Pelot/huolenaiheet

K

Kaiiisa

Oman äänensä löytänyt
Elikkäs haluisin tietää mitä huolenaiheita ja pelkoja muilla on?
Itseäni mietityttää ensimmäinen ultra, kuullaanko syke? Onko siellä ihan oikeasti lapsi? Samalla ajatuksiin hiipii pelko että tulisikin keskenmeno. Ilmeisesti on ihan normaalia miettiä näitä asioita, niitä ei saa vaan päästää hallitsemaan ajatuksia. Onko muilla samat asiat mielessä?
Pikkuinen on niin toivottu ja odotettu, että haluisin kaiken menevän hyvin. 
Tuntuu vain oikealta kirjoittaa tänne kun tiedän että on muitakin jotka ovat samassa tilanteessa kanssani, vertaistukea.
 
Oletko keksinyt mitää millä saat asian pois mielestä? Itselläni sellaiset keinot hakusessa. :)
 
Toki noita samoja miettii varmaan ihan jokainen raskaana oleva, eikä niistä kande itteään sen takia mitenkään soimata. :) Mullakin takana yksi keskenmeno, ja heti jos tuntuu pientäkin vihlontaa, niin heti ensimmäisenä tulee mieleen, että mitä jos jotain mennyt vikaan.Toisaalta yritän miettiä, että jos jotain sattuisi menemään vikaan, niin mä en voi siihen itse mitenkään  vaikuttaa, ja yritän vaan pitää itsestäni hyvää huolta, niin tuo pikkuinenkin voi hyvin. :) Koitan siis liikkua, syödä fiksusti, levätä ja vaan nauttia elämästä ja raskaudesta! <3 Tämä kun on meidän lapsi, niin saattaa jäädä viimeiseksi raskaudeksi mulla (vaikka kolmosta jo salaa toivoinkin), niin yritän asennoitua niin, että nautin joka hetkestä!
 
Itsekkin olen päättänyt yrittää lopettaa kaiken turhan stressin ja huolehtimisen jotta lapsi voisi paremmin :) ihanaahan tämä on kun tietää että mahassa kasvaa uusi elämä :)
 
Tottakai oon yrittänyt olla ajattelematta, mut se on tosi vaikeeta, ku se gyne oli vähän outo ja sit ku tätä mahaa koskee :( mut onneks 23. pv on neuvola. Ja kouluth sekä gyne sano et aina voi mennä päivystykseen jos on niin kipee ettei siedä olla. Eilen oli jo lähellä etten ois menny.
 
HAHHAA :D :D Mahtava sarjis Neppis :)

Täällä myös km-pelkoa ilmassa, edellinen sattui elokuussa. On minulla aiheuttanut hankalaa tikutusriippuvuutta... Tai en ole kun kolme plussaa vasta tehnyt, mutta järkeiltiinkin miehen kanssa että jos ne vahvistuvat viivat rauhoittaa niin parempi (ja halvempi) sekin kuin että ramppaisi yksityisellä ultrassa.

Itseasiassa tuntuu että ne menkkamaiset jomottelut on vähentymään päin, oli pahimmillaan 5+0 - 5+4. Toki tuo järkeily ettei pidä stressata, tai etukäteen surra mahdollista km:a, on aivan totta mutta ajoittain tosi hankalaa pitää mielessä. Toisaalta eiköhän sekin ole luonnollista että huolettaa, kun isosta asiasta kuitenkin on kyse.
 
Mä en kanssa ymmärrä mistä tämä kaikki mun pelko ja ahdistus kumpuavat. Ekassa raskaudessa olin niin luottavainen, kerrottiin heti plussauksen jälkeen kaikille ja kaikki sujui loppuun saakka hyvin. Nyt ollaan tätä tokaa yritetty saman verran kuin ekaa aiemmin ja ekaa kertaa nyt sain plussan tikkuun. Keskenmenoja tai tuulimunia ei tietääkseni ole ollut. Jotenkin vain olen niin skeptinen nyt. Testejä on täälläkin tullut tehtyä älyttömästi ja viiva koko ajna vahvistunut niissä. Samoin clearbluesta oon saanut hyvässä ajassa kaikki viikot (1-2,2-3 ja 3+). Oireitakin on, vaikka etova olo vähentynyt viikonlopun aikana. Tuulimunaa ilmeisesti vaan pelkään niin vahvasti ja pelottaa että yrittäminen alkaa taas alusta. Tänään ratkaisevapäivä kun on varhaisultra, toivotaan sinne parasta! Jos nyt näkisin ne sydämen lyönnit niin ehkä uskaltaisin jo alkaa luottaa!
 
Mä en kanssa ymmärrä mistä tämä kaikki mun pelko ja ahdistus kumpuavat. Ekassa raskaudessa olin niin luottavainen, kerrottiin heti plussauksen jälkeen kaikille ja kaikki sujui loppuun saakka hyvin. Nyt ollaan tätä tokaa yritetty saman verran kuin ekaa aiemmin ja ekaa kertaa nyt sain plussan tikkuun. Keskenmenoja tai tuulimunia ei tietääkseni ole ollut. Jotenkin vain olen niin skeptinen nyt. Testejä on täälläkin tullut tehtyä älyttömästi ja viiva koko ajna vahvistunut niissä. Samoin clearbluesta oon saanut hyvässä ajassa kaikki viikot (1-2,2-3 ja 3+). Oireitakin on, vaikka etova olo vähentynyt viikonlopun aikana. Tuulimunaa ilmeisesti vaan pelkään niin vahvasti ja pelottaa että yrittäminen alkaa taas alusta. Tänään ratkaisevapäivä kun on varhaisultra, toivotaan sinne parasta! Jos nyt näkisin ne sydämen lyönnit niin ehkä uskaltaisin jo alkaa luottaa!
 
Mä en kanssa ymmärrä mistä tämä kaikki mun pelko ja ahdistus kumpuavat. Ekassa raskaudessa olin niin luottavainen, kerrottiin heti plussauksen jälkeen kaikille ja kaikki sujui loppuun saakka hyvin. Nyt ollaan tätä tokaa yritetty saman verran kuin ekaa aiemmin ja ekaa kertaa nyt sain plussan tikkuun. Keskenmenoja tai tuulimunia ei tietääkseni ole ollut. Jotenkin vain olen niin skeptinen nyt. Testejä on täälläkin tullut tehtyä älyttömästi ja viiva koko ajna vahvistunut niissä. Samoin clearbluesta oon saanut hyvässä ajassa kaikki viikot (1-2,2-3 ja 3+). Oireitakin on, vaikka etova olo vähentynyt viikonlopun aikana. Tuulimunaa ilmeisesti vaan pelkään niin vahvasti ja pelottaa että yrittäminen alkaa taas alusta. Tänään ratkaisevapäivä kun on varhaisultra, toivotaan sinne parasta! Jos nyt näkisin ne sydämen lyönnit niin ehkä uskaltaisin jo alkaa luottaa!
 
Mä en kanssa ymmärrä mistä tämä kaikki mun pelko ja ahdistus kumpuavat. Ekassa raskaudessa olin niin luottavainen, kerrottiin heti plussauksen jälkeen kaikille ja kaikki sujui loppuun saakka hyvin. Nyt ollaan tätä tokaa yritetty saman verran kuin ekaa aiemmin ja ekaa kertaa nyt sain plussan tikkuun. Keskenmenoja tai tuulimunia ei tietääkseni ole ollut. Jotenkin vain olen niin skeptinen nyt. Testejä on täälläkin tullut tehtyä älyttömästi ja viiva koko ajna vahvistunut niissä. Samoin clearbluesta oon saanut hyvässä ajassa kaikki viikot (1-2,2-3 ja 3+). Oireitakin on, vaikka etova olo vähentynyt viikonlopun aikana. Tuulimunaa ilmeisesti vaan pelkään niin vahvasti ja pelottaa että yrittäminen alkaa taas alusta. Tänään ratkaisevapäivä kun on varhaisultra, toivotaan sinne parasta! Jos nyt näkisin ne sydämen lyönnit niin ehkä uskaltaisin jo alkaa luottaa!
 
Mimmu84: mullaki oli km elokuussa, ihanaa olla uudestaan nain pian raskaana (laakarikin ihmetteli etta heti tokalla kerralla onnisti) mutta mullakin on paljon varovaisempi olo. Jos oikein ahdistaa niin koitan vaan psyykata itseani etta jos se sattuu niin ma en voi sille yhtaan mitaan, vaan tiedan etta elama ja yritys jatkuu. 

Toivottavasti pysyy kyytilaiset talla kertaa matkassa :) Sain tosiaan keltarauhashormonia ja aspiriinia laakarilta varmuuden vuoksi ekaksi kolmeksi kuukaudeksi, toivottavasti nekin edesauttavat. 
 
Mimmu84: mullaki oli km elokuussa, ihanaa olla uudestaan nain pian raskaana (laakarikin ihmetteli etta heti tokalla kerralla onnisti) mutta mullakin on paljon varovaisempi olo. Jos oikein ahdistaa niin koitan vaan psyykata itseani etta jos se sattuu niin ma en voi sille yhtaan mitaan, vaan tiedan etta elama ja yritys jatkuu. 

Toivottavasti pysyy kyytilaiset talla kertaa matkassa :) Sain tosiaan keltarauhashormonia ja aspiriinia laakarilta varmuuden vuoksi ekaksi kolmeksi kuukaudeksi, toivottavasti nekin edesauttavat. 
 
Tintula: Juu oli kieltämättä aika uskomaton fiilis kun tuli plussat tällä kertaa, onneksi tosi paljon vahvempana kuin silloin elokuussa ennen km:a. Meillä jätettiin pillerit pois kesäkuussa ja samantien tärppäs vaikka menikin kesken. Sinänsä oli siinä se positiivinen puoli että ainakin tuli tieto että voidaan tulla raskaaksi kun kummallakaan ei ole lapsia ennestään, voitiin olla luottavaisin mielin että kyllä vielä nappaa :)

Näköjään mennään aika samoilla viikoillakin, minulla tänään 5+6 :) Vaikkakin saattaa hyvinkin muuttua kun ei ole oikein tietoa tuosta kierron pituudesta, ei ole pilleritöntä tavallista kiertoa ehtinyt  vielä ollakaan...

Tsemppiä kaikille jännääjille! Täytyy vaan koittaa puuhata ja miettiä muita, vaikka on kyllä kovasti vaikeuksia siinä :)
 
Itse olen tänään ollut jo paljon luottavaisemmalla mielellä :) Koko päivä ollut yhtä hymyä :) 
Nyt olen yrittänyt saada itseni hillitsemään pelot ja murheet ja keskittymään tähän ihanaan raskausaikaan :) 
 
Turhat pelot romukoppaan! Pelot ja huolet ei hyödytä mitään, jos jotain ikävää sattuiskin niin ei se helputu sillä että asiaa etukäteen pelkäsi. Ja kasvavalle ihmisen alulle parempi jos äitikin voi hyvin, niin fyysisesti, psyykkisesti kuin emotionaalisesti. Tsemppi kaikille! Mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta ja yritetään nauttii raskaudesta joka vielä tässä vaiheessa tuntuukin vähän kaukaiselta asialta. :)
 
Mä olen aivan onnesta soikea kun VIHDOIN meille on tulossa toinen lapsi. Esikoinen on jo 3v ja ikäeroksi tulee melkein 4v, se ensimmäinen raskaus meni hyvin, kerrottiin heti kaikille enkä muista että olisin pelännyt juuri mitään. 
Nyt mulla hirvittää ja pelottaa ja vaikka olenkin onnellinen, pelko hiipii mieliin vähän väliä.. Ensimmäisen lapsen jälkeen olen ehtinyt käydä läpi imusolmukesyövän ja sytostaattihoidot. Heinäkuussa tuli myös keskenmeno. Olen miettinyt että pääsen syövän varjosta pois ja voin jatkaa elämää kun pystyn tulemaan raskaaksi. Ja ihan totta, nyt en mietienää syöpää ja sen jälkivaikutuksia vaan olen onnellinen vauvasta ja meitin nimiä ja muuta :)
Mutta silti mulla pelottaa että jotain hirveää tapahtuu ihan yhtäkkiä. 
 
Olenko yksin pelkojen kanssa oman elämän suhteen? Siis että mistä kaikesta joutuu luopumaan ja kuinka paljon uhraamaan vauvan takia. Toki myös pienen hyvinvointi huolettaa, enkä esim. pysty lukemaan mitään km-artikkeleita jne, etten ala liiaksi huolehtia ja kuumottaa mitä saattaisikaan tapahtua. Nyt oon kuitenkin alkanut pelätä, mitä mun elämäni on vauvan jälkeen, ja tuntuu väärältä ja itsekkäältä ajatella tällaista.

Olen jättäytynyt tietoisesti työttömäksi kehittääkseni bändikuvioita ja esiintymisuraani, saanko pitää ne lapsen jälkeen? Entä oma keho, millaiseksi se muuttuu ja miten se vaikuttaa itsetuntooni (ja myös siihen esiintymisuraan) tulevaisuudessa? Itseäni ahdistaa svustot, joissa kerrotaan kuinka on ok lässähtää vauvan saamisen jälkeen, näytetään kuvia roikkuvista ihopusseista mahan tilalla jne. Tuntuu kuin sanoma olisi, että tämä on välttämätöntä, sinustakin tulee tällainen ja sillehän et mitään mahda.

Taustalla näihin pelkoihini muuttuvasta kehosta vaikuttaa varmasti myös syömishäiriöhistoriani. Vaikka se selätettyä onkin, niin ajatusmallit meinaavat välillä palautua, varsinkin nyt tässä elämänvaiheessa, eikä kehonkuvani varmastikaan täysin terve ja normaali ole, vaikka parantunut syömishäiriöistäni olenkin. 

Yritän määritellä itselleni tätä äitiyden merkitystä, mitä se on minulle, millainen äiti minä olen. Että saan jatkaa elämääni ja pitää kiinni itselleni merkittävistä asioista. Saan pitää mys ulkoisista avuistani huolta ja palautua kauniiksi ja seksikkääksi naiseksi synnytyksen jälkeen. Saan edelleen olla oma itseni, vaikka äidiksi muutunkin, ja vaikka musta ei ikinä saa pullantuoksuista mammaa (kaukana sellaisista, voi puistatus!), olen hyvä äiti, juuri omanlaiseni.

Positiivisesta mantraamisesta huolimatta pelot tuntuvat palautuvan, ja olen kieltämättä nyt aika hukassa itseni ja identiteettini kanssa :/
 
Uninii:  Ihan luonnollista pelätä noita asioita.  Monella elämä tosiaan muuttuu ihan älyttömästi ja entisen sosiaalisen elämän ja harrastusten sijaan se elämä pyöriikin vaippojen ja puklujen ympärillä.  Itse olen kokenut aika ajoin voimakastakin ahdistusta kun on välillä tuntunut että kaikesta olen luopunut kun lapsia sain.  Tää on kuitenkin ihan hirveän yksilöllistä ja riippuu perheen tilanteesta älyttömästi.  Jos mies on motivoitunut ottamaan (hoito)vastuuta lapsista ja hoitopaikka pikkuiselle järjestyy tarvittaessa (esim isovanhemmat, kummit...) niin ei äitiys automaattisesti tarkoita luopumista entisestä elämästä.  Moni onnistuu sovittamaan äitiyden aktiiviseen elämäntyyliinsä.  Ja sama pätee ehdottomasti myös tuohon kropan palautumiseen.  Töitä tekemällä sen vartalon saa timmiksi kyllä.  Tietenkin iso osa äideistä lässähtääkin ja hyvä meille lässähtäneille on myös saada vertaistukea ;)  Jos pääset kuntoilemaan vauvasta huolimatta niin varmasti saat myös kroppasi kuntoon.  Jos taas tilanne on että olet "nalkissa" lapsen kanssa yksin kotona kaiket päivät niin voi olla jo huomattavasti vaikeampaa.
Persoonaahan se äitiys ei suoranaisesti muuta, sama Uninii olet lapsen saatuasikin ja sen lisäksi myös äiti.  Onkin tärkeää ettei hukkaa sitä minuuttaan, helpolla se pääsee unohtumaan ja ajatteleekin itseään vain ensisijaisesti äitinä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top