Pirkanmaa / Tampereen seutu odottajia (LA 2016)?

Mä päätin tänään, että huomenna soitan neuvolaan ja kyselen taas lääkäriaikaa. Töissä olemisesta ei vaan tule mitään. Liitoskivut on ihan kamalia ja kun supisteleekin lisäksi enkä em takia ole saanut aikoihin nukuttua kunnolla. Nyt ylittyi selvästi joku jaksamispiste kun jatkuvasti tänäänkin teki mieli pillahtaa itkemään töissä. Ennen lomaa olisi vain viikko töitä niin ajattelin kysyä jos ensi viikoksi voisi saada saikkua niin sitten tulisi lepoa yhteensä kaksi viikkoa. Josko sen jälkeen jaksaisi taas vähän eteenpäin..

Ärsyttää "luovuttaa" tällaisen takia kun supistuksetkaan eivät ole saaneet mitään aikaan, mutta pakko kai se on.
 
Joo, ei kannata omaa jaksamistaan ylittää, hae ihmeessä saikkua vaan.

Mä oon tän aamun oksentanut sisuksiani pellolle. Järkevä hoitaja oli kyllä, ei tulis sokerirasituskokeesta mitään. Varmaan sit seuraavan käynnin yhteydessä pistää testiin menemään, jos tää zombiolo ois parantunut.

Ei hitto mä kuolen tähän oloon! Järkyttävä polte mahassa ja aina välillä pitää hypätä vessassa koristelemassa pönttöä. Ei voi kellekään valittaa livenä miestä lukuun ottamatta, niin pitää netissä avautua. Just tällä hetkellä vaihtaisin roolia mieluusti aika monen muun kanssa. Nyt ei jaksa ajatella mitään, vielä vähemmän innostua mistään. Menis vaikka loppupäiväksi unille... Huoh.
 
Täällä myös pirkanmaalainen odottaja, la toukokuussa! Onko vuoden 2016 pirkanmaalaisille odottajille tehty vielä fb-ryhmää? Minua ainakin kovasti kiinnostaisi sellainen ja se tuntuisi paremmalta kuin täällä palstoilla kirjoittelu. Ryhmä olisi tietysti suljettu, vain ryhmässä olevat näkisivät liittymisesi ryhmään ja ryhmää ei edes voisi haulla löytää. Olisiko joku innokas tekemään? :)
 
Sugarplum, Yyh! Oksentelu on kyllä jotain niin kamalaa! Otat nyt ihan rauhassa ja tosiaan vaikka nukut 24/7 jos sillain on helpompi olla.
 
Lääkäri kirjoitti nyt kolme viikkoa saikkua. Kohdunsuulla ei muita muutoksia, mutta on kyllä siirtynyt korkealta takaa ns keskiviivaan joka on muita muutoksia ennakoiva merkki kuulemma. Katsotaan tän saikun jälkeen sitten mikä on olo jos vielä pystyisi palaamaan töihinkin.
 
Hyvä se on saikulle jäädä, ei itseään pidä rääkätä ja täytyy miettiä vauvaakin.

Mulla itsellä on onneks fyysisesti helppo työ joten jaksan luultavasti aika pitkään töissä ellei voinnissa tapahdu suuria muutoksia. Henkinen puoli on kyllä päivittäin töissä koetuksella :D
 
Huh, kun väsyttää! Tänään meni pari tuntia Turtolassa kissanruokakeräyksessä ja sitten vielä pyöräiltiin Nekalaan syömään. Ihania mäkiä täällä, etenkin kun asutaan itse mäen päällä... Mutta tuleepahan liikuntaa!

Mun pitäis varata aika verikokeisiin, että ehtis ennen ultraa käydä. Jotakin muutakin oli, mutta pää on nyt niin tyhjä, ettei tuu mieleen mitä. Tää väsymys on kyllä uskomatonta.
 
mua on väsyttänyt nyt keskiraskaudesta jopa enemmän kun alkuraskaudesta... onneks maanantaina on nla niin pääsee tarkistuttaan hemoglobiinin... vaikka hyvä se oli vielä viime neuvolassa, enkä toivo todellakaan et joutuisin syömään jtn lisärautaa, kun oon niin huono muutenkin nielee mitää pillereitä tai pahanmakusia litkuja... Yhh...
 
Balacenia, Mä oon kans ollut keskiraskauden paljon väsyneempi kuin aluksi eikä se Hb ollut paljon laskenut. Tosin olin melkein koko alkuraskauden pahoinvoinnin takia saikulla eli ei tarvinnutkaan jaksaa niin paljoa.

Sugarplum, Joo täällä noita mäkiä riittää. Mäkin kun kuljin pyörällä töihin taysille niin menomatka oli ihan jees kun kaksi isoa alamäkeä, yksi iso ylämäki ja yksi piiiitkä loiva ylämäki. Mut kotimatkalla tuo viimeinen ylämäki oli aina sellainen viimeinen niitti kun muutenkin jo väsyneet jalat työpäivän jäljiltä.
 
Meillä on tapahtunut jotain kummallista. Tyttö on nukkunut heräämättä kolme yötä (viime yönä kyllä herätti kahdesti) ja nukkunut aamulla pitkään. Perjantaina jouduin herättämään seitsemältä, eilen nukkui puolikasiin ja nytkin on vielä unessa. Outoa! Meillä siis herätykset normaalisti vapaapäivinä kuudelta ja mun työpäivinä pitää tyttö herättää viiden ja puoli kuuden väliin.
 
Harmi vaan kun itse heräilen jatkuvasti noitten vaivojen takia niin ei voi ihan täysillä nauttia näistä unista. Mut onhan nämä silti ihan luksusta ja tuntuu paljon levänneemmältä.
 
mää olin koko alkuraskauden ja pahoinvoinnin kesälomalla, joten ei munkaan paljoa tarvinut jaksaa... Tosin tähän väsymykseen varmaan vaikuttaa myös enenevissä määrin tää pimeys. Aina syksyllä ja talvella väsyttää enemmän...

Mulla on myös tän raskauden myötä muuttunut unirytmi ihan täysin. Ennen saatoin vaivatta nukkua viikonloppuisin johonkin 12 tai jopa 13. Nyt herään ihan viimeistään kymmeneltä ilman herätystä, mikä on mulle ihan ihme. Ja iltaisin väsy tulee tosi paljon aiemmin. Ennen saatoin arki-iltaisinkin valvoa helposti yli puolenyön ja harvoin menin edes nukkumaan ennen 12. Nyt meen jo ysin-kymmenen aikaan sänkyyn, eikä siellä tarvi kauaa olla että on jo unessa.
Viikonloppuisinkin meen nukkumaan jo 10-11 aikaan. ennen raskautta se oli pikemminkin 12-02... :D

niin ja mäkin oon aina välillä yöllä havahtunut siihen, että sattuu alaselkään kun kääntää kylkeä. onneksi oon hyväuninen ja oon aina saanut nukahdettua uudestaan melko pian.
 
Joo, mä valvoin eilen puolille öin ja huh huh sitä väsymystä! Paha olokin ehti jo kurkistella, mut sit menin unille. Joskus ysin aikaan sit heräsin. Kun mulla ei oo heräämiselle aikataulua, voin herätä silloin, kun siltä tuntuu. Oonki heränny vaihtelevasti 5 - 12 välillä. Mut ihan sama mihin aikaan herään, niin kymmenen aikaan alkaa väsyttää. :D

Mulla on ollu koko alkuraskauden ihan järkyttävä väsymys. Olin ihan varma, että hemoglobiini on surkea, mutta mitä vielä, taisi olla 139. Jotakin hyötyä siitä, että oon pakottanu itteni ulkoilemaan joka päivä. Yleensä yhdistän kävelyn/pyöräilyn hyötyyn (esim. kauppareissu, kirjasto, kahvila), lyhyempiä lenkkejä teen ihan muuten vaan sit. Kirkon takaa menee kiva reitti täältä Kaukajärvelle, niin sitä on jees kävellä. Etenkin iltaisin on kivan tunnelmallista.

Mun ongelmana on voimaliikunta. Tiedän, että sitä pitäis harrastaa, mut en saa itteäni raahattua salille ja kotijumpat ei jaksa kiinnostaa. Mitähän mä oikein keksisin?
 
mää en oo harrastanu mitää kävelyä ja pyöräilyä kummosempaa liikuntaa.. :D uimassa oon tainnu käydä kerran... Salikortti mulla ois, mut en oo jaksanu raahata itseäni sinne salille... pitäis mennä lopettaan se kun tulee niin kalliiksi sitä korttia pitää kun ei nyt tosiaan näytä siltä et reipastuisin ja jaksaisin siellä käydä... Ja tuskin jaksan sen enempää vastaisuudessa kun tästä vaan paisuu ja pienen lapsen kanssa en haluu mennä, vaikka tuolla lapsiparkkikin ois...
 
Mulla on jääny liikunta aika minimiin vaikka en aikasemminkaan mikään himoliikkuja oo ollu. Kävelylenkillä yritän käydä 3kertaa viikossa, siinä onkin sit kaikki. Vähän enemmän pitäis varmaan liikkua.

Lenkillä oon huomannu että oikeeseen nivuseen sattuu ja se hidastaa vauhtia. Ootteko te huomannu mitään liikkumisen vaivoja?
 
mää kävelin torstaina 1,5km matkan repun ja kauppakassin kanssa ja tuli selkä todella kipeäksi... päätin etten enää kävele minkään kantamuksien kanssa enempää kun on pakko.
lonkat mulla naksuu aamuisin... ja jos kävelen reippasti tai joudun juoksemaan (esim. bussiin) alkaa supisteleen ja alavatsaa aristaan...
Repäisykipuja tulee mm. aivastaessa ja muiden yllättävien, nopeiden liikkeiden seurauksena... Esim. joku aika si ku poljin pyörällä ylämäkeen, niin sattu ihan s**tanasti kun polkasin vähän voimakkaammin ylämäessä! Sen jälkeen talutin...
 
Mulla tulee töissä sitä arkiliikuntaa jo 10000 askeleen verran ja siihen päälle tytön hoitoon vienti/haku ja kauppareissut ym. Noitten lisäksi sit viikonloppuisin jotain kävelylenkkiä perheen kanssa. Nyt saikulla sit rauhalliseen tahtiin kävelyä itsekseen ettei ihan paikalleen jää. Supistukset ja liitoskivut määrää nopeuden ja lenkin pituuden.

Pyöräily jäi pois jo heinäkuun lopulla kun sai aikaan alavatsakipuja ja supistuksia. Mun pyöräilyreitillä kun ei paljon tasamaata ole.
 
Lihaskunto jää nosteluihin töissä ja kotona (nuorimmainen 17kg) ja kauppakassien kantamiseen.
 
Takaisin
Top