Pelot

Voi Tanjuliini. Jaksamisia :sad001

Kuulostaa vähän pelottavalta Arianrhod. Todella pitkä aika kyllä odottaa tuo 2 viikkoa. Kävitkö nyt yksityisellä?
 
Paljon tsemppiä ja voimia Tanjuliini :Heartred Toivon teille pikaista uutta plussaa ja parempaa onnea odotukseen!
 
Kävin tänään ultrassa, viikkoja pitäisi olla 6+0 oviksen mukaan, näkyi raskausontelo ja ruskuaispussi mutta ei vielä sikiötä? Onkohan se mahdollista että se olisi normaalia ettei vielä näy... Vai olisiko se sitten tuulimuna. 2 viikon päästä tarkistus..

Onks mahdollista että ovis on ollu myöhemmin?
Itse kävin tarkistamassa viikot neuvolassa ultrattuna. Oli rv 6+1 ja alkio näkyi tuolloin myös.

On kyllä piinaavaa aikaa odotella 2vk. :sad001
 
Kai se mahdollista on, voi se heittää muutamia päiviä suuntaan tai toiseen... Ovulaatiolimat ja kivut oli ainakin tiettynä päivänä. No lääkäri oli toiveikas kuitenkin tämän asian suhteen että jospa se papana sieltä kasvaisi..
 
Pelko on kova - viikko sitten torstaina tuli ruskeaa vuotoa pikkuhousuihin ja perjantaina sitten jo kirkasta verta pissan mukana pönttöön. Kävin päivystyksessä ultrassa. Sanoivat, että vuoto on yleistä eikä ultrasta voinut vielä sanoa juuri mitään, kun oli rv 5+6. Sen jälkeen joka päivä tullut tummanruskeaa vuotoa pikkuhousuihin kunnes tänään taas lorahti kirkkaan punaista verta pönttöön.

Voiko tää olla vieläkin ihan normaalia vai joko täytyy ajatella, että peli on menetetty.. nyt siis rv 6+5
 
Voi olla kaikki hyvin. Peli ei ole menetetty ennen kuin se on menetetty!

Täälläkin tänään ruskeaa vuotoa, sormet ja varpaat ristiin että ei lisäänny. Saapi nähdä. Rv 7+1
 
Voimia Tanjuliini ja toivotaan pikaisesti uutta raskautumista!
Todella paljon nyt epätietoisuutta täällä monella. Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin ja vuodot vaarattomia :Heartred
 
Mulla rv 5 alkoi ruskea tuhruvuoto jota kesti viikon kunnes yhtäkkiä eräänä aamuna verta oikein valahti pikkuhousuihin ja sitä tuli siis aivan loristen pönttöön saakka klimppeineen päivineen. Pieniä menkkamaisia kipujakin oli. Olin varma että tässä tää nyt oli sitten..

Sain lääkäriajan heti 3 tunnin päähän tapahtumasta, lääkäri oli varma ettei sikiön sykettä enää löydy.. (olin käynyt muutama päivä aikaisemmin alkuraskauden ultrassa yksityisellä ja sielä nähtiin syke) mutta kuinka ollakkaan syke löytyi mutta aavistuksen heikompana mitä aijemmin. Lääkäri oli lähes varma että ei tuu pysymään sisällä ja diagnosoi uhkaavan keskenmenon.. Sain sairaslomaa varmuuden vuoksi koska työni fyysisyyden vuoksi on parempi etten tässä tilanteessa nostele mitään raskasta. Sovittiin myös kontrolli ultra heti kolmen päivän päähän, viikonlopun yli..

Seuraavassa tarkistuksessa löytyi syke edelleen ja tämän jälkeen tilannettani on seurattu kerran viikossa ultraamalla.. Vuoto jatkui mutta niukentui kyllä vähitellen... sellasta tuhruvuotoa mulla tuli kaikenkaikkiaan noin 2,5-3 viikkoa kunnes loppui. Syytä vuodoille ei koskaan löytynyt, tiedettiin vain että kohdusta vuotaa. Mulle neuvolassa sanottiin että alkuraskauden tuhruvuodot on todella yleisiä ja niistä harvoin on haittaa. Mutta jos vuoto runsastuu tai tulee kipuja niin silloin voi olla jotain pielessä.

Nyt alkaa rv 11, toistaiseksi kaikki hyvin :Heartblue Mutta koska alku on ollut meillä niin vaikea ja pelkoa täynnä, en uskalla vieläkään luottaa raskauteen... Toivottavasti pieni pysyisi matkassa loppuun asti ja syntyisi terveenä. :Heartpink

Edelleen käyn kerran viikossa ultrattavana neuvolassa.. Pakko saada tietää että kaikki on hyvin. Onneksi ovat niin ymmärtäväisiä tätejä :)
 
Riisifrutilla on kyllä ollu todella piinaviikkoja ja päiviä, huh! Toivottavasti sitkeä pikkusissi pysyy kyydissä loppuun asti :)

Mulla on ollu nyt tosi paljo erilaisia kasvukipuja mitä lie, tuntuu lähinnä molemmin puolin nivusissa sellasena kipuna/venymisenä.. Aina niitä säikähtää ja kipu pakottaa pysähtymään, mutta pakko luottaa että kaikki on hyvin.. Mitään vuotoja ei oo ollu niin aika pienellä todennäköisyydellä kyse on mistään ikävästä.. Rv nyt 10+3
 
Taikapilvi : Kyllä juu tää on ollu todella stressaavaa ja etenkin henkisesti vaikeaa aikaa :sad001

Onko kellään tullut rankemman fyysisen kuormituksen esim. nostelujen jälkeen tuntuvia alavatsakipuja ja vuotoa? Mulla on nyt kahdesti käynyt näin...

Olin yhden työvuoron tässä sairauslomien välissä, olen lähihoitaja, vanhusten palvelukeskuksessa yöhoitajana. Potilaita kääntäessä/nostaessa tuli todella voimakkaita alavatsakipuja jonka seurauksena alkoi rusehtava vuoto jota kesti ehkä päivän kunnes levolla rauhoittui.

Nyt eilen oli toinen tilanne. Oli fyysisesti raskas päivä, paljon puuhaa... en ehtinyt koko päivänä levätä ollenkaan.. Illasta alkoi taas voimakkaat kivut ja tälläkertaa ihan veristä vuotoa.. verta ei tullut paljoa mutta kuitenkin..

Kaiken järjen mukaan ei tää kyllä mikään hyvä merkki voi olla... En ehkä pysty tekemään mitään fyysisesti kuormittavaa koko raskausaikana jos tää tällästä on.. :sad001 Taas torstaina haettava lisää saikkua, en uskalla mennä töihin nostelemaan ettei oikeesti kohta satu jotain..

Nyt RV 11+4, mitä mieltä ootte? Ei varmaan ole "normaalia" tällänen...vai?
 
Mulla ei ole ollut vuotoa mutta huomaan että fyysisesti rankan päivän jälkeen koskee enemmän vatsaan. Kannattaa varmaan yrittää vältellä raskaita nostamisia.
 
Minulla ei ole ollut vuotoja, mutta huomasin tuossa viikonloppuna kun tehtiin pihatöitä ja työntelin tosi raskaita kuormia kottikärryllä, niin tuli todella voimakkaita alavatsa kipuja, joten jätin ne hommat suosiolla miehelle.
Kannattaa kuunnella omaa kehoa!
 
Taikapilvi : Kyllä juu tää on ollu todella stressaavaa ja etenkin henkisesti vaikeaa aikaa :sad001

Onko kellään tullut rankemman fyysisen kuormituksen esim. nostelujen jälkeen tuntuvia alavatsakipuja ja vuotoa? Mulla on nyt kahdesti käynyt näin...

Olin yhden työvuoron tässä sairauslomien välissä, olen lähihoitaja, vanhusten palvelukeskuksessa yöhoitajana. Potilaita kääntäessä/nostaessa tuli todella voimakkaita alavatsakipuja jonka seurauksena alkoi rusehtava vuoto jota kesti ehkä päivän kunnes levolla rauhoittui.

Nyt eilen oli toinen tilanne. Oli fyysisesti raskas päivä, paljon puuhaa... en ehtinyt koko päivänä levätä ollenkaan.. Illasta alkoi taas voimakkaat kivut ja tälläkertaa ihan veristä vuotoa.. verta ei tullut paljoa mutta kuitenkin..

Kaiken järjen mukaan ei tää kyllä mikään hyvä merkki voi olla... En ehkä pysty tekemään mitään fyysisesti kuormittavaa koko raskausaikana jos tää tällästä on.. :sad001 Taas torstaina haettava lisää saikkua, en uskalla mennä töihin nostelemaan ettei oikeesti kohta satu jotain..

Nyt RV 11+4, mitä mieltä ootte? Ei varmaan ole "normaalia" tällänen...vai?
Haet saikkua ja jätät nostot muille. Mulla on jokaisessa raskaudessa ollut tuota ja ihan täysaikaiset lapset on tullut. Mut rauhallisesti on otettava, ei saa innostua tekemään liikaa.
 
Onks täällä muita, joille coca-cola, cola zero, pepsi, pepsi max tmv. Maistuu päivittäin? Itse juon zeroa ihan joka päivä ja oikeasti tuntuu, etten millään voi olla ilman....:smiley-ashamed008:confused005 tämä on oikea ongelma.....:scared001 jo illasta alkaa päänsärky kun en ole limpparia ottanut ja sen yhdistän ihan selvästi tähän.. :sad001 pelkään kuitenkin, mitä makeutusaineet ja kofeiini minun pienelle tekee.... :sad010
 
Mä join aikaisemmin colaa (light tai zero) nyt ei mee alas kun harvoin lasillinen. Mutta Jaffaa ja spritee (etenkin jaffaa) menee melkein päivittäin. Itsekin miettinyt tuota makeutus asiaa yms mut se jaffa vaan helpottaa tähän pahoinvointiin joka edelleen meinaa vaivata
 
Kiva kuulla, etten oo ainoa... :bag: tuntuu varmaan joidenkin mielestä erikoiselta, koska kyllähän tupakan ja alkoholinkin pystyy jättämään raskauden ajaksi... mutta.. en tiedä..vaikeaa
 
Minulla oli ainut himo esikoisen aikaan Coca-Cola. Olisin voinut elää ihan ilman mitään muuta koko raskauden, mutta Coca-Colaa piti saada päivittäin.
Nyt tämän kohdalla ei onneksi ole tullut himoa, mutta toki sitä aina ajottain juon.
 
Takaisin
Top