Paljonko teillä luetaan?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Lukemisen viikon kunniaksi tuli mieleen kysyä, että paljonko teillä luetaan? Minkä ikäiset teillä jaksaa jo kuunnella kunnon satuja? Entä onko teillä antaa jotain kirjasuosituksia?

Meillä luetaan aika paljon, isommille lapsille nyt ainakin. Taapero ei vielä kovin pitkiä satuja jaksa kuunnella. Käydään usein kirjastossa hakemassa luettavaa, ja kotoakin löytyy aikamoinen kirjavarasto. Rakastan itse lukemista, joten lapsille lukeminen on luontevaa ja tärkeää.

Meillä lapset tykkäävät mm. Tatu ja Patu -kirjoista, ja täytyy sanoa, että ovat ne mustakin ihan hauskoja. :)
 
Iltasatu tai kaksi luetaan niinä iltoina, kun iltatoimet sujuu sen verran ripeästi, että lapset on ajoissa sängyssä.
Mutta kaikki kolme meidän lapsista on olleet sellaisia, ettei kirjat kiinnosta ennen kuin isompana leikki-iässä. Taaperoina ovat halunneet itse katsoa kirjoja, mutta eivät odottaa, että sivut luetaan ja käännellään sivuja sen tahdissa. Itse olin pienenä samanlainen. (ja kun usein kuulee sanottavan, että lapselle lukeminen on välttämötöntä jo pienenä niin ei pidä 100% paikkansa. Meillä, vaikka ei olla luettu kovasti, on kaikki lapset alkaneet puhua keskimääräistä varhemmin. Lukemattomuus ei ole vaikuttanut YHTÄÄN MITENKÄÄN.)

Nykyään käydään kyllä kirjastossa vähintään kerran kuussa ja joka kerta lainataan iso korillinen kirjoja. Nyt lapset on 6, 5 ja kohta 3. Etenkin isommat jaksaa jo keskittyä kuuntelemaan ja pyytääkin jo satua, pienin ei vielä niin hyvin kuuntele, mutta selailee kirjoja mielellään. :)
 
Meillä luetaan paljon. Joka ilta useampia lyhykäisiä satuja. Välillä todella pitkiäkin kirjoja. Isommat täyttävät ihan juuri 3v ja usein pyytävät itsekin, että luetaan kirjoja. Siinä kiehtoo itse sadun lisäksi varmasti myös se aikuisen läheisyys, kun lähekkäin luetaan. :)
 
Kirjat kiinnostaa kyllä kovasti meijän alle 2-vuotiasta, mutta satujen lukemiseen/kuuntelemiseen ei vielä keskittyminen riitä. Kuvakirjoilla mennään siis, luukkukirjat on lemppareita :) Vau:n kirjakerhoon kuulutaan ja sieltä otetaan paketti noin parin kuukauden välein, muuten lainaillaan kirjastosta..
 
Kirjat kiinnostaa kyllä kovasti meijän alle 2-vuotiasta, mutta satujen lukemiseen/kuuntelemiseen ei vielä keskittyminen riitä. Kuvakirjoilla mennään siis, luukkukirjat on lemppareita :) Vau:n kirjakerhoon kuulutaan ja sieltä otetaan paketti noin parin kuukauden välein, muuten lainaillaan kirjastosta..

Osaako hän kuitenkin jo käsitellä kirjoja? Meillä lapset ovat taaperoiässä olleet kovia repimään niitä luukkuja. :rolleyes:
 
Meillä luetaan PALJON. Lapsi haluaa päivittäin lukea monta kirjaa. Joskus on jopa pakko sanoa että äiti ei nyt jaksa lukea enempää (kun on jo lukenut monta peräkanaa). Nykyisin toisinaan lapsi alkaa sitten itse "lukea". Eli sanoo lukevansa ja selailee kirjaa sopottaen itsekseen sen mitä kirjasta muistaa ulkoa. Tosin ehkä se kohta lukee oikeasti itse, ainakin on kova kiinnostus kirjaimiin. :)
 
Maltti ja Valtti-kirjat on kivoja! :grin ja joku vanhempi Nalle Puhin satukirja meillä on, jossa on pitempiä ihania tarinoita. :)
 
Tämän näköinen Nalle Puh:)
Screenshot_20180420-222006.png
 
Rosalina, meillä taitaa olla samanlainen. Elän käsityksessä että ne on niitä alkuperäisiä Nalle Puh satuja ja ne lyhyet tarinat joita vilisee kaikkialla on niistä tehtyjä mukaelmia. Nalle Puh on meillä yksi suosikki. Miina ja Manu kirjoista pidetään myös kovasti. Ja Vaukirjan kirjat on ahkerassa käytössä kanssa.
 
Piti kirjastossa tarkistaa parin kirjatekijän nimet. Jane Chapman tai Jane Chapman ja Tracey Corderoy yhdessä. Heiltä on useampia kivoja, opettavaisia ja nätisti kuvitettuja kirjoja.:)
 
Takaisin
Top