Oireet

Mä seison duunissa kahdeksan tuntia päivässä ja mulla on alkanut kauheat viillot/vihlaisut kohdunsuulla. En tiedä potkiiko toi mun mötikkä tuolla vai mitä. Ne on ihan hirveitä ja tulee varmasti vain lisääntymään loppua kohti. Selkä myös ihan tulessa.
 
Minullakin tullut takaisin se vihlonta ja särkeminen alapäässä. Vauva varmaan siirtynyt pää alaspäin. Rv 27+2
Tai sitten se voi myös olla suonikohjuja niitä mulla oli jossain vaiheessa jotka vaivasivat edellisissä raskaudessa alapäässä ja jopa kohdun alapäässä kun ne ultrasi. Sanoivat että ihan normaalia.
 
Mulla on lisäksi myös joku tulehdus josta soitin neuvolaan ja sieltä määrättiin vaan itsehoitolääkettä. Menin googlettaan ja siellä käskettiin kyllä tosi monessa paikassa kääntymään lääkärin puoleen jos epäilee tulehdusta ja on raskaana :O voi olla kuulemma hoitamatta vaarallinen vauvalle. Uskaltaakohan tätä nyt vielä seurailla ton itsehoito lääkkeen kanssa vielä vai pitäiskö soittaa uudestaan neuvolaan ja pyytää päästä lääkäriin? Kokemuksia kellään?
 
Minulla on alkanut vihlomaan jonnekin tuonne lonkan seudulle tai vähän oikeastaan etupuolellekin, tuntuu että siihen kohtaan missä jalka liittyy muuhun vartaloon. Inhottava tunne, mutta varmasti joku harmiton juttu :)

Toinen on ne jatkuvat supistelut tms. Töissä etenkin tuntuu jäävän päälle ja tuntuu että koko maha on jännittynyt pitkä aikaa.

Kolmas oire on sängyssä pyöriminen. Aamuyöstä se alkaa eikä löydy millään hyvää asentoa, paras on kun käy vasemmalle kyljelle "mahan viereen". Onneksi kohta alkaa kesäloma ja melkein heti perään äitiysloma :) :)
 
Itsekin jo odotan kovasti kesälomaa. Aamulla kipua etupuolella lantiolla jos en ole yöllä käynyt vessassa. Mutta onneks helpottaa kun saa tyhjentää rakon. Ja supisteluja etenkin töissä.
 
*supistelut, välillä kipeitä + levossakin. Liikkeellä ollessa esim. kävelyllä supistelee tosi herkästi.
*häntäluukipu! Vihloo! Jalka lähtee alta!
*huimaus
*korvat ja nenä tukkoiset, limakalvoturvotus
*rr vaihtelu
*sydämentykytys herkästi
*kireä ylävatsa
*hengästyminen, tuntuu ettei saa happea
*öisin lonkat sattuu kyljellään, yö katkonaista

Siinä tänhetkiset oireilut. :wacky:
 
Digginson jos sulla on hiivatulehdus, raskauden aikana käytettävät vaihtoehdot ovat juuri niitä itsehoitolääkkeitä, ja suun kautta otettavia reseptivaihtoehtoja ei juuri suositella (lääkäri voi tietty aina tehdä poikkeuksia tarpeen mukaan, mutta lääkäritkin määrää raskauden aikana ykkösvaihtoehtona itsehoitolääkkeitä hiivatulehduksiin). Siinä mielessä lääkärissä käynti on turhaa. Jos taas kyseessä on anaerobibakteeri-infektio, ilman reseptiä ei siihen hoitoa löydy.
 
Hiivatulehdukseen voi käyttää kyllä esim. gynodaktarin tai canesten valmisteita, niitä asettimia ei vaan saa käyttää, eli puikot tms pitää laittaa sormin. Mulle auttoi tuo kolmena päivänä laitettava vasta (gynodaktarin) ja oon myös siitä lähtien syönyt maitohappobakteereja ennaltaehkäisevästi.
 
Oireina löytyy nyt rv 27+1, supistelut, huonot yöunet, alaselkä/iskiaskivut, nenän tukkoisuus, kovat liitoskivut, kova ruokahalu ja rakossa kipuilua/pissalla ramppaamista.

Vti on juuri pois suljettu, niin eiköhän vauva/kohtu paina rakkoa niin kipuilee sen takia.

Supistelua tulee nykysin kun istuu autossa tai tekee jotain vähänkin raskaampaa. Ja kipeästi supistaa yleensä kerran tai pari ja levolla menee ohi. Harjoitussupistuksia tulee ihan levossakin,mutta rauhoittuu myös suht nopeasti.
 
Sepä siinä on, kun en tiedä kumpi kyseessä. Ei selkeitä oireita joiden perusteella ne olis osannut näkemättä sanoa kumpi kyseessä. Joten päättivät että pitäisi kokeilla tota canesten kombia. Olisin varannut lääkärin suoraan, mutta ajat olivat yksityiselle jo menneet. Kun pelottaa että vauvalle käy jotain jos siellä onkin muu kun hiiva... :sad001
 
Tänään 28+0 ja oireita on kyllä tosi vähän. Helpommin hengästyn kuin normaalisti ja olen vähän väsyneempi, mikä johtuu varmasti matalasta hb:sta. Koen että olen päässyt todella helpolla ainakin tähän asti.
 
Digginson on kyllä aika erikoista, etteivät selvitä asiaa, jos diagnoosi ei oo selvä. Mitä oireita sulla on? Jos sulla on kutinaa ja lisääntynyttä valkovuotoa, on todennäköisesti hiiva kyseessä. Anaerobibakteeritulehduksessa on yleensä alapäässä hajua. Ja ainahan voi olla molemmatkin samaan aikaan. Canesten ei auta kun hiivatulehdukseen.
 
Täällä on nyt koko päivän ja illan ollut semmonen olo ettei saa kunnolla henkeä. :confused:

Lisäksi sydän lyö kauhean voimakkaasti ja ihanku ois joku "pala kurkussa".

Onks muilla tätä?
 
Mulla Piemo! Tosi inhottavan tuntuista. Tuntuu mulla melkein siltä, että päässäkin jyskyttää ja just toi pala kurkussa -tunne mullakin.
 
Oi ihanaa etten oo ainoa... pelästyin jo, että mitä tämä on. Todella huolestuin. Sitten vielä netti vaan täynnä juttuja, että liittyisi stressiin, mutta ei kyllä itellä oo mitenkään erityisen stressaantunut olo. Muuta kuin tästä olotilasta. En tiedä mistä mahtaa johtua... kamala tunne... kurkussa palantunne ja muutenkin saa haukkoa henkeä, tuntuu ettei keuhkot täyty kunnolla... :sad001
 
Kävin itse lääkärissä, kun rupes niin ahdistaan kun eivät neuvolassa ottaneet tosissaan mun huolta! Sattui ihana hoitaja ja lääkäri, jotka olivat molemmat myös raskaana joten ymmärsivät mun ahdistuksen ja huolen! Hiivatulehdushan se nyt sitten oli, ei onneks mitään vakavampaa :) jännä vaan, että oireilee ihan eri tavalla kun ennen raskautta...
 
Tänään 28+0, viimeinen kolmannes! Jalat ovat alkaneet väsyä ja kipeytyä. Selkä vaivaa ja olenkin siitä ollut jo muutaman viikon saikulla ja saikku jatkuu nyt juhannukseen asti ja siitä alkaa sitten loma :) kipeitö supistuksia oli myös, mutta ne on nyt rauhoittunut sairasloman myötä ja kohdunkaulaa oli vielä pitkälti jäljellä ja ihan kiinni,että eivät olleet kypsytellyt paikkoja. Juhannuksen jäkeen vielä kontrolli ultra kohdunkaulasta.

Ihan tosi kova pesänrakennus vietti nyt päällä ja ollaankin nyt miehen kanssa viikonloppuna pistetty koko kämppä uuteen uskoon :)
 
Kuin usein joudutte käymään pissalla?! Tuntuu että koko ajan täytyy töissäkin käydä vessassa.. Oon tietty koittanut muistaa juoda enempi ja säännöllisesti mutta silti [emoji16]
 
Ihan jatkuvasti tuntuu pitävän ravata vessassa. >.<. Välillä on päiviä että ei tartte kovin usein käydä mutta sitten välillä tuntuu että just kun on tullu vessasta niin alkaa olla tatve mennä uudelleen. Samoin yöllä piyää herätä usein vessaan..
 
Takaisin
Top