Paras saamasi äitienpäivälahja? Tai mitä toivoisit saavasi?

Hanna

Näppärä viestien naputtelija
Kuukauden päästä äitienpäivä jo tulla jolkottaa!

Kerätäänpä jo ideoita siitä, mikä on paras saamasi äitienpäivälahja tai onko sinulla hyvä toivomus mielessä!

Itse ajattelin toivoa tulevan äitienpäivän lahjaksi osallistumista ensimmäiselle triathlonilleni :D
 
Paras lahja oli, kun kuopus oli vauva ja muu perhe oli laittanut yllätyksenä ihanan runsaan aamiaisen, kattanut kauniisti ja söimme rauhassa yhdessä.
 
Paras lahja on tainnut olla lahjakortti hierontaan. Sellainen voisi olla kiva tänäkin vuonna. Tai sitten sellainen juttu että ei tarvitsisi herätä aamulla lapsen kanssa. Sitä olen toivonut äitienpäivälahjaksi joka vuosi lapsen syntymän jälkeen. Kertaakaan en ole saanut.
 
Saan aina äitienpäivänä nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja aamiaisen sänkyyn sitten, kun herään. Se on kyllä ihanaa. :) Olen saanut aina jonkun muunkin lahjan vielä näiden lisäksi, mutta apua kun en muista yhtään että mitä se on ollut. :bored: Jotain tosi mieleistä kyllä, koska äitienpäivistä on niin hyvät muistot. :)

Osallistuminen paikalliseen urheilutapahtumaan on minullakin yksi asia, jota voisin toivoa, mutta toisaalta voisin jättää lahjan miehen harkintaan, koska hän on aika hyvä siinä hommassa. :) Ei, en ole niitä naisia, jotka "eivät tarvitse mitään". :p
 
En ole saanut lahjoja enkä aamiaisia sänkyyn. En kyllä yhtään tiedä mitä toivoisin, ei ole tarvinnut miettiä semmoista :meh:
 
Esikoiselta olen lahjoja saanut mitä päiväkodissa/koulussa tehnyt ja olisihan se kiva jos mieskin muistaisi jotenkin muutenkin kuin nousemalla lasten kanssa sinä aamuna. :oops:Nukkua en oikeen osaa pitkään vaikka haluaisin ja yrittäisin.

Jos joku lahjatoive pitäisi miettiä, niin olisi ihana saada lahjakortti johonkin hemmotteluun, hierontaan tai jalkahoitoon vaikkapa. :rolleyes:
 
Muokattu viimeksi:
Viime vuonna sain pojan askarteleman kortin ja aamiaista sänkyyn minkä poika ja mies toivat yhdessä. Oli se kyllä hiukan hauskaa, kun käskettiin olla sängyssä ja odottaa, sitten kuului kovaäänistä kuiskintaa ja keittiöstä kauheaa rymyämistä :hilarious: Nyt kun poika on kolme, voi olla että sujuisi aamupalan sänkyyn tuonti helpommin. Saa nähdä tuleeko semmoista tänä äitienpäivänä. Varmaan korttia tai pientä askartelua on ainakin lupa odottaa. Ostin myös lapsen isälle viime vuonna isänpäivälahjan (tosin se oli aiemman isänpäivälahjan rikkoutumisen jälkeen tilalle uusi) niin ehkä odottaisin häneltä jotakin huomiointia. Olisi ihan kiva kyllä joskus päästä äitienpäiväruoallekin jonnekin muualle. Silloin kun poika oli vuoden, oltiin anopin kustantamalla äitienpäiväruoalla.
 
Paras lahja on ollut aamiainen sänkyyn ja lapsen ja miehen yhdessä tekemä kortti. Itse rakastan ns. "hotelli aamupaloja" niin sellaisen kun saa syödä omassa kotoa miehen valmistamana, niin on suorastaan luxusta. :)
 
Takaisin
Top