Nurina ketju

Jännittävää :happy: Toivottavasti sit viel hetken malttais olla mahassa :) onneks ei ollu mtn vakavaa ne kivut ja kaikki hyvin.
 
Taas nurinaa. Meille tehtiin autotallin oviremontti. Tai tehtiin ja tehtiin, ovi on vaihdettu mutta ei toimi vielä koska joku osa on rikki. Eka ne tulee kuukauden(!) sovittua aikaa myöhemmin ja nyt on pari viikkoa odoteltu että mitäköhän sille osalle kuuluu. Tänään tuli lasku, joka on päivätty ennen kuin työt edes alkoi ja maksuaikaa enää 6 pv (kun piti olla 21 pv netto). Jestas että alkoi suututtaa! Piti heti soittaa ja haukkua firma pystyyn mutta fiksuna ihmisenä jätin asian huomiseen. Silti huomaan että ihan kiehun kun ajattelinkin asiaa ja kyyneleet pukkaa silmiin. Ihan kohtuuton reaktio.

Mies on työreissussa mutta sanoi että hän soittaa ja haukkuu :)

Samalla postissa tuli Kelan päivärahapäätös joka siis tehty 2016 verotuksen mukaan (jolloin olin hoitovapaalla...) kun työnantaja laittoi palkkatiedot liian myöhään. Vähänkö siitäkin kihisin! Onneksi löytyi kirjeestä maininta että päätös tehdään uudestaan kun saavat tiedot (jotka meni Kelaan jo viime viikolla, varmistin). Että miksi piti se päätös tehdä kun tekevät kohta sen taas uusiksi. En taas jaksa ymmärtää, hohhoi. Mutta kaikki ärsyttää jotenkin sanoinkuvaamattoman paljon ja aiheuttaa halun itkeä.

Ikea on muuten karsea paikka. Ainakin tässä mielentilassa. Hyi.
 
Tsemppiä, täälläkin tunteet pinnassa joka asiasta, varsinkin kiukku. Ja kyllä, ikea on kauhea paikka, raskaudesta riippumatta:hilarious:
 
Kiukuttaa täälläkin. Kolme viikkoa meni tässä kivuttomasti ja suht mukavasti. Nyt vasen pakara aivan jumissa, tuikkivaa kipua niin että jalka lähtee alta. Siis mitä helvettiä taas!? Mutta yritän olla valittamatta, ärsyttää vaan niiiiin paljon että taas jotain. Aamulla meen hierojalle, jos sieltä saisin apua tähän. Otan toki myös neuvoja/vinkkejä kanssasisarilta vastaan :Heartred
 
Tutuuuuuh, se on se issias mikä kiukuttelee. Muistaakseni äippävitosella oli joku venytys ohje mikä oli auttanut?!
 
Voi valvominen! Kävin hakemassa sen antibioottikuurin nyt poskionteloihin. Ja nenä tietenkin tukossa. Nukkumisest ei tule mitään kun en tykkää suun kautta hengittää. Onneks särkylääkkeil saa korva-'ja hammassärkyä kuriin. Onko muita yökukkujia linjoilla?
 
Täällä! Kohta pari tuntia jo hereillä, esikoinen heräs pissahätään ja mies käytti sen vessassa, mut en saa itse enää unta. Siirryin jo olohuoneen sohvalle makoilee...
 
Kaksi 1,5h pätkää takana ja aamukaffit ajoissa ku rupes pipoa kiristään. Vauvan möyriminen, selkäkipu, supistuksia, pissatus..
Nuo vauvan muljuminen ottaa kipiää ja maha napsuu iljettävästi, kun kalvot paukkuu. Tietää olevansa raskaana.
 
Ei ehkä nurinan aihetta, ainakaan hirveesti, vaikka ärsyttää itteeni ihan tolkuttomasti kun tulee kiire. Koko kesä tapeltu pankin kanssa siitä että saadaanko pieni asuntolaina, ensimmäiseen lainahakemukseen ei kukaan pankista koskaan reagoinut mitenkään ja toiseen saatiin vastaus kun soiteltiin ja laitettiin viestiä useamman kerran perään että saadaanko me tarjousta lainasta vai ei. Epähuomiossa kuulemma jäänyt venymään meidän kohdalla.. No, ei mitään, laina saatiin ja nyt tulevana perjantaina pitäs kauppakirjat käydä vihdoin tekemässä. Ei siinä, hyvä homma tämä, mutta kun se talo vaatii kolmeen huoneeseen pintaremontit (lattiasta kattoon) ja ikkunarempan. Alunperin oli tarkotus että kerkeis remontit ja muuton tekemään ennen kun vauva syntyy, saas nähdä kuinka käy, onhan tässä laskettuun aikaan, mitä, 3 viikkoa. Ei onneks tule kiire ei.. Ei siinä muu oikein ärsytäkkään kun tuo kiire ja se että ite en kykene isoja tavaroita raahaamaan paikasta a paikkaan b. :bored: Onneksi ei oo pitkä muuttomatka, n.400m :D Ja mie oon ihan varma että tää syntyy etuajassa, vaikka eka lapsi onkin tuloillaan. Miun veikkaus on ollu, että nyt vklp:na, kun on iskän häät niin meikäläinen on synnyttämässä, ois ihan miun tuuria. :grin (Katotaan vaan niin meikäläinen vielä 42 viikolla poksuu täällä :grin) Ja ihanaa tosiaan että on viileemmät kelit ja sataa vettä!


I feel you!
Meillä kans muutto vielä edessä kuun lopulla ja silloin rv37. Jännittää jo miten menee mutta kai se siitä! Pitäis vaan löytää voimia pakkaamiseen mutta flunssa iski päälle ja raatona makoillaan toistaiseksi ilman voimia!
 
Joo, Mäntymäessä on mun neuvola. Hmmm, ehkä mä soittelen sinne ja vaadin lisää käyntejä kun kaikki on tätä kauhistellut, ei voi enää olla pelkästään mun hormonihuuruista flippailua:grin


Mustakin tuntuu Turussa että aikoja harvakseltaan ja lääkäriäkään oli mahdotonta saada vaikka sairasloman tarve oli ja neuvola hoitaja lääkäriin määräsi. Käski vaan laittaa palautetta johonkin, ja kävin yksityisellä sitten. Neuvola viimeksi rv34 ja seuraava on rv38. On siinä välissä synnytystapanarvio mutta silti tosi pitkä väli mielestäni. Onneksi kaikki mennyt kuitenkin hyvin.
 
Mustakin tuntuu Turussa että aikoja harvakseltaan ja lääkäriäkään oli mahdotonta saada vaikka sairasloman tarve oli ja neuvola hoitaja lääkäriin määräsi. Käski vaan laittaa palautetta johonkin, ja kävin yksityisellä sitten. Neuvola viimeksi rv34 ja seuraava on rv38. On siinä välissä synnytystapanarvio mutta silti tosi pitkä väli mielestäni. Onneksi kaikki mennyt kuitenkin hyvin.
Kurja kuulla, että sielläkin samanlaiset kokemukset. Ja kuukauden väli on tosiaan pitkä aika kun monilla seurannat tässä lopussa tuntuu olevan viikon, maksimissaan kahden välein! Äitiyspolille onneksi pääsee jos huolta tulee, sieltä mulla on pelkästään hyviä kokemuksia. Itsellä tosiaan 6 vkon väli seuraavaan neuvolakäyntiin, ajattelin tässä välissä käydä avoneuvolassa katsomassa että kaikki kunnossa vaikkei mitään suurempaa huolta ole, en vaan ensikertalaisena luota tarpeeksi tähän kotiseurantaan.
 
Kurja kuulla, että sielläkin samanlaiset kokemukset. Ja kuukauden väli on tosiaan pitkä aika kun monilla seurannat tässä lopussa tuntuu olevan viikon, maksimissaan kahden välein! Äitiyspolille onneksi pääsee jos huolta tulee, sieltä mulla on pelkästään hyviä kokemuksia. Itsellä tosiaan 6 vkon väli seuraavaan neuvolakäyntiin, ajattelin tässä välissä käydä avoneuvolassa katsomassa että kaikki kunnossa vaikkei mitään suurempaa huolta ole, en vaan ensikertalaisena luota tarpeeksi tähän kotiseurantaan.


Käy ihmeessä, koska parempi seurata kuin jättää seuraamatta! Mulla myös oma neuvolahoitaja ollut lomalla koko kesän ja sijainen mielestäni ei ole ollut niin pätevä kuin oma oli keväällä.. sekin vähän harmitti mutta sen harmituksen yli jo onneksi päästy :)
 
Minä haluisin nurista meidän 1v 4kk neidin päivä unista... se vissiin yrittää lopettaa niiden nukkumiseen :eek: tänään oli ottanut vaan jonkun 15 min pika kuolemat kun olin pois eikä enää sen jälkeen saatu sitä nukkumaan... ja se sentään heräs jo 6 ja nyt vasta sammu kun saunalyhty yöunille:eek:
Mä en oo vielä valmis tähän!!!! Mäkin tarviin vielä sen mun päivittäisen lepotauon!!!
Meillä kaikki on siis lopettanut päikkärit viim 1,5-2v että samalla kaavalla mennään näemmä taas... oisko saanut edes synnyttää tän lapsen ennenku lopetetaan päikkärit? Oisko se ollu liikaa vaadittu? Huoh... väsynyt äippä!
 
Äippä meillä vähän sama vauhti päällä esikoisella, mutta onneksi vielä on saatu tainnutettua viimeistään iltapäivällä maidolla unille kesto voi sitten olla 0,5-2h, mutta ompahan hetki rauhallista.
 
Mua kans mietityttää että milloin loppuu tän kohta 2v päivä unet. Vielä nukkuu sen klo 12-14 välin. Mutta edessä olis esikoisen haku vienti eskariin juurikin klo 7.45-11.45 niin voi olla että kohta loppuu nekin unet. Ja mä kans tarviin ton päiväuni ajan itselle.
 
Kun ois saanut aamulla vaihteeksi nukkua pitkään olenkin ennen seiskaa hereillä. Päätä on lievästi särkenyt koko yön joten unen laatu on ollut heikkoa. Nyt kun esikoinen vielä nukkuu niin pitäisi yrittää itsekin mutta vaikeaa on. Lupasin vielä viedä sen Tampereen uutta maauimalaa testaamaan. Onneksi tänään saan miehen kotiin :Heartred
 
Nyt nurisen, tai ehkä lähinnä harmitus on iso. Koiran eturistiside operoitiin toukokuun alussa ja parantuminen on mennyt ihan hyvin ja fyssarin ohjeitten mukaan jumpattu jalkaa vahvemmaksi. Paitsi eilen illalla alkoi ontumaan sitä leikattua jalkaa ja näkyy ontuvan vieläkin. :sad001 täytyy kattoo päivä kaks nyt, josko se olis vaan liiasta rasituksesta johtuvaa (eilen sillä oli yks herjaperse päivä ja riekku sen minkä kerkes ja mikään ei menny jakeluun) ja kipulääkettä antaa, mutta jos ei auta ja parane niin onhan se vietävä ell. Lisää stressiä ja rahan menoa. :/ nyt just ei jaksas tätä jalkarumbaa taas alusta, kun kaikki muukin ihan kesken.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top