(( Minun tunnukset hävisi johonkin, viikon verran odotellut josko pääsisi kirjautumaan takaisin, mutta kun ei niin ei. Sisita siis kuitenkin edelleen ja palataan siihen omaan oikeaan profiiliin kunhan se tulee takaisin. ))
Pakko nyt tänne valittaa kun alkaa hermot mennä tähän raskauteen. Tai oikeastaan kaikkeen mikä ei edes liity raskauteen vaan tähän elämään.
Oireita ja kipuja ja kaikkea on vaikka muille jakaa, mutta kaikkia inhottavia oireita enemmän ärsyttää tämä muun elämän järjestely. Olen nyt 3 viikkoa turhaan järjestänyt isompien lasten (7 ja 8v) elämää niin, että pystyn milloin vain olemaan 2-3 päivää poissa. Olen koko lasten elämän huolehtinut kaikki asiat, eikä kukaan muu oikein edes tiedä miten näiden lasten elämä pyörii. Meillä ei ole tukiverkkoa olemassa, kukaan muu ei ole heitä oikein ikinä hoitanut eikä meillä siis ole pääsääntöisesti ketään auttamassa, isäni asuu 100km päässä ja veljeni meidän kanssa samassa kaupungissa, mutta tekee vuorotyötä.
Heistä jomman kumman pitäisi nyt kuitenkin huolehtia todella lyhyellä varoitusajalla lasten ruokailuista, kouluun lähdöstä, kuskaamisesta harrastuksiin/kavereiden synttäreille sillä aikaa kun olemme synnyttämässä. Ja tässä kohtaa ei tule siis kysymykseen, että mies jäisi lasten kanssa kotiin, kun ei ole kuin tämän masuvauvan isä ja haluan hänet ehdottomasti mukaan.
Meillä elämä on muutenkin aikamoista säätöä kenellä on mikä harrastus milloin missäkin, mihin aikaan kenelläkin lähtee koulukyydit, jne. Tyttöjen isä huolehtii heidän iltamenot joka toinen viikko, mutta se sekoittaa pakkaa entisestään kun pitää vielä muistaa se, ettei tällä viikolla tarvitsekaan muistaa.
Meiltä on aina matkaa vähintään 15km mihinkään, edes kauppaan eli lapset ei itsekseen pärjää yhtään. Meillä on pitkiä listoja tehtynä kaikille mitä mihinkin otetaan mukaan ja joka ilta laitan kaiken seuraavalle päivälle valmiiksi ja lasten puhelimiin aamulle hälytykset, että ehtivät varmasti kouluun. Kaikki ruokaostokset pitää tehdä niin, että joku muukin osaa tehdä niistä aineksista edes jotain. Ja kaikki tämä aivan turhaan, kun ei tämä vauva selvästikään aio syntyä.
Tiedän, että on isompiakin murheita olemassa, mutta tämä jatkuva turha suunnittelu, kyllä oikeasti vie minulta ne viimeisetkin energiat, kun itselleni ne on ihan normaalia arkea.
Pakko nyt tänne valittaa kun alkaa hermot mennä tähän raskauteen. Tai oikeastaan kaikkeen mikä ei edes liity raskauteen vaan tähän elämään.
Oireita ja kipuja ja kaikkea on vaikka muille jakaa, mutta kaikkia inhottavia oireita enemmän ärsyttää tämä muun elämän järjestely. Olen nyt 3 viikkoa turhaan järjestänyt isompien lasten (7 ja 8v) elämää niin, että pystyn milloin vain olemaan 2-3 päivää poissa. Olen koko lasten elämän huolehtinut kaikki asiat, eikä kukaan muu oikein edes tiedä miten näiden lasten elämä pyörii. Meillä ei ole tukiverkkoa olemassa, kukaan muu ei ole heitä oikein ikinä hoitanut eikä meillä siis ole pääsääntöisesti ketään auttamassa, isäni asuu 100km päässä ja veljeni meidän kanssa samassa kaupungissa, mutta tekee vuorotyötä.
Heistä jomman kumman pitäisi nyt kuitenkin huolehtia todella lyhyellä varoitusajalla lasten ruokailuista, kouluun lähdöstä, kuskaamisesta harrastuksiin/kavereiden synttäreille sillä aikaa kun olemme synnyttämässä. Ja tässä kohtaa ei tule siis kysymykseen, että mies jäisi lasten kanssa kotiin, kun ei ole kuin tämän masuvauvan isä ja haluan hänet ehdottomasti mukaan.
Meillä elämä on muutenkin aikamoista säätöä kenellä on mikä harrastus milloin missäkin, mihin aikaan kenelläkin lähtee koulukyydit, jne. Tyttöjen isä huolehtii heidän iltamenot joka toinen viikko, mutta se sekoittaa pakkaa entisestään kun pitää vielä muistaa se, ettei tällä viikolla tarvitsekaan muistaa.
Meiltä on aina matkaa vähintään 15km mihinkään, edes kauppaan eli lapset ei itsekseen pärjää yhtään. Meillä on pitkiä listoja tehtynä kaikille mitä mihinkin otetaan mukaan ja joka ilta laitan kaiken seuraavalle päivälle valmiiksi ja lasten puhelimiin aamulle hälytykset, että ehtivät varmasti kouluun. Kaikki ruokaostokset pitää tehdä niin, että joku muukin osaa tehdä niistä aineksista edes jotain. Ja kaikki tämä aivan turhaan, kun ei tämä vauva selvästikään aio syntyä.
Tiedän, että on isompiakin murheita olemassa, mutta tämä jatkuva turha suunnittelu, kyllä oikeasti vie minulta ne viimeisetkin energiat, kun itselleni ne on ihan normaalia arkea.
Vastoinkäymisiä toisensa perään! Eka oli se epiduraalin väärinlaitto synnytyksessä josta sain sen durapunktion ja ihan karmeat päänsäryt, joissa tuli myös näköhäiriöitä. Sitä kesti kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ennen kuin loppui ja nyt sitten iski tämmöset vaivat. 
ottaa päähän ihan kunnolla.
