Oireet

meillä eilen rouva haukkasi pojalle kuorittua omenaa, enkä meinannu saada sen jälkeen antaa sitä pojalle,oli kuulemma pilalla...... [emoji23]
ja hillitön väsy alkanu nyt..
 
Selkeitä oireita ei ole. Väsymystä, ruokahaluttomuutta jne. vanhaa tuttua, mutta voivat johtua myös jännityksestä pysyykö pieni matkassa. Sain testissä haalean haamun jonka tummumista odotan joskin viime kerralla tummui ihan kunnolla, mutta tuli siltikin kesken. Eli täällä vielä jännitystä enemmän kuin oireita :)

Uskon vasta kun ultrassa näen :wink keskiviikkona minulla on jälkitarkastus huhtikuussa tehdyn keskeytyksen vuoksi, mutta tuskin tuolla ultrassa vielä nähdään muuta kuin paksuuntunut limakalvo, mutta kovasti toivon, että siellä nähdään edes jotain toivoa antavaa (ehkä aamulla yritän siirtää aikaa parin viikon päähän, jotta syke kerättäisiin nähdä, jos masuasukki on vielä tuolloin mukana menossa).
 
Ei ole oireita juurikaan. Välillä olen huomannut vähän hajuherkkyyttä, mutta en juurikaan muuta. Valkovuoto on suht runsasta. En tietäis kyllä olevani raskaana ellen olis plussaa saanut ja että menkat jääny nyt pois.
Huolettaa heti kun ei ole oireita.:meh: tulee heti mieleen joku tuulimuna. Ekasta alkoi oireet samaana päivänä ku menkkojen ois pitäny alkaa, rintojen arkuus ja lievä pahoinvointi lähinnä.
 
Oireet ennen plussausta: Hirvee palelu alkoi, hengitys syvää ja raskasta ilman mitää fyysisiä suorituksia, pari kipuilu piikkiä tuntunu alamahas, oon ärtyisä/kiukkunen, pissillä hyppääminen ja sit se fiilis tuli että nytnyt on jotain..

Plussan jälkeen: Paleleminen jatkuu mut taipuu iltapuoleen nyt. Äksyily myös jatkuu (vaikka yritän hillitä..:angelic:) Vessas saa edelleen hypätä, väsymystä vaikka välillä ei saa öisin nukuttua (tänäki aamuna kukkunu 5-7..) ja tää ärsyttävä pieni pään kipuilu..! Se sais kadota yhtää nopeesti ku ilmeni..

Normaalisti oon ollu raskauksis melko vähä oireinen, joten ehkä osa näistäkin vielä tasaantuu ja loppuu. Varsinki nyt ku tää on todellista eikä tarvi enää tunnustella oireita. :grin
 
Mulla on suurin osa oireista varmaan enemmän kuviteltuja :D Nännien arkuus, etova olo jne siis.
Varmaksi oireeksi voin sanoa vaan ajoittaisen vatsan nipistelyn, joka saa pelkäämään menkkojen alkua, etenkin kun työhousut ei oo hengittävimmästä päästä ja valkovuoto lisiny nii tauoilla kiire vessaan tarkistamaan.. Tosin on sinne ihan vessahädänkin takia kiire [emoji23] Repäisykipuja on kanssa välillä, muuten onkin pelottavan oireetonta. Jotenkin olen kuitenkin varmempi tästä raskaudesta kuin edellisestä keskenmenneestä, mutta aika näyttää pitääkö tämä varmuus paikkaansa vai ei. Liian luottavainen ei auta olla, muttei kyllä negatiivinenkan, alussahan tässä vasta ollaan, 4+1 tais olla viikot vasta :)
 
Täällä väsyttää, repäisykipuja, imetys sattuu ja pahoinvointiaaltoja. Oksentaa ei oo tarvinnu vielä
 
En tiedä kuvittelenko vielä, mutta palelee, vessassa saa juosta koko ajan, mahassa nippailee ja tissejäkin jomottelee(imetän vielä esikoista eli siitäkin voi johtua)
 
Ja tänään tuli ensimmäinen veritippa aamusella.. [emoji53] ei onneksi enempää, mutta kyllähän se vähän huolestuttamaan alkaa.. Muuten ei oireet ole muuttuneet, joten jospa tällä kertaa olisi vaaratonta. Päivä kerrallaan.. ei tässä muukaan auta [emoji54]
 
Mozzarella, varmasti alkaa huolestuttaa, mutta jospa ei ole vakavaa. Eikös verenvuoto alkuraskudessa ole aika yleistäkin. Eilen itsekin katsoin että pöntössä oli verisen näköistä paperia, mutta kun lisää pyyhin niin ei sitä enää tullut ollenkaan. Mikä lie.
Tänään testasin toisen testin kun ei ole oireita, oli hyvin vahvistunut melkein viikon takaisesta.
Eilen närästi ja maha oli ihan sekaisin, mutta se nyt voi varmaan olla muutenkin. Tissit on sivuilta vähän arat kun oikein kuvittelee.:D missä mun oireet on?:D Varmaan nyt kun niitä oikein toivoo, niin tulee jossain vaiheessa ihan kauheet oireet.:D
Onko täällä muita oireettomia?:)
 
Täällä oireet vähentyneet. Palelua on iltasella enää. Kyllähän täs mielikuvitus heti alkaa laukata ku olo on niin normaali..o_O No kaapista löytyy pari testiä vielä, jos niillä sais sit vähä mielenrauhaa lisää..:shy:
 
Minulla ei ole kuin iltaisin turvotusta ja palelua. Muuten kyllä melko hyvä olo! Se tässä ihmetyttääkin kun edellisestä voin pahoin viikoille 12 saakka. Mutta jos jatkuu näin ja kaikki menee hyvin niin käy tämäkin :D
 
Toupie, onneksi on melko yleistä niin vähän rauhoittaa mieltä. Parin kaverin kanssa jutellut niin ollut molemmilla vuotoja, toisella jopa kaikissa kolmessa raskaudessa, joten jospa tämä tästä. Tänään on tuhruttanut, siteelle asti ei onneksi sentään. Saa nähdä kuin meitin käy.. :/ Raskaustesti ei ainakaan vielä ollut lähtenyt haalenemaan, ennemmin ehkä voimistunut vähän toissapäiväisestä. Eli toivoa on :)
Ois kyllä muutenkin niin kohtalon ivaa jos nyt menisi kesken, huomenna kun olisi ollut edellisen keskenmenneen LA..
 
Täällä mennään aika lievillä oireilla vielä; aamuisin hieman kuvottavaa oloa, mutta se saattaa refluksistakin johtua (tätä siis ollut ennen raskauttakin), rinnat ehkä aavistuksen normaalia herkemmät ja vatsa turvoksissa niin, että housutkin jo pienesti tuntuu puristavan o_O Ajoittain pientä nipistelyä alavatsalla, mutta se on jo selkeästi rauhoittumaan päin.. Niin joo ja siellä wc:ssä saa kyllä ravata jatkuvasti :D
 
Mulla ei ole juurikaan oireita o_O paitsi väsymys, ajattelin sen kyllä menevän remppastressin piikkiin :D ennen plussaa oli myös ihan tajuton turvotus, vatsa tuntui tykinkuulalta. Piti lainata kollegalta isommat työhousutkin...
 
Ennen kuin edes huomasin muita oireita, mulla myös vatsa oli kuin tykinkuula. Syytin ilmavaivoja ja surkeaa ruokavaliotani :shy: Nipistelyä sekä repäisykipuja on todella tiheästi. Rinnat on kosketusarat sekä turvonneet. Lisäksi tuntuu, että väsyttää ihan kokoajan! Tänään soitin neuvolaan ilmoittaakseni plussasta ja sain varoituksen, että pahoinvointi alkaa ihan pian. Siitä lähtien on etonut ihan koko ajan :spitoutdummy: Tämän lisäksi olen jo viikkoja ollut todella ärtynyt ihan kaikesta.
 
BrendaLee, psykologinen pahoinvointi? ;D

Mieli: "Ai nyt pitäis alkaa voida pahoin"
Kroppa: "No okei sitte"

Mulla on ollut pari ihan hetkellistä pahoinvointiaaltoa mutta nekin on luultavasti johtunu enemmänkin nälästä tai verensokerin heittelystä... Meidän perheessä (äiti + sisko) ei ole juurikaan kärsitty pahoinvoinnista niin toivon että sama linja jatkuu meikäläisen kohdalla :wink
 
Joo! Psykologinen pahoinvointi on hyvä :D Jännä nähdä mihin tämä kehittyy. Äidiltäni en uskalla kysyä pahoinvoinnista, koska arvaisi heti mistä on kyse ja olemme päättäneet odottaa ensimmäiseen neuvolaan asti, kun varmistuu että onko edes aihetta (plussan lisäksi) riemuita :oops: Haluan edetä varovasti. Onko ylivarovaisuus oire?
 
Mä oon onneksi selvinny pelkällä häjyllä ololla jota on ollu välillä kahdes edellises raskaudes. Tällä kertaa ei oo viä ollu mitää semmosta. Vähä huimausta on ollu nyt muutaman kerran ku nousee nopeesti ylös (normaalisti ei oo..)

Ylivarovaisuutta pidän enemmän itsesuojeluvaistona niin ei pettymys olisi niin paha jos kaikki ei menekään hyvin. Vaikka totta kai pettymys ja suru on siinä vaiheessa varmasti suurta.. Mutta toivotaan että saadan kaikki omat pikkuiset syliin ensi vuonna. :Heartred
 
Takaisin
Top