Painonnousu

Täällä ollaan saatu vähän kuriin itseä että pystyny syömään lähes kaikkea mitä ennenkin ja kunnon annoksina että saisi kunnolla energiaa.. Mutta tänäänkin olin aiemmin syönyt ja sitten tankkasin mahan täyteen niin huono olo tuli samantien ja oli riennettävä oksentamaan.[:'(] Se näköjään vauvalle ei kaikki kelpaakkaan.
Painoa en ole saanut yhtään takaisin siitä mihin se on pudonnut sen n.7 kiloa vaikka yrittäny kovasti syödä. Vaikka pahoinvointia ei ole ollut missää vaiheessa niin ei kaikki aina silti mene nappiin.
 
mulla on tullut nyt 3.8kg ja rv 21+3
edellisessä rakaudessa kertyi yhteensä kiitettävät 15kg, joka vielä nousi kotona ollessa vauvan kanssa mutta pienen kuurin avulla lähti kuitenkin pois onneksi.
Eli saa nähdä paljonko vielä kertyy loppu ajasta kun edellisessäkin kilot kertyi pääasiassa puolen välin jälkeen. [>:]
 
on vielä pakko kirjoittaa, koska tämän ketjun aloitin ja olin silloin aika tuskainenkin painonousun suhteen.

Nyt on alle viikko laskettuun aikaan, 39+3. Olen kerryttänyt painoa 19 kg. Huvittavinta on, että ei tunnu juuri missään. En oikeastaan edes käsitä, miten voin kantaa mukanani tällaista kilomäärää tuntematta itseäni aivan suunnattoman valaaksi. Minusta tuntuu, että minulla on vain tuo maha. Tissit eivät ole kasvaneet eikä takapuoli tai reidet ole levinneet. Selluliittia tosin tuntuu olevan enemmän.

Aika huimaa. Noh, toivotaan, että saadaan kaikki ajallaan pois.
 
[:)] noniin.. viimeksi valittelin täällä että en saa painoani nousemaan kun oksensin sen 19vkoa 24/7.... (sitten tuli anemiat, huimaukset ja muut heikotukset)
vielä viikolla 22 mentiin alakäyrillä mutta kyllä se paino on alkanut sitten viikolla 28 nousemaan jo päälle 70kg. nyt viikolla 35 paino pompsahti ihan kauheesti... [&:] pahoittelin pikkuipanalle että tätä tää nyt on: kesä ja lämmin ja grilli kuumana joka ilta...[:)][:-][8|] pihviä, sallaattii, muurikkalättyjä, makkaraa, grillikylykee... jne. ei ihme että paino noussut parissa viikossa yli 3kg. eli nyt painoa viikolla 35+ 4 :76kg. 10kg pompsahtanut alkupainosta. en tosin tiijä pajonko todellinen nousu on kun sitä painoa tippui lähtöpainosta useita kiloja jossain vaiheessa...
hassua kyllä. en tunne itseeni että oisin levennyt mihkään suuntaan. painon nousu ei näy kasvoissa, takapuolessa eikä reisissä. ainoastaan maha kasvaa kauniisti. [:D] turvotustakaan ei ole kuin vähän nilkoissa. sormukset mahtuu edelleen hyvin sormiin ja lähtee hyvin pois. jännitän vaan kovasti paljonkohan paino nousee nyt sitten näinä viimeisinä viikkoina. joidenkin mukaan painon nousu olisi huimaa juuri viimesinä viikkoina....[8|] mutta tän mahassa kasvavan ipanan takia mä oon valmis ottamaan kaiken vastaan. tärkeintä on että ipanalla massussa kaikki ookoo. [:)]
 
Joo, täällä mennään viikolla 18/19 ja painoa tullut noin 3,5 kiloa. Tästä puolet tullut ihan nyt parin viikon kuluessa ja vähän huolestuttaa... ei niinkään omasta mutta vauvan. puolesta. [:)] Olen kuitenkin varsin pienikokoinen ja liikun todella paljon. Eli tuntuu vähän liian paljolta näin äkkiä. Olen kyllä syönyt normaalia enemmän mutten mielestäni mitenkään liikaa herkutellut. [8D]

No pitää kysästä neuvolasta ensi viikolla. Onks se yleensä niin et hoikempien pitäs saada enemmän painoa vai? Ei siis ole mitään kokemusta...
 
Krista87: Mulle ainakin sanottiin neuvolassa, että kun BMI oli alussa himpun alle 18, niin saa kuulemma mielellään tulla ainakin 10-12 kg. Itsellä rv 18 menossa ja painoa tullut noin 2 kg. Vähän kyllä hirvittää miten sitä jaksaa touhuta jos tulee vielä tuo 10 kg... eikä se välttämättä jää edes siihen!

Positiivista on se, että rintsikat ensi kertaa täyttyvät kivasti. Paitsi että kaipa se kasvava masu pian hälventää tätä hetken illuusiota ja kertoo mistä muodot johtuvat [;)]
 
Mullekin sanottiin neuvolassa että semmoinen "normaali" painon nousu on 7-14kg, ja koska oon niin pienikokoinen niin ois hyvä jos tulis se 14kg.. Oon nyt rv15+4, aika alussa tuli 3kg ja kun painoindeksi oli 20 niin painon nousukin jämähti paikoilleen [:)]
 
Kiitti Teille "rauhottelusta" Annelse ja nobody!

Hyvä tietää toi että nimenomaan pitäis tulla paljon -jotenkin olettanu toisin päin. [8D] Mulla ei siis oo edes ollu kun yks neuvola viikolla 11 janyt ensi viikolla seuraava... eikä mitään silloin puhuttu painonnoususta. Ainoastaan että tuskin tulee tulemaan kauheati painoa kun olen näin pieni. Eli siitä jotenki jäi mieleen ettei kauheesti pitäis paino nousta.

Kiitos kauheesti vielä! [:)]
 
Muistakaahan sitten myös, että lapsi, lapsivesi, kohtu, istukka, lisääntynyt veritilavuus, turvotus ja rinnat painavat raskauden lopussa yleensä sen 12-15 kg. Ja olisi kai se hyvä, jos vähän vararavintoa imetykseenkin jäisi, kun se kuitenkin on äidille aika kuluttavaa puuhaa näin energiataloudellisesti.

Sitä vaan tarkoitan, rakkaat mammat, että älkää olko liian ankaria itsellenne. Ei sitä ylipainoa ole niin valtaisan paljon kertynyt, vaikka siltä voisi tuntua [:)]
 
Joo mä kans toivon, että sais helposti sitte pois kaikki kilot; mitkä on raskauden aikana tullutkin.[:)] Seki on vähän ittestä kiinni; onneksi on nuo koirat niin tulee liikuttuakin[:)]

Neuvolassa saa nähdä paljonko on tullut nyt parin viikon aikana painoa lisää. Turvotusta ei onneksi ole.[:)]
 
Mä olin tänään onnellinen kun neuvolassa punnittiin ja tullu kuukaudessa 400g painoa lisää.[:)]

Parenpihan se on ku ei mitään. Neuvolan täti ainakin oli ylpeä tuosta määrästä kun joka punnituksessa tähän mennessä paino on vain pudonnut ja kerrankin oli edes tuon verran nousua.[;)]
 
Mulle on tullut tähän mennessä n. 10 kg painoa. Ennen raskautta painoa oli siis 56 kg (olen 160 cm pitkä), nyt 66-67 kg. Turvotusta ei ole kuin no, mahassa. Reisissä ja takapuolessa toi painonlisäys näkyy myös, tai se mitä raskaana ollessa sille seudulle nyt lähes kaikille taitaa tulla.

Aika nihkeästi olen aiempaan verrattuna liikkunut viime kuukausien aikana, joten osaksi painonnousua on tullut varmasti siitäkin. Ja herkkupeppu kun olen, kai se jossain näkyy. [:D]
 
apua mitä teen !!!
olen rv24 ja painoa on tullut jo yli 15kg!!! laitettiin kilpirauhas kokeeseen ja muutenki neuvolan vastaan otto oli aika tympeä asiaan mikä ei todellakaan helpottanut omaa vointiani. turvotusta on kyllä havaittavissa ...jalkoja särkee koko ajan ja nukuttuakaan ei saa. aamulla tai noh melkee koko pvän naamakin on kun jonkun muun.
lähtöpaino 52kg/160cm bm20.0  ja nyt sit 69kg  . tiedän että ei pitäisi asiasta oman pään sisällä vatvoo mutta kun oma liikkuminen on jo nyt todella vaivalloista ja kivut jalassa piinaavia en voi muuta. pelkään myös että kilot eivät karisekkaan niin hyvin pois kun sanotaan.
onko kokemuksia samanlaisesta ja mikä auttoi!? lähtikö nopiaan pois yms.
 
juu niin...olen kyllä syönytkin aika lailla mitä mieli tekee...eli ihan liikaa mutta ruoka painotteisesti(salaatti yms.)j
 
lasi: Mulla eka raskaus lähtöpaino 52kg ja synnäriltä lähdin 79kg[&:] (mä sain painoa lisää vielä synnytyksen jälkeen, kun ruoka maistui niiiin hyvälle) ja siitä pikkuhiljaa alkoi paino tippumaan ihan itsestään. En siis urheillut lainkaan. Painoa oli jäljellä 8kg, kun aloin odottamaan kakkosta ja lähtöpaino oli 75kg synnäriltä lähtiessäni..
Nämä kilot karistin aloittamalla liikunnan jälleen niin pian kuin mahdollista, se oli samalla henkireikä pois kotoa, lapsilla ikäeroa vajaa 1v 5kk:tta.. N. 9 kk ja olin tavoitemitoissani.
Sittemmin ihan omaa tyhmyyttäni päästin itseni rapistumaan, mutta onneksi olen löytänyt liikunnan ilon taas!

Joten- älä murehdi kilojasi nyt raskausaikana- ne ehtii karistamaan synnytyksen jälkeenkin!
Mutta jos olosi vaikka paranisi veden juonnin ja liikunnan lisäämisellä? Saattaisi samalla hillitä painonnousua..
 
Heips!

Minulla lähtöpaino oli n.64kg ja pituutta 170cm. Nyt ollaan viikoilla 15+2 ja paino tällä hetkellä jo 68! [8|]
Voi olla, että paino on noussut senkin takia, että olen taas opetellut syömään säännöllisesti ja oikein (ennen en paljoakaan ajatellut milloin söin tai söinkö ollenkaan esim. lämmintä ateriaa). Tosin kyllähän se vähän ahdistavalta tuntuu kun paino nousee eikä sille voi itse mitään [:D] Liikkuakkin yritän samaan malliin kuin ennenkin, tosin yleensä se on vain päivittäistä koiran kanssa lenkkeilyä, mutta parempi sekin kun ei mitään..Ja ennen raskaaksi tulemista paino oli pysynyt samoissa lukemissa varmaan jo 5 vuotta söin sitten mitä tahansa.
Neuvolassa sanoivat, että voi painonnousu siitä  viikkojen myötä rauhoittua eikä se koko aikaa samaan tahtiin kiloja kerrytä.
Mutta katsotaan nyt, kiva kuitenkin, että miulla maha alkaa jo näkymään [:)]
 
Takaisin
Top