Nukkuminen ja nukahtaminen

Itsehän söin juuri kaksi voisilmäpullaa :hilarious: pulla päivässä pitää tissit täysinä :laughing002 oikeasti, nyt pitäisi skarpata :oops:
 
Muutamia päiviä meni ilman suklaata, sitten löytyi joulusuklaita alennuksesta. Sitten sekin loppui, ja taas muutaman päivän päästä silmään osui belgialainen suklaa kaupassa. "Tuotahan en ole saanut moneen vuoteen joululahjaksi!" -> ostaa itselleen rasian ja syö yhdessä illassa...

Keskustelun aihetta sivuten. Mun vanhemmat tuli pariksi päiväksi käymään. Piti tulla tänään "illan suussa", tulivat nyt klo 16. Oltiin juuri päästy kotiin, ei siivottu, ei mitään. Menin nukuttamaan vauvaa joka oli ollut hereillä koko päivän. Nukahti heti, nyt kerään voimia mennä alakertaan sosialisoitumaan. Olis hetken halunnut hengähtää ennen. Kirotut eläkeläiset kun niillä ei muuta ole kuin aikaa...
 
Meillä minillä flunssa toista viikkoa. Röhisee hengitys ja nukkuessa varsinkin. Syö normisti ja muuten suht hyvän tuulinen. Äänikin mielestäni jotenkin flunssanen. Keittosuolaa ja niistämistä tehty ja tänään saunassa höyryhengitystä.
Ens yönä kokeilen sipulia.

Muilla flunssaa ja vinkkejä pienen hoitoon?
 
Meillä on kummallakin lapsella ollut vähän väliä flunssaa tai tukkosuutta, onneksi tällä hetkellä ollaan terveitä. Vauvan flunssaa oon helpottanut keittosuolatipoilla ja nenäimurilla. Muita keinoja ei sitten oikein ole ollutkaan. Niin no pinnasängyn pää puolta voi kyllä kans ostaa hieman niin on mukavampi olla ja räkä ei ehkä ihan niin tuli hengitystä. On kyllä harmittavan paljon flunssaa ollu tänä vuonnaliikkeellä...
 
Muilla flunssaa ja vinkkejä pienen hoitoon?

Mää oon ollut itse yöi viikon keuhkokuumeessa ja täytyu sanoa että aika hilkulla menty että lähtikö paranemaan vaiko sitten ei. Arvatkaa oonko kauhulla odottanut vauvanhoitajilta viestejä jos silläkin olis vaikka nuhaa tai jotain?? Luojan kiitos ei oo ainakaaan vielä ollu mitään merkkejä.

Kun meillä pieni oli flunssassa aiemmin niin niistäjällä niistettiin ja kylmänviileesti sellasilla tarkkuuspinseteillä napsin nenästä kovia kokkareita jotka ei muuten lähtenyt. Höyryhengityshän on varmaan hyvä kans :)
 
Nyt oli erilainen nukkumaanmeno. Olin lasten, eli vauvan ja esikoisen, kanssa meidän sängyssä, luettiin iltasatu. Valot pois ja esikoinen jäi nukahtamaan meidän sänkyyn. Vauva tissille, mutta ei ollut nälkä joten kääntyi pian siskoonsa päin ja ihmetteli. Välillä lutkutti hihaansa, haki asentoa ja kuunteli esikoisen syvää hengitystä. Ja nukahti ihan itsestään, itse vain katselin vierestä! Jätin ne nyt hetkeksi vierekkäin nukkumaan ja hengähdän ennen kuin heivaan isomman omaan sänkyynsä. Pieni otti mallia siskosta ja nukahti itse ilman tissiä ja hytkytystä, katsotaan oliko vahinko vai tuleeko tavaksi :)
 
Voi miekin haluisin että meiän jätkä nukahtas ite :D tissille nukahtaa tai vaunuihin päikkäreille. Ihan jännittää miten onnistuu sit joskus, ku imetys loppuu :D
 
Jos joku homma meillä on toiminut heti alusta asti, on nukahtaminen [emoji120] iltaisin laitetaan omaan sänkyyn ja nukahtaa 5-10 minuutissa, päiväunille yleensä pitää käydä antamassa tutti pari kertaa mutta vartissa on yleensä unessa silloinkin. Muuten yöt ovat nykyään vaihtelevia, heräilee aamuyöstä muutaman kerran, eikä meinaa saada unen päästä kiinni (ei onneksi itke). Syö sitten vielä lisäksi 1-2krt. Onneksi ei ole kuin pari viikkoa, että saa alkaa antamaan puuroa, ehkä ne yötkin siinä paranee
 
Meidän hyvin nukkunut vauva taisi solahtaa 6kk tiheän imun vaiheeseen. Oli tissillä käytännössä koko yön. Olen tööt, en ole tottunut tällaiseen :wink Tiheät imut on tullu meillä aina pari viikkoa ennen kuin "pitäisi" niin sen piikkiin uskallan tämänkin yön (ja seuraavan?) laittaa.

Tosin tänään mulla on "vapaapäivä", aamulla kävin salilla, nyt YKSIN lounaalla ja iltapäivällä töihin pariksi tunniksi, vauva ja mies bilettää kotona, esikoisen haen päikystä kun tulen töistä. Koko ajan sellainen olo että mitäköhän olen unohtanut kun ei oo vauvaa mukana :D Muuten ihan jees mutta väsyttää ja tissit huutaa jo nyt hoosiannaa vaikka kello on vasta 11, imettämään pääsen kolmen jälkeen...
 
Huhhuh. Meillä oli jo 2 vähän parempaa yötä, mutta viime yönä taas herätys tuli 01.30.. Siitä kyllä vielä nukahti, mutta välillä 01.30-5 vauva söi 2 kertaa ja muuten herätti 4 kertaa eli pikasella matikalla ei kovin hyviä unia tullut. Lopulta pqlo päreet jatkuvaan kitinään ja noustiin ylös. Ja kitinä senkun jatkuu. Kun ei vaan tiedä mistä johtuu. Esikoinen kyl kitisi kans ekan 8kk liki yötä päivää, että jos tämäkin on sitten nyt alkanut. No, nyt sentään esikko nukkuu, jospa sitten vuoden parin päästä minäkin saisin. Odottavan aika on pitkä.
 
Mä testasin viime yönä sitä, että siirsin vauvan sivuvaunuun kun on tähän asti lähinnä nukkunut kainalossa ja heräillyt pitkin yötä. Ja tadaa! Eka unipätkä 21-3.45! Ja sitten toinen herätys puoli kuudelta. Ehdottomasti oli "vaivan" arvoista.

Esikoinen toki herätti kuudelta, että ei tässä nyt varsinaisesti mitään liian pitkiä unia itse saanut :meh:
 
Meillä nukkuu vaihtelevasti 20-1 tai 20-3, mut sit jää valvomaan 1-2h ja esikoinen herää kuudelta ja yleensä vauva sitten siihen perään heti myös.

Täällä alkaa olemaan itsellä hermot ihan loppu tähän valvomiseen.
 
Meillä menee 20-21 välissä nukkumaan ja eka herätys 00.30 ja seuraava vähän ennen 04, siitä sit 6-7 taas syödään ja 9 lopullinen herätys.
 
Miten te, kenellä vauvat nukkuu pitkän pätkän niinku esim. Ruuthilla, niin miten te saitte sen onnistumaan :D voikun meilläkin nukuttas edes vaikka neljätuntia putkeen yöllä.
 
En tiedä, mikä on sattumaa ja mikä onnistumista mutta voin mä tässä yrittää vähän avata meidän arkea öiden osalta.

Heti alusta asti vauva on nukkunut omassa sängyssä, omassa huoneessa. Tehtiin alusta asti niin, että iltarutiinit on tismalleen samat ja samaan aikaan joka ilta, vaikkei nukahtaisikaan heti. Eli kasilta vaipanvaihto, yöpuku päälle ja iltasyöttö ja sänkyyn. Alkuun tietenkin söi sinne puoleen yöhön asti vähän väliä mutta kävin aina syöttämässä vauvan huoneessa nojatuolissa ja laitoin takasin sänkyyn. Nykyään nukahtaa siis samantien sänkyynlaiton jälkeen. Syö pullosta selvästi isomman satsin ennen nukkumaanmenoa kuin muuten päivällä (2h ennen unia pienempi määrä ja nukkumaanmennessä isompi).

Yöllä vauvan kanssa ei seurustella yhtään; nostetaan vain sängystä syömään ja laitetaan takaisin. Ainoastaan, jos olisi tullut kakka niin se vaippa vaihdetaan, hämärässä ja puhumatta. Meillä vauva ei ole oikeastaan muuten itkenyt kuin nälkäänsä, joten se tietysti helpotti että tiesi itkun tarkoittavan ruokaa. Sitten kun alkoi heräillä yöllä muutenkin, niin odotin aina hetken, josko nukahtaisi itse uudestaan mutta jos ei, niin kävin laittamassa tutin suuhun ja peittelemässä uudelleen nukkumaan.

Nykyään ei enää varsinaisesti itke yöllä, vaan kun on nälkä niin alkaa maiskuttaan ja jos siihen ei reagoida niin kitisemään. Mutta tosiaan ku syö aikaisintaan neljän aikaan niin tiedän, että ennen sitä laitetaan vaan tuttia suuhun. Jos alkaisi itkeä hysteerisesti niin nostettaisiin tietysti syliin rauhoittumaan ja sitten takaisin sänkyyn. Päikkäreitä nukkuu 3kpl (vähennettiin neljästä kolmeen kun yöt alkoi olla turhan levottomia).

Sanoisin, että vaatii vaan järjetöntä johdonmukaisuutta ja määrätietoisuutta. Meidän ei ole tarvinnut vauvaa nukuttaa ja aina on ”annettu vauvalle mahdollisuus” yrittää nukahtaa uneen itse, jos alkaa levottomaksi. Ja ennen kasia ei herätä aamuun, vaikka yrittää. Eli seiskan aikaan vielä tutti suuhun ja peitellään ja sanotaan, että nyt on yö, pitää nukkua vielä. Joskus nukahtaa vielä uudestaan, joskus mölisee, kunnes sitten käyn nostamassa pois.

Nämä rutiinit ja tavat siis toimineet meillä :) toivottavasti tuli jotain apua tai toteuttamisenarvoisia vinkkejä :)
 
Muokattu viimeksi:
Meillä vauva nukkuu täydet yöt, 10-12 h. Näin on jatkunut oikeastaan marraskuusta asti muutamia öitä lukuunottamatta. Sitäkin ennen söi max kerran yössä nukuttuaan sen 6-9 h. Vauva on ollut alusta asti poikkeuksellisen hyväuninen. En siis tiedä, miten paljon vaikuttaa meidän toiminta.

Meillä on toimittu hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Ruuth edellä kertoi. Kaikki kolme lasta nukkuneet omassa huoneessa omassa sängyssä ja maitoa ei ole ekaan inahdukseen heti ensimmäisenä tarjottu vaan ensin tarjottu tutti, kättä pään päälle jne. ja katsottu tyytyykö. Alusta asti rutiinit illassa: pesu, yöppärit, maito hämärässä huoneessa jne. Ei seurustelua yö aikaan. Tällä kaavalla kaikki kolme lasta ovat alkaneet nukkua yönsä 2-4 kuukauden ikäisenä (myös esikoinen, koliikin ja refluksin hellitettyä). Ehkä meillä on vaan sen puoleen käynyt hyvä tuuri.

Lisäyksenä vielä, että meillä ei vauva koskaan herää aamulla itkemään, vaan iloisesti jokeltaen. Imetän toki heti, kun herää, vaikkei pienellä tunnu kiire olevan.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä nukutaan vähän eri tyyliin mutta pitkiä pätkiä. Vauva nukkuu perhepedissä jonne se nukutetaan esikoisen kanssa (joka siirretään sitten omaan sänkyyn), ensin on vaihdettu yöpuvut ja tehty iltapesut, sängyssä luetaan iltasatu ja valot pois, vauva ruokailee iltasadun ajan tai seuraa kirjaa innolla, syö sitten kunnes nukahtaa joskus 20-23 riippuen rytmistä (joskus nukkuu 20-21 ja herää vielä tunniksi leikkimään ennen yöunia). Sitten nukkuukin koko yön. Herää 0-2 kertaa syömään, eli heiluttaa päätään ja tuhisee, sitten ääni muuttuu pieneksi ininäksi. Kukaan ei varsinaisesti herää. Tissi suuhun ja kaikki jatkaa unia. Joskus riittää kun laitan käden vatsalle, ei ollutkaan nälkä vaan läheisyyden tarve. Aamulla sitten 9-10 maissa herää ja alkaa jutustella, ensin itsekseen ja sitten vähän kovempaan ääneen kun haluaa huomiota. Itkenyt on öisin vain pari kertaa kun oli vatsa/hammaskipuja, jolloin herää suoraan unesta itkemään, mutta nää on täysin poikkeuksellisia.
 
Takaisin
Top