Paksuileva92
Silmät suurina ihmettelijä
Odotusajan masennus, miksi niin vaiettu aihe?? Kellään kokemuksia, tuntemuksia, mistään apua...?? Miksi kukaan ei puhu masennuksesta, "leimaantuminen hulluksi"???
Odotusajan masennus
- Ketjun aloittaja Paksuileva92
- Aloituspäivämäärä
Mielen asioista vaietaan kovin mielellään... Sinänsä erikoista, sillä suuri osa toivoo vielä vanhuuteenkin ennen kaikkea tervettä mieltä. Mitäs sitten, vaikka kroppa vähän reistailisikin... Osoittaa sen, kuinka tärkeää ihmisen hyvinvoinnille on mielen hyvinvointi. Miksi siis laittaa ylpeys oman hyvinvoinnin edelle?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ylivoimaisten kokemusten kanssa ei kuulu jäädä yksin. Raskaus/lapsen syntymä/mikä vain elämän muutos voi olla kriisi, eikä siinä ole mitään kummallista tai hävettävää. Toisille riittää avuksi oma perhe, toisille ulkopuolinen apu antaa enemmän.
Jos oma neuvola ei tunnu hyvältä paikalta purkaa tuntojaan, on olemassa valtakunnallisia tai paikallisia kriisipalveluita, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan, mitä sitten ikinä tarvitaankaan. Muun muassa Tampereen seudun kriisikeskus Osviitasta (http://www.osviitta.fi/) olen kuullut hyvää.
Ja sitten omasta kokemuksesta: Kaksi tai kolme kertaa olen itkenyt silmät punaisena neuvolan tädille raskaushormonihuuruissa, eikä nolota yhtään :) Itkun syillä ei ole mielestäni merkitystä. Jos tarvitsee jutella tai itkeä, niin antaa mennä vaan. Sillähän niistä pääsee. Ja ei, neuvolatäti ei millään tavalla ole pitänyt minua edes masentuneena saati "hulluna". Kaikki fiilikset on laitettu ihan normaalin elämän piikkiin. Itse koen, että sitä parempaa tukea ja apua saa, mitä rehellisempi uskaltaa olla.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ylivoimaisten kokemusten kanssa ei kuulu jäädä yksin. Raskaus/lapsen syntymä/mikä vain elämän muutos voi olla kriisi, eikä siinä ole mitään kummallista tai hävettävää. Toisille riittää avuksi oma perhe, toisille ulkopuolinen apu antaa enemmän.
Jos oma neuvola ei tunnu hyvältä paikalta purkaa tuntojaan, on olemassa valtakunnallisia tai paikallisia kriisipalveluita, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan, mitä sitten ikinä tarvitaankaan. Muun muassa Tampereen seudun kriisikeskus Osviitasta (http://www.osviitta.fi/) olen kuullut hyvää.
Ja sitten omasta kokemuksesta: Kaksi tai kolme kertaa olen itkenyt silmät punaisena neuvolan tädille raskaushormonihuuruissa, eikä nolota yhtään :) Itkun syillä ei ole mielestäni merkitystä. Jos tarvitsee jutella tai itkeä, niin antaa mennä vaan. Sillähän niistä pääsee. Ja ei, neuvolatäti ei millään tavalla ole pitänyt minua edes masentuneena saati "hulluna". Kaikki fiilikset on laitettu ihan normaalin elämän piikkiin. Itse koen, että sitä parempaa tukea ja apua saa, mitä rehellisempi uskaltaa olla.