Oireet

Täällä kans jotain oireita. Huonot yöt, jäätävä väsymys, hurja palelu vaikka yleensä ihan tarkenen ja flunssa tulossa päälle. Toki lapsi on kans nyt pahassa flunssassa, nii oon todennäkösesti napannu sen sieltä.

Esikoisesta ei ollu alkuun mitään mahatuntemuksia, mutta tällä kertaa on kipristelly jonkun verran. Vähän on jännittäny joka kiprasulla, mut oon aatellu että se taitaa kuulua asiaan.

Lisäks tissituntemuksista en osaa sanoa mitään, koska imetän reilu vuoden ikäistä esikoista edelleen. Toki vähän satunnaisesti, nyt flunssasena tavallista enempi, mut en tiiä onko maidontuotantoki vähentyny tän raskauden myötä.

Nii ja ruoka. Nälkä on, mutta hirveen huonosti tekee mitään kunnollista mieli :D esikoisesta oli sellasta inhottavaa kuvotusta, mut vielä sitä ei oo näkyny.

Rv 5+5
 
Imme, minä olen huomannut samaa! Kädet puutuvat herkemmin, kun näppäilen puhelinta makuullani. Tänään puutui jopa silloin, kun laitoin ripsiväriä. Moista ei ole aiemmin ollut, eli liittynee raskauteen.

Rv 7+1
 
Tänään kävin koiran kanssa lenkillä ja nähtiin kaveri joka huikkas iloisesti koiralle hei ja sen jälkeen mua vietiin ja mahaan vihlas todella kovaa ja sen jälkeen vihlonut vähän väliä. Jatkuvasti pieni paniikki päällä että tässäkö tämä nyt sit oli...
 
Ronsu en usko että toivo ois menetetty! Vauva taimi on niin hyvässä suojassa siellä lantiossa että ei se hevillä sieltä irti lähde:)
Kivut saattaa enemminkin johtua siitä että oot reväyttänyt jonkun tukikudoksen tms, nivelet sun muut pehmenee raskaus aikana että äkki liikkeet esim aivastus saattaa sattua... ja lisääntyyhän verekkyyskin lantion seudulla että se edes auttaa noita erinäisiä kipu tuntemuksia:wink
Toivottavasti kivut helpottaa yön aikana:)
 
Onko muita joilla aluksi ollut tosi vahvoja oireita mutta sitten kadonnut lähes kokonaan? Huolettaa kun oksentelin, oli todella huono olo, paleli yms yms mutta nyt viimepäivät ollut hyvin vähäistä kuvotusta ja muutenkin oireet kadonnut.. :sad001
 
Mulla herätys työaamuina 5.30 kun kuljen pyörällä 4km suuntaansa. Eka viskaan tytön pyöräkärrillä hoitoon. Ei naurata herätä klo 3 yöllä ja olla satavarma että kohta herätys kun on pirteä kuin peipponen.. :D sit kun heräät herätykseen niin kyllä sit nukuttas taas :P
 
FEDC308C-B077-471A-B352-C618131ACFAA.jpeg Oireet loistanu täydellisellä poissaolollaan 5pv. Sitä ennen oli pientä. Ei tunnu yhtään et olisin raskaana, ja olo skeptinen. Testin viiva kuitenkin vahvistunut 4pv takaisesta
 
Raskausappien mukaan oireettomuus on myös normaalia näillä alkuviikoilla. Itsekin yritän sillä lohduttautua. Leffaviivat sain testiin kuitenkin tiistaina, miin eiköhän siellä kaikki oo ihan hyvin.
Mulla tänään 5+0, ja tähän asti oon päässy tosi helpolla. Tissit on vähän kipeet ainoastaan. Iltapäivällä väsyttää, mutta niin väsytti ennen raskauttakin.
 
Raskausappien mukaan oireettomuus on myös normaalia näillä alkuviikoilla. Itsekin yritän sillä lohduttautua. Leffaviivat sain testiin kuitenkin tiistaina, miin eiköhän siellä kaikki oo ihan hyvin.
Mulla tänään 5+0, ja tähän asti oon päässy tosi helpolla. Tissit on vähän kipeet ainoastaan. Iltapäivällä väsyttää, mutta niin väsytti ennen raskauttakin.

Juu en mä oireettomuutta murehtisikaan, vaan niiden täydellistä ja yhtäkkistä loppumista. Mut ei auta, ny ootellaan ❤️
 
Mullakin oireet vähentyneet huomattavasti, viikko plussaamisesta (nyt 5+1). Rinnat oikeastaan enää vaan kipeet. Hyvä vaan, jos oireet vähän tasaantuu. Ajattelen sen niin, että sen parempi on, jos kroppa käyttäytyy, kun mitään ihmeellistä ei olisikaan, vaan että kaikki on luonnollista. :)
 
Parin viikon yökkimisen ja etomisen jälkeen tulikin sitten aamun automatkalla aamiainen kunnolla ylös ja ulos. Tätä varten olen kantanut muovipussia taskussa, tuli tarpeeseen ja kannan vastakin. Pitäisi olla hyvillään kun kroppa tekee vain työtään mutta yäääh... Ja oireista huolimatta ois kiva tietää kuka mukana kulkee, eka ultra vasta KUUKAUDEN päästä 19.2....
 
Ok nyt ällö varotus:hilarious: Siis onko tää joku raskaus juttu vai oonko tulos kipeeks? Mun maha ollu löysän puolella. Esikoisesta oli päin vastoin. Nyt pohdin kuuluuko raskauteen vai joku mahatauti tulossa.:sad001
 
Hempuliini, mulla on kans ollu kiire vessaan tässä parina päivänä! Eli vaikuttais liittyvän kyytiläiseen kyllä. Kuvotus on kyllä myös oireena mulla, mutta kun kerran syömisellä helpottaa, ei mahatautia minusta voi olla. :)
 
Joo, mä tunnustan kans, että parina päivänä on ollu kiire vessaan :wideyed: oon kans ajatellu, että on oire kun en oo mielestäni syöny mitään outoa tai ei muuten oo kipeä olo :)
 
Hempuliini, mulla on kans ollu kiire vessaan tässä parina päivänä! Eli vaikuttais liittyvän kyytiläiseen kyllä. Kuvotus on kyllä myös oireena mulla, mutta kun kerran syömisellä helpottaa, ei mahatautia minusta voi olla. :)
Mul sama et ruoka auttaa kuvotukseen. Ei mul sillei oo kiire vessaa mut on löysempää kun yleensä.
 
Mulla on ollu myös vähän ripaskamainen meininki parin kolmen päivän ajan :grin Oon aika varma että liittyy raskauteen. Ei muita oireita, tai no oon nyt heräilly öisin 2-3 aikoihin ja sitä myötä vähän veto pois, mut en sit tiiä minkä piikkiin menee.
 
Veikkaisin et toi heräily on ainaki ihan raskausoire. Mua ärsyttää, ku esikoinen nukkuu jo kokonaiset yöt iltakasista aamuseiskaan, nii mä herään kaameeseen pissahätään kolmen maissa enkä saa heti perään unta. Viime yönäki yritin käydä silmät kiinni vessassa :D katotaan miten törmäilen, ku muutetaan muutaman viikon päästä uuteen kotiin..
 
Mä oon kans ruvennu heräilee öisin 2-4 välillä joka yö enkä enää saa untia uudelleen helposti. Nyt viel esikoinen on keksiny yöheräilyn ni viime yö oli melko villi ku just ku ite sain unen päästä kiinni ni tyttö rupes huutaa. Tätä rumbaa jatku 30min-tunnin välein puolesta yöstä 5 aamulla ja sit kello soi 5.45. Melko silmät ristissä töissä tänään :dead:
 
Heh, täällä kans saa kiirehtiä vessaan heti aamusta kun ekan vesilasillisen on juonu. :D Imetän vielä esikoista, niin maidonnousu tuntuu nykyään siltä, että just kuin miljoona neulaa tökkis nännejä. :wtf: Kuvottelee edelleen melkein päivittäin, jos ruuasta on liian pitkä aika. Kävin just koirulin kans kävelemässä, niin kyllä alko hengästyttämään mäessä. Ja täällä kans on tuntunu paineen tunnetta mahassa ja eilen illalla vähän kramppaili. Väsy vaivaa kans, mutta ei ihmekään toisaalta kun yöllä saa herätä syöttämään esikoista monta kertaa.. 7+4 nyt menossa. :)
 
Takaisin
Top