Paikkaansa pitämättömät sanonnat

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Kuuletteko te usein sanontoja, jotka eivät pidä omalla kohdallanne lainkaan paikkaansa?

Itselleni tulee mieleen ainakin "Kaksi menee siinä missä yksikin" lasten lukumäärästä puhuttaessa. Se ei ainakaan omalla kohdallani pidä lainkaan paikkaansa, sillä arjen haasteet kyllä lisääntyvät lasten lukumäärän myötä. Toki lapsista on myös seuraa toisilleen, mutta on siinä tuplasti säätöä verrattuna yhteen. :D
 
Hmm.

Synnytyksestä sanotaan usein "ei sinne yksikään ole jäänyt." Tämähän on aivan tuubaa, esim. isoäitini äiti kuoli synnytykseen ihan juuri siksi, ettei lapsi tullut ulos, vaan jäi jumiin. Monessa maassa synnyttäjät edelleen kuolevat samasta syystä, eli kyllä niitä sinne jää kaiken aikaa.

Sitten synnytyksen jälkeen imetyksestä sanotaan, että älä huolehdi, "vauvalle riittää vain vähän, koska kolostrum on niin ravinteikasta". Tämäkin on puhdasta tuubaa, koska kaiken aikaa ympäri maailmaa vauvoja kuivuu, vammautuu ja kuoleekin, koska hups, se "vähän" ei ollutkaan riittävästi.

Tähän hätään ei tule enempää mieleen, täytyy lisäillä kun tulee.
 
Tuohon "ei sinne yksikään ole jäänyt" - tokaisuun vielä lisäisin että luin vuosia sitten uutisen jossa lapseton vanhus, muistaakseni noin 90-vuotias leikattiin. Oletuksena oli, että vatsassa on kasvain. Möykky olikin sikiö joka oli ollut siellä kuolleena vuosikymmeniä ja syynä siihen että pariskunta oli jäänyt lapsettomaksi.
 
*järkyttynyt*:wtf
 
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000975276.html

91-vuotias sai yllättäviä uutisia – sikiö kohdussa yli 60 vuotta

91-vuotias chileläinen Estela Meléndez sai kuulla yllättäviä uutisia. Hänellä oli ollut pieni kumpu vatsassaan vuosien ajan. Pienen La Bocan kaupungin lääkärit tutkivat tapauksen ja selvisi, että hänen kohtuunsa oli jäänyt kalkkiutunut sikiö.
(jne)
 
"Kun lapset on itse tehnyt niin itse ne pitää hoitaakin." Käsittämätön asenne. Totta kai jokainen hoitaa lapsensa pääasiassa itse, mutta jokainen tarvinnee myös ainakin joskus lepoa tai omaa/kahdenkeskistä aikaa.

Ja sääntö "ei saa riehua illalla". Ei ainakaan meillä toimi. Toki jossain vaiheessa ruvetaan rauhoittumaan, mutta siinä ennen iltapalaa nimenomaan riehutaan että on liiat energiat kulutettu ennen nukkumaan menoa.
 
"Itku pitkästä ilosta". Ei siis saisi olla iloinen? "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Siis ei saisi yrittää eikä uskaltaa mitään? "Mies se tulee räkänokastakin, muttei tyhjännaurajasta". Nauraminenkin siis on sopimatonta. Jospa vaan itketään ja masennutaan koko ajan niin ollaa kunnon ihmisiä.
 
Hyvin perisuomalaisia sananlaskuja!
 
Miten se kesän tuloon liittyvä loru linnuista nyt menee... Puoli kuuta peipposesta. Täällä bongattiin peipponen kuulemma jo viime kuussa, kesään matkaa siitä 2kk. :D vähän on toi ilmasto muuttunut......
 
"Itku pitkästä ilosta". Ei siis saisi olla iloinen? "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Siis ei saisi yrittää eikä uskaltaa mitään? "Mies se tulee räkänokastakin, muttei tyhjännaurajasta". Nauraminenkin siis on sopimatonta. Jospa vaan itketään ja masennutaan koko ajan niin ollaa kunnon ihmisiä.
Mä ymmärrän nää sananlaskut ihan järkeviksi. :)
- Itku pitkästä ilosta silloin, kun se ilo tulee jostain einiinloppuunasti-ajatellusta hauskanpidosta. Lapsille tyypillistä. Rymytään pää kolmantena jalkana varoituksesta huolimatta ja sitten sattuu jotakin.
- Jos kurkottaa kuuseen eli johonkin mikä on järjetöntä eikä saavutettavissa niin sitten joutuu pettymään. Esim. innostuu jostain pyramidihankkeesta ja hassaa rahansa siinä isojen voittojen toivossa.
- Lapsille on luontaista naureskella "tyhjänpäiväisiä" asioita ja jos niihin ei kukaan koskaan puutu vaan lapsi saa lällätellä mitä/missä/milloin/kenelle haluaa niin oppii todennäköisemmin vääriä asenteita, ei kunnioita muita tms eli ei kasva tasapainoiseksi "mieheksi".
 
Takaisin
Top