noin 30-vuotiaat ensimmäistä lastaan odottavat

Hei, saakos liittyä joukkoon, vaikka ikää on "vasta" 28 ja raskauskin ihan aluillaan? Itken tällä hetkellä ihan kaikesta, vaippamainoksista päivän lehden tekstatenpalstojen juttuihin, niinpä siis itku tuli tätä ketjua lukiessakin :grin Mukavaa lukea muiden suurinpiirtein samaa ikää olevie ensikertalaisten ajatuksia :)
 
Olen kierrosta laskettuna 4+4, mutta oviksesta laskien vasta 2+6. Katsotaan sitten joskus, kun ultraan pääsee, että mihin laskettu aika sijoittuu. Johonkin toukokuun loppupuolelle kuitenkin. Vielä tämä raskaus on niin alussa, että vähän epävarma olo koko ajan. Ja kun ei päiväsaikaan ole mitään muuta oireiluakaan, kun alamahakipu, mitä en kauheen positiivisena osaa ajatella. Paitsi tietenkin toi itkuherkkyys. Mutta siis vähän epäuskoinen olo, että onko tuolla masussa muka oikeasti joku. Tänään varasin neuvola-ajan - ja itkuhan siitäkin tuli. Jotenkin se neuvolaan soittaminen teki tästä vähän todellisempaa edes :rolleyes:
 
Ja siis öisin on kamalaa noiden tissien kassa, kun ed viestissä mainitsin, ettei päivisin ole oireita. Rinnat on aivan kaameen pinkeät ja kipeät. Pakko nukkua rintsikoilla, koska se tekee olosta siedettävän. Päivällä en asiaa niin huomaa, kunhan on kunnon liivit. Eli vain uusimpia ja eniten tukevia liivejä pystyy tällä hetkellä käyttämään. Muut on joutaneet nyt sivuun. Jos ja kun tästä vielä rinnat kasvaa, niin tämän rouvan pitää marssia rintaliivikauppaan kohtalaisen pikapuoliin. Monetkohan liivit sitä joutuu raskauden aikaa ostaan?? :confused:
 
Teretuloo ainiliini :greet025
Mulla oli alkuunsa kans noita alamahakipuja,alkovat jo viikkoo ennen kun menkkojen piti alkaa.Kyllä ne ihan asiaan kuuluu kunhan ei ole vuotoa.Mie kannatan kunnon urheiluliivejä :)
 
Minäkin voisin tunkea tänne, ainiliinin tapaan ikää 28, mutta synttärit ehdin viettää vielä ennen laskettua aikaa, joka siis on huhti- toukokuun vaihteessa. Viikkoja tänään 6+5.

Ainiliini, mä valitin jo toiseen ketjuun mun rinnoista, jouduin just ostamaan uudet liivit kun vanhat eivät riittäneet. Toivon että kohta tasantuisi, eihän ne voi turvota koko 9kk ajan? ?

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Täällä kans yks kolmekymppinen ensiodottaja. Laskettuaika meillä on jo ensi sunnuntaina, mutta ajattelin kuitenkin liittyä tähän porukkaan :) Yritystä meillä kesti lähes 2 vuotta ennen kuin tärppäsi. Pelkäsin hirveästi keskenmenoa, mutta onneksi tähän asti on päästy hyvin. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti. Se on vaan vähän niin, että aina tulee uusia pelkoja. Synnytyksessäkin voi vielä mennä pieleen asiat, joten uskon äitiyteen vasta sitten, kun vauva tosissaan on sylissä.
Rinnat on kasvaneet tähän mennessä noin yhden kuppikoon, mutta nähtäväksi jää, miten maidonnouseminen vaikuttaa... Voi olla, että oon hankkinut ihan liian pienet imetysliivit. :P
 
Hei vaan kaikki, taalla 32-vuotias ensiodottaja, asun Englannissa, mutta mieli tekee jutustella suomeksi, joten pahoittelut a- ja o-pisteiden puutteesta.

Meilla yritysta takana n. 1,5 vuotta, mulla todettu PCOS eli tosi epasaannolliset menkat jne. Ei mitaan laakityksia/hoitoja kuitenkaan oltu aloitettu, kun ehka viikko sitten kysyin miehelta, etta tuntuuko mun rinnat sen mielesta jotenkin erilaisilta. :D Mulla aristaa rinnat kylla ennen menkkojakin, joten arvelin etta olis siita kyse. Sit yhtena paivana ihmettelin etta viime aikoina on ollut narastysta, josta en yleensa karsi. Lopulta yhtena iltana katsoin telkkarista "I didn't know I was pregnant" -maratonia ja siita tuli mieleen, etta jospa tekis "varmuuden vuoksi" testin, ja se olikin positiivinen! Tein sit viela toisenkin, varmuuden vuoksi. :wink

Vikat menkat oli heinakuun lopulla, joten siita laskettuna olis aika tarkkaan 7 viikkoa nyt, oviksen ajankohdasta ei oo hajuakaan. Eli aika "herran haltuun" -menetelmalla on menty, nyt sit ihmettelen etta mitas nyt sitten. :D Huomenna (tai oikeastaan tanaan, kun aamuyosta kirjoittelen) soittelen laakarille.

PCOS aiheuttaa korkeamman keskenmenoriskin, joten se vahan huolestuttaa.
 
Kiva, tänne on tullut uutta väkeä!

Varmasti jokainen stressaa keskenmenoriskiä ja ensimmäisen kohdalla kaikki tuntemukset ovat uusia. Ainakin minä mietin aina, että onkohan tämä tunne nyt normaalia vai olisiko syytä huolestua. Kun vielä lähipiirissä on useita keskenmenon kokeneita ja myös myöhäisessä raskauden vaiheessa kuolleen vauvan synnyttäneitä, niin normaali raskaus tai terveen lapsen saaminen tuntuu lottovoiton kaltaiselta ihmeeltä.

Mä olen pitänyt johtoajatuksenani ekassa neuvolassa saamaani näkemystä huolehtimiseen. Ihana terveydenhoitajamme ei väheksynyt yhtään keskenmenon pelkoani, mutta toi sen esiin siinä valossa, että erilaiset pelotkin ovat tärkeitä raskauden vaiheita ja kasvua vanhemmuuteen. Vanhempana voi koko loppuiän olla huolissaan lapsesta: ensin raskauden ajan, sitten vauvavuodet, siitä taaperovaiheeseen, teini-ikään, itsenäistymiseen ja ja ja...

Eli olen jotenkin hyväksynyt pelon osana raskautta, mutta kääntänyt sen jotenkin samalla positiiviseksi osaksi kasvuna vanhemmuuteen. Työtä tässä vielä on, mutta pahimmasta pelkovaiheesta pääsin jo yli :)
 
Taas jälleen kerran on helpottavaa kuulla, että muillakin on niin samanlaisia tuntemuksia, kun itsellä. Kuinka teidän miehet on suhtautuneet noihin pelkoihin? Mun mies on jopa ärsyttävän realistinen. Se tuumailee, että lapsiasiaa on tässä puitu enemmän ja vähemmän viisi vuotta, joten meidän maailma ei siihen kaadu, vaikka kesken menisikin. Siis meillä tärpännyt ekalla yrityksellä, kun siihen loppuen lopuksi ryhdyttiin. Siis että on surullista tietenkin miehenkin mielestä, jos menee kesken, mutta et sitten yritetään uudelleen. Mulla on alamahakivut loppuneet. Vaikka pelkäsin aluksi miksi niitä on, niin nytkin pelottaa, kun ei tunnu mitään. Toissa iltana rinnatkaan eivät tuntuneet läheskään niin aroilta, kun muuten ja hyvä etten jo vollottanut, että nyt tulee keskenmeno, kun ei tunnu mitään oireita! Mies pyöritteli silmiään, että et ole tosissasi. Toiset joutuu kärsimään raskausoireista ja minä valitan, kun ei tunnu miltään! Epävarmuutta on tietenkin aina, mutta kun tää alku on kuitenkin aina keskenmenon kannalta se riskialttein aika, niin tarkkailen kaikkea kehossa tuntuvaa lähes neuroottisesti.. Ja välillä pelkään stressaavani sitä keskenmenoa niin paljon, että aiheutan sen sillä stressaamisella, loogista! :laughing002 Kun sais ees hitusen tuota miehen rentoa asennetta itseensä. Mutta helppohan sen on olla, kun sen maailma ei ole muuttunut vielä mitenkään, jos ei lasketa sitä, että vaimosta on muuttunut itkuherkkä hermoheikki..o_O
 
Heippa,
ilmottaudun kans tänne. Olen 34-v. ja ekaa odotellaan viikoilla 12+4. Np/nt-ultrassa käytiin pari päivää sitten ja siellä kaikki oli hyvin, hoitajan mukaan normaalilta ja terveeltä näyttävä vauvan alku.Kovasti siellä kädet ja jalat heilu ja pituuttakin jo 61 mm! Aika huikeaa että siellä oikeasti joku kasvaa. en lakkaa ihmettelemästä tätä =)

Mites teillä pahoinvointi? Mulla on välillä ihan hirvittäviä päiviä, oksennan ja yökin kaikkea, ja tänään esim. taas hiukka helpompaa. Toivon niin kovasti että tää menis ohi.. ei oikein voi nauttia tästä raskaudesta tällä hetkellä.

Mieheni ei ole kyllä ihan niin innoissaan kuin minä olen. Varsinkin, kun en voi edes yökkimiseltäni laittaa hänelle ruokaakaan. =)
 
Tervetuloo uusille :)

Tänään tuntuu uuden viikon kunniaks alkaneen uus kierros pahoinvoinnista..Yrjö lentää,päätä särkee,tissejä vihloo,samaten nivusia :confused:
 
Ma en niinkaan ole huolissani vauvan kanssa parjaamisesta, oon ollut vauvojen kanssa tekemisissa paljonkin, mutta taa raskausaika on aika suuri kysymysmerkki. :D Esim. tan viikonlopun aikana opin, etta hiivatulehdus voi olla raskausoire, no mullahan oli oikein arhakka sellainen tossa elokuun alussa, joten nyt uskon viela enemman olevani tosiaan jossain 7. viikon tienoilla.

Soitan huomenaamulla neuvolaan ja toivon paasevani pian ultraan tsekkaamaan kuuluuko sydamenlyonteja..

Ja joo, oon vahan hatahousu ja toivon ettei tullut "jinxattua" koko juttua, mut ostin eilen rattaat, kun kaveri sattui niin sopivasti myymaan.. :wink
 
Takaisin
Top