Pluskokoiset plussanneet

Täällä kans yks ylipainoinen odottaja. Jännittää mennä ekaa kertaa neuvolaan, sama terkka kun edellisestä ja sillon jo sanoi ylipainosta enkä oo 2 vuodessa saanut hirveesti tiputettua :sad001
 
Mulla on kanssa parikymmentä kiloa liikaa elopainoa tällä hetkellä. Ennen plussausta painoin 82 kg, nyt neuvolassa (ja kotivaa'alla) 79,9 kg.
Sokerirasitus tulee eteeni kahdesti. Ikä ja PCOS vaikuttavat siihen.
Neuvolassa ei mitään saarnaa painostani ollut. Ainoastaan lapsettomuusklinikalla kehoitettiin tiputtamaan hieman painoa, n. 5 kg - voisi lastenteko olla helpompaa....
Näillä mennään, mitä on annettu.
 
Täytyy nyt sanoa, että painonnousu on alkanut pelottaa. Todella ahdistava ajatus, että vaivalla pudotettu paino saattaa tulla takaisin. Ja varsinkin kun usein korostetaan, että tässä painoluokassa painoa ei saisi välttämättä tulla raskauden aikana ollenkaan. Minulla on koko ajan ihan karmaiseva nälkä! Vaikka kuulemma tässä vaiheessa äidin kulutus ei vielä ole noussut ollenkaan. Ahdistaa :sad001
 
Minäkin mietin aika paljon tuota raskauden aikaista painonnousua. Sain juuri viimeisen vuoden aikana kahdeksan ylimääräistä kiloa tiputettua, vuosien yrittämisen jälkeen. Saavutin lähes normaalipainon ja nyt vähän pelkään kuinka painon käy. Mulla on ihan tautinen makeanhimo, vaikka yleensä pidän enemmän suolaisesta. Nyt päätinkin ryhtyä karkkilakkoon, koska niitä tulee helposti napsittua yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Herkuttelen sitten hedelmillä, jäätelöllä tai marjoilla. Katsotaan kuinka käy. Todellakin toivon, etten onnistu raskauden aikana keräämään kymmeniä kiloja. Alussa mennään, vasta 8 viikkoa täynnä. Ja onnistuin tuossa mässyttämään itselleni pari extrakiloa heti alkuun. Nyt siis täytyy vähän yrittää seurata mitä sitä oikein syö.
 
Tänään käyty ensimmäisessä sokerirasiruksessa. Katsotaan, mitä tulokset sanovat. Seuraava rasitus rv 20. Tänään 12+2 :Heartred Torstaina ensimmäiseen ultraan, jännittävää! :Heartred
 
Sokerirasituksen tuloksethan eivät olleet aivan ihanteelliset eli kaks kolmesta arvosta oli hieman viitearvojen yläpuolella :sad001 ens viikolla meen ylimääräiselle neuvolakäynnille sen vuoksi. Ilmeisesti joudun alkaa itse seuraamaan sokeriarvoja. No, edelleen sitä mieltä, että hyvä et seuraavat ja tutkivat :) ja eipä nuo tulokset kovin suurena yllätyksenä tullut, joten ei tässä pahemmin järkytytty.
 
Mun tarvitsee käydä vain yhdessa sokerirasituksessa, kun painoindeksi on hitusen alle sen rajan. Työterveydessä mitattiin paastoarvo ja se oli tosi hyvä (4.3). Vähän jänskättää, että millaiset tulokset sitten myöhemmin tulee... Mulla kun verensokerin nopea nousu saa joskus kädet tärisemään :/

Mistä te muut ostatte vaatteenne? Mahdun vielä vanhoihin vaattesiini, mutta varmaan kohta jo täytyy ostaa uudet housut jne. Mistä löytyy isokokoisia äitiysvaatteita?
 
Mä oon ostanu H&M:ltä XL-kokoiset äitiyslegginsit, jotka ovat aivan huiput! H&M:ltä tilasin mamma talvitakin, kun se oli puoleen hintaan. XL-koko oli itselle aivan liian iso, joten vaihdoin sen pienempään. Vielä en oo muita mamma-vaatteita ostanut. Jonkin verran saan todennäköisesti ystävältä. Sitä mukaa varmaan täytyy miettii vaatteita, ku alkaa käymään pieneksi :D
 
Pitäisi kaivaa jostain mammahousut kokoa 56. Ei aavistustakaan mistä sellaiset löytäisi. USA:sta en viitsisi tilata, kun tullien ja verojen kanssa on niin hankala pelata. Yhden brittikaupan kanssa viestittelin vähän, mutta heillä on tasan kolmea housumallia, kaikki niistä bootcutia, josta en niin kamalasti välitä. Kaapissa on kyllä housuja aina kokoon 62/64 saakka, ja kaikkia välikokoja samoin, mutta epäilen että istuvuudessa voi olla pientä ongelmaa, jos tämä maha tästä kasvaa.

Paitojen, takkien ja mekkojen suhteen ajattelin yrittää pärjätä niillä mitä kaapista löytyy, kun noita kokoja tosiaan riittää. Mutta ne housut...
 
Snällä igelkotten: tää ainakin mainostaa isoja kokoja http://www.mammavaatteet.fi/category/11/xxl-xxxl--koot, mie oon aika samaa kokoa kuin sinäkin niin oon kyllä pärjänny normivaatteilla koko raskauden ajan, ainu mikä ollu ongelmavaate on toppahousut mutta virittelin henkselit ja kumilenksun ni pärjäs pahimmat pakkaset :wink
 
Maajo, kiitos linkistä. Taitavat valitettavasti olla minulle pieniä, mittojen mukaan 3xl vastaa ketjujen plussamallistojeb kokoja 46-52, ja minulle tosiaan pitäisi olla se 56 :)

Yleensä en tee töissä juurikaan asiakastyötä, joten pärjään siisteillä farkuilla ja kauluspaidalla, mutta marras-joulukuussa on tulossa töissä näitä ns. edustustehtäviä, missä pitäisi olla tyyliin jakkupukua tai housupukua, ja ne vähän huolestuttavat. En usko että siinä vaiheessa mahdun kynähameeseen tai vastaavaan, vaikka painoa ei juuri tulisikaan :)
 
Mullakin painoindeksi n.32. Olen aina ollut vähän pullukka, eikä neuvolantädit ole sanoneet painostani mitään sen kummemmin. Nyt ei oikein mikään muu maistuisi kuin herkut ja kaikki suolainen. Eli ei mikään terveellinen :/ Vielä ei oo tarvinnut pukea äitiysvaatteita päälle, eilen kävin kyllä H&M:n mammaosastolla mutten löytänyt mitään. Aiemman raskauden aikana tilasin Ellokselta, siellä oli ainakin silloin aika kivoja ja kohtuuhintaisia äitiysvaatteita :)
 
Snälla igelkotten: Cellbes myy kanssa jotain äitiysvaatteita mutta ei oo tullu kateltua valikoimaa yhtään että mitäs siellä on tarjolla.
 
Täällä bmi jotain 41 paikkeilla. Kaksi lasta ennestään (09/06 ja 12/11), kummankin neuvoloissa suhtauduttu painoon ihan jees, mutta kuopuksen ultrat tehtiin Tyksissä ja siellä lääkäri haukkui pystyyn. Molempien lapsien odotusaikana painoa on ensin pudonnut eikä loppua kohden ole tullut kuin 1,5kg ja n.6kg, molemmista 10kg jäi laitokselle eli raskauden jälkeen painoa vähemmän kuin ekassa neuvolassa :)
Perjantaina plussasin ja huomenaamulla pitäisi soitella neuvolaan tästä pikkukolmosesta. Sama neuvolantäti tulee olemaan kuin kuopuksestakin, joten toivottavasti ei ole muuttunut paljoa tässä neljässä vuodessa.
 
Mulla bmi jotain 36 paikkeilla, ja vähä hirvittää mitä neuvolan täti sanoo.. onnistuin laihduttaan viime vuonna 15kg mut 9kg tuli takasin ko lopetin tupakoinnin. Saa nähä miten käy ny raskauden aikana, et kui paljon lihoon. Muutenki niin herkkä lihomaan et vähä pelottaa millases kunnos oon puolen vuoden päästä. Mutta toisaalta, jos saan syliini pienen käärön ni lihominen on pientä :)
 
Täältä hihkaisen jo sellaisen vinkiksi raskauden jälkeiseen aikaan, että älkää olko niin tyhmiä kuin minä... Mulle ei tulkut raskausaikana painoa lisää lainkaan kun sitä oli jo valmiiksi liikaa eli raskausaika meni tosi hyvin ja itse asiassa laihduin. Laitokselle ei jäänyt kuin just lapsen verran, mutta pari viikkoa kotiutumisen jälkeen paino vielä laski. Kunnes iski ihan käsittämätön suklaanhimo, siis mikään määrä ei ollut tarpeeksi. Tuli siis otettua "vahinko" takaisin jälkikäteen sen sijaan, että olisin hyödyntänyt imetyksen tuoman lisäkulutuksen, syönyt fiksusti ja saanut painoa edelleen alas. Nyt sit yritän löytää selkärangan jämiä ja ihmettelen mitä näille läskeille tekis :) olen aina ollut hyväkuntoinen kiloista huolimatta, mutta nyt huomaan miten paino vaikeuttaa pienen vauvan kanssa lattialla mönkimistä ja selkä on koko ajan kipeä kun tukilihakset on niin huonossa kunnossa. Eli älkää antako periksi sille pikku pirulle, joka olkapäällä houkuttelee tuhmuuksiin :wink

Toivottavasti kukaan ei tykkää huonoa kun tuli off topic huutelemaan :)
 
Möttönen: kiitos hyvästä vinkistä että kannattee myös raskauden jälkeen katella mitä suuhunsa pistää.. mää jo mietin että mistä sun nimimerkki on tuttu ja hoksasinkin jo yhteyden...
 
Täälläkin yksi ylipainoinen odottaja! Ylimääräistä on n. 25kg, oon tosi lyhyt (154,5) joten painoa on siihen nähden aika reippaasti.
Sokerirasituksessa kävinkin jo viime viikolla, tuloksia en oo ehtinyt soitella kun olin reissussa ja tänään nukuin soittoajan yli. :D
Ekaa odotellaan ja ainakin vielä paino on tippunut/pysynyt alle lähtöpainon. Mulla oli tossa n. 5viikkoo pahoinvointia, eli en oikein saanu syötyä.. :/ Herkut ei oo oikein maistunu (mikä siis hyvä asia!), mut toisaalta ei kyl mikään muukaan.. :D Myös annoskoot on ton pahoinvoinnin takia selvästi pienentyneet. En jaksa syödä läheskään niin paljoa kun ennen raskautta!

Ja mun painoa ei neuvolantäti (eikä ultraajakaan) kommentoineet mitenkään. Neuvolantäti toki sanoi, että joudun sokerirasitukseen, mut oisin joka tapauksessa joutunut (vaikka oisin tikkulaiha) koska on sukurasitteet molempien vanhempien puolelta...
 
Balacenia, koska sulla on laskettu aika? Mulla on todella reippaasti ylipainoa ja ikääkin on reippaasti, mutta silti lääkäri ja neuvolatäti ei mitenkään ylenmääräisesti oo huomautellut painosta. Toki tietty se, ettei paino saa grammaakaan nousta raskausaikana. Tänään oli eka karkkiahminta-kohtaus koko aikana, muuten oon pystyny aika hyvin olemaan herkuttelematta. Toki vasta jotain 6+ menossa :-/
 
Takaisin
Top