Oireet

Mulla on oireena ihan järkky pahoinvointi. Alko kuudennen viikon puolivälissä. Yököttää, ei ollenkaan ruokahalua. Väkisin jotain mehuja vaan lipittelen. Eilen alkoi oksentelu. Saikulla nyt viikon ja tänään aika gyn polille, mutta eipä ne sielläkään mitään oikein asialle voi. Kaikki maailman vinkit oon testannut, mutta silti. Tuntuu, että olen ihan luuseri, kun en töihin pysty, vaikka muut mammat porskuttaa hyvällä vauhdilla.

7+0 ja mulla ollut myös rusehtavaa vuotoa koko ajan ja pidetty ihan normaalina. Tsemppiä muillekin!

Hyvä kuulla että pidetty normaalina niin itekkin pystyy vähän välillä rentoutuu... Josko kaikki olis vaikka ihan hyvin.
 
Lallastiinako kirjoitteli plussien vahvuuksista. Mä huomasin itse ainakin sen että saan vahvemman viivan vähemmällä pidätyksellä. Siis jos olin koko yön pissaamatta ja tein aamulla testin, niin se viiva oli haalea pitää kuin silloin kun olin käynyt aamuyöstä pissalla ja tehnyt sitten aamulla testin parin tunninnpidätyksellä. Itse mietin asian niin että isossa virtsamäärässä hormonipitoisuus on laimeampaa. Ja jostain olen lukenut että sitä hcgtä kehittyy etenkin aamuyöstä.
 
Huh,täällä huono olo 24/7 nyt aaivan uusissa ulottuvuuksissa:meh: mikään ei oikee maistu ja pönttöäkin halailtu,ei.oo kyll aiemissa raskauksissa ollu näin pahana! Yöllä ei saa nukuttuu ku tissit kipeet ja tuntuu et joku tökkis neulalla nänneihin :eek:o_O nyt menossa rv 6+2/3 et eihän tää olo onneks kovin montaa viikkoo enää kestä(toivottavasti):angelic: onko teillä muilla jtn ideoita mikä ois semmoi ruoka minkä vois saada alas? Aiemmin söin ruisleipää mut nyt se aiheuttaa hirveetä närästystä...
 
Ihan kuin olisi eilen ollut muutama harjoitussupistus. Täysin kivuttomia, mutta se sama tunne kuin esikoista odottaessa. Lääkäri silloin totesikin, että mulla on supistusherkkä kohtu ja harkkarit alkoi esikoisestakin suht ajoissa (ei tosin näin ajoissa) :hungover: olen muutenkin soittamassa neuvolaan tänään ekaa aikaa, joten taidan samalla kysyä tuosta.

Tsemppiä kaikille pahoinvoiville! Kyllä se jossain vaiheessa helpottaa! :)
 
Huh,täällä huono olo 24/7 nyt aaivan uusissa ulottuvuuksissa:meh: mikään ei oikee maistu ja pönttöäkin halailtu,ei.oo kyll aiemissa raskauksissa ollu näin pahana! Yöllä ei saa nukuttuu ku tissit kipeet ja tuntuu et joku tökkis neulalla nänneihin :eek:o_O nyt menossa rv 6+2/3 et eihän tää olo onneks kovin montaa viikkoo enää kestä(toivottavasti):angelic: onko teillä muilla jtn ideoita mikä ois semmoi ruoka minkä vois saada alas? Aiemmin söin ruisleipää mut nyt se aiheuttaa hirveetä närästystä...

Mulla ainoo mikä pahimmassa vaiheessa pysy sisällä esikoisen raskaudessa oli jäätelö ja kokis. Oikeestaan kaikki kylmä syötävä oli sellanen minkä sai alas ja pysymään.:grin

Eilen illalla tuli tosi vähän rusehtavaa vuotoa ja tänään ei oo tullu vielä mitään.. Toivottavasti minityypillä on kaikki hyvin. Aamulla oli herätessä tosi kuvottava olo. :wideyed:
 
Huh,täällä huono olo 24/7 nyt aaivan uusissa ulottuvuuksissa:meh: mikään ei oikee maistu ja pönttöäkin halailtu,ei.oo kyll aiemissa raskauksissa ollu näin pahana! Yöllä ei saa nukuttuu ku tissit kipeet ja tuntuu et joku tökkis neulalla nänneihin :eek:o_O nyt menossa rv 6+2/3 et eihän tää olo onneks kovin montaa viikkoo enää kestä(toivottavasti):angelic: onko teillä muilla jtn ideoita mikä ois semmoi ruoka minkä vois saada alas? Aiemmin söin ruisleipää mut nyt se aiheuttaa hirveetä närästystä...

Noihin öisiin rintakipuihin auttaa mulla se, että pitää rintaliivit päällä yöllä.
 
Oksettavan olotilan lisäksi ilmaantunut jatkuva jano ja vessassa juokseminen, sekä ihan hirveät unet. Edellisessä raskaudessa en kyllä muista nähneeni outoja unia, mutta nyt. Niin ja palelu ja sen jälkeen hirveä hiki päällä.
 
Joo tää palelu on jotain järkyttävää!
 
Kärsin kaksi viikko ihan hirvittävän huonosta olosta, etoi pitkin päivää ja varsinkin kun yritti syödä, mutta pakko oli väkisin hissukseen aina jotain alas saada tai sitte tuli huono olo syömättömyyden takia.
No eilen vaihdoin vitamiinin merkkiä ja tänään ei ole huono olo vaivannut kuin ihan vähän aamusta, äsken söin ison annoksen ruokaa ja olo täysin normaali!!
Sattumaa vaiko ei, mutta kokeilun arvonen kaikille huono vointisille :wink

Nyt rv 6+2
 
Mulla oli sama kakkosen kohdalla. Söin silloin minisun mama vitamiineja. Olen oksentanut tasan kerran kolmessa raskaudessa ja yhdistän sen kyllä noihin vitamiineihin, koska paha olo iski aina niiden oton jälkeen ja kerran sitten tuli ihan oksennus. En tainnut sitä kyllä silloin ajatella, enkä vaihtaa merkkiä, mutta näin jälkiviisana olisi pitänyt.
 
Mulla esikoisen kohdalla oli tarkkaa mitä vitamiinejä söi, muuten oksensi! Täällä 5+4 ja rv 5 meni menkkajomotteluissa ja rusehtavalla valkovuodolla. Odotin koko ajan että kesken menee. Esikoisesta en muista noiden menkkajomotteluiden kestäneen yli viikkoa ja silloin ei tiputteluvuotoa ollut lainkaan. Veden kulutus on nelinkertaistunut tavallisesta. Huulet kuivuu muuten. Tissit ei oo yhtää kipeet, mutta esikoinen imee yhä 5krt päivässä. Saamaton ja väsähtänyt olotila, mutta hyvä mieli kuitenkin. Ruuan suhteen ei ole tullut himoja, eikä pahaa oloa ole näkynyt plussapäivän jälkeen. Mitä noihin plussatesteihin tulee. Sain todella haalean plussan 28/28 ja rv 4+4 plussa päiväpissasta ei paljon tummempi ollut. Vasta rv 5+0 tuli ne "leffaviivat" aamupissasta. Et kyl ne tummuu kun vaan malttaa!
 
Mä olen valittanut oireiden poissaoloa. Viime yönä kävin KAHDESTI pissalla! Ja mä olen mahallaan nukkuja niin ei sitten millään hyvää asentoa löytynyt, painoi ikävästi. Toivottavasti nämä ois nyt "niitä" oireita
 
Täällä oireena erittäin kovat kohtusäryt. Nämä oli kuopuksestakin todella kovat.
Tulevat ja menevät. Pahin kipualue on keskellä alavatsaa ja samassa linjassa alaspäin.
Myös menkkamaisia aaltoilevia kipuja tulee välillä.
Rintakipu vaihtelee. Välillä jomottaa kovaa, välillä ei taas mitään.
Mulla nuo testiviivat vahvenee todella huonosti. Näin on ollut joka raskaudessa.
Vasta 5+0 sain kuopuksesta selkeän plussan. Leffaviivoja en koskaan.
 
Oireet (siis ne vähäisetkin mitä oli) hävinneet täysin, välillä jopa unohdan että tässä raskaana ollaan.. Jospa niitä vielä ehtisi myöhemmässä vaiheessa tulla.. Tsemppiä teille kaikille oireiden kanssa painiville:Heartred
 
Mä taidan pian jättää teidät :sad001... Perjantain viiva oli siis tällainen, ja tänään tuli vain tämmöinen haamu. Eilisten ja tämänpäiväisen perusteella siis näyttää että kesken menee. Rinnat edelleen arat, ei muita oireita, eikä mitään tiputtelua ole ollut. Tänään olis 5+0...
 
Jestas että tämä väsymys pahenee. Yritä tässä töissä olla skarppina.. [emoji42]
Lisäksi olen alkanut kärsimään päänsärystä. Sitä ei ole ollut oireena yhdessäkään raskaudessa.
Panadol ei tahdo auttaa... Mikä avuksi?
 
Ärrä täällä kans jouduttu olemaan pari päivää pahoinvoinnin takia pois töistä. Mulla on nyt ollu n. viikon 24/7 etovaa oloa,mitään ei tee mieli syödä kun olo vain pahenee syönnin jälkeen. Onneksi vain aamuisin pitää oksentaa. Suolakurkku ja kylmä marjasose uppoaa alas jotenkin. Yritän myös juoda paljon. Perjantaina olisi taas töihin meno, saa nähdä kykeneekö... Jos ei niin sitten on jo pakko tunnustaa pomolle mistä on kyse.
Lallastiinalle tsemppiä! Toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin.
 
Lallastiina :Heartred Entä jos pissi olikin liian vahvaa? Niinkin oon kuullut käyneen. Pääsetkö verikokeeseen / kävitkö jo?
 
Eliza79, joo eilen vielä mietin sitäkin mahdollisuutta. Tämänpäiväisen testin tein vain vajaan kolmen tunnin pidätyksellä ja kupillisen teetäkin siinä alussa join... En siis usko että on näytteen vahvuudesta kyse. Muutenkin, ainakin CB digin pitäis kyetä näyttämään 3+:aa vielä 6. viikollakin (ja siihen mahtuu jo on aikamoinen hormonimäärä), siis että sen pitäis vahvemmankin näytteen kanssa toimia. Ja jos oiskin vain yks testi kyseessä, niin voisin ehkä kuvitella että on joku virhe, mutta en usko että kolme eri testiä kahtena päivänä voi kaikki näyttää väärin... Juttelin miehen kanssa ja päätettiin että odotellaan vaan kiltisti vuodon alkua. Eipä niistä verikokeista oikeastaan juuri muuta hyötyä olisikaan kuin lopullinen varmuus.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top