Oireet

Tänään on ollut ihan hirveä väsymys ja kiukku. Kaikki ottaa päähän ja voisin vaan nukkua. Pläh.
 
Täällä ollu samaa tällä viikolla, tehny mieli purra miehen ja hänen poikansa pää irti. Ihan vaan jo läsnäolo on ärsyttänyt ja olen hakeutunut tyyliin makkarin ovien taakse piiloon ja rauhaan. Liitoskivut ovat lisääntyneet ja vauva on niiiiiiin alhaalla. Sokeriakin on mennyt tavallista enemmän vaikka radin vuoksi sitä pitäisikin välttää. Arvot eivät kuitenkaan ylity. Äh.
 
Täällä on vasy kans aikamoista.. Paritkin päikkärit saattaa mennä. Supisteluja ollut pari viikkoa, välillä ihan kipeitäkin. Menkkamaiset kivut lisääntynyt tässä kolmen päivän aikana. Kohdunsuu on pehmentynyt ja kaulaa jäljellä n 2cm, näin siis tilanne melkein viikko sitten. Pahin on kuitenkin tuo pistävä/viiltävä kipu alapäässä, varsinkin kun nousee ylös ja kävelee. Hetken päästä helpottaa vähän. Tuntuu ettei toista jalkaa pysty nostaan kun heti vihlaisee mutta pakkohan sitä on kestää.
 
Oon niin väsyny ja tuskastunut että päivät menee sohvan nurkassa ja illat itkien ja kiukutellen! Millon särkee jonnekin, millon närästää tai kaikkea yhtäaikaa. Plus kauhea ahdistus tullut kun ei mitään ala tapahtumaan ja yliaikaisuus ahdistaa ja pelottaa.
Muutamina päivinä on supistellut puolesta tunnista - kahteen tuntiin sitten loppuneet kuin seinään. :sad001
Alan olla jo niin tuskastunu kaikkien näiden vaivojen, kipujen ja ahdistuksen kanssa että yötkin menee valvoessa :sad001 Perjantaina yliaikaiskontrolli.. Ehkä tää loppurutistus vielä jaksetaan...!
 
Maanantaina vauva laskeutui wc-reissulla. :nailbiting: Olin sitten, että näinköhän tässä tarpeitaan saa tehtyä, mutta sain tehtyä. Lisäksi sain pari kertaa avautumiseen liittyviä kipusupistuksi, mutta sitten ne lakkasivat. Kontrollilekuri sormetti alakertaa ja kertoi, että sormelle auki, pehmentymistäkin ja että ylettää kutittaa vauvan päätä. Kysyin, onko hänellä tukkaa? Ei kuulemma voinut vahvistaa, kun kalvot vielä välissä esteenä. Pidän peukutusta ja ristisormia, että luomuna lähtis käyntiin ja päästäs sillä loppuun saakka.
 
Limatulppa päättänyt irrota. Lueskelin, että päivien tai viikkojen päästä synnytän. Ekan kohdalla lähti edellisenä iltana, supparit aamuyöllä ja syntymä aamupäivällä seuraavana päivänä. Nyt sen verran harvoin noit suppareita esiintyy, ett jos jotain ni mieluiten viikonloppuna sit.
 
Kahtena iltana rajummin supistellut tunnin ajan ja sitten loppuneet. Ekana iltana nukkumaan käydessä tyhjensi suolenkin ihan kunnolla. Tänään olen kiinnittänyt huomiota että vauva liikkuu melko vähän/on rauhallinen.. voisiko joku alkaa tapahtua. En ihan oikeasti enää jaksa odottaa. Pitkiä päiviä olla yksin. Tänään siis 40 +6
 
Eilen oli ultra jossa kätilö pyöritteli vähän kalvoja ja illalla vielä miehen kanssa harrastettiin seksiä. Tänään aamupäivästä (uskoisin että) lähti limatulppa, päivällä tuntu hetken menkkakipua mahassa ja selässä, nyt mielestäni supistellut parin tunnin ajan. Mulla on supistellut _niin vähän_ koko raskauden aikana, mut tää on jotain erilaista normi olotilaan niin veikkaisin et nää on supistuksia. Ei kipeitä kuitenkaan. Mies lähti juuri toiselle paikkakunnalle, soitan sitten jos synnärillä sanovat et nyt se tulee. :D Eli rauhassa herkutellen ja ohjelmia katsellen. Tänään rv 38+0. :Heartred
 
Meikäläisen yliaikaiskontrolli muuttu vähän erillaiseks.. Eilen aamuyöstä alko supistelee ja sit lorahti lapsivettä ja alko kauhee verinen vuoto. Kontrollin tutkinnan jälkeen tippaa käynnistykseen ja 8 tunnin käynnistelyn tulos ei mitään. Valvoin sit niinku yli 20h kunnes pääsin osastolle nukkumaa. Nyt on supistukset yöllä herättäny muutamaa otteesee mut sain onneks ainaki 5h putkee nukuttua.. Aamulla ilmeisesti jatkuu käynnistysyritys. Kaikki lapsivedet ei ollu tullu mut suurin osa ja verinen melko runsas vuoto jatkuu eikä syytä tiedetä. Huhhuh... Pelottaa et aamulla alkava käynnistys yritys päättyy ihan samalla tavalla :sad001
 
Toivotaan parasta, kyllä sairaalahenkilökunta pitää huolen sinusta ja vauvasta. :)

Täällä hiljeni supistukset illasta. Vauva ollu tosi hiljainen koko aamun, nyt teen liikelaskentaa, noin 50min menny ja 9 liikettä kasassa.
 
Kiitos tsempeistä! Sitä tässä kai tarvitaankin... Tänään kymmeneltä eka cytotec annos, eikä juurikaan mitään muutosta. Kipeitä lyhyitä supistuksia tulee, mutta tosi harvoin. Ei tää taida lähteä syntymään edes väkisin :/ vähän väsyttää ja turhauttaa mut pakko jaksaa!
 
Meikäläisen yliaikaiskontrolli muuttu vähän erillaiseks.. Eilen aamuyöstä alko supistelee ja sit lorahti lapsivettä ja alko kauhee verinen vuoto. Kontrollin tutkinnan jälkeen tippaa käynnistykseen ja 8 tunnin käynnistelyn tulos ei mitään. Valvoin sit niinku yli 20h kunnes pääsin osastolle nukkumaa. Nyt on supistukset yöllä herättäny muutamaa otteesee mut sain onneks ainaki 5h putkee nukuttua.. Aamulla ilmeisesti jatkuu käynnistysyritys. Kaikki lapsivedet ei ollu tullu mut suurin osa ja verinen melko runsas vuoto jatkuu eikä syytä tiedetä. Huhhuh... Pelottaa et aamulla alkava käynnistys yritys päättyy ihan samalla tavalla :sad001

Kiitos tsempeistä! Sitä tässä kai tarvitaankin... Tänään kymmeneltä eka cytotec annos, eikä juurikaan mitään muutosta. Kipeitä lyhyitä supistuksia tulee, mutta tosi harvoin. Ei tää taida lähteä syntymään edes väkisin :/ vähän väsyttää ja turhauttaa mut pakko jaksaa!

Miten menee? Onko jo päästy etenee? Tsemppiä kovasti sulle! :Heartred
 
Miten menee? Onko jo päästy etenee? Tsemppiä kovasti sulle! :Heartred

No ei olla edetty... Viimesen cytotec annoksen jälkeen kuuden aikaan alko supistukset kovenee ja tekee välillä tosi kipeetä! Mut edelleen liian epäsäännöllisiä.. Täällä osastolla kärvistelen yksinäni :sad001
Itken täällä jo nyt kun oon niin loppu.. Jos ei ala yöllä syntymää nii kolmatta käynnistely päivää en kyllä enään jaksa. :/
 
Tsemppiä Dema! Ikävä, että käynnistysyritykset eivät tehonneet heti ekalla kerralla. Toivon, että tätä viestiä kirjoitellessa saat jo pitää kullamuruasi rinnalla ja väsymyskin kerennyt painua unholaan.
 
Voi kun mä oon niin hiilenä. Suppareita tullu 10-15min välein säännöllisen epäsäännöllisesti ja mitään konkreettista edistystä tunnu tapahtuvan. Isimiehellä taas työviikko edessä ja yksin taaperon kanssa jännään miten käy jos viimein käy tuulemaan..... Yllätyin itsestäni suuresti kuin tää asia on vaivannut mua tunti tunnilta koko viikonlopun.
 
Kummasti se alkaa jännittää ja turhauttaa loppua kohti.. Täällä odotellaan lapsivesien menoa kun en millään jaksa uskoa että synnytys käynnistyisi supistuksilla (joita koko raskauden aikana on ollut niin minimaalisesti). Tulppa irronnut jo torstaina, la-su yönä kävin lapsivesitiputteluepäilyn vuoksi synnärillä mutta todettiin vääräksi hälyksi. Vähänkö harmitti. :D Meillä miehen vanhemmat ovat valmiudessa ajamaan tänne noin 3h ajomatkan hoitamaan miehen poikaa jos synnytys käynnistyy. Asioilla on tapana ratketa, suuntaan tai toiseen. :)
 
Tänään 41+2 neuvolassa myrkytyksen oireiden takia lähetteellä svolle. Nyt osastolla ja huomenna aamulla kiertää lääkäri ja tekee päätöksen käynnistämisestä. Hurja päivä takana...
 
Tänään 41+2 neuvolassa myrkytyksen oireiden takia lähetteellä svolle. Nyt osastolla ja huomenna aamulla kiertää lääkäri ja tekee päätöksen käynnistämisestä. Hurja päivä takana...

Tsemppiä sinne :Heartred Toivotaan et menee synnytysurakka hyvin!
 
Takaisin
Top