Oireet..

Minulla on aikalailla oireeton olo. Alamahalla kyllä tuntuu vähän menkkamaisia jomotuksia ja iltapäivällä iskee hurja väsymys, joka kyllä menee ohi kun hetkeksi saa itsensä pitkälleen. Olenkin nyt pikkukakkosen aikaan vähän aina oikaissut sohvalle tyttöjen kanssa. :) :) Yöllä nukkumisen kanssa on ollut vähän niin ja näin, nukun huonosti. Mutta olen kyllä ihan pirteä aamulla herätessä. Jalat on ollut viikon verran ehkä jotenkin tosi väsyneen oloiset, mutta tiedä sitten johtuuko raskaudesta vai mistä. Pahoivointia mulla ei ole aikaisemmissa raskauksissa ollut, eikä tälläkään kertaa toistaiseksi ole yhtä aamupäivää lukuunottamatta ollut.

puapru rv 4+1
 
Esikoisen kanssa tiesin jo ennen testin tekoa olevani varmasti raskaana, samoin myös edellisessä raskaudessa mikä sitten päätyi keskenmenoon. Nyt ei mitään tuntemuksia!!!:arghh:Esikoista odottaessa ei ollut mitään oireita, koko raskaus oli ihan naurettavan helppo ja synnytyskin vaivaton. Eli en siis ole niinkään aamupahoinvointien perään, mutta se tunne raskaana olosta puuttuu nyt kokonaan...
Miksei sitä vaan vois osata nauttia ja olla huolehtimatta tämmösiä:shifty: varsinkin kun noita viikkojakin on "huimat" 4+3:hilarious:
 
Mä olin varma ettei mulla ole mitään itkuherkkyyttä, mutta eilen kun tyttö tiputti maitomukin ja se levis ympäri keittiötä, tuli itku :O
 
Täällä oireena tällä hetkellä ajoittainen pahoinvointi ja jatkuva väsymys. Pahoinvointiin auttaa syöminen, mutta tähän väsymykseen ei tunnu auttavan mikään. Tai auttaisi ehkä jos saisi nukkua 24 tuntia vuorokaudessa mutta se ei oikein ole mahdollista. :D
En muista että esikoista odottaessa olisi ollut tällaista väsymystä. :eek:
 
Mies sanoi tuossa yksi päivä, et mä kyllä syön kokoajan jotain!! Nälkä on kyllä aika usein..

Iltaturvotus on järjetön. Huvikseni mittailin masua eilen turvotuksen ollessa pahimmillaan. Ja sitten tänään aamulla, kun lähes vatsalihakset näkyi.. eroa oli 5 cm!! Onko ihan tervettä :D
 
Mulla ainakin Eltsi on tuommoista vatsan turvotusta aina iltaisin!
Aamulla tosiaan näkyy vatsalihakset, mutta illalla on turha sellaisesta edes unelmoida!! Ei pysty yhtään vetämään vatsaa sisään!

Osittain tuntuu, että tuo turvotus näkyy illalla helpommin myös muualla kehossa. Rinnat on paljon herkemmät iltaa kohden, aamulla tuntuu hyvin vähän mitään.
 
Mulla vähän se öllötysolo nyt loppunut, ehkä oppinut sopivan kaavan -syö melkein jatkuvasti jotain. Banaani on tosi hyvä, mutta ei niitä taida montaa päivässä kehdata syödä. Mahanippailut on vähentyneet, ihan satunnaisesti iltapäivällä vain. Kokoajan pelottaa että onko tyyppi vielä mukana ja ai.a vessakäynnillä pelottaa minkä värinen paperi on pyyhkäisyn jälkeen. Väsymys on kyllä vielä ja sen mukana herkkyys kaikelle, varsinkin kyyneleet herahtaa helposti.
 
Tuota väsymystä on täälläkin, voisi tulitikut laittaa tänään silmiin. Eilen meni nukkumaan meno kahteentoista ja ylös lasten kanssa seiskalta. Uh... :dead:

Pahoinvointi on selkeästi hellittänyt nyt kun viikkoja on 6+5, ne 4-5 viikot oli selkeästi pahimmat. (voi tietysti tehdä paluun uudelleenkin..)
 
Minäkin olen huiman väsynyt. Istualleen meinaa iltapäivällä nukahtaa väkisin. Pienen lepohetken jälkeen jaksaa taas lasten iltatoimet. Ja aamulla herään kamalan aikaisin enkä saa enää unta.
Tänään minulla ei ole ollut nälkä oikeastaan ollenkaan. Ei suoranaisesti ole pahoinvointia, mutta ei vaan tee mieli syödä. Ja sellainen "oire", että tuon tämän hetken nuorimmaisen imetys tuntui vähän ikävälle tänään, oliko sitten poikkeuksellisen huono ote vai mistä lie johtui..?
 
Mä kans oon heräillyt normaalia aikasemmin, tänään heräsin miehen herätykseen puoli seitsemältä, eikä nukuttanut enää ja eilen heräsin itestään viideltä! Nukahdin sit kuitenkin reilun tunnin päästä takasin. Ja nyt sais kuitenki nukkuu ku mulla on vaan gradun tekemistä ja iltaluentoja! Tänään vaan pahentunut semmoset kuukautiskipumaiset kivut, välillä tuntuu ihan huolella. Toivottavasti ihan normaalia. Muita oireita ei oikeen oo!
 
Juuri kun pääsin sanomasta, että pahoinvointi on helpottanut niin eikös koko illan ole ollut ihan hirveä olo ja maha kipeä.. :depressed:
Turhan aikaisin ehdin huokaista helpotuksesta :shy:
 
Voihan oireet!! Luulin olevani yksin näiden kaikkien omituisuuksien kanssa, mut enpäs ollutkaan. Ensimmäinen raskaus siis kyseessä ja kaikki on uutta ja ihmeellistä. Väsyttää ihan koko ajan, turvottaa vatsaa, tissit on turvonneet ja niin kipeet ettei mahallaan voi olla, huimaa, pahoinvointia, röyhtäilyä, herkentynyt makuaisti ja menkkakipumaiset krampit alavatsalla ja- selässä.. Pissallakin saa ravata.. Ja jalat väsyy tosi helposti ja hengästyy myös helposti. Rv ois 4+3 tässä vaiheessa.
 
Mulla on nyt oireet vähän ehkä helpottaneet. Väsynyt olen ja vatsassa on sellainen epämiellyttävä olo ja turvottaa. Niin ja kiukututtaa!:hilarious: Mies sanoi, että saan hänelle purkaa kiukkuani, jos siltä tuntuu.
 
Mulla ei juuri oireita ole. Tosin tänään vasta 3+6. Eipä noissa edellisissäkään raskauksissa ole ihmeempiä varsinkaan alussa ollut. Nännit on arat, mut siihen se sit oikeestaan tällä hetkellä jääkin. Tai no ehkä pientä itkuherkkyyttä ilmassa. Jännityksellä odotan tuleeko minkään sortin pahoinvointia, kahdessa ekassa ei ollut yhtään mitään, ei edes etomista ja pojat tuli. Kolmannessa oli lievää etovaa oloa muutamien päivien ajan ja tyttö tuli. Katsotaan miten nyt käy. :wink Vähän kyllä mietityttää kun hcg on ilmeisesti melko korkealla jo. Selkeä plussa tuli jo 3+4, jolloin dpo 10 tai 11. Ei tarvinnut odotella eikä arpoa. Edellissä tosin oon kyllä testannut myöhemmin, et en tiiä oisko miten aikaisin silloin näkynyt. Jotenkin vaan odotin et tässä vaiheessa ois ollut hieman haaleempi plussa. Mielenkiinnolla odotan merkkaako mitään. :D
 
Mul oli niin hirvee raskaus esikoisesta et toivoin et millon tää kauhu loppuu. Synnytys oli sit tosi helpohko luomuna mentiin ja alle 6h ensisynnyttäks oli aika huima. Kätilö kehu kans! Sit kun tää pomppi ennen aikoja pihalle niin hirvee masu ikävä tuli. Ja edelleen! Vaik itse sanonkin niin mul oli oikeesti niin söpö maha! Alku oli rankkaa kun viikko oltiin pojan kans sairaalassa ja oikeestaan lasketun tienoilla alko hommat pelaa.

Ennen plussaa alko ihan tajuton väsymys et nukahdin joka paikkaan ja pissalla ravaaminen sekä kuvotus ja krapulainen olo. Rv7 alko päivittäinen pahoinvointi 1-2krt pvässä vähintään oksensin ja kesti rv15 asti sit rv21 alko supistukset ja sitä kesti loppuun asti plus sit oli jotain ihme kipua koko ajan. Rv21 lopetin matkustelun ja lepäilin oikeestaan. Rv33 huomattiin et tää jätkä tulee aikasemmin ja sain ne piikit jotka nopeuttaa keuhkojen kasvua ja sit olin muutaman pvän sairaalassa osastolla. Sit kun sieltä pääsin ne sano et he ei voi oikein mitenkää estellä sitä kun supistuksen esto lääkettä en saanu ottaa kun mun verenpaine oli niin alhanen et muutaman kerran kun sain niin taju meinas lähtee. Kun raskaus päätty niin sanoin itselleni et en enää ikinä halua mennä tota helvettiä uudestaan.Sit kärsin voimakkaasta synnytyspelosta ja kaikkee. Mut onneks täydellinen synnytys kruunas kaiken sen! Haluan vielä toisen vauvan ainakin ja meen tuon helvetin vaikka uudestaan et saan sen vaikka aika rankkaa se oli kun mulle että miehelle ja nyt on tuo esikoinenkin tietenkin hirvittää kaikki mut en jaksa murehtia menee omalla painollaan sit.

Mä en oo viel uskaltanu tehdä testiä uudestaan. Pitää tänään viel tehä menkkoja ei näy vaik juilii kuitenkin. Kuvotusta ollu monta viikkoa ja sit joku ihme mässäily ja mä kun en oikeesti mässäile raskaus aikanakin muutama vaihe oli et mässäilin. 7kg tuli ja 5kg jäi synnärille ja 2kg on nyt vaan sulanu pois tuon tissimonsteri kanssa. Mut muutama viikko sit alko tää tajuton väsymys! Okei no toki oon väsyny kun esikko valvottaa mut tää on erilaista. Tää on sellasta et meinaa oikesti nukahtaa pystyyn. Samanlaista oli sillon esikon raskaudessa alkuun. Sit alkanu hirvee närästys ja siitä oon kärsiny vaan raskausaikana. Viime raskaudessa en ees tienny mikä se on. Sit kauhee jano ja pissalla ravaus jatkuvasti. Mies ehti jo vähän innostua kun puhuttiin mut en tiedä. Jännittää niin et oonko taas ihan väärässä ja sekasin vai oonko nyt oikeessa niiku viimeeks.

Toki kaikki voi johtua vaan imetyksestä ja esikon tästä vaiheesta. Mut en kuitenkaa usko siihen. Oon niin varma et oon raskaana mut toki voi vaisto pettää. Mut oon nähny untakin niin jotenkin tuntuu niin todelta.
 
Tsemppiä Hempuliini, ehkä tällä kertaa menee asiat paremmin :)
Onko kellään hajamielisyyttä tai käsien tärinää? Tänään unohdin munat hellalle kiehuu ja pesin hiukset samppoon sijasta hoitoaineella kaks kertaa :D jos en syö parin tunnin välein, käsii rupee tärisyttämään ja ihan karsee nälkä! Muuten on vaan tissit kipeet ja välillä huonoja oloja.. nauttikaa auringosta tänään :Heartred
 
Mä näin muuten unta, että oon raskaana, siis ennen kuin plussasin:) Samassa unessa mun mieheltä hajosi kännykkä. Sitten kun aamulla heräsin, niin ihmettelin outoa unta. Ja portaissa kulkiessa pudotin vahingossa oman kännykkäni, ja näyttö meni rikki:confused: Totesin vaan miehelleni, että voiko olla sattumaa vai tärppääköhän meille tästä kierrosta. Viikon päästä plussasin:p
 
Tsemppiä Hempuliini, ehkä tällä kertaa menee asiat paremmin :)
Onko kellään hajamielisyyttä tai käsien tärinää? Tänään unohdin munat hellalle kiehuu ja pesin hiukset samppoon sijasta hoitoaineella kaks kertaa :D jos en syö parin tunnin välein, käsii rupee tärisyttämään ja ihan karsee nälkä! Muuten on vaan tissit kipeet ja välillä huonoja oloja.. nauttikaa auringosta tänään :Heartred

Juu, eilen sain etsiä tunnin verran auton avaimia. olin sitten työntänyt ne vaatekaappiin hattulaatikkoon...?? Mulla ei ole oikeasti ole mitään muistikuvaa tehneeni niin.. Ajatukset jossain muualla kenties? :)

Käsien tärinää ei ole, mutta se on luultavasti ihan vain verensokerin laskemisen merkki.
 
Millainen vuoto on normaalia alkuraskaudessa? nyt viikkoja 5+5. En haluaisi turhan päiten huolestua, mutta missä vaiheessa pitäisi? Aamupissan ja "seuraavan" välissä oli tullut tuhnua pöksyihin, määrää en osaa arvioida, mutta farkkuihin asti ei ollut mennyt.. sen jälkeen ei ole tullut paitsi pyyhkäisyssä aavistuksen punerrusta (voi olla "vanhaa" valumaa?) Kipuja ei ole, ja olo muutenkin hyvä. Joskin vähän mietteliäs toki.
 
Mulla tuli silloin 6+ viikolla vuotoa kolmena päivänä. Eka vaaleanpunaista ja sit seuraavana vaaleanruskeaa ja kolmantena beigeä. Pikkuhousunsuojalla pärjäs. Vaihdoin ehkä 3 kertaa/pv. Kevyttä oli ja kokoajan ei tullut. Sisätutkimuksessa lääkäri kirjasi jonkin verran ruskeaa vuotoa. Kaikki oli kunnossa ja vuoto loppui. Uskon että jos ei kipuja ja ei kirkkaan punaista vaan ennemmin vanhaa verta kaikki hyvin.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top