Onko muita joita raskaudesta hössöttäminen ahdistaa?

[Aino_]

Olisi kiva tietää onko muilla samoja tuntemuksia raskauden suhteen kuin itselläni. Jokainen toki kokee raskauden eritavalla ja varmasti mitään juuri oikeaa tapaa suhtautua ei ole. Tämän raskauden aikana vain olen saanut olon ihan kuin olisin jotenkin epänormaali, kun en suhtaudu asiaan hössöttämällä ja tahdo jakaa kaikkea muiden kanssa. Olen antanut asian vain olla ja pyrkinyt olemaan välittämättä, mutta välillä alkaa ahdistaa ja ärsyttää joten olisi kiva tietää onko minulla kohtalotovereita :)

Tämä lapsi on esikoisemme ja toivottu sekä odotettu. Olen aina ollut tarkka yksityisyydestäni ja henkilökohtaisesta tilastani. Minua on ahdistanut jo ennen raskautta tähän tilaan tunkeilu ja nyt raskauden aikana tuntuu, että tämä tila vain kasvaa. Muuten olen kyllä sosiaalinen ja tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa, mutta minua ahdistaa se kuinka raskauden aikana tunnen olevani yleistä omaisuutta. Kaikilla tuntuu olevan tarve ja oikeus kysellä mitä henkilökohtaisemmista asioista, tulla iholle kiinni ja jaella itsestään selviä neuvoja kuin en itse osaisi ajatella. Oma sukuni käyttäytyy juuri näin ylenpalttisesti höösäten ja se ahdistaa suunnattomasti. Olen kiltisti kestänytkin ja koittanut kysymyksiinkin vastata jotenkin kierrellen olematta töykeä, mutta iholle tulemista en siedä ja siitä olen sanonutkin. Kaikenlainen mahan läpyttely ja sille lässyttäminen on todella vastenmielistä. Kukaan ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän kantaani vaan minua kehoitetaan ymmärtämään kaikkia muita ja opettelemaan suhtautumaan asiaan, koska kaikki ovat vaan niin onnellisia että heidän pitää saada höösätä mielinmäärin. Tämä on tosi ärsyttävää! Miehenikin ihmetteli, että miksi vain minun pitäisi koittaa sopeutua ja ymmärtää eikä muiden tarvitsisi kunnioittaa ja koittaa ajatella minun kantaani. Välillä tuntuu, että odotan tätä lasta kaikille muille kuin minulle ja miehelleni. Olen iloinen, että lapsi on odotettu ja hänestä ollaan onnellisia, mutta onnellisuus ei edellytä tällaista käyttäytymistä. Mieheni suku on paljon maltillisempaa porukkaa ja heidän luonaan onkin ihana vierailla, kun saa olla ihan oma itsensä eikä pelkästään iso kävelevä maha joka on koko suvun omaisuutta.

Nautin kyllä raskaudestani, mutta nautin siitä silloin kun olen yksin tai mieheni kanssa. Raskauden jakaminen muiden kanssa ei tunnu luontevalta. Mieheni kanssa jutellaan kyllä kaikesta ja se tuntuu luontevalta. Välillä on päiviä, kun raskausvaivoja on runsaasti joten niinä hyvinä päivinä kun pystyy olemaan normaalisti haluaisi vain nauttia siitä normaalista olosta ja elämästä ennen lapsen syntymää. Ihan ilman sitä, että kokoajan joku on huomauttamassa raskaudesta ja siitä kuinka en saisi tehdä sitä enkä tätä (ja kaikki neuvot tosiaan todella liioiteltuja!). Ehkäpä tilanne normalisoituu, kun lapsi syntyy. Pelottaa vain, että koko suku ryntää meillä hössöttämään eikä kunnioita haluamme tutustua vauvaan rauhassa ennen vieraita vaikka tällähetkellä näin vannovat tekevänsäkin.

Muutenkin varsinkin nyt loppuraskaudesta huomaan nauttivani aina vain enemmän omasta rauhasta ja olisin mielelläni mahdollisimman paljon kotona. Mieheni seura ei millään tavalla häiritse, päinvastoin, mutta muita ihmisiä ja julkisia paikkoja ei enää kovin jaksaisi. Johtuneeko sitten juuri tästä yksityisyysjutusta, kun ei millään jaksaisi olla kaiken pällistelyn ja ihmettelyn kohteena. Onko muilla ollut tällaista "erakoitumista"? :D

Tulipas paljon tekstiä :D Onko muilla samansuuntaisia ajatuksia/ kokemuksia? Vinkkejä kuinka te toimitte vastaavassa tilanteessa? Kiitos, jos jaksoitte lukea :)

 

[SillySusie]

Itse olen hyvin ulospäin suuntautunut ja jaan asioita milelläni muiden kanssa, mutta olen itse huomannut samankaltaisia tuntemuksia raskauttani koskien. Varsinkin mahan koskettelu herättää välillä suorastaan kuvotusta ja olenkin sanonut joillekin, ettei se tunnu luontevalta. Ei juurikaan minun itseni vuoksi, vaan vauvan vuoksi. Kuulostaa varmaan liioitelulta, mutta että halua että vauvan iholle tunkeudutaan. Tämä ei ole ollenkaan minun tapaistani, joten liitän sen raskauteen kuuluvaksi ilmiöksi.

Sukulaisten kanssa kannattaa pysytellä väleissä, mutta itse olen jo hyvissä ajoin kertonut kaikille että haluan ensiksi itse opetella hoitamaan vauvaa ja toipua synnytyksestä ennen kuin on vierailujen aika. Minusta mielipiteensä on syytä tuoda esille, mutta yrittää kuitenkin olla asiallinen. Meillä ainakin mielipiteitäni on kunniitettu. Toivon samaa sinulle!

 

[Gampela]

Kuulostaa tutulta. Olen itsekin sosiaalinen ja pidän ihmisten kanssa juttelusta ja asioiden jakamisesta, mutta raskaus oli sellainen, jonka koin henkilökohtaiseksi asiasksi. En antanut kenenkään muun kuin oman mieheni koskettaa omaa vatsaani ja hermostuin mikäli tuttavat tmv. yrittivät tehdä samoin. En mieliisti puhunut raskaudestani ja liika hössötys sai minut vain ahdistumaan. Viimeisilläni olo oli kuin sirkuseläimellä. Kaikki olettivat, että vatsaan oli lupa koskea ja kysellä henkilökohtaisuuksia. (Oliko suunniteltu, raskausoireista jne.)

Synnytyksen jälkeen osastolla oleminen ja kotiutuminen vauvan kanssa olivat myös sellaisia hetkiä, jotka olisin halunnut viettää kaikessa rauhassa. Vauvan ensikuukaudet ja raskaus olivat sellaista aikaa milloin olisin halunnut rauhassa pesiytyä muulta maailmalta piiloon.

 

[Huuhkaja]

Mä lähdin jopa FBstä sen takia, kun ahdistun (tai raivostun) niin pahasti hössöttämisestä ja lässyttämisestä. Siellä en siis kenellekään kertonut että olen raskaana, vaan kerroin parhaimmille ystäville sitten kun kasvokkain näimme. Jotenkin mun ajatusmaailmaan ei vaan mahdu sellainen meininki, että heti raskaustestin tehtyä jotkut siellä huutelee "OON RASKAANA 5. VIIKOLLA JEE" ja si sen jälkee sinne tulee vaan tarinoita raskauden etenemisestä, ja sen jälkeen vaan lapsesta kaikkea. Eli niin sanotusti henkilöiden kaverit saavat tietää vain, mitä sille vauvalle kuuluu mutta äitiä/isää ei enää tunneta kohta ollenkaan.

Käännyin tosi paljon sisään päin. En vaan jotenkaan kestä sitä "oo ihanaa kumpi tulee millon tulee"-kysymyksiä, enkä osaa sanoa, miksi ne ahdistaa niin paljon. Itse olen aina ajatellut lapsen olevan osa elämää, niitä syntyy koko ajan, enkä näe asiaa mitenkään niin ihmeellisenä kuin suuri osa ihmisistä. Toki kaikille haluaville ei jälkikasvua suoda ja tietenkin se on ikävää, mutta kyllä minä osaan omalla tavalla olla onnellinen siitä, että itse olen näitä joita onni on potkaissut. En vain jaksa sitten sitä, miten ihmiset alkavat hössöttämään.

En tykkää siitä, että joidenkin mielestä tosiaan millään muulla ei ole väliä, vaan nyt sitten odottavaa äitiä voi kohdella vain odottavana äitinä. Oma persoonani katoaa heidän silmistään kokonaan, olenhan odottava äiti! Töissä ahdisti, kun osa kyseli koko ajan paljonko painoni on noussut, tulivat keskustelemaan alapääongelmistaan, kommentoivat mahani kokoa ja sitä kuinka liikun reippaasti "vaikka toi sun maha on jo ihan hillitön", ja yksi kollega jopa jätti minulle nimelläni puhumisen, olin hänelle vain "äitee" (lähes kuuskymppinen täti oli kyseessä). Kaikki nuo olivat raivostuttavia ja ahdistavia. OLIN YHÄ MINÄ, mutta heille olin vain äiti. Onneksi olen jo äitiyslomalla.

Mahan koskettelu oli myös rasittavaa. Jopa oman äitini yrittämä mahan taputtelu oli sietämätöntä - onneksi hän oppi suht nopeasti kun tokaa kertaa oli taputtamassa mahaani, niin jostain käsiini kumpusi sellainen refleksi, että löin häntä käteen. Ei ole sen jälkeen taputellut :D

Mielestäni vatsani hyväily ja koskettelu kuuluu vain miehelleni ja itselleni. Jopa parhaan kaverin kokeilu ahdisti, mutta en osannut hänelle kuitenkaan sanoa että "älä viitsi", en tiedä miksi. Hyvin epämukavalta se kuitenkin tuntui, mutta yritin vain kestää sen.

Nyt ahdistaa jo hieman se kun jotkut suunnittelevat tulevansa kylään joko sairaalaan tai meille kotiin "heti kun lapsi on syntynyt". Minulta ei olla kysytty mitään. Olen ollut vielä hiljaa, koska tilanteen lähestyessä osaan kyllä sanoa että nyt ei vielä jaksa vastaanottaa ketään.

Muutuin siis jo syksyllä hyvin paljon kotihiireksi, ja olenkin siitä suunnattomasti nauttinut. Äitiysloman alettua kokeilin yksin pientä reissua kotikonnuilleni, jossa ennen olen voinut aina ihanasti rentoutua. Tällä kertaa rentoutumisesta ei ollut tietoakaan, ja halusin jo ensimmäisenä iltana kotiin ja oman kullan viereen, ihanaan hiljaisuuteen ja omaan rauhaan. Siellä sitten viikon jouduin kärvistelemään ja laskemaan päiviä milloin pääsen kotiin, ja päätinkin että enää en yökylään lähde mihinkään tämän raskauden aikana (vaikka niitä olimme suunnitelleetkin).

Mitenkähän avautumiseni tiivistäisi? Ehkä sillä lailla, että en pidä siitä, että äitiyden tultua on ns. vapaata riistaa. En pidä siitä, että unohdetaan odottavan äidin oma henkilöllisyys ja persoona, ja nähdään hänet vain odottavana äitinä, ihan kuin se olisi hänen elämäntehtävänsä siitä edes päin - olla vain äiti ja heittää oma elämä kankkulan kaivoon. En ole ikinä muutenkaan ollut hössöttämisen ja lässyttämisen fani, nyt vielä vähemmän hormonien jyllätessä, mutta muiden ihmisten osalta se on pahentunut itseäni kohtaan. Kamalaa! Ei enää ihmetytä, miksi olen sulkeutunut omaan ihanaan kuplaani.

 

[Aino_]

Ihanaa etten ole ainoa joka näin tuntee :) teidän kuvailut osuivat kyllä ihan nappiin, samoja tuntemuksia täälläkin.

Välillä tuntuu ettei jaksaisi oikein edes kotoa poistua, kun olo tosiaan on niinkuin jollain sirkuseläimellä :D Käsittämätöntä kuinka ihan tuntemattomatkin ihmiset tuijottavat mahaa ja ihan siis kunnolla tuijottavat eivätkä vilkaise. Tottakai sitä katsoa saa, mutta jotenkin mua alkaa ottamaan aivoon sellaiset jotka jo pitkän matkan päästä aloittavat sen tuijottamisen ja se loppuu vasta kun ovat menneet ohi. Miehenikin on huomannut tämän ja kaupassa monesti ihmettelee sitä kuinka moni tekee tuota. Tutuillakin ihmisillä yleensä ensimmäinen kommentti tavatessa on joku onpas sun maha kasvanut, oletpas palloutunut tai näytät munalta. Tottahan tuo on, että se kasvaa mutta onko se pakko aina noin ilmaista? Kyllä tuo maha alkaa itselle jo sen verran tiellä olla ettei jatkuvasti kaipaisi toisia muistuttamaan asiasta. Silloin, kun olen yksin tämän mahan kanssa tai mieheni on läsnä nautin siitä ja minusta on ihanaa tuntea liikkeet ja tietää, että siellä on joku muttei se tarkoita sitä etteikö minulla olisi jo ikävä sitä mahatonta aikaa :D en jaksaisi tätä kaikkea mahahuomiota ja ylipäätään mahani jakamista muiden kuin mieheni kanssa.

Toivon tosiaan, että sukulaiset kunnioittavat toivetta saada olla rauhassa lapsen syntymän jälkeen. Oma sukuni on kyllä välillä aivan mahdotonta ja he kun eivät ymmärrä mitä pahaa hössöttämisessä on. Aina, jos olen asiallisesti koittanut esittää kommenttia heidän käytöksestään niin minua on alettu hyssyttelemään ja kehoitettu sallimaan hössötys. Ihan kuin aikuisten ihmisten tilalla olisi pikkulapsia jotka pahoittavat mielen, jos heitä kieltää. Tosi raivostuttavaa! En jaksa jaaritella kenellekään raskausajan tuntemuksista tai vaivoista. Koitan elää mahdollisimman normaalisti ja nauttia vielä tästä ajasta, kun saadaan miehen kanssa olla ihan kaksistaan vaikka toki jo kovasti odotankin vauvan syntymää :) Yritän sivuuttaa kiusalliset kysymykset ja kommentit jotenkin, mutta ärsyttää kuinka pitkäpiuhaisia ihmiset on kun silti aina vaan jaksavat kysellä samat kysymykset uudestaan ja uudestaan vaikka saavat samanlaisen olemattoman vastauksen joka kerta. Yleensä ihmiset tajuavat tuollaisesta "vinkistä", että aiheesta ei välttämättä haluta puhua, mutta raskausaika on näköjään poikkeus. Ihmeellistä on myös se kuinka kukaan ei enää kysy mitä minulle kuuluu vaan kuinka olet voinut. Sitten kysytään, että mitäs sille vauvelille kuuluu (ja juurikin vauvelille joka on masussa ja potkustelee, myös tämä lässytys ärsyttää!). Kai minun oma persoona on hävinnyt jonnekin eikä minulle kuulu enää mitään muuta kuin raskausjuttuja joten kysellään voinnista. Enpä tuota paljon osaa kertoa sitäkään mitä vauvalle kuuluu, kun en ole itsekkään häntä vielä tavannut :D eiköhän tuo siellä hyvin voi :)

Kaikista älyttömintä on ollut se, kun äitipuoleni pyyhälsi minua ovelle vastaan kädet ojossa ja lässyttäen jo silloin, kun minulla ei vielä mitään mahaa ollutkaan. Mielestäni hoidin tilanteen asiallisesti enkä ollut millään tavalla töykeä, kun ilmaisin etten moisesta käytöksestä tykkää. Sen jälkeen hän ei sitten ole mukamas tiennyt kuinka raskauteeni ja minuun tulisi suhtautua, kun heti niin kärkkäästi hänet torjuin. Isänikin on tottakai äitipuoleni kannalla ja äitipuoleni kun osaa vielä niin lahjakkaasti esittää marttyyria. Tuo on jotenkin niin käsittämätöntä, että joko pitää suhtautua minuun lässyttäen ja hössöttäen tai sitten ei osata suhtautua ollenkaan. Eikö voisi suhtautua kuin normaaliin ihmiseen? Minä olen kuitenkin ihan se sama ihminen kuin ennenkin enkä miksikään käveleväksi mahaksi muuttunut. Toisena on se, kun oma äitini ilmotti minulle heti raskauden alussa, että hän tulee meille sitten heti kun ilmoitamme sairaalaan lähdöstä. Myöhemmin hän kutsui vielä mummoni ja kummini mukaan. Hän kertoo (tai ainakin kertoi, toivottavasti järki on nyt päässä) tätä juttua eteenpäin niin, että minä olen sanonut hänelle ettei mieheni pääse synnytykseen koska hänen täytyy hoitaa koiraamme. Sen takia sitten äiti pyyhältää meille heti, kun synnytys alkaa ja hän on jo ilmoittanut töihinkin ottavansa lomaa tämän takia. En tosiaankaan ole mitään tällaista sanonut. Äidilläni on nyt muutenkin tapana liioitella ja suurennella asioita varsinkin innostuessaan, mutta toivon tosiaan että toiveemme rauhassa olosta synnytyksen jälkeen on nyt mennyt kaikille sukuumme perille ja sitä noudatetaan. Oma sukuni, kun asuu useamman sadan kilometrin päässä niin eipä se kovin kiva ole heitä poiskaan käännyttää sieltä asti kun tulevat. Tosiaan saattavat tulla muutenkin ihan ykskaks sieltä asti ilman, että tulisi mieleen kysyä onko meillä mitään menoa ja sopisiko tulla kyläilemään. Aina kuitenkin, kun ovat yötä niin asiasta olisi kiva sopia hyvissä ajoin. Juuri tämän yökyläilynkin takia olisi kiva, jos saisimme olla rauhassa lapsen syntymän jälkeen. En halua asuntoamme heti täyteen yövieraita.

Oikein kauhulla odotan jo soittelua ja utelua siitä joko vauva syntyy, kun laskettuaika alkaa lähestyä. Yhtälailla hirvittää se, kun ilmoitetaan syntymästä niin tiedän että siitä alkaa mahdoton soittelu ja utelu ainakin oman sukuni puolelta. En ole koskaan tykännyt sukuni naisten tyylistä udella aina lapsen synnyttyä kaikki yksityiskohdat ja niitä sitten kerrotaan ihan kenelle tahansa. Synnytys on kyllä minulle niin henkilökohtainen kokemus, että ei tosiaankaan tule mieleen alkaa jakamaan sitä kaikkien kanssa. Toivottavasti se menee ihmisille jakeluun ilman, että asiaa paheksutaan (olen nähnyt niinkin käyvän, kun joku on halunnut pitää yksityisyydestään kiinni).

Ihanaahan tuo on, että vauvaa odotetaan ja siitä ollaan innoissaan, mutta jonkun järjen äänen silti toivoisi ihmisten päässä asuvan :) välillä vaan tuntuu, että se järjen ääni on hukassa aika monelta.

Tulipas taas paljon tekstiä, mutta ihanaa saada purkaa tätä välillä jonnekin. Mieheni kylä kuuntelee ja ymmärtää asian täysin, mutta siihen ne ihmiset sitten jääkin jotka kantani tajuavat. Kiva, että täällä on samanlaisia ajatuksia muillakin :) Toivottavasti selviätte hössötyksen keskellä! :D hyviä vinkkejä otetaan mielellään vastaan mikäli sellaisia on

 

[fox]

Niin tuttua!

Itse olen kärsinyt hössöttämisestä lähinnä anopin toimesta. Hän kun tuppasi sekoamaan totaalisesti kuullessaan raskaudesta. Päätti mm. puolestamme, että käytämme kertakäyttövaippoja, vaikka monesti olemme ilmoittaneet että yritämme ainakin kestoilla aluksi. Oli jo tunkemassa näitä haluamiaan vaippoja kaappeihimme ennen kuin rv 12 oli täynnä. Ilmoitti myös pelmahtavansa synnärille odottamaan että vauva syntyy, että voisi vierailla ensimmäisten joukossa. Oli aivan ihmeissään ja loukkaantunut, kun infosin että kyseisellä osastolla on vain lyhyet vierailuajat muille kuin isälle. Ja ehkä haluaisimme viettää ensimmäiset yhteiset ajat perheenä ihan keskenämme?

Myös vatsan räplääminen suututtaa. Siedän moista vain hyvin läheisiltä ihmisiltä (mieheltäni ja omalta äidiltäni lähinnä), mutta anopilta en moista käytöstä kestä. Aivan kuin se olisi jotenkin hänen omaisuuttaan, kun on kyseessä hänen lapsenlapsensa. Näistä tempauksista on muutenkin tullut olo, että olen synnyttämässä tätä lasta jollekulle muulle kuin minulle ja miehelleni. Rakenneultran jälkeen ei ole mistään muusta osannut puhua kuin sukupuolesta, joka haluttiin pitää omana tietonamme. Ei yksinkertaisesti kestä sitä faktaa, ettei aiota asiaa kertoa ennen syntymää. Soitti ultran jälkeen miehelleni, että kumpi se on. Mies ei kertonut, joten soitti minulle. Sanoin, ettei edelleenkään kerrota ja tämä valopää kysyy, että "ei siis kannata ostaa punaista?" Turhaumaansa purkaa mm. kommentoimalla jatkuvasti kuinka selvä "poikamaha" mulla on, ja suunnilleen mittailee perseen leviämistä ja lihomista aina kun nähdään, koska haluaa imeä pienimmätkin vihjeet sukupuolesta. Todella ahdistavaa.

Hän on myös tehnyt suunnitelmia, että lähtee sitten heti kärräämään vauvaa omin päin ympäri kyliä (=esittelemässä naapuruston akoille). Aivan kuin antaisinkin vastasyntynyttä tai lastani yleensä hänen matkaansa ilman että olisin vieressä valvomassa... Valtavaan luottamuspulaan on syynsä, mutta niitä en tässä avaa sen enempää.

Kaikkein eniten loukkaa se, ettei meidän mielipiteitä kuunnella. Jyrätään vaan omien (täyttämättä jääneiden) tarpeiden kera yli lapsen oikeiden vanhempien. Välillä on saanut pitää todella tiukkaa kuria, muuten menee aivan älyttömäksi ja hysteeriseksi. Onneksi ympärillä on kuitenkin myös niitä ihmisiä, joiden kanssa on IHANAA jakaa ajatuksia, koska eivät tunge iholle ja ovat aidosti tukena, kun sitä tarvitaan. Ja ymmärtävät kerralla kun sanotaan eivätkä julista omia mielipiteitään ainoana oikeana totuutena.

Onneksi nyt on ollut vähän hiljaisempi kausi ja välissä yli 100 km.

Olipa mukavaa purkautua.

 

[Vieras-uusi-]

Olipa onni, että löysin tämän keskustelun! luulin jo olevani täysin kahjo, kun en kestä erään sukulaisen hösöttämistä minun raskaudestani! Onneksi en ole yksin, ja tsempit kaikille kohtalotovereille :)

Minun vauvani kuulemma hemmotellaan pilalle, ostellaan prinsessavaatetta (joo, sopii, etenkin jos siellä on poika!) ja kaikki on niin kovin selvää. minun pitää ottaa lastenvaunut, pinnasängyt, vaateläjät, rintapumput sun muut vain tältä ihmiseltä, ei esim. rakkailta ja tärkeiltä ystäviltäni (jotka luojan kiitos ovat sentään normaalijärjellä varustettuja)...! Siis tämä sukulainen aikoo hemmotella ja ostella kaikkea, ei me!!??!

En jaksa. Ei kestä hermo kuunnella, enkä ole pitkään aikaan kuunnelutkaan, sillä vaihdoin puhelinnumeron salaiseksi. Olen monet kerrat sanonut, etten jaksa hössöttämistä ja sitä paasaamista joka asiasta, en ole sen luontoinen. Minä olen myös jotenkin ahdistunut ja en oikein halua puhua tästä muille kuin miehelleni.

En tiedä, pitääkö se sitten ottaa ja muuttaa kauemmas että saadaan sitä tervettä välimatkaa tähän tilanteeseen? koen, etten saa olla rauhassa enkä onnellinen tästä asiasta. Ja minua hyssytellään myöskin, pitäsi antaa muiden höseltää mutta hei: eikös tämä ole meidän oma juttumme? Meidän lapsi? Minun kroppa? minun tunteet... :P (joilla ei tunnu olevan mitään väliä)

 

[Sinbbu]

Onneksi mun sukulaiset ei hössötä. Toki siellä tulevat isoäidit neuloo vauvalle talvipukua ja villasukkia yms, mutta he ovat kyllä onneksi maltillisia, eivätkä hösää. Mä en jaksais sitä hösäämistä.. raskauttani en ole jakanut naamakirjassa ja vain lähimmät ystävät ja perhe tietää esikoisemme tulosta ja autappa armias sitä, joka lipsauttas uutisen naamakirjaan....ei ne uskalla. :D
Itse sitten "hösään" kotona, jos sitä siksi voi sanoa.. laitan vauvalle kotia valmiiksi suurella rakkaudella ja odotuksen innolla, onhan hän todella toivottu!
Olen myös ilmoittanut kaikille, että jos meidän vauvalle haluaa ostaa lahjan/lahjoja, niin mieluummin vaatteita tai lahjakortti vaateliikkeeseen, mutta kaikenmaailman höpöhöpö-lelut ja moottorikiikut yms saa unohtaa.. en halua kotiini lelukaaosta. Toki vauva tulee saamaan leluja, mutta mieluummin hankin ne sitten itse, kuin ota niitä vastaan ylenpalttisia määriä suvulta ja kavereilta. Joku roti se pitää olla... enkä usko siihen, että lapsi on onnellisempi kun on krääsää ympärillä.. ei sitä minullakaan ollut, ja hyvin pärjättiin. Pikemminkin lisää vaan omaa luovuutta ja mielikuvitusta, kun rakentaa majaa metsään tai käpyeläimiä.

Ihan kirveli lukea -varpu- sun tilanteesta... mä olisin varmaan sun sijassasi jo raivostunut sukusuhteet pilalle.. :D

Kaikki odottajat kuitenkin ovat erilaisia ja itse olen saanut olla ihanan rauhassa hösäämiseltä.. toiset taas tykkää, jos ollaan kokoajan ihailemassa ja hupsuttelemassa vieressä. Mut sehän on ihan ok. :)

Tsemppii!

 

[Mewwi^^]

Itse vasta ensimmäistä mahaa odottelen saapuvaksi, mutta mitä kavereilla on ollu massuja niin en missään nimessä ole menny niitä lääppimään D: Mieheni maha on ainoa maha jota taputtelen niin miksikäs se asia muuttuu jos joku odottaa vauvaa? Tuleva pelottaa kun miehen vanhemmat on yltiöhössöttäjiä jo muutenkin niin entä sitten jos on raskaana...

 

[polkulainen]

Aino! Mä olen kanssa tullut tän mahan myötä yhdeksi kommenttimagneetiksi. Ja ihan tosi, tiedän kävelyni näyttävän kummalliselta, mutta vaikea sitä on kävellä normaalisti, kun vasen nivunen ja lonkka vihoittelevat kilpaa. Jokainen kivuton askel tuntuu juhlalta, mutta niitä ei usein ole luvassa. Ja juu, mä näytän isolta, mutta en mä voi nestekertymälle mitään. En ole ikinä tykännyt suolaisesta ja rasvaisesta ruoasta, niin ei varmaan voi niistä johtua, vaan GEENEISTÄ. Kun tuntemattomat vanhat tädit rupeaa bussi- ja junapysäkeillä selittelemään ruokavaliosta ja liikkumisesta, niin tekisi oikeasti mieli vaan pamauttaa päin näköä. Ja kumauttaisinkin, ellen olisi hidas reagoimaan, totean vaan kiltisti, että makeismielitekoni koostuvat hedelmistä ja vitsailen tukisukistani. Illalla sitten itkeskelen kotona ja pohdin uskallanko enää koskaan lähteä yksin kaupungille. Koska mitään kommentteja ei tule silloin kun mies on mukana. Ei kukaan rupea yli 30-vuotiaalle partaiselle miehelle paasaamaan ruokavaliosta eikä sen puolisollekaan. Vaikka rengas onkin enää vain miehellä (omani eivät mahdu).

Ja omat ystävät: näytän mm. valaalta ja möhköfantilta. Tai siltä, että odotan kaksosia. Mutta neuvolan mittauksissa vatsani on keskikäyrällä ja kun viime kerralla epäiltiin sydämen sivuääniä ja lähetettiin sairaalaan tutkittavaksi, niin ultrassakin oltiin sitä mieltä, että vauvani on keskivertovauva. Ystävät ja sukulaiset ovat niin kursailemattomia kommenteissaan, ettei edes miehen läsnäolo karkoita niitä.

 

[kati.t.]

Itse en haluaisi edes kertoa kenellekään :D Parhaat ystävät tietää, mutta vanhemmat ei vielä. Oma äitini on täyspäinen ihminen ja kunnioittaa muutenkin yksityisyyttämme, vaikka asuu vain 0,5 kilsan päässä. Anoppi taase on aivan eri asia! Pelkään todellakin, että hän hyppää ensimmäiseen lentokoneeseen ja muuttaa lastenhuoneeseemme seuraavaksi vuodeksi!!

Anoppi on siis jo aiemmin maininnut, että on katkera kun toinen "mummi" (äitini ei riemastunut aiheettomasta, ennenaikaisesta mummittelusta ollenkaan :D) on niin lähellä ja hän niin kaukana. On jopa yrittänyt saada appiukkoa muuttamaan (!!!!) lähemmäs meitä. Luojan kiitos apellakin täysi pää hyvillä hartioilla ja pysyvät 500 kilsan päässä.

Itse suhatudun asiaan kuten joku tuolla yllä: lapsia syntyy maailmaan koko ajan. Onhan se meille iso juttu, mutta en jaksa (saan melkein raivokohtauksen jo tässä kirjottaessa) sitä höösäämistä, mikä pienten lasten ympärille väistämättä muodostuu.

 

[HaMi]

Samaistun kyllä ihan täysin aikaisempiin kirjoittajiin. Esikoista odotellaan täälläkin ja kyllä olen kärsinyt jos vaikka kenen liiallisesta hössöttämisestä alkaen isosiskosta anoppiin ja joihinkin työkavereihinkin. Maha on raskausuutisesta alkaen ollut kuin yleistä omaisuutta, vaikka vasta viime aikoina on näkyvästi pyöristynyt. Kärsin tilanteesta, mutta olen huono siinä tilanteessa huomauttamaan asiasta... Miehen kanssa suhtaudutaan tulevaan perheenjäseneen ihan maltillisesti ja pidetään asiaa kovastikin luonnollisena ja tietysti odotettuna, mutta en todellakaan pidä siitä, että kaikkien puheenaiheiden pitäisi liittyä raskauteen/vauvoihin/tulevaan elämänmuutokseen jnejnejne. Ihan kuin olisin menettänyt persoonallisuuteni ja minuuteni sen jälkeen, kun aloin odottaa lasta. Onneksi on tietysti toisenlaisiakin ihmisiä ympärillä, muuten varmaan ei kuuppa kestäisi välillä. Harmittavaa vain, kun kyseessä kuitenkin on tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, mutta tuollainen käyttäytyminen nyt vain korpeaa pahasti enkä usko höösäämisen helpottavan vauvan synnyttyä.

 

[ReginaVeritas]

Ymmärrän hirveän hyvin kaikkien tunteet! Itseäni ärsyttää ihan kamalasti muutaman sukulaisen tapa suurennella pieniäkin vaivoja ihan kamalasti ja ylipäätään sitä tapaa olla niin kamalan huolissaan koko ajan kaikesta! Jos mulla on nuha, pitäisi mennä suunnilleen päivystykseen ja äitiysklinikalle ja ties minne, verenpaine kun heittelehtii niin heti pelätään pre-eklampsiaa... Ja vieläkin kysellään sen pahoinvoinnin perään! (oli alussa tosi rajua pahoinvointia, mutta se loppui jo sinne viikolle 14(?) ja nyt ollaan jo 21+4...) Hirveästi myös olisivat nämä ihmiset vaatimassa lisää tutkimuksia ihan _kaikesta_ ja ultraan pitäisi päästä varmaan joka viikko niiden mielestä....