Oireet

Mulla kans vatsa ihan pallona. Ja kova napostelun tarve.. saattaa kyllä olla että jäi vaan joulusta päälle :D
 
Minulle ei oikein tunnu ruoka maistuvan.. ei sinänsä haittaa, kun en mikään missimittainen kuitenkaan ole. Oireet ovat kyllä paljon helpottaneet, mutta onneksi eivät kokonaan hävinneet. Vähän ehti jo huoli käydä kylässä, mutta en ole antanut sille valtaa. Doppleria minäkin haluaisin jo ottaa käyttöön, mutta jokunen viikko täytyy vielä odottaa. :)
 
Mä kokeilin jo tänään huvikseen kuunnella :D varmaan koitan viikottain ettiä kohdusta elämää, malttamaton kun olen.
Mulla on myös oireet vähän hälvenneet, ei enää ole niin etova olo koko aikaa eikä tänään ole ollut menkkamaisia jomotuksiakaan niin paljoa.
 
Viimeksi kuului dopplerilla sykkeet rv8+3. :) Eli hetki vielä menee.
 
Meillä myös kuulunu molemmilla kerroilla 8+jotain, toivottavasti kuuluu tälläkin kerralla aikaisin :)
 
Onko kellään muulla oireena alhainen verenpaine? Mulla tänään 93/54. Esikoisen kanssa sama juttu.
Tästä huolimatta lenkillä juoksen kun mikäkin, tuntuu et voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mutta sitten väsyttää kuitenkin koko ajan, päikkäreitä tarvitaan. Tuntuu niin ristiriitaiselta.. en siis valita, lenkithän on hyväksi, kai? Eihän ne nyt voi vahingoittaa mitenkään? Esikoisen aikana tein ihan muunlaista treeniä kuten spinningiä ja salia ja yogaa. Nyt toi juoksukin vähän kiinnostaa. Siis se on tullut vähän niinkuin raskausoireena :nailbiting: on nyt taas ihan aloittelija täs raskaudessa vaikka edellisestä ei nyt niin kauan olekaan..
 
Tää unettomuus on ihan kamalaa! En millään meinannu eilen nukahtaa ja tietysti esikoinen heräs yöllä ja taas olin hereillä ties kuinka kauan sen jälkeen.
Aamut jaksan sentään vielä olla reipas mutta iltapäivisin alkaa jo väsyttää.
 
Violina, niin tuttua! Viime raskaudessa ei kyllä alkanut näin aikaisin, mutta nukuin todella vähän läpi koko raskauden ja jos heräsi yöllä, valvoi aamuun asti. Eihän siinä mitään, kun ei ollut lapsia kotona ja nukkui sitten päivällä, mutta nyt pitäisi jaksaa vielä touhuta kahden 1v7kk ikäisen kanssa koko päivä.. :rolleyes: Mies on onneksi vielä tämän viikon isyysvapailla!
 
Meillä onneksi nämä kaksi nukkuu päikkärit (vaihtelevan) kiltisti ja pääsen itsekin hetkeksi lepäämään. Päikkäriaikaa ootellessa.. :D :rolleyes:
 
Juu, nukutaan meilläkin, mutta se on ainoa hetki tehdä itse jotain kotihommia, kun ne eivät oikein onnistu kahden yli-innokkaan apurin kanssa.. :D
 
Mä en ikinä tuhlaa lasten päikkäriaikaa siivoamiseen! Hulluutta! :D lepäile sinäkin, tarviit sitä. Mä olen usein antanu lapsille vaikka pölyhuiskat jos itse teen semmosia hommia missä eivät voi auttaa, ovat tyytyväisiä kun saavat jotenkin osallistua ja saan ite hommia eteenpäin.
 
Ja kun mies tulee töistä niin toinen on lasten kanssa ja toinen tekee rauhassa kotihommia. Sitten lasten nukkumaanmenon jälkeen on aikuisten yhteistä aikaa :) tämä on ainakin meillä toiminut.
 
Minä olen viikot käytännössä yh, kun mies tekee 12-13h päivää.. :sad001

Näen niin sieluni silmin kaksoset huitomassa toisiaan gladiaattorihengessä pölyhuiskilla! :D Ei vain onnistu meillä.. tiskikone on pahin ja sitä nyt on välillä pakko täyttää. En minä siivoa koskaan yksin. Siivotaan, kun mies on kotona.. :)
 
Huh!Täällä myös unettomuutta ja hirveitä painajaisia! Illalla kaan kyllä ihan ok.sti unenpäästä kiinni mutta nyt joka yö herännyt kolmen aikaan painajaisiin ja sitten pyörinyt aamuun asti. Todella levottomat jalat myös.
Iltapäivisin on kyllä ihan zombie olo, kun väsy painaa.
Tämän viikon olen talvilomalla poikien kanssa jotka haluaisin kokoajan olla menossa johonkin.. rankka lomaviikko tulossa:bored:
 
Elaffy, mulla oli sama juttu kun kakkosta odotin (ja välillä nytkin kun miehelle tulee töissä kiirus). Hyvä ettet joudu kuitenkaan yksin kaikkea tekemään, meillä kesti miehellä aika kauan ymmärtää ettei kotona oleminenkaan mitään lomaa ole :rolleyes:

Unettomuus on niin rasittavaa 7aimen! Väsyttää ja silti ei saa nukuttua :sad001 toivottavasti tämä olisi pian ohimenevä vaiva ja saataisiin edes toinen kolmannes levättyä :)
 
Mä näin kans viime yönä niin hirveää painajaista, että hyi! :sad001 Heräsin siihen hikimärkänä. Nyt mulla on alkanut myös viime raskaudesta tuttu oire: kuolaaminen. Aamulla olo on kuin krapulaisella labradorilla.
 
Siis painajainen ei ole hauska, mutta toi mielikuva krapulaisesta labradorista!
 
Hahah Aeli! Mahtava vertauskuva tuo labradori:grin . Painajaiset on kyllä ihan pyllystä, itsekin ihan hiessä öisin ja ihan kauheita unia! Mutta muistan kyllä että edellisellä kerralla oli kanssa tosi villejä unia ja paheni vaan loppua kohti. Ei onneksi ihan painajaisia koko ajan mutta muuten ihan kummallisia unia!
 
Listataas nyt omat oireet varhaisilta viikoilta [emoji5]. Päänsärky, iho kukkii, nännit on arat, turvottaa, nälkä, silmissä sumenee kun lähtee liikkeelle, huimaa siinä samalla, unettomuus (stressaan miten käy tässä raskaudessa vaikka ei saisi ). Ja viikkoja huimat 3+5 [emoji4]. Pahoinvointi alkanu yleensä 6+ ja se saa pysytellä kaukana minusta.
Niin ja meinasin unohtaa sen mikä ehdottomasti eniten vaivaa. Ihan jäätävä väsymys!
 
Täällä myös tää väsymys on ihan tolkutonta, koko ajan vois torkahdella ja öisin nukun huonosti. Kai sekin yksi oire on, ihme unia ja kauheen levoton olo yöllä. Vatsa turpoilee iltaan mennessä, ei meinaa housut mahtua enää jalkaan. Ei kai nyt vielä voi mammavaatteisiin pukeutua :eek: Täytyy kyllä sovitella niitä ja tarkistaa missä kunnossa on, 4v sitten tuli ostettua jonkun verran kkm raskaudessa. Voi sitten ultran jälkeen vaikka alkaa metsästämään käytettyjä edullisesti. Varsinkin housuja ja kesäksi hameita. Ei mitkään omat kohta mahdu enää päälle jos tää turvotus vaan kasvaa :grin
 
Takaisin
Top