Oireet

Mulla istukka takana kuten esikoistytön kanssa. Pojan kanssa oli edessä. Ja tyttö tulossa nyt taas :happy: kyllä on ilkeitä liikkeitä ja vielä kun kaikki raajat sojottaa eteenpäin.
 
Mulla on istukka edessä (toisin kuin aiemmissa raskauksissa) ja kyllä vaan sattuu kun poitsu monottaa enimmäkseen vasempaan kylkeen!
 
Mulla on istukka takana, mutta kipeitä liikkeitä on ollut tosi vähän. Enemmän pieniä potkuja ja möyrintää, jotka eivät satu :)
 
Mulla muuten oli myös yksi kohta tuossa oikean kylkiluun alla mihin sattui välillä, mutta sitten kun kävin osteopaatilla niskan vuoksi niin pallea oli vähän jumissa ja sen availu helpotti sitä tunnetta huomattavasti. Eli voin kyllä suositella osteopaattia. :)
 
Muisti meinaa oireilla. Jätin koti avaimet kotiin pikaisen ulkona käynnin jälkeen. Ja takaisin en enää päässytkään. Monien mutkien kautta siskoni pelastaa ja hakee mut heille päiväksi.
 
Mulla on aiemmilla kerroilla ollut istukka edessä, nyt on eka kerta kun takana on istukka. Mutta yhtä paljon on lopussa liikkeet sattuneet alamahassa joka kerta :sad001 Taitaa olla yksilöllistä. Joka päivä iltapäivällä ja illalla on aikoja, kun vauva liikkuu enemmän ja jolloin saa ihan hammasta purra ja ottaa välillä seinästä tukea kun hinkkaa päätään/käsiään alaspäin niin ilkeän tuntoisesti, että huhhuh. Ja pahenee tietty loppua kohden. Ja sitten kun vauva nukahtaa niin voin huokaista helpotuksesta kun kivut loppuu :) Mut joo onneksi ei enää hirveän kauaa ole raskautta jäljellä, ja onneksi mies on iltaisin auttamassa isompien lasten hoidossa. Nyt on jopa tuntunut elämä helpommalta kuin ennen kesälomaa, kun ei ole mitään ylimääräisiä projekteja ollut kummallakaan, miehellä tai minulla (esim. remppaa tai talkoita). Aika tuntuu kuitenkin onneksi kuluvan tällä kertaa hirrrrveen paljon nopeammin kuin vaikka esikoista odottaessa loppuaika oli kyllä itsellä henkisesti aika raskasta ja aika kului hi-taas-ti.

Nyt rv 35+2
 
Muisti meinaa oireilla. Jätin koti avaimet kotiin pikaisen ulkona käynnin jälkeen. Ja takaisin en enää päässytkään. Monien mutkien kautta siskoni pelastaa ja hakee mut heille päiväksi.

Voi ei, onneksi sait kuitenkin siskosi hätiin! Mulla on myös ns. raskausdementia, mutta onneksi mitään kovin vakavaa ei ole sen tiimoilta sattunut :)
 
"Napsuuko" vauva muillakin? :grin Liittyy yleensä siihen jos oon vähän kyyryssä ja vauva joutuu hieman ahtaammalle, kun liikkuu. Taitaa nivelet napsua tai jotain :grin Hassu ääni :hilarious:
 
"Napsuuko" vauva muillakin? :grin Liittyy yleensä siihen jos oon vähän kyyryssä ja vauva joutuu hieman ahtaammalle, kun liikkuu. Taitaa nivelet napsua tai jotain :grin Hassu ääni :hilarious:

Tai sit ne on kalvot, kun napsahtelee. Muistan viime raskauden aikana sellaisesta lukeneeni, vaikkei omaa kokemusta olekaan.
 
Minulla napsuu välillä, mutta ilmeisesti kalvot? Muutaman kerran kuulunut sellainen ääni kuin joku napsauttaisi sormiaan mahassa. Hurjan kuuloinen! :eek:
 
Kyllä napsuu, maha napsunu jo viikkojen ajan. Kuullostaa hurjalle ja aina jos isommin napsahtaa pelkään että nyt menee lapsivedet :grin
 
Mulla kuulu kunnon napsaus jotain viikolla 30 ja kuulosti ihan tismalleen samalta kun kalvot ois puhjennu. Sillonhan tämä enskertalainen hätähousu marssi sairaalaan tarkistamaan asiaa kun ei paniikille tullu loppua, sen jälkeen sitten luin tosta napsumisesta mutta en oo niitä sen jälkeen kuullutkaan... :)

Mulla on tullu ihan järkyttävä ahdistus kertyneistä kiloista ja tästä kammottavasta turvotuksesta :sad001 asun täällä välimeren rannalla ja etelä-euroopan kuuluisa lucifer-helleaalto on tainnu tehdä tehtävänsä ja olo on kun ilmapallolla :sad015 ei oo ihan paras yhdistelmä tämä 35+0 ja neljääkymmentä lähentelevät hellelukemat... Oon pohtinu että kehtaako tässä kohta kotoa poistuakaan tän näkösenä mut toisaalta pää hajoo tänne neljän seinän sisään kun mies on joka päivä töissä.. Huoh.

Kiitos kun sain avautua :D
 
Ai kalvot napsuu :nailbiting: Miten ne nyt tälläi napsuu, miten se ääni syntyy? :woot: Sitähän sit tosiaan pelästyy että kohta menee vedet, mulla napsuu meinaan aika useasti :eek:
 
Onko muita klexanen pistäjiä? mulla ei ollu tapahtunu tarpeeksi muutosta tukoksissa 2 viikossa niin nyt sitten pistetään aamuin illoin :sad001 ja nyt tuntuu siltä että toinenkin jalka alkaa oireilee :/ kaikki on menny niin hyvin muuten, kunnes jalat yhtenä kauniina päivänä päätti sanoo itsensä irti :D vielä 6 viikkoa laskettuun..
 
Onko muita klexanen pistäjiä? mulla ei ollu tapahtunu tarpeeksi muutosta tukoksissa 2 viikossa niin nyt sitten pistetään aamuin illoin :sad001 ja nyt tuntuu siltä että toinenkin jalka alkaa oireilee :/ kaikki on menny niin hyvin muuten, kunnes jalat yhtenä kauniina päivänä päätti sanoo itsensä irti :D vielä 6 viikkoa laskettuun..

Aika epätodennäköistä, että toiseen jalkaan olisi muodostunut tukos, jos lääkemäärät kohdillaan ja pistät säännöllisesti. Joskus määriä joudutaan nostaa hurjiksikin, että tukokset lähtee liukenemaan, sitten taas madalletaan annoksia.Oliko sulla pinta- vai syvälaskimotukos?
Voi olla, että toisen jalat lihakset vaan kiusaavat, jos olet varonut tukosjalkaa liikkuessa. Toki kannattaa lääkärissä asiasta mainita, tai ainakin neuvolassa.
Mulla siis ennaltaehkäisevät pistokset raskauden aikana, joten pistän vaan aamulla. Viime raskaudessa annos oli jaettu ilta- ja aamupistoksiin.
Oliko sulla puhetta lapsivuodeajan aikana pistämisestä? Silloinhan riski on yhtä suuri, jos ei suurempikin.
 
Takaisin
Top