Nimi?

Meillä on nimi nyt pojalle valmiina tai on ollu jo parikin viikkoa. Toinen nimi oli sellainen mitä molemmat ehdotti ja etunimeksi tulee sitten miehen keksimä ja minun hyväksymä nimi. Miehellä oli useempikin vaihtoehto etunimeksi ja niistä sitten minä sain valita suosikit, siitäpä se nimi sitten muotoutui. Sukurasitteita ei ollut joten nimi on pojalla ihan "oma". Nimeä ei oo kyllä mitenkään salailtu ja ne ketkä on kysyneet ja sit halunneet tietää on kerrottu. On tosin sanottu, että jos synnytyksen jälkeen poika näyttää ihan joltain muulta on nimen vaihto mahdollinen. Epäilen kyllä tätä suuresti, sillä nyt päätetty nimi on niin kiva :-) Nimiäisiä me ei erikseen pidetä, kun suurin osa sukulaisista asuu kaukana ja ei me kumpikaan oikein perusteta näista "pakkojuhlista". Tuntuis tyhmältä kutsua porukkaa tänne vaan siksi, että kerrotaan pojan nimi ja juotas kahvit. Kaikkien kanssa juttelu ois vaan pintapuolista, joten minusta on kivempi, että jokainen tulee omalla ajallaan. Saadaan sit viettää esim. koko viikonloppu yhdessä ja järjestää jotain kivaa tekemistä jokaiselle omalla tyylillään :-)
 
Hahaa! Keksittiin toinen nimi pojalle! Ihan vahingossa vieläpä ja tää tais syrjäyttää nyt sen ekaks päätetyn :)
 
Meillä on nimi keksitty, kaikki kolme nimeä. Oltiin jo päätetty nimi aikasemmin, mutta kävi ilmi että mun sisko oli päätynyt samaan etunimeen (sillä on laskettuaika 6 viikkoa aikasemmin). Molemmilla meni sitten nimi vaihtoon..
 
Me ollaan kanssa kovati nimeä pähkäilty. Muutamaa tytön nimeä olen miettinyt, mutta mies ei ole niistä ollut kovin innostunut :D  Onneksi on vielä aikaa miettiä vaihtoehtoja :) Vauva saa minun sukunimen, niin on myös esikoisella. Minulla on sen verran harvinainen sukunimi, joten on kiva että lapset saavat sen :)
 
Nostanpa tämän ketjun ylös, kun alkaa olla ajankohtaista tuo nimen päättäminen. Meillä ristiäiset on joko 15. tai 16.12. Nimeä ei olla päätetty, mutta etenkin yksi vaihtoehto tuntuu olevan molempien mieleen. Mua vähän ehkä häiritsee, että se taitaa olla aika suosittu (väestörekisterin nimipalvelun mukaan), mutta itse en kyllä tiedä ainuttakaan.

Onko muilla nimet kuinka selvillä ja kuinka aikaisessa vaiheessa olette aikoneet nimetä? Meillä tyttö on ristiäisten aikaan sitten aika tarkkaan kuukauden ikäinen. Minä kun en tunteellisena halua ensimmäistä joulua viettää nimettömän lapsen kanssa :)
 
Nimet on selvillä. Tuli pieni muutos niihin mietittyihin. Nimenantojuhlaa ei olla pidetty (no ikääkin alle 3vko) ja enempi se on sit varmaan vauvan syntymäjuhla ja annetaan samalla kummeille kummikirjat. Oon ajatellu ihan vuoden loppuun tai ens vuoden alkuun sen järjestää, kun kummitäti on nyt 4vko matkalla ja sit on jo joulu. Kysyjille ollaan nimi kerrottu, kun ei se mikään salaisuus ole ja nimellä kutsutaan kuitenkin.
 
Meillä oli nimi valmiiksi mietittynä mutta odotettiin synnytykseen asti jotta nähtiin "näyttääkö" poika nimeltään :) kerrottiin nimi heti kun ilmoitettiin syntymästä, ei haluttu mitään piilottelua, enkä halua kastejuhlasta mitään "nimenpaljastusseremoniaa"... Toinen ja kolmaskin nimi on todennäköisesti valittu.
 
Takaisin
Top