Neuvolakuulumiset

Sama juttu täällä. Joskus vkoilla 20-24 on sokerirasitus. Jos ois ns. riskiryhmää, niin joutuis jo nyt alkuraskauden aikana menee ekan kerran.
 
Mä varailin aamulla kanssa ajan sokerirasitukseen. Viikon 14 tuntumaan osuu eka ja toinen sit myöhemmin. Äidin puolella kun on diabetesta ja itselläkin ylimääräistä painoa jo valmiiksi.. Sinällään tuttua puuhaa kun nuorempana sai muutaman vuoden välein tarkistuttaa ja seurailla sokereita kun jossain vaiheessa olivat jonkin aikaa koholla. Nyt jännittää vaan miten onnistuu paasto ja sen litkun juominen. Yh..
 
Muokattu viimeksi:
Niin joo, kaiketi ensisynnyttäjät lykätään vähän automaationa siihen sokerirasitukseen vkoilla 24-28 kuten Musurullu sanoi, mutta itse siis "riskiryhmäläisenä" joudun siihen jo joskus vkon 16 tienoilla. Plaah. Ja sitten tosiaan mahdollisesti uusiksi silloin myöhemmin.

Mutta kai nuo "riskiryhmän" kriteerit vähän sitten vaihtelee...
 
Meillä on myös sukurasitteena diapeettes 2, mutta kerroin neuvossa neulakammostani, joka on todella paha, niin sain 'vapautuksen' testeistä ja ruokaohjeet joita suosittellaan raskausajan diapeetikoille. Esikoisen kanssa ei ollut diapeetteesta ja sanoivat että harvinaista on että tulisi seuraaviinkaan raskauksiin. Seuraillaan kyllä paastoarvoja neuvolassa sormenpäästä, siihen juuri ja juuri kykenen ilman että pyörryn ja menen paniikkiin.
 
Ekassa neuvolassa käyty tänään. En ilmeisesti joudu ylimääräistä sokerirasitusta tekemään. Huh. Ei nyt muuten, mutta tässä olotilassa en pysty kuvittelemaan sitä pahaa oloa tuollaisen paaston jälkeen. Hyi! Tsemppiä kaikille jotka joutuvat seurantaan.

Neuvolassa meni oikein hyvin. Empaattinen täti joka myös halusi keskustella paljon kevään keskenmenosta. Arvostan! Laskettu aika menkkojen perusteella on oma syntymäpäivä. :D Aika hauska! No, katotaan. Voi olla että viikot muuttuvat vielä ultran perusteella.
 
Eka neuvola takana, ei ainakaan puhunu et pitäis sokerirasituksessa käydä, muttq voihan se olla et tulee sitten vähän myöhemmin.
 
Eka neuvola oli eilen. Meillä on uusi th, sekä vauvalla että mulla. Tosi mukava on tämäkin th. Viime raskaudesta on niin vähän aikaa, että mitään uutta ei ollut tähän alkuun. Jännä vaan, miten joka kerta Klexanen ja siihen liittyvien kontrollien yms. kanssa menetellään eri tavoin. Tuntuu, ettei siihen ole mitään sääntöä. Kättärin kätilöt ja sisätautilääkäritkin on ohjeistaneet monesti eri tavoilla. Mutta lääkitys on aloitettu, joten odotellaan, mitä seuraavaksi.
 
Mä en esikoisen raskaudessa alkuun joutunut sokerirasitukseen vaikka olin jo 29v ja isän puolen suvussa diabetestä, mutta koska lähisukulaisilla, eli omilla vanhemmilla ja sisarruksilla ei ole, niin en kuulu riskiryhmään.
Sitten joskus puolen välin jälkeen neuvolassa tikussa oli yks aamu sokerit plussalla niin sain valita että meenkö. Sanoi että ei tää nyt mitään vielä kerro, mutta yleensä jos sokerit on pissasta plussalla niin sitten voi käydä sokerirasituksessa. Mulle oli ihan sama että menisinkö, mut halusin kuitenkin sulkea radi mahdollisuuden pois niin kävin testaan. Kaikki oli ok.
Nyt oon 32v tänävuonna ja ekassa neuvolassa ei puhuttu mitään sokerirasituksesta. En aio käydä ellei sitten ilmene mitään radiin viittaavia merkkejä. Joka tapauksessa radi hoidetaan pääsääntöisesti ruokavaliolla niin syön yhtä terveellisesti kuin tähänkin asti, eli testin tekemimen ei muuttais mitään syömisissäni.
 
Täälläkin eka käynti takana, oli kaikin puolin mukava kokemus ja aikaakin meni melkein pari tuntia, ensimmäinen raskaus kun on kyseessä ja mulla seurantaan liittyy vahvasti myös äitipoli liikuntarajoitteen vuoksi. Itse erityisesti kyselin tuohon raskausajan diabetekseen liittyviä juttuja, koska löytyy sukurasitetta, ylipainoa ja vielä alku-ultrassa vihjeitä pcosista. Mulle sokerirasitus tulee jo 12+ viikolle koska th halus ottaa sen sit heti asialistalle jos arvot on koholla. Ensisijaisesti sitä koitetaan ojentaa ruokavaliolla, sain siihenkin jo vihiä... Pitäis vaihtaa laktoosittomaan maitoon ja max 3 lasia päivässä. Myös banaaneista vähentäminen (ei päivittäin) vähän harmittaa.. No mutta katsotaan.
Tosi hyvä juttu oli et sain pyytämällä vielä yhden ekstraultran ens viikolle kun ei pystynyt kuuntelemaan vielä sydänääniä neuvolan laitteilla niin saan ennen työmatkaa toivottavasti mielenrauhan.
 
Eka neuvola takana. Sokerirasitukseen tuli komento, koska sukurasitetta ja pco. :banghead: Onhan se toisaalta hyvä tutkia, ei ne huvikseen sinne tunnu määräävän - ainakaan täällä meillä päin.

Jotain hyvääkin: maanantaina lääkäri, jossa ultrataan! :wideyed: Yritin kysyä terkalta, että mikä ultra tää oikein on, mutta ei ymmärtänyt kysymystä. Sanoi vaan, että seuraavat ultrat on sitten 12 ja 20 viikkojen paikkeilla. Kai tässä määritetään raskauden kestoa tai jotain.
 
Ensisijaisesti sitä koitetaan ojentaa ruokavaliolla, sain siihenkin jo vihiä... Pitäis vaihtaa laktoosittomaan maitoon ja max 3 lasia päivässä. Myös banaaneista vähentäminen (ei päivittäin) vähän harmittaa..
En olekaan kuullut, että diabeteksessa pitäisi laktoositonta maitoa juoda! Itsekin menen sokerirasitukseen noilla viikoilla, mutta en saanut vielä mitään vinkkejä ruokavalioon.

Jotain hyvääkin: maanantaina lääkäri, jossa ultrataan! :wideyed: Yritin kysyä terkalta, että mikä ultra tää oikein on, mutta ei ymmärtänyt kysymystä. Sanoi vaan, että seuraavat ultrat on sitten 12 ja 20 viikkojen paikkeilla. Kai tässä määritetään raskauden kestoa tai jotain.
Onpa jännää! Onko sulla epäsäännöllinen kierto tms? Tai sitten ne vaan neuvolalääkärin yhteydessä muuten vaan ultraa jos laitteet sattuu olemaan :)
 
Kyllä mulla ainakin viimeks ultrattiin neuvolalääkärissäkin, yleensä on vaan ollu se eka lääkäri vasta nt-ultran jälkeen.. Olisko sulla nyt vaan se aika jotenki aikasemmin?
 
Meillä ei kyllä ainakaan aiemmin ole ultrattu nla lääkärissä jos ei ole ollut joku erityinen tarve. Ja tosiaan se eka lääkäri on vasta viikolla 14-16 eli nt ultran jälkeen.
 
Onpa jännää! Onko sulla epäsäännöllinen kierto tms? Tai sitten ne vaan neuvolalääkärin yhteydessä muuten vaan ultraa jos laitteet sattuu olemaan :)

Ehkä ne juu ultraa ihan vaan siitä ilosta, että on pelit ja vehkeet millä ultrata. Ei kuulemma ole yhtä hyvät laitteet kuin sikiöseulonnoissa käytettävät, joten oisko nää sit jotain ylijäämiä. :rolleyes: Ei siis ole kierron pituudessa mitään hämminkiä, eli siitä ei pitäisi johtua.
 
Mä ite oon ainakin edellisissä raskauksissa radin takia vaihtanu maidon laktoosittomaan, siinä on puolet vähemmäm hiilareita mitä normimaidossa ni ihan sen takia.
 
Eka neuvola oli takana myös. Aika lepponen meininki. Terkka oli yllättynyt et tällaisella asialla oltiin (olin varannut ajan hänen loman aikana ja joku muu oli varauksen kalenteriin laittanut). Ehkä hän oli odottanut esikoiseen liittyvää asiaa :)

Itse yllätyin, että seuraava kerta on vasta rv16. Onko teillä useammin käyntejä? Tuntu, että esikoisen aikana oli noita tiheämmi.
 
Mulla on seuraava käynti kanssa vasta rv16-17. Sitä ennen on kai lääkärillä käynti, mutta sinne asti ei ollut vielä aikoja saatavilla niin pitää varata se myöhemmin.
 
Mullakin seuraava terkka vasta viikolla 16. Kuulemma siksi, kun tässä tulevina kuukausina on niin paljon noita lääkärikäyntejä kuitenkin.

Mites teidän neuvoloissa, kutsutaanko miehiä miten aktiivisesti mukaan käynneille? Mulle terkka sanoi, että just tuonne viikon 16 käynnille kutsutaan tulevat isät ihan henk.koht, että myös heidät saadaan mukaan. Tosi kiva homma mun mielestä. :shy:
 
Ei meillä ainakaan mitään henk. Koht kutsuja tule. Kyllä me aina mainitsee niistä käynneistä joille puolison toivotaan tulevan mutta meillä on kyllä ihan turha toivo tuota mukaan saada.
 
Meillä neuvolassa sanottu vaan että puoliso mielellään mukaan neuvolaan ja varsinkin jos ollut niitä laajoja terveystarkastuksia, niin on pyydetty mies mukaan. Toisinaan mies on päässyt, esim esikoisen neuvolaan mukaan. Viime raskaudessa oli mukana silloin kun ei sattunut olemaan töissä.
 
Takaisin
Top