Painonnousu odotusaikana

Esikoisesta tuli 11kg, mitkä jäi synnärille mutta tuli kyllä takaisin kun meillä oli tuo koliikki... Nyt onneksi vaan tullut 500g koko raskauden aikana, vähän olen kiinnittänyt syömiseen mutta on sitä myös herkuteltu.
 
Mulla on tullut nyt puoliväliin mennessä 4 kiloa. Kilo vähemmän kun viimeeks tässä vaiheessa. Ihan hyvältä vaikuttaa jos menee samalla tavalla että lähes kaikki kilot kertyy tässä toisella kolmanneksella ja vikalla enää ihan pari.
 
Mulla ei ole tullut pysyvästi kiloakaan. Syömisistä riippuen (tai lähinnä että pystynkö syömään kun närästys on taas vaihteeksi valtaisaa, syön mitä vaan) paino seilaa edestakaisin 0-2 kg lähtöpainosta. Lääkäri ei ollut kuitenkaan tilanteesta huolestunut, kun vauva näyttää kehittyvän hyvin ja närästystä lukuunottamatta olen voinut ihan hyvin, eikä paino ole varsinaisesti laskenutkaan mutta ei vaan ole noussut. Ja kun mulla oli jo alkutilanteessa elopainoa reippaasti niin hyvä vaan ettei huimia määriä nouse.
 
Mullakin tullut nyt puoliväliin mennessä 4kg, joista tosin 2kg viimeisen kuukauden aikana. Tätä selittää osin reissu, jossa oli hyvät ruoat tarjolla 2vkoa.
 
Mulla keskiviikkona neuvolassa 22+0 vaaka näytti sellaista 6 kg painonnousua sitten plussan. Kilon verran enemmän kuin ykkösestä näkyi olleen viikkoa myöhemmin, mutta toisaalta silloin mulla alkuun tippui kaksi-kolme kiloa mitä nyt ei tapahtunut. No, jos tulee samaa tahtia kuin silloin niin ainakin 10kg vielä lisää odotettavissa...
 
Paino on noussut siitä mitä alimmillaan oli, mutta edelleen n. 1kg alle lähtöpainon. Samalla kuitenkin vatsa kasvanut selvästi ja huomannut että äitiysfarkut mitkä ostin suunnilleen samanpainoisena, meinaa tippua ihan huolella päältä jatkuvasti. Eli näyttäisi tuo parin kilon painon nousu alimmasta painosta menneen pelkästään vatsan kasvuun, kun muualta sit ehkä jopa hoikistunutkin.

Sinänsä ei haittaa edelleenkään kun elopaino on liiankin korkea, joten kokonaispainonnousu tulisi olla mahdollisimman maltillinen.
 
Mulla tänään 22+4 ja painoa tullut myös sen 7kg. Rakenneultrassa vauvakin painoi keskivertoa selvästi enemmän. Vahva tunne on siitä, että sokerirasituksessa radi todetaan..
 
Mulla paino noussu nyt noin 6kg (22+3 viimeisin punnaus). Neuvolassa sano vaan että ihan ok ja normaalia. Sokerirasitus kans vähä jännittää mut hyvähän se on tutkia. Varasin ajan loman ekalle päivälle heinäkuun alkuun :p ainakin saa lepäillä loppupäivän jos tulee huono olo.
 
Mulla tullut about 5kg ja nyt on 21.rv, mutta innostuttua syömään hiilareita vähän runsaammin tai ummetuksesta riippuen saattaa olla jopa kilo plussaa tohon 5kg :oops: Oon nyt käynyt salilla 4-5x/vko ja syönyt vain yhden hiilariaterian, pelkään ihan kamalasti lihoamista ja isoa vauvaa:sorry: Onneksi ei mitenkään paljoa tee mieli mitään sokerista, mutta siitä huolimatta sitä tulee lisää.. Mulla taas alkutilanne se että sain 1.raskauden jälkeen kovalla työllä laihdutettua sinne normaalipaino alarajoille niin nyt vähän jännittää että tuleeko ne taas kaikki takaisin. Tosin ekan kohdalla oli radi ja 8kg tullut jo tässä vaiheessa eli voiton puolella toistaiseksi..Yritän ajatella että painonnousu voisi olla myös lihasta ja nestettä joka kertyy tosta painojen nostelustao_O On tää kyllä niin vaikeeta, nyt varsinkin pitää olla tarkkana kun se vauva alkaa oikeasti saamaan massaa että mitä valintoja sitä tulee tehneeksi. Vaikka samaan aikaan viimeksi kävi myös niin että alussa tuli suurin osa painosta ja lopussa ei oikeestaan yhtään.
 
Mulla tullut about 5kg ja nyt on 21.rv, mutta innostuttua syömään hiilareita vähän runsaammin tai ummetuksesta riippuen saattaa olla jopa kilo plussaa tohon 5kg :oops: Oon nyt käynyt salilla 4-5x/vko ja syönyt vain yhden hiilariaterian, pelkään ihan kamalasti lihoamista ja isoa vauvaa:sorry: Onneksi ei mitenkään paljoa tee mieli mitään sokerista, mutta siitä huolimatta sitä tulee lisää.. Mulla taas alkutilanne se että sain 1.raskauden jälkeen kovalla työllä laihdutettua sinne normaalipaino alarajoille niin nyt vähän jännittää että tuleeko ne taas kaikki takaisin. Tosin ekan kohdalla oli radi ja 8kg tullut jo tässä vaiheessa eli voiton puolella toistaiseksi..Yritän ajatella että painonnousu voisi olla myös lihasta ja nestettä joka kertyy tosta painojen nostelustao_O On tää kyllä niin vaikeeta, nyt varsinkin pitää olla tarkkana kun se vauva alkaa oikeasti saamaan massaa että mitä valintoja sitä tulee tehneeksi. Vaikka samaan aikaan viimeksi kävi myös niin että alussa tuli suurin osa painosta ja lopussa ei oikeestaan yhtään.
Kyllähän sä tosi hyvin jo elät, jos käyt salillakin monta kertaa viikossa, ja noudatat ilmeisesti aika tarkkaa ruokavaliota?! Ei toisaalta pidä sitten liikaakaan rajoittaa syömisiä tai stressata ruuasta, sekään ei ole hyvä. Mut ymmärrän kyllä, itsellä ihan sama stressin aihe. Varmasti sulla on just vain nestettä ja lihasta ja vauvan paino tuossa viidessä kilossa noilla elintavoilla! :hello2

Mun piti alun perin olla täysin sokerittomalla ja herkuttomalla linjalla koko raskauden, mut on nyt viime aikoina lipsunut ja syön ajoittain suklaata ja muita herkkuja pieniä määriä. Oon lisäksi löytänyt proteiinijätskit ja patukat, millä saa huijattua itseään ja niillä olen herkutellut enemmän. :sorry: Ja olen syönyt alhaisiin verenpaineisiin suolapähkinöitä, mistä tulee kaloreita ihan älyttömästi. Vaakaa ei ole mulla vieläkään, niin en yhtään tiedä painosta viime neuvolan jälkeen. Ja nyt oon ollut töiden jälkeen niin poikki et en ole jaksanut kuntopyöräilläkään melkein viikkoon. Äh. Peilistä tosin ei vaikuta et ois muuten tullut massaa paitsi vatsalle kumpu, et toivon et painonnousu on vielä maltillista ja vähäisempää kuin mitä oli viimeksi. Miehen mukaan en enää huijaa ketään kun oon muuten kuulemma hoikka paitsi kauhea pömppis. :grin Itse vielä mukamas piilottelen töissä (paitsi esimieheltä) ja haluaisin laajemmin kertoa vasta rakenne-ultran jälkeen.
 
Se on niin vaikeeta sillon kun lähtökohta oli niin hyvä ja kun viime raskaudessa oli se radi niin tuntuu itestä kun ois koko ajan suurennuslasin alla:oops: Kauheet paineet tulee yhdestäkin lisäkilosta ja sekös aiheuttaa just mullakin noita lipsumisia et välillä menee jätskiä:sorry: Alkaaks sitä todellisuus vähän hämärtymään kun aikasemmin on pystyny elää ihan älyttömän terveellisesti ja nyt on tullu jotain sellasia ruoka-aineita mitä ei aikasemmin ollu niin kun hedelmät niin heti tulee kauhee possu olo..Ihan tyhmältä se varmasti kuulostaa ja toivoiskin että olis joku jolle näitä juttuja vois purkaa kun taustalla kuitenkin syömishäiriö jostain lapsuudesta saakka:sorry: Ehkä sen huomaa siitä vielä kun ei pysty antaa itsellensä lupaa syödä esim. pasta-annosta ilman että on käynyt salilla ensin, muuten tulee niin kamala morkkis että on pakko juosta sinne salille vielä illalla.

Noi protskujutut on muuten tosi jees! Itekkin tuli syötyä noita vanukkaita, mutta sitten niistä alkoi tulla jotenkin kummallinen ja masentunut olo:eek: Onko ne toiminu sulla ja minkälaista ruokaa sä muuten syöt? Ilmeisesti ei oo hirveesti tullu mitään ylimääräistä kun oot onnistunu pitää raskauden salassa?:) Mulla on paisunu reidet, lantio/maha, vyötärö ja tissit ihan hirveesti et huomaa kyllä muutoksen heti. Tosin näyttää musta vaan siltä että olis tosi lihonnut eikä yhtään raskaana:facepalm: Semmonen pallo olis vaan söpö!
 
Mulla nyt rv 22+5 ja tänään oli neuvola painoa tullut 5,4kg ekasta neuvolasta joka oli viikoilla 12, tosin neuvola täti ei ollut huolissaan koska mulla on niin alhanen bmi ollut aina ja jokasessa raskaudessa tummut 15-20kg painoa jotka tippuneet pois todella nopeasti ilman ettö mitään ois pitäny tehä, tosin salaa aina oon toivonut että jäis ainakin 5kg painoa (olen siis ihan äly hoikka normaalisti, tosin onneksi se ei näy vatsasaa vaan jaloissa ja käsissä, mutta on meidän suvun kaikilla naisilla tiettyyn ikään asti...
 
Mulla on paino noussut nyt lähtötilanteesta 3kg, rv 21. Herkut on ruvenneet maistumaan myös, enkä suoraan sanottuna ole yhtään varonut mitä suuhuni pistän ja kuinka paljon :smiley-angelic006. Pitää varmaan hieman himmailla kun paino aika yhtäkkiä noussut. Alkuraskaudessa paino siis putosi 3kg pahoinvoinnin takia, joten siitä paino noussut 6kg.

Iskiaskivut vaivaavat yhä, joten liikkumaan olen päässyt paljon vähemmän kuin toivoisin.
 
Huoh, puoli väli ja 8kg :bag: Mielestäni en oo mitenkää huonosti syöny, olihan tos kyl toki ressi koira lopetuksesta yms mut en siltikää oo mielestäni vetäny syömistä iha läskiks :arghh: Must kyl viime raskaudessa tuntu kans et vaiks olisi vaa salaattia syöny ni sitä painoa vaa tuli :sorry:
 
Huoh, puoli väli ja 8kg :bag: Mielestäni en oo mitenkää huonosti syöny, olihan tos kyl toki ressi koira lopetuksesta yms mut en siltikää oo mielestäni vetäny syömistä iha läskiks :arghh: Must kyl viime raskaudessa tuntu kans et vaiks olisi vaa salaattia syöny ni sitä painoa vaa tuli :sorry:

Mulla on nyt ja oli ekallakin kerralla ihan sama, aivan sama mitä syö tai on syömättä niin painoa vaan tulee. Ekan kohdalla lopussa oltiin plussalla lähes 20kg. :rolleyes: Mutta kun ei se oikeastaan missään näy (paitsi mahassa :grin) niin en jaksa stressata. Häviää sitten synnytyksen jälkeen, muutama kilo jäi viimeiseksi roikkumaan varmaan "hätävaraksi" siihen asti kun vauva oli sen about puoli vuotta ja loppui täysimetys, ja sitten nekin kilot katosi itsekseen. Että samoilla toivon että mennään nytkin.

Uskon että isompi paha mahassa kasvavalle vauvalle on se jos rupean stressaamaan ja hirveästi kyttäämään syömisiäni. Mulla toki oli bmi ennen molempia raskauksia ihan normaalin alarajoilla niin uskon että toi painon kertyminen on ihan vaan luonnon tapa varmistaa että vauva saa hyvät olot kasvaa mahassa ja imetyskin sitten onnistuu paremmin.
 
22+3 mittailtiin neuvolassa +2 kg. Tuntuu hassulta että niin vähän, kun vatsa on niin hieno pötsiläinen :) Lienee jostain muualta lähtenyt, kasvot ovat ainakin hoikemmat. Pahoinvointia ei juuri enää ole, paitsi vauvan möyriessä, joten ruokaa menee paremmin. Tosin oksensin tälläkin viikolla yhtenä aamuna... Ruokahalua on, mutta vatsa täyttyy niin nopeasti, että ruokailu on maltillista.
 
Täällä puoliväli meneillään ja vaaka näyttää +3 kg. Kilot tulleet hyvinkin tasaisesti viikkojen myötä. Välillä tosin turvotusta ollut, mutta kun se lähtenyt pois, niin paino taas tipahtanut sille "oikealle" tasolle. Töissä tulee liikuttua niin paljon, että sillä varmaan vaikutusta.
 
Takaisin
Top