin normaalisti, mutta tällä viikolla oon aloittanut uudessa työharjoittelupaikassa mikä yleensä myöskin väsyttää alkuun. Muuten olo on hyvä.
 
Muokattu viimeksi:
Hei kaikille!

Tänään tuli testistä vahva plussa ja viikkoja olisi kai 4+3 ja kp 31/24-34, jolloin la 4.12. Varovasti ja maltillisesti innoissamme olemme puolen vuoden yrittämisen ja keskeytyneen keskenmenon 12/18 jäljiltä. Esikoista odotamme.

Raskausoireita ei juurikaan ole yhden päivän tiputteluvuotoa lukuunottamatta. Edellisen (keskeytyneen) raskauden alussa oireita oli päivän tiputteluvuodon lisäksi pahoinvointi, rintojen arkuus sekä väsymys... Siksi olenkin nyt hyvin hämmentynyt ja yllättynyt aamuisesta plussasta. Mutta kiva olla täällä teidän mietteitä lukemassa, kävi miten kävi.
 
Ilmoittaudun myös mukaan viikko sitten tehdyllä (kolmella eri testillä :D) plussalla. ❤️ Ensimmäinen raskaus kyseessä ja ensimmäisellä yrittämällä heti pillereiden lopetuksen jälkeen. Sen takia olo on hyvin epätodellinen vielä. Mutta toistaiseksi vahvasti raskaana. Pillereiden jälkeen tuli vain tyhjennysvuoto joten siitä laskettuna LA olisi 1.12. Ja ikää 28.

Ensimmäinen neuvola olisi parin viikon päästä. Oireina ollut ainostaan ajoittain koviakin alavatsakipuja ja säteilyä jalkoihin sekä selän puolelle. Näistä soitin neuvolaan jossa lähinnä pelottelivat kohdun ulkoisella ja keskenmenoja vaikka mitään vuotoja ei ole ollutkaan. Suosittelivat varhaisultraa mutta samaan hengenvetoon totesivat että se on tehtävä yksityisellä omakustanteisesti. Tässä mietinnässä pitäisikö mennä mielenrauhan saamiseksi...

Onnea kaikille juuri plussanneille, kaikessa epätietoisuudessaan tämä on silti aika ihanaa aikaa ❤️
 
Tervetuloa uusille ❤️! Huippua että porukkaa tulee lisää:)

Täällä vaihtuu huomenna viikolle 5+. Eilen illalla tuli ihan hivenen värillistä vetistä vuotoa pyyhittäessä, mutta näin on tullut joka raskaudessa (paitsi kkm ei tippakaan). Esikoisesta -05 tuli kahdet niukat menkat aikoinaan.

Voisiko nämä viikot alussa vain kulua hieman nopeampaa:signs001
 
Hei kaikille :)

Minäkin taidan uskaltautua ilmoittautua mukaan. Alkuviikosta tein ensimmäisen positiivisen testin ja hyvin on viiva vahvistunut. Nyt mennään rv 4+2 ja laskettu aika on 5.12.

Minä olen 34v. ja mies 38v. Esikoinen syntyi 2/18. Haluttiin toinen lapsi pienellä ikäerolla ja nyt tärppäs, kun kierron alkamisesta on puolisen vuotta. Lapsille tulee ikäeroa 1v10kk, mikä vaikuttaa nyt oikein sopivalta :)

Minkäänlaisia oireita ei vielä ole, mutta mikäli on samanlainen raskaus kuin ensimmäinen, niin väsymys, etova olo ja ruokahaluttomuus alkaa pian ja kestääkin sitten lähes puoleen väliin :/ Neuvolaan soittelen varmaan ensi viikolla :)
 
Ilmoittaudun myös varovasti mukaan, yritystä takana vajaa vuosi, jona aikana ollut yksi keskenmeno rv8. Eilen ja tänään sain hyvin haalean viivan raskaustestiin, tänään kp 29/28-30. Neljäs lapsi olisi tulossa, Kuopus eskarilainen ja isommat ala-asteella, kun laskettu aika (6.12) koittaa.
 
Minä tässä herkuttelen ajatuksella et jakaisin sisaruksilleni ja vanhemmilleni maanantaina kuvan raskaustestistä ja kertoisin iloisen uutisen... Vähän liian hyvä tilaisuus jättää käyttämättä. :grin

Mehän mentiin miehen kanssa kihloihin ja myöhemmin naimisiin samaisena päivänä.. Kukaan ei uskonut ensikertomalla.
:laughing025
 
Muokattu viimeksi:
Hei ja onnea kaikille!

Täällä myös yksi varovaisesti mukaan ilmoittautuva 31v. Nyt menossa viikko 4+4, laskettu aika 4.12. Toivottu ensimmäinen, sai alkunsa toisesta kierrosta kierukan poiston jälkeen. Pelottaa kovasti, löytyykö ekassa ultrassa joku vai ei! Vaikkakin todennäköisempää onneksi taitaa olla, että kaikki menee hyvin.

Aaltoileva etova olo, kuiva suu ja aristavat rinnat olleet nyt muutaman päivän seurana. Plussasin päivää ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää eli 5 päivää sitten, uusia testejäkin tässä olen jo pari ehtinyt sen jälkeen tekemään :joyful: Ensimmäinen neuvola olisi noin kuukauden päästä. Ihanaa nähdä, että meitä on monia samassa tilanteessa olevia!:)
 
Muokattu viimeksi:
Tervetuloa uusille! :Heartpink Ihana kun täällä väki lisääntyy (kirjaimellisestikin) ja saadaan lisää keskustelua aikaiseksi. Itselläni olis ihan hirveä tarve puhua asiasta, mutta ei vielä keskenmenojen vuoksi uskalleta kenellekään kertoa. Ja pieniä korvia kotona on sen verran, että ei oikein päästä miehenkään kanssa puhumaan kuin vähän iltaisin. Ei haluta etenkään lasten tietävän vielä.

Pahaa oloa edelleen kovasti on, mutta oksentaa ei edelleenkään ole tarvinnut.

Mulle on iskenyt hirviä stressi painosta. Oon lievästi ylipainoinen ja koko ajan ahdistaa painon nousu. Eikä sitä auta kauhian makian himo. Nyt aion terästäytyä liikunnan kanssa, kun se on jäänyt talvella vähäksi. Kesällä oon ruukannut juostakin, mutta miksihän ihmeessä talvi menee aina höpöksi... Ja kun tiedän, että kaikissa kolmessa onnistuneessa raskaudessa oon joutunut vuodelepoon jo puolivälissä raskautta... :smiley-ashamed004
 
Iine-19 jaan sun tuskan tuosta ettei kellekään uskalla kertoa vielä, tavallaan myös haluan pitää tän salassa vielä hetken. Mulla asioita mutkistaa omasta työyksiköstä haettu sijaisuus, joka kestäisi koko ensi kauden (elo-toukokuu) On varmasti pakko soittaa huomenna esimiehelle, etten enää ole käytettävissä kys tehtävään. Lisäksi mun AMK. Opinnot jää hiukan puolitiehen kun suurin osa syksyn kursseista loppuisivat vasta joulukuun lopussa, täytyy kysellä opettajilta voisiko aikataulua hiukan muokata vai onko pakko jättää opiskelu jo elokuun lopusta tauolle ja palata sitte vasta mamma loman jälkeen asiaan. Mietittävä asioita on siis aivan tarpeeksi =)
 
Heippa hei!

Mäkin varovasti liityn joukkoon mukaan. Eilen plussasin ja tänään oli jo selkeä viiva. Esikoisestani plussasin 9 päivää ovulaatiosta ja nyt sama juttu. Laskettu aika näin ollen 10.12. :) Esikoinen on 3-vuotias ja juniori täyttää elokuussa kaksi.
 
Nepeta Cataria, Mä mietin myös huomista, olisi hauska saada ne todelliset reaktiot kertomalla raskausuutiset ja antamalla ihmisten olettaa kyseessä olevan aprillipila. Veikkaan nimittäin, että (pelkkää) positiivista reaktiota ei ole luvassa. Sukulaisilla on tarve määritellä sopivaa lapsilukua ja työympäristön asenne on negatiivinen lastenhankinnan suhteen. Mutta en taida kuitenkaan uskaltaa kokeilla, vaikka kutkuttava ajatus onkin!

Iines-19 ja Cami85, mulla on myös hirmuinen tarve kertoa jollekulle (muullekin kuin miehelle), mutta yritetään varmaan pitää salassa asia ainakin np-ultraan asti. Tai siis minä lörppäsuuna yritän, miehelle ei tuota vaikeuksia!Töissä ajattelin kertoa vasta kesälomien jälkeen, jos vatsa ei paljasta, aiemmin se on tullut esiin ekaa raskautta lukuunottamatta aika nopeasti. En kyllä totuuden nimessä usko, että saan pidettyä raskauden salassa kovin kauaa, mutta ainakin kunnes sykkeen olen nähnyt, yritän pitää suuni kiinni. Viimeisimmästä keskenmenneestä raskausdesta tiesi vain siskoni.

Alkuraskauden ultran ajattelin varata heti pääsiäisen jälkeen ja sitten vasta olla neuvolaan yhteyksissä.
 
Noh, iloisia uutisia on laitettu ainakin siskolleni ja veljelle. Sisko höynähtikin hetken, ja kertoi saman tien olevansa myös raskaana.. :woot: Ainahan sellaiset haluaa uskoa. :)

Mutta joo... Minulla ei testiviivat vahvistu, ja olokin on itseasiassa paranemaan päin.. Saapa nähdä et oliko sittenkin tämä tyhjä arpa. :eek:
 
Maanantaita kaikille :smiley-angelic003
Tää palaa töihin vajaaksi pariksi kuukaudeksi parin viikon kuluttua, miehellä vapaat niin että pystyy olemaan tytön kanssa kotona❤️
Noh.. soittelin aamusta työpaikalle ja töihin paluu räjähti päin naamaa sillä sekunnilla! Kiitos hormonien, olen täällä nyt koko aamun tyyliin märissyt kuinka tuntuu pahalta olla 2 päivää (teen puolikasta vain kun palaan) erossa tuosta meidän vauvasta :smiley-angry017
Kuinka tunteikasta olla äiti ja vielä raskaana :wink
 
Takaisin
Top