Painonnousu ja masu

Täälläkin masu on pompsahtanut kasvaa nopeaa tahtia. Kumartelu alkaa tuntumaan pahalta, eikä selällään ole voinut nukkua enää pitkään aikaan. Samoin tissit, persus ja reidet ovat pullistuneet masun kanssa....ei toivoakaan, että entiset housut mahtuisi jalkaan. Ennätin päästä esikoisen jälkeen "normaaleihin" mittoihin ja nyt venyminen alkaa uudelleen...aika hassua miten keho voi muuttua niin paljon näinkin lyhyessä ajassa. Moni kysyi miten "palauduin" esikoisen kiloista (17kg) niin nopeasti..."salaisuuteni" oli se että imetin, söin terveellisesti silloin kun oli nälkä ja kävin päivittäin vaunulenkillä. Silloin tuntui, että oli koko ajan nälkä ja että söin jatkuvasti.
En aio nytkään ottaa ressiä kertyvistä kiloista ja syön silloin kun on nälkä...eli koko ajan:)  Luulen, että arki on aika vauhdikasta kahden vaippaikäisen kanssa ja liikuntaa tulee riittävästi kilojen pudottamiseksi :)
 
Mulla RV 19+5 ja painoa tullut lähes 7 kg ja maha on iso ja pinkeä. Aktiviteettitaso on laskenut huomattavasti, heppa ja koira ovat myös saaneet ottaa rennommin. Eli siinä taitaa olla syy painonnousuun. Mä kans päätin etten enää jaksa stressata painonnoususta, se nyt kuuluu asiaan ja joka tapauksessa on "laihdutettavaa" synnytyksen jälkeen ja se ei paljon lohduta onko se sitten 15 kg vai 18 kg, niin tai 20 kg ;)
 
Tänään oli neljäs neuvola käynti ja paino oli 56,5 kg. Ennen raskautta painoin 52 kg. Eli eipä ihan älyttömästi oo tullu. Näytän kyl omast mielest paksulta. :D Tasasesti on paino noussu alusta asti mulla.

Eipä sovi enää kovinkaa monet vaatteet päälle. Housui on muutamat mit voin enään käyttää. Kaipa sit pitäis mennä uusii osteleen joku päivä. =)

Miten saa muuten useamman tickerin tohon laitettuu? Ku haluisin laittaa et kauan oon ollu avioliitos mut en saanu liitettyy sit sen edellisen jälkeen siihen samaan kenttään vai täh??
 
Rv 25+3 ja painoa tullu 3kg syönyt olen ehkä kahdenkin edestä :D.
Sitä miettinyt kun kahdesta edellisestä ra tuli 13kg ja 15kg. Niin ne raskaudet voi vaan olla niin erilaisia. Jaksan uskoa että laitokselle jää osa painosta ja imetys vie loputkin jos on uskomista siihen miten ennen on käynyt.
Masu näkyy jo selvästi ja alkaa jo olemaan ikävä omia pienempiä vatteita. Ja sitä että housujen saumat saa olla rauhassa. Masu asukki meinaan tekee kyllä selväksi sen jos housujen sauma ynm painaa :).
 
Manda mä vaan lisäsin noi kaikki ns peräkkäin niin näköjään näkyy useampikin :)
 
Mä oonkin sitten toista maata, eli RV 23 ja mulla on jo tullut lähes 10 kg lisää. Enkä ees mitenkään erityisesti ole herkutellut. Tulee rankka kevät näitä kiloja tiputellessa. Maha on myös iso kuin mikä, kuten voi olettaakin. 
 
Mä kun luulin et mul on tullu vähäsen painoa lisää nyt raskauden aikana. emoticon
Mut moneen verrattuna on tullu paljon jo. Siis sillon rv21 oli tullu n.4,5 kg lisää. Ei se niin paha mut nyt oon kyl lihonnu siit viel paljon (luultavasti) lisää. En omista ite vaakaa eli pääsen vaan neuvolas vaa'alle. On pikkanen stressi et miten näist pääsee eroon sit synnytyksen jälkeen. En oo mikään himoliikkuja ja syön kaikkee mikä maistuu hyvälle. :D
 
Mulla nyt rv 24+5 ja painoa tullu 9 kiloa. emoticon  Masu kasvanu mukavasti ja monenlaisia kommentteja siitä kuullu. Pomo kysy "onko paksu olo?", miespuoliset työkaverit kysyy "joko kohta jäät äityslomalle?" ja naispuoliset koulukaverit sanoo kerrottuani lasketun ajan "ootpa sä vielä pieni!". Anoppikin sano, että aika pieneltä mahani näyttää, mutta yksilöllistähän se on joka naisella ja joka raskaudessa...

Vaikka eilen kattelinkin haikealla mielellä musta otettuja kuvia ennen raskautta ja raskauden ihan alussa (ja samalla, kun tuskailen, että mammavaatteiden tarjonta on niin kehnoa), niin en silti stressaa kertyneitä ja tulevia kiloja. Odotan innolla mammalomaa ja vaunulenkkejä - eiköhän ne kilot sitte katoa ihan itsestään, kun muistaa vaan olla vauvan kanssa aktiivinen, eikä vaan jämähtää neljän seinän sisälle. Jaksaa sitte iteki paremmin, ku ulkoilee ja liikkuu. Ja varmasti jatkan edelleenkin herkkujen syöntiä kuten tähänkin asti elämäni lähes joka päivä! emoticon
 
Minulla oli neuvola alkuviikosta...edellisellä kerralla paino oli tippunut kilon verran ja nyt taas sitä oli pumpsahtanut 2,5 kg lisää. Paino on noussut kaiken kaikkiaan 7 kg. Vielä olisi 10 kg matkaa siihen mitä esikoisen aikana painoa tuli :)
 
Neuvolassa kävin viime tiistaina rv 21+3 ja nyt oli yhtäkkiä tullut 2kg lisää lähtöpainosta. Vielä viikolla 20 ei painoa ollut tullut yhtään lisää. Mutta mulla noi lähtökilotkin on aikamoiset, niin ihan hyvä ettei toistaiseksi painoa ole tullut tuon enempää... Vähän vaan pelottaa toi viimeinen kolmannes, josko mulla ne kilot tuleekin vasta silloin... Ja kovalla ryminällä!! Esikoista kun ootan, niin en oikein tiedä miten kroppa tässä tulee käyttäytymään. Tuntuu, että nyt parissa viikossa vatsakin on kasvanut aikalailla ;)

Mites teillä muilla, onko kokemusta miten paino käyttäytyy loppua kohden, jos alussa paino ei ole juurikaan noussut? Toivoisin voivani selvitä jollain n. 10kg painonnousulla, mutta saapa nähdä... Tuli varattua juuri aika sokerirasitukseenkin, toivottavasti ei ole niiden suhteen ongelmaa...
 
Viimeksi neuvolassa pari vkoa sitten oli painoa tullut jotain 7-8kg lisää ja nyt "kotivaaka" näytti et 2ssa viikossa on tullut 4kg, mut näyttää sille että nesteenä kun on aika hyvät turvotukset alakropassa...
 
Nousua lähtöpainosta on tapahtunut 4kg ja viikkoja 23+4. Masua ei edes huomaa kuin lähimmät ystävät ja perhe kun he nyt tietävät miltä ennen näytin. :) Harmittaa kun ei ole vieläkään selvää vauvamasua näkyvissä :/ ns. Anoppikokelas sanoi että hänellä oli elokuussa jo valtava maha kun Jania (miestäni) odotti ja mieheni syntymäpäivähän on sama kuin laskettuaikamme eli 20.12. :) Ihmettelen suuresti miten mulla ei ole tullut enempää kiloja lisää kun melkein koko ajan olen jääkaapilla. Mieskin on pari kertaa huomauttanut siitä kun syön koko ajan jotakin
 
Mitää, miten on mahdollista olla paisumatta raskauden aikana ku pullataikina? :D
Oon rakenteeltani hoikka ja normaalitilassa en liho millään, saan syödä mitä vaan miten paljon vaan, eikä se oikeestaan näy.
Mutta tilanne on toinen tässä siunatussa tilassa. Esikoisesta lihoin 21-23 kg raskauden aikana, ja nyt 27+4 mulla tullu yli 15kg jo. Masu vetelee yläkäyrällä tai vähän sen ylikin jopa, turvotusta ei ole eikä neuvolan pissatestissä oo näkyny sokerinkaan kanssa mitään.
Oon ihan varma että tällä kertaa synnytykseen mennessä kiloja on tullu ainakin 27.
Miksikähän mulla näin? :)
 
Itsekin saan syödä normaalisti ihan melkeen mitä vaan ja kuinka paljon vaan mut painoa ei oikeen kerry. Mutta eipä tunnu tulevan nyt raskauden aikanakaan. On noussu paino tosi hillitysti vähän kerrallaan ja kiloja on nyt tullut joku 4 ehkä.
 
huokaus. +9kg. nyt siis rv 26+3. toinen huokaus. vielä ois vara 7kg paisua et on samat määrät raskauskiloja saavutettu ku esikoisesta. tosin, en halua todella et tulee vielä 7kg ku on tässäki jo ihan tarpeeksi kannettavaa aiempien läskien kans!!!
 
Täällä kans paino nousi maltillista, vielä.. nyt rv25+2 ja tullu 3,5kg lähöstä. En kyllä tarvis yhtään kun on tuota entistäkkii, minkäpä mahtaa ku on niin perso kaikelle :P
 
vko nyt 25 ja kiloja tullut 10kg alkutilanteeseen nähden eli nyt siis paino pysynyt vähän aikaa kurissa kun se tossa pompsahti yhdes vaihees hirveesti (vaikka elin suurinpiirtein salaatilla kun ei mikään muu menny alas). Ohan tota vauvamahaa mut ei kai se noin iso oli jos ei olis tota vararengasta nyt sit isontamassa sitä ;)
 
huih,tällä viikolla oli neuvolalääkäri ja paino oli noussu viime neuvolakäynnin jälkeen 3kg.yhteensä tullut 10kg.masun sf mitta oli edelleen 25cm.nyt olis edessä sokerirasitustesti 20.päivä.täytyy henkisesti ruveta valmistautuun.viimeksi kun se tehtiin niin heikkotti niin pirusti.mut pääasia että muuten menee kivasti ja vauveli jaksaa potkia ahkeraan :)
 
Mulla menossa rv 29+3 ja painoa tullu lisää sellanen 2,5 kg.
Tietosesti en mitenkään oo yrittäny pitää painoa aisoissa, ja vauvakin voi hyvin ja kasvaa normaalisti.
Tosin mulla oli alussa tosi rajut pahoinvoinnit, painoa tippu sellanen 7 kg eli periaatteessa vois ajatella et painoa on tullu paljonkin kun on jo kiritty ohi siitä lähtöpainosta :D
 
Takaisin
Top